Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Uudessa Eevassa

Kun Ylen juontaja Sean Ricks tapasi nykyisen puolisonsa Tammelantorilla, häneltä lähti jalat alta – tekee nyt yhden asian toisin kuin edellisessä liitossaan

Ylen toimittaja-juontaja Sean Ricksille ero hänen kahden vanhimmin lapsensa äidistä oli herätys, joka sai menemään psykoterapiaan. Terapiassa Sean huomasi, ettei osaakaan käsitellä ja ilmaista tunteitaan niin hyvin kuin oli kuvitellut, hän kertoo uudessa Eeva-lehdessä.

6.5.2025 Eeva

Ylen Perjantai-ohjelmasta tunnetuksi tullut Sean Ricks, 41, tapasi nykyisen puolisonsa loppukeväästä 2020. Tinder-treffit sovittiin Tampereen Tammelantorille. Seanin mukaan tuleva puoliso vei häneltä jalat alta.

”Juttelimme monta tuntia, ja vasta kotona huomasin olevani aivan jäässä.”

Nyt Seanilla ja hänen kumppanillaan on yhdeksän kuukauden ikäinen yhteinen tytär. Lisäksi Seanilla on aiemmasta liitostaan 12- ja 9-vuotiaat tyttäret, jotka asuvat hänen ja puolison luona joka toinen viikko.

”Katsoin kerran ruokapöytää, jossa oli vapaana yksi tuoli. Pöytä ei ollut vielä täynnä. Nyt pöydässä on viisikko, joka siinä kuuluukin olla.”

Sean seuraa lämpimin tuntein, kuinka vanhemmat tytöt hoitavat vauvaa. Pienin katselee kiinnostuneena isosiskojaan.

”Minusta tuntuu hyvältä sanoa: mun kolme tytärtä.”

Seanin mukaan paineet ovat lieventyneet niin töissä kuin kotonakin.

”Tarkastelen isyyttä nyt eri näkökulmasta. Kolmannella kerralla otan asiat aiempaa rauhallisemmin ja varmemmin. Vuosien varrella on vahvistunut, että olen tavallinen kuolevainen, rakastava isä. Se riittää.”

”Ero oli herätys, joka sai minut menemään psykoterapiaan.”

Sean on pohtinut, että on mahdollista, että elämässä käy hyvin, vaikka matkan varrella tekee kipeää. Hän erosi kuusi vuotta sitten kahden vanhimman tyttärensä äidistä.

”Ero oli herätys, joka sai minut menemään psykoterapiaan.”

Terapiassa Sean huomasi, että ongelmat eivät olleet seurausta vain parisuhdekriisistä. Hän joutui törmäyskurssille totuuksiensa kanssa.

Sean oivalsi olevansa ihminen, joka selvittää asiat itse ja vaatii itseltään paljon työssä ja ihmissuhteissa. Myös se kävi selväksi, ettei hän osaakaan käsitellä ja ilmaista tunteita niin hyvin kuin oli kuvitellut.

”Pelkän selviytymisen ei pitäisi riittää. Lähtökohdan tulisi olla se, että yritän voida paremmin.”

”Nyt ymmärrän, ettei vahvuus sulje pois heikkouden ja epävarmuuden näyttämistä.”

Sean ajattelee, että terapia ei paranna ihmistä, vaan ihmisen on itse muutettava elämäänsä. Muutos on hienovarainen, ei suuri valaistuminen.

”Tunsin, etten voi pettää ihmisten odotuksia enkä antaa hetkeksikään periksi. Nyt ymmärrän, ettei vahvuus sulje pois heikkouden ja epävarmuuden näyttämistä.”

Nykyään Sean puhuu tunteistaan aiempaa enemmän puolisolleen ja ystävilleen eikä enää ajattele, että kaiken pitää hoitua omin voimin. Hän on opetellut olemaan avoimempi myös lapsilleen eikä yritä olla ristoreippaana heidän edessään.

”Voin olla vähän hukassa siitä, miten asiat hoidetaan tai kertoa heille, että isällä on huono päivä. Voin myös itkeä lasten nähden. Se on vapauttavaa.”

Luit tiivistelmän jutusta, joka on julkaistu Eeva-lehdessä 5/2025. Haastattelussa Sean kertoo, miten hän on käsitellyt suhdetta isäänsä, joka kuoli 46-vuotiaana, kun Sean itse oli vasta nelivuotias. Sean puhuu myös syömishäiriöstään, uupumisestaan sekä siitä, miltä tuntuu palata syksyllä töihin vanhempainvapaalta, kun hän ei vielä tiedä, mikä hänen tehtävänsä Ylessä tulee olemaan. Lue haastattelu toukokuun Eevasta.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt