Mitä tehdä, kun huomaa jääneensä jumiin elämäänsä? Laulaja Sanni päätti alkaa asettaa itsensä ensimmäiseksi. Nyt hän kertoo, mikä kaikki on muuttunut.

Viime keväänä Sanni Kurkisuon elämään tuli täysi hiljaisuus yhden vuorokauden aikana. Hän muistaa edelleen viikonpäivänkin: se oli torstai. Covid-19-niminen pandemia tyhjensi tulevan kiertuekalenterin hetkessä.

Perjantaina Sanni istui jo ystävänsä ja naapurinsa Alpo Nummelinin kanssa lähikuppilassa oluella. Nummelin oli työstänyt alkuvuoden Sannin kanssa albumikier­tueen sovituksia muiden musiikkialan töidensä ohella.

”Mietimme, mitä helvettiä tässä nyt tehdään. Seuraavana päivänä menimme studiolle, mutta aloimme sovitushommien sijaan tehdä uutta musaa”, Sanni muistelee.

Lopulta uusia demoja syntyi viisikymmentä. Niiden joukossa oli muun muassa lokakuussa julkaistava sinkku Kesken, joka Sannin oli pakko äänittää puhelimen muistioon heti kun se ”putosi päälle” aamukahvilla.

Illalla kappale oli jo tehty studiolla valmiiksi.

”Biisi kertoo luopumisesta ja sen hyväksymisestä, että joitain elämän polkuja ei ole edes tarkoitus kulkea loppuun asti. Koko albumi käsittelee paljon muutosta ja siihen liittyviä iloja ja suruja”, Sanni kuvailee.

Yllättäen muuttunut suunnitelma synnytti kuitenkin jotain vieläkin suurempaa kuin levyn.

”Kirjoitin monta kuukautta, ja sieltä alkoi vain tulla asioita. En tiennyt, että sisälläni on niin paljon kaikenlaista. Mietin, että tätäkö minulle kuuluu? Näinkö ajattelen oikeasti? Huomasin, että minun pitää laittaa joitain asioita elämässäni uusiksi.”

Liki kymmenen vuoden tunneli. Niin Sanni, 28, kuvaa mennyttä. Hän julkaisi ensimmäisen levynsä kahdeksan vuotta sitten ja on sen jälkeen työskennellyt viikot studiossa ja viikonloput keikoilla.

”Se on ollut ihana tunneli, mutta en ollut tajunnut, miten paljon tein koko ajan. Kun tyhjyys tuli, tulivat myös oikeat ajatukset elämäntilanteestani. En ollut huomannut, etten voi kovin hyvin. Olin jäänyt jumiin elämääni.”

Sanni oli hyväksynyt elämäänsä ”vähän huonon meiningin”, sillä sellainen meininki on hyvää maaperää kirjoittaa ikävistä tunteista.

Oivalluksen jälkeen Sanni otti elämänsä keskiöön uuden asian: itsensä. Hän alkoi esimerkiksi treenata puolimaratonille ja käydä akupunktiossa. Ajatusmallin muuttaminen ei ole ollut aivan mutkatonta.

”Olen aina pistänyt kaiken fokukseni uraani. Elin enemmän työlleni kuin sille, miltä minusta tuntuu, kun tulen kotiin, miltä elämäni näyttää ja millaisia asioita ja ihmisiä siihen kuuluu. Nyt kun olen muuttanut suuntaa, välillä mietin, miten laitan näin paljon aikaa itseeni. Mutta kehen muuhunkaan sen laitan? Jännästi se myös säteilee ympärilleni. Kun on itsessään kiinni, tuntuu, että myös muiden kanssa on helpompi olla.”

Lavalla Sannin on aina ollut helppoa olla onnellinen. Viime kesänä tunne seurasi mukana myös lavalta poistuessa.

”Minua ei ahdistanut yhtään hypätä ulos keikkabussista ja ajaa taksilla kotiin. Päinvastoin. Tämä lause tuntuu niin hassulta minun suustani, mutta koti on minulle nykyään tosi rakas. Samoin ystäväni ja rakkaat ihmiseni. Ja siihen kaiken viereen on yhtäkkiä tullut sellainen tärkeä juttu kuin minä.”

Kyyneleet vain tulivat jostain. Mistä, sitä Sanni ei vieläkään tiedä. Hän seisoi keväällä keittiössään laittamassa ruokaa ja päätti, että itketään sitten. Viimeisen vuoden aikana Sanni on opetellut kohtaamaan tunteita uudella tavalla.

