Psykologi kumoaa yleisen käsityksen surun vaiheista – tämä ajatus voi helpottaa, kun on menettänyt läheisensä
Kun läheinen kuolee, surulla ei ole vaiheita. Kullakin on sormenjäljen tapaan oma, yksilöllinen surunsa, psykologi Margareetta Lilja kertoo.
”Perinteisen käsityksen mukaan suruun kuuluu vaiheita, jotka jokainen läheisensä menettänyt käy läpi. Todellisuudessa suru on kuin sormenjälki: kullakin on omansa. Surun määrästä ei kerro se, kuinka paljon itkee hautajaisissa. On yksilöllistä, miltä suru tuntuu ja näyttää.
Läheisen kuolema on toisaalta myös kriisi, ja kriisillä on kyllä vaiheensa. Usein se etenee alun sokkivaiheen kautta reaktiovaiheeseen. Näitä seuraavat kriisin käsittelyn ja lopuksi uudelleen suuntautumisen vaiheet.
Suru ei etene vaiheissa. Se on kuin aallokko: tunne on toisinaan rajumpi, toisinaan rauhallisempi.
Suru voi näkyä myös uupumuksena.
Aluksi suruun liittyy tavallisesti turvattomuutta, ahdistuneisuutta ja keskittymisvaikeuksia. Univaikeudetkin ovat surevilla yleisiä.
Suru voi näkyä myös uupumuksena. Läheisen menettäminen on iso muutos, joka vaikuttaa arkeen mutta myös identiteettiin. Menetyksen kokenut joutuu tyypillisesti jäsentämään mielessään uusiksi molemmat.
Se vie väistämättä energiaa, jota ei välttämättä pitkään aikaan riitä ylimääräiseen. On tärkeä kunnioittaa surua myöntämällä, että on väsynyt.
Surun kanssa ei voi – eikä tarvitse – taistella.
Läheisensä menettänyt tahtoo tavallisesti tietää, koska suru päättyy. Vastaus voi kuulostaa ensi alkuun lohduttomalta: surulla ei ole päätepistettä. Se kulkee mukana jokaisessa kriisin vaiheessa – ja tärkeän läheisen kuollessa usein koko loppuelämän.
Toisaalta sama ajatus voi olla helpottavakin. Yhteiskunta viljelee tarinaa, että ihminen raivaa tiensä kriisien läpi ja seisoo maalissa voittajana.
Surun kanssa ei voi – eikä tarvitse – taistella. Tunne on luonnollinen ja väistämätön reaktio tilanteeseen, että rakas ihminen on iäksi poissa.
Surevan oloa helpottaa muiden konkreettinen tuki, kuten arkinen apu. Toisaalta tunteiden voimakkuus voi pelästyttää surevan. On tärkeää, ettei jäisi niiden keskellä täysin yksin.
Vaikka suru ei häviäsi, voimat alkavat tyypillisesti jossain vaiheessa palautua. Energiaa riittää pikkuhiljaa uudelleen harrastuksille, ihmissuhteille ja työlle. Silloin kriisi on päättynyt ja surusta tullut osa elämäntarinaa.”
Surun seuraukset
Sokki
Rakkaansa menettänyt voi vaikuttaa kriisissään tyyneltä. Tapahtuma ei ole sisäistynyt.
Syyllisyys
Suremiseen ei ole oikeaa tapaa. Oman surun vertailu saman kokeisiin on siksi turhaa.
Reaktio
Voimakkaat tunteet alkavat tulla pintaan. Ne voivat olla surua, vihaa ja syyllisyyttä.
Tarpeet
On yksilöllistä, tarvitseeko surussaan hengähdystauon vai muuta tekemistä.
Tuki
Ystävän apu on tarpeen tunteiden myllyssä. Ystävän yökyläilykin voi auttaa.
Hyväksyminen
Surua ei voi työstää pois. Ennen pitkää pahin kipu kuitenkin tavallisesti helpottaa.
Mikä voi yllättää?
1. Surun ainutlaatuisuus
Läheisen sureminen on yksilöllinen ja intiimi kokemus samalla tavalla kuin oli suhde edesmenneeseen. Suremista ei siis voi vertailla, koska suhteitakaan ei voi. Edes perheenjäsenen menetys ei siksi ole täysin yhteinen kokemus.
2. Yksinäisyyden tunne
Koska suru on yksilöllinen tila, siitä seuraa myös yksinäisyyttä. Toisaalta yksinäisyyden hyväksyminen on menetyksen kunnioittamista: kukaan ei pysty korvaamaan menetettyä rakasta. Tukeudu kuitenkin toisiin avaamalla tuntojasi.
3. Helpommat hetket
Sureva tuntee helposti syyllisyyttä hetkistä, jolloin olo edes hieman helpottaa. Se on turhaa: surun aaltoilu ei tee rakkaasta vähemmän merkityksellistä. Hengähdyshetket pahimmasta surusta ovat tarpeellisia kaikille.
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 12/2025.
Kommentit