Somekiusaaminen, keskenmenot, uupumus. Sara Sieppi kertoi elämäkerrassaan kaiken, ja sitä seurasi vapaus ja levollisempi mieli. Nyt hän nauttii Ateenassa seesteisestä arjesta – sellaisesta, jossa on ihana viettää aikaa myös yksin.
Helmikuisessa Ateenassa paistaa aurinko, ja lämpötila huitelee 15 asteessa. Somevaikuttaja Sara Sieppi on jälleen kerran lentänyt puolisonsa luokse pariksi viikoksi. Hartiat laskeutuvat jo lentokentällä.
Saran kumppani, jalkapalloilija Pyry Soiri muutti kaupunkiin pelaamaan viime kesänä, ja sen myötä Sarankin elämä on jakautunut kahtia. Toisen puolen kuukaudesta hän viettää Pyryn kanssa Ateenassa, toisen puolen yksin Helsingissä.
Pariskunnan koti on kalustettu ja remontoitu kerrostaloasunto, jonka parvekkeelta aukeaa kaunis näköala. Kaupunkia ympäröivät vuoret näkyvät kotikaduilta. Vuoria Sara katseleekin, kun hän suuntaa Pyryn pelin tai treenien aikana läheiselle urheilukentälle. On ihana treenata kuntosalilaitteilla ulkona ja nauttia Kreikan ulkoilmasta.
Muuten Sara vain on. Elämä Ateenassa eroaa paljon Saran elämästä Suomessa.
”Elän Ateenassa rauhallisempaa elämää kuin Helsingissä enkä tee hirveästi mitään. Minulla ei ole Kreikassa ystäviä, ja olen lomaillut. Ateenassa tuntuu levolliselta.”
Kun Pyry on vapaalla, pariskunta käy syömässä ravintoloissa ja nauttii olostaan.
”Menemme Ateenassa mieheni aikataulujen mukaan. Mukaudun hänen elämäänsä ja arkeensa. Se on opettelua. Ateenassa en ole itsenäinen tyyppi, jolla on omat juttunsa – sellainen olen Suomessa. Saan keskittyä vain mieheeni, seesteiseen elämään ja omaan kuplaamme. Se on tehnyt minulle tosi hyvää.”
Sara on oivaltanut parin vuoden aikana, että hän viihtyy yksin eikä kaipaa jatkuvasti muiden seuraa. Hän nauttii Ateenassa siitä, että siellä yksinolo on mahdollista. Helsingissä hänen elämänsä on niin kiireistä, ettei hän ehdi olla paljoa itsekseen.
”Tunnen harvoin itseni yksinäiseksi. Olen melko introvertti enkä niin sosiaalinen kuin aiemmin luulin. Minulle tulee henkinen krapula, jos vietän pidempään aikaa isossa porukassa tai vieraiden ihmisten ympäröimänä. Sen jälkeen minun pitää päästä hengähtämään ja olla yksin.”
Kreikassa Sara tuntee olonsa myös rauhallisemmaksi.
”Minulla on Ateenassa vapautunut olo, sillä kukaan ei tunne minua.”
Suomessa Sara on varautuneempi. Usein hänestä tuntuu, että ihmiset katsovat, vaikka kukaan ei yleensä mitään sanokaan.
”Helsingissä laitan usein lippiksen tai aurinkolasit, kun lähden yksin pois kotoa. Jos menen kauppaan tai haen ruokaa ravintolasta, saatan miettiä, että tuleeko tästä nyt jokin juttu, kun näytän tältä tai kun haen ruokaa täältä. Ateenassa minun ei tarvitse miettiä tällaisia asioita.”
Ateenassa Sara on myös herännyt toisinaan ilman päänsärkyä. Se on poikkeuksellista, sillä hän on kärsinyt migreenistä lukioikäisestä saakka. Hänen päänsärkynsä ei ole sitä lajia, joka vie pimeään huoneeseen makaamaan, vaan jomotusta, joka on koko ajan läsnä. Sen kanssa pystyy elämään, mutta ei se hyvältä tunnu.
Kiire ja jännitys pahentavat migreeniä. Sen sijaan Ateenan rauhallinen elämänrytmi on auttanut siihen.
”Minulla on pieni aivosumu koko ajan, mutta olen tottunut siihen. Kun olen nyt herännyt välillä ilman päänsärkyä, olen ajatellut, että vau, tällainenkin olo voi olla.”
”Tunnen harvoin itseni yksinäiseksi. Olen melko introvertti enkä niin sosiaalinen kuin aiemmin luulin.”
Rauhallinen elämä on juuri sitä, mitä Sara nyt kaipaa. Hänen elämäkertansa, Wilma Ruohiston kirjoittama Oliks sulla vielä jotain, ilmestyi viime vuoden marraskuussa. Sara luki kirjan itse äänikirjaksi, ja se nousi yhdeksi syksyn kuunnelluimmista äänikirjoista.
Kirjaprojektissa kesti puolitoista vuotta, ja Sara kertoo omien sanojensa mukaan kirjassa ”ihan kaiken”. Paljon enemmän kuin ikinä somessa.