”Se on isoin asia, jonka tämä pysähtyminen on minulle tehnyt. Olen pienestä saakka lukenut henkisen kasvun kirjoja ja ollut jopa pikkuvanha. Olen jo lapsena ajatellut, että pystyn järkeistämään asioita ja olen pitänyt itseäni isompana kuin olenkaan. Olen pureskellut tunteita mielessäni. Se on kuitenkin vielä eri asia kuin oikeasti tuntea niitä tunteita.”

Feel it to heal it. Sitä oivallusta Sanni on alkanut toteuttaa elämässään.

”Vaikka teen työkseni tunteisiin sukeltamista, en ole aiemmin oikeasti käynyt niin syvällä tuntemassa niitä. Viimeistä levyä tehdessäni olen itkenyt. Joskus pitää vain hyväksyä se, miten asiat ovat oikeasti eikä miten ne voisivat olla.”

Sanni sanoo nöyrtyneensä tunteidensa äärellä. Siinä on auttanut myös terapia, jonka hän aloitti kuusi vuotta sitten.

”Kun annan tunteiden tulla ja myös mennä ohi jossain vaiheessa, huomaan, että eihän minulla olekaan enää niin paha olla. Terapeuttini sanoi joskus, että sitten kun ei enää pelkää katsoa omiin pimeisiin nurkkiinsa, on vapaa. Tuntuu, että se on nyt tapahtunut. Vaikka mikä tunne tulisi, en enää kaadu sen alle. En enää pelkää itseäni tai ajatuksiani.”

Sanni puhuu terapiasta mielellään, sillä hän haluaa normalisoida terapiassa käymistä. Hänelle se ei ole sen kummempaa kuin salilla käyminen.

”Minulla ei ole pienintäkään häpeää sanoa käyväni terapiassa. Päästään terveimmät ihmiset huoltavat itseään.”

Oman mielen ja itsensä tunteminen on suurena apuna myös julkisessa työssä.

”Olen tarvinnut terapiaa siihen, että pysyn järjissä ja mahdollisimman lähellä itseäni.”

Lue myös: 5 syytä, miksi kannattaa mennä terapiaan

Lohjalainen jalkapallokenttä vuonna 2000. 7-vuotias Sanni laukoo peräjälkeen kaksi maalia, ja pojat tekevät ratkaisunsa. Sanni muistaa edelleen ikätoveriensa tuomion: ”Sanni on tyttö, mutta otetaan se mukaan.”

Lapsena Sanni viihtyi Batman-leikeissä poikien kanssa ja käytti taitavasti linkkuveistä. Ja kun perhe rakensi taloa, Sanni oli mukana touhussa.

”Olin lapsena jopa uhkarohkea. En pelännyt mitään muuta kuin lääkärin piikkejä.”

Jalkapallokentän tunnelma seurasi aikuisuuteen.

”Kun tulin musiikkialalle, pelasin kentällä, jolla ei ollut hirveästi naisia ja jolla naisiin on suhtauduttu vähättelevästi.”

”Inhoan sanaa tytöttely, mutta kohtaan sitä edelleen. Asenne on, että onkohan tuo mitään koskaan osannut. Aina pitää kaivaa, kuka mies on kaiken takana.”

Se on turhauttavaa muusikolle, joka on aina tehnyt kappaleensa itse.

”Olen tehnyt levyilläni tiivistä yhteystyötä tuottajieni kanssa, koska olen aina halunnut seistä jokaisen saundin ja äänen takana. Uudella levyllä olen ollut entistä vahvemmin mukana myös tuottamisessa.”

Sanni onkin itsensä paras rohkaisija.

Tällä hetkellä rohkeutta vaatii etenkin johtaminen. Sanni on Warnerin lisäksi toinen musiikkinsa julkaisija. Hän johtaa omaa levy-yhtiötä ja on sen toistaiseksi ainoa artisti.

”Johdan projektiani ja sen eteen töitä tekeviä ihmisiä. Sitä harvoin ajattelee esimerkiksi keikalla ollessaan, että työllistän tämän koko jengin bussikuskeista muusikoihin.”

Sen hän on tähän mennessä oppinut, että johtamisesta tulee harvoin kiitosta.

”Mutta siitä saa myös hyviä kiksejä. Miehelle johtaminen ei vaadi muuta kuin paikalle tulemisen ja suun avaamisen.”

”Minulta se vaatii erityisen rohkeuskeskustelun itseni kanssa. Päätän, että vaikka minut koettaisiin inhottavana, koska sanon asiat ja kehityskohdat ääneen, teen sen.”

Et voi näyttää kuvissa noin kauniilta. Se ei ole uskottavaa. Sanni kohtasi naiseuden haasteet heti alalle tultuaan. Kun ensimmäisen levyn kantta valittiin, ongelmaksi tulivat vaaleat hiukset, kauniit kasvonpiirteet ja nuoruus.

”Vaikka se kuulostaa kauhealta, olen kiitollinen niille ihmisille, jotka olivat kanssani valitsemassa kantta. Urani olisi voinut mennä ihan toiseen suuntaan liian kauniilla kuvalla. Mutta kohtasin heti sen asian, että naamani ei saa näkyä kuvissa paljon.”

Kanteen valikoitui lopulta otos, jossa Sanni katsoo alaspäin ja kasvoista näkyy vain puolet. Linja on jatkunut muissakin levyissä.

Vasta viime aikoina Sanni on havahtunut siihen, että opittu ajatus on uinut kuin varkain myös hänen mieleensä. Hän on itse vältellyt näyttämästä liian naiselliselta.

”Olen aina vähän kärsinyt siitä, että minua on kohdeltu ensisijaisesti naisena eikä tekijänä. Minua inhottaa sellainen suhtautuminen naisiin, koska naiset ovat tosi kovia tekijöitä.”

”Jossain vaiheessa elämääni irtisanouduin henkisesti naisellisen naisen muotista. Peitin pitkään feminiinisen puoleni ja pistin sen tavallaan pakan alle. Ajattelin, että se tuottaa minulle vain epäuskottavuutta. Kovetin itseni ja yritin olla maskuliinisempi.”

Sanni uskoo siihen, että kaikissa ihmisissä on feminiininen ja maskuliininen puoli – ja puolten pitää antaa näkyä.

Oli todellinen ahaa-elämys tajuta, että omalla kohdalla se ei ollut toteutunut.

”Nyt olen löytänyt balanssini, ja se on yksi syy, miksi minulla on nykyään niin hyvä olla. En ollut tajunnut, että olin itsekin lähtenyt mukaan siihen ajatukseen, että minun pitäisi olla erilainen ollakseni uskottava.”

Sannin elämä on ollut jono rohkeita vetoja. Sellainen oli myös muutto Lohjalta Helsinkiin 16-vuotiaana. Ensimmäisen päivän Sibelius-lukiossa Sanni muistaa hyvin. Etenkin sen hetken, kun joku uusista opiskelijakavereista tervehti häntä.

”Käännyin ensin katsomaan taakseni, että sanoiko hän sen jollekin muulle. Olin niin tottunut siihen, että kukaan ei puhu minulle.”

Kiusaaminen oli alkanut Sannin aloittaessa yhdeksännen luokan. Vuotta vanhemmat kaverit jalkapallojouk­kueesta eivät olleet enää samalla yläasteella. Kun Sanni tuli syksyllä kouluun, vastaanotto oli jäätävä.

”Minut vain jätettiin yksin. Pahinta oli, että kiusaajat olivat aiemmin parhaita ystäviäni. En tiedä, mitä tapahtui. He vain ilmoittivat, että jos joku hengaa Sannin kanssa, hänetkin heitetään ulos porukasta. Se oli täydellinen eristys.”

Välitunneilla Sanni kirjoitti biisejä bändilleen, jonka jäsenet kävivät toista koulua. Ruokatunneilla hän meni lähellä olevaan kirjastoon kuuntelemaan levyjä ja lukemaan lehtiä. Koulun alueella oli vaikeaa olla.

”Oli tosi musertavaa olla kokonaan syrjitty. Uskon, että kiusaaminen jättää arvet jokaiseen, joka sitä on kokenut. Minullekin ne jäivät pitkäksi aikaa. Vielä lukiossa odotin sitä, milloin uusien kavereideni kelkka kääntyy. Sosiaalisissa tilanteissa olen jännittänyt, jätetäänkö minut taas yksin. Enää en kanna kaunaa asiasta, mutta kyllä se aika pitkään hajotti.”

Sannin selviytymiskeinoksi tuli jo varhain se, että hän on aina löytänyt voiman itsestään.

