Toimitusjohtaja Satu von Schalien, 44, ja rahoitusjohtaja Sanna Enckelman, 49, asuvat Kirkkonummella Kotieläinpiha Rehndahlissa. Perheeseen kuuluvat Sannan aikuiset lapset.

Satu:

”Minulla oli nuorena suhteita miehiin. Aina kun puhe kääntyi lapsiin ja tulevaisuuteen, panin suhteet poikki. Tajusin, etten voi tehdä niin. Aloin tapailla naisia.

Sinä keväänä, kun tapasin Sannan, olin kokenut monta pettymystä rakkaudessa. En uskonut, että voisin löytää kestävää suhdetta. Keskitin energiani töihin. Vastuullani oli autoliike, jossa paiskin hommia yöhön asti.

Kun Sannasta ja minusta tuli työpari, huomasin, että jo hänen läsnäolonsa toi minulle valtavan hyvänolontunteen. Sitä on vaikeaa selittää kuulostamatta imelältä.

Tunne välillämme voimistui. Heinäkuussa tiesimme, että se on menoa. Ajattelimme, että on parempi, että toinen meistä vaihtaa työpaikkaa, joten Sanna lähti ja minä jäin. Suhde tuli ilmi, ja työpaikkani ilmapiiri muuttui.

Koin julmaa kiusaamista. Tunsin, että minut suljettiin täysin ryhmän ulkopuolelle. Se hankaloitti työntekoa. Sain osakseni pahoja katseita. Kerran minut pyydettiin neuvotteluhuoneeseen, jossa katsottiin pornoa.

Selviytymiskeinoni oli tehdä työni entistä paremmin. Napitin jakun tiukasti ja puin yhä korkeammat korot. En halunnut näyttää, että minuun sattui.

Puolen vuoden päästä jäin opintovapaalle. Olin aivan rikki. Toipuminen kesti pitkään. Lopulta jätin liike-elämän kokonaan ja opiskelin eläintenhoitajaksi.

Ostimme keväällä kotieläintilan, jota aloimme pyörittää. Minulla on siitä päävastuu. Tila on myös uusi kotimme. Sanna sanoo, ettei hän ole aikoihin nähnyt minua niin onnellisena. Siltä minusta myös tuntuu.

Tavallaan ymmärrän kiusaajien käytöstä, sen on täynyt johtua kotikasvatuksesta ja ympäristöstä. Minun oli pakko löytää sille selitys, muuten olisin tullut katkeraksi.

Kiusaajat tiesivät kyllä toimivansa väärin. Päätekijä soitti vuosia myöhemmin ja pyysi anteeksi.

Menimme Sannan kanssa naimisiin kesällä 2017, pian avioliittolain hyväksymisen jälkeen. Se oli valtava ihmisoikeusasia. Ja onhan se ihanaa nimittää puolisoa vaimoksi. Yksi sana selittää koko asian.”

Sanna:

”Toivon, että olisin tavannut Sadun jo nuorempana. Elämän piti kuitenkin mennä tässä järjestyksessä, koska muuten minulla ei olisi kaksosia. Haaveilin jo nuorena parisuhteesta naisen kanssa, mutta olin konservatiivisesti kasvatettu, joten etenin perinteistä polkua.

Elämänasenteeni muuttui, kun melkein kuolin kaksosten synnytykseen. Tunsin, että olin päässyt toiselle kierrokselle, joka piti elää täydesti.

Kun tapasin Sadun, kaksoset olivat yhdeksänvuo­tiaita.

En uskonut todelliseen rakkauteen ennen kuin Satu vei jalat altani. Vetovoima oli niin suuri, ettei mitään ollut tehtävissä, vaikka järki yritti sanoa muuta.

Suhteemme eteni nopeasti. Muutimme yhteen, kun olimme tunteneet neljä kuukautta. Piilottelimme suhdettamme hyvin tarkkaan vielä avioeroni jälkeenkin.

Minusta piti tulla toimitusjohtaja yritykseen, jossa työskentelimme. Kun suhteestamme alkoi liikkua huhuja, päätimme, että toisen on parempi lähteä.

Kun tieto levisi, menetimme monia ihmissuhteita. Toki monet ystävät tukivat meitä, kuten myös molempien sisarukset.

Hankimme asunnon vanhan kodin läheltä, ja lapsilla oli lyhyt matka vaihdella osoitetta. Ex-mieheni on ihana mies ja upea isä, hän on yhä elämässämme.

Jatkoin kaapissa olemista töissä kuusi vuotta, naimisiinmenoomme asti. Pelkäsin, että avoimuus vaikuttaa asemaani työmarkkinoilla, kuten Sadulle kävi.

Tulin kaapista vahingossa, kun Satu päivitti Facebookiin tiedon, että olemme naimisissa. Se pamahti minunkin uutisvirtaani. Vahinko tuntui vapauttavalta. Vasta silloin huomasin, kuinka rankkaa piilottelu oli ollut.

Pian häiden jälkeen vaihdoin työpaikkaa. Kun kysyttiin, otanko paikan vastaan, sanoin että mielelläni, mutta ensin haluan kertoa yhden asian. Seksuaalinen suuntautumiseni ei ollut yritykselle mikään ongelma.

Näen 19-vuotiaiden lasteni kautta, miten maailma muuttuu. Tyttäreni sanoi minulle, että olen cool äiti, koska olen kuka olen.

Satu ja minä olemme olleet alusta asti kuin kaksilo. Ei ole tarvetta ottaa omaa aikaa ja hoitaa parisuhdetta, me vain teemme kaiken yhdessä.

Kymmeneen vuoteen ei ole mahtunut montaa yötä, jolloin emme olisi nukkuneet yhdessä. Minulla on hyvä olla, kun Satu on tuossa vieressä.”