”Kirja oli puhdistava kokemus, sillä kerrankin sain kertoa oman näkökulmani asioihin ja sen, miten tilanteet ovat mielestäni menneet.”
Sara on ollut julkisuudessa 19-vuotiaasta ja hänestä on kirjoitettu satoja lööppiotsikoita. Lööppien antama kuva ei ole aina vastannut totuutta.
”Olen tottunut hyväksymään sen, miten minusta kirjoitetaan. Aika usein olen ollut hiljaa, enkä ole korjannut asioita, jottei aiheesta tulisi vielä isompaa juttua.”
Elämäkerta oli tärkeä toisestakin syystä: Sara on joutunut kohtaamaan paljon somevihaa, ja hän on väsynyt siihen. Kirjan julkaiseminen oli osaltaan Saran vastaus nettikiusaajille.
”Olen miettinyt, mistä someviha minua kohtaan kumpuaa. Se on vaikuttanut kaikkeen minussa: miten puhun, miten toimin, miten olen. Pelkään aina, että tulee paskamyrsky ja minua vihataan vielä enemmän.”
Someviha on saanut Saran muuttamaan tapaansa tehdä somea. Ennen hän kertoi somessa arjestaan kaiken, nykyisin ei, ja siten kommentointikin on vähentynyt. Sara on kuitenkin tuntenut, että samalla hän on joutunut luopumaan osasta itseään.
”Olen tuntenut vuosia, että olen lukitussa tilassa, ja miettinyt, mitä uskallan sanoa.”
Ulkonäön arvostelu ja painon kommentointi on tuttua Saralle.
Sara muistaa samankaltaisia kommentteja jo missiajoiltaan, kun hän sai kuulla olevansa isompi kuin monet muut missit ja mallit.
Viime aikoina kommentteja on taas sadellut enemmän, kun Saran paino on noussut viimeaikaisten surullisten tapahtumien myötä.
Paino ei kuitenkaan ole koskaan surettanut Saraa, eikä sureta nytkään. Hän on aina tykännyt kehostaan.
”Yllättävän rauhallisesti olen suhtautunut asiaan. Huonoina päivinä arvostelu vähän kolahtaa, mutta suurimmaksi osaksi osaan olla välittämättä siitä. Minulla ei ole koskaan ollut ulkonäköpaineita.”
Hän päätti uskaltaa kertoa elämäkerrassa kaiken, vaikka se kauhistutti. Saraa jännitti ennen kirjanjulkistusta niin paljon, että hän oli jo melkein pakenemassa pois maasta ja perumassa kaikki kirjaan liittyvät tilaisuudet.
”Kun kirja valmistui, ajattelin, että se on hirvein juttu, minkä olen tehnyt, ja että olen pilannut elämäni.”
Kirjan julkaisu teki hyvää, Sara ajattelee nyt.
”Elämäkerran julkaiseminen oli pelottavaa ja vapauttavaa. Nyt kaikki on sanottu, ja minulla on kokonainen olo. Kun ei ole enää salattavaa, uskallan olla avoimempi.”
”Huonoina päivinä arvostelu vähän kolahtaa, mutta suurimmaksi osaksi osaan olla välittämättä siitä. Minulla ei ole koskaan ollut ulkonäköpaineita.”
Surusta kertominen on ollut viime aikojen isoja asioita Saran elämässä. Vuoden 2024 alussa yksi Saran unelmista oli käymässä toteen, kun raskaustestissä näkyi yllättäen kaksi viivaa.
”Raskaus oli iloinen järkytys, onnen hetki. Mietin, että onko tämä tosiaan tapahtumassa minulle, näin ihana ja onnellinen asia.”
Sara pohti, että mikä on vauvan laskettu aika ja kumpi vauva on, tyttö vai poika. Sara oli onnellinen ja huoleton.
Kaksi viikkoa myöhemmin alkoi verenvuoto. Raskaus oli mennyt kesken. Sen jälkeen Sara on ollut raskaana kolmesti ja menettänyt kaikki kolme lasta.
”En ole osannut iloita uusista raskauksista samoin kuin ensimmäisestä. Olen vain miettinyt, kuinka pitkälle tällä kertaa päästään. En enää ikinä pääse tuntemaan sitä iloa, jota tunsin, kun tein ensimmäisen raskaustestin enkä vielä pelännyt keskenmenoa.”
Kolme ensimmäistä raskautta ja keskenmenoa tapahtuivat nopealla syklillä. Silti Sara ei halunnut pysähtyä.
”Yritin jaksaa ja selviytyä ja suorittaa ja mennä, enkä antanut surulle aikaa.”
Lähestymistapa ei toiminut, eikä suru kadonnut. Niinpä Sara haki apua terapiasta. Siellä hän ymmärsi, että hän saa olla surullinen, eikä hänen tarvitse esittää, että kaikki olisi hyvin.
Viimeisimmästä keskenmenosta on nyt puolisen vuotta. Suru on edelleen läsnä.
Nyt Sara pystyy jo puhumaan asiasta, vaikkakin edelleen melkein kyyneleet silmissä. Hän pitää itseään onnekkaana: hän tietää, että pystyy tulemaan raskaaksi. Lisäksi kokemus on antanut perspektiiviä elämään.
”Olen oppinut, kuinka isoja asioita elämässä voi tapahtua. Pienet vastoinkäymiset eivät tunnu enää niin suurilta kuin aiemmin. En voisi enää kuvitella, että valittaisin raskauspahoinvoinnista tai väsymyksestä, vaan olisin ikionnellinen niistä.”
Sara työstää suruaan edelleen muttei ole menettänyt toivoaan.
”Totta kai minulla on unelma lapsesta edelleen.”
Hektinen elämä oli Saralle tuttua ennen kirjaprojektin ja Ateenan tarjoamaa pysähdystä. Tarve rauhoittumiselle onkin peruja jo vuosien takaa.
Ensimmäinen stoppi tuli vuonna 2021. Elettiin korona-aikaa, mutta toisin kuin monien työt, Saran työt eivät vähentyneet vaan lisääntyivät. Ihmisillä oli aikaa olla puhelimillaan, ja vaatteiden mainostaminen ja ostaminen siirtyivät internettiin.
Sara ajatteli, että pitää takoa niin kauan, kun rauta on kuumaa, ja hän kuvasi jopa neljä somekampanjaa päivässä. Tulotkin olivat sen mukaiset. Sara kertoo kirjassa, että hän saattoi ansaita 50 000 euroa kuukaudessa.
Kova tahti vaati kuitenkin veronsa.
”Vuoden 2021 syksyllä minulle alkoi tulla sydänoireita. En saanut nukuttua, vaan heräsin yöllä tekemään muistiinpanoja. Ruoka ei maistunut, ja olin ylivirittyneessä tilassa.”
Sara piti kolmen viikon tauon töistä. Hän ajatteli, että asia on sillä hoidettu.
Vuosi 2023 pysäytti Saran kunnolla. Hän oli löytänyt ihanan parisuhteen Pyryn kanssa ja elämä oli tasapainoista. Silti jokin oli pahasti vialla.
”Kaikki oli hyvin, mutta kaikki oli helvetin huonosti. Mikään ei tuntunut miltään enkä jaksanut nähdä ystäviäni, vaikka ennen nautin siitä. Ainoa, jota jaksoin, oli mieheni. Halusin vain olla kotona.”
Kun Pyry sitten kysyi Saralta, milloin hän on viimeksi hymyillyt ja nauranut aidosti, Sara ymmärsi, että hänen täytyy hakea apua. Sara aloitti terapian.
”Terapiassa aloin heti ensimmäiseksi itkeä. Terapeutti sanoi, että olen tullut oikeaan paikkaan.”
Terapiassa Sara oivalsi, että kaikki oli saanut alkunsa parin vuoden takaisesta uupumuksesta. Hän ei ollut toipunut siitä kunnolla, ja kun elämä nyt oli tasapainossa, vuosia turrutetut tunteet pääsivät pintaan.
”Ymmärsin, että tämä ei ole normaaliolotila, eikä minun tarvitse olla jatkuvasti väsynyt ja tehdä asioita, jos tuntuu, etten jaksa. Se oivallus toi turvaa ja rauhaa.”
Terapian seurauksena Sara alkoi kieltäytyä asioista, jotka eivät tuntuneet omilta. Aiemmin hän oli vieraillut paljon erilaisissa tv-ohjelmissa ja podcasteissa, vaikkei ollut nauttinut niistä. Kun hän terapian myötä ymmärsi, että hän voi myös kieltäytyä kutsuista, elämä muuttui.
”Kun opin sanomaan ei, minusta tuli levollisempi ja rauhallisempi. Suorituskeskeinen elämäni muuttui tasapainoisemmaksi.”
”Kun opin sanomaan ei, minusta tuli levollisempi ja rauhallisempi. Suorituskeskeinen elämäni muuttui tasapainoisemmaksi.”
nyt Sara haluaa hetken hengitellä ja iloita siitä, että hän voi aloittaa uuden sivun elämässään.
”Haluan mennä eteenpäin viime vuodesta ja keskenmenoista, keskittyä hyviin ja kivoihin asioihin, en suruun ja ahdistukseen. Pienet arkiset asiat tekevät minut tällä hetkellä tosi onnelliseksi. Se, että saan ottaa päivän vastaan ilman puristavaa surumöykkyä rinnassa ja ajatella, että tästä päivästä voi tulla ihan kiva.”
Sara haluaa uskoa, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Tulevaisuus on avoin, ja se tuntuu vapauttavalta.
”Tykkään elää fiilispohjalta. Ahdistun heti, jos pitää tietää, mitä puolen vuoden päästä tapahtuu.”
Pyrkimys elää hetkessä tiivistyy mietelauseeseen, joka on Saran elämänohje: ”Älä odota mitään, niin sinulla on kaikkea.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 3/2025.