Lue myös: Juha Tapio tapasi vaimonsa jo 16-vuotiaana: ”Tahdon ja sitoutumisen lisäksi pitkässä parisuhteessa tarvitaan myös onnea”

Se oli kohtaaminen, jota Sanni ei koskaan olisi voinut kuvitella. Ensimmäistä levyä kirjoittaessa kynästä lähti kappale Kiitos ja anteeksi, jossa hän vähän sivulauseessa vähätteli Juha Tapiota. Sanoista voi saada käsityksen, että iskelmämusiikin kirkkain tähti kuvataan vähän junttina. Tuolloin Sannilla ei ollut vielä levytyssopimusta, eikä hän tiennyt, että biisiä edes koskaan julkaistaisi.

Viitisen vuotta myöhemmin artistit kutsuttiin Vain elämää -ohjelmaan Hirvensalmen Satulinnaan. Heti ensimmäisenä päivänä Juha Tapio pyysi Sannia juttutuokioon.

”Olin että voi ei, nyt se tapahtuu. Olin pelännyt sitä, mutta tilanne ei ollut yhtään kielteinen. Juha konfronttasi minut tosi lempeästi ja isällisesti. Hän vain halusi kuulla, mitä olin tarkoittanut tekstilläni.”

Häpeä oli silti suuri, koska todellisuudessa Sanni kunnioittaa suuresti Juha Tapiota biisintekijänä.

”Olin vain nuoruuden uhoissani halunnut jenkkiräppärityyliin solvata erästä entisen levy-yhtiöni A&R-hahmoa, tuiki tietämättömänä sen seurauksista.”

Siinä Satulinnan pihalla Sanni turvautui hyväksi havaittuun syvähengitysmetodiinsa.

”Hengitän silloin sisään ja ajattelen, että tämä tilanne on nyt tässä. Minä en tähän kuole, pitää vain selvitä. Usein sanon myös ääneen, että minua hävettää. Se auttaa. Sitten täytyy vain hengitellä se hetki läpi.”

Häpeä ei sinänsä ole Sannille vain kielteistä. Joka kerta kun hän kaatuu tai mokaa jotain lavalla, yleisö syttyy suurimpaan riemuun. Sanni pitääkin itseään esihäpeäjänä.

”Olen lavalla pelleilemässä, pomppimassa ja kreiseilemässä, mutta välillä myös tunteilemassa ja olemassa haavoittuva. On tosi lohdullista nähdä, kun joku muu mokaa. Kun kirjoitan biisejä, ajattelen usein, että nyt tässä esihävetään.”

Sannin tekstejä onkin helppo kuvata sanalla rohkea. Tuleeko hänelle koskaan sitä fiilistä, että voinko todella sanoa näin?

”Tulee, todellakin! Studiossa se ei ikinä häiritse minua. Se häiritsee vasta, kun olen pesemässä illalla hampaita ja tajuan, että nyt se biisi lähti digiputkeen. Alan miettiä, että mitähän sekin ihminen ajattelee, tajuaako se että biisi kertoo siitä. Miksi sanoin sen noin? Se on ihan hirveää.”

Vatvominen ei kuitenkaan ole Sannin juttu. Hän ei mieti tehtyjä valintoja sen enempää vaan menee eteenpäin.

Sanneilla on eroa myös siinä, mikä verran he jakavat itsestään. Musiikissaan artisti-Sanni on ”super auki” itseään koskettaneista asioista, mutta Sanni haluaa pitää kiinni yksityisyydestään.

Se Sanni on tällä hetkellä ehkä enemmän pinnalla kuin koskaan.

”Työ on edelleen tärkeimpiä asioita elämässäni, mutta olen alkanut luottaa siihen, että riitän. En halua, että elämä menee ohi sen takia, että on jokin sitku-tavoite. Haluan pitää huolta siitä, että elämässäni on enemmän elämistä kuin selviytymistä.”

Tekemisen rinnalle on tullut olemista. Sanni arvelee, että hän on ollut matkalla muutokseen koko kaksikymppisyytensä ajan.

”Jokin armollisuus on tullut elämääni. Samalla siihen on alkanut uida pieni aikuistuminen. Huomaan, että minulla on työunelmien lisäksi pieniä, maanläheisiä unelmia.”

Mitä ne ovat, sitä Sanni ei halua kertoa.

”En halua pilata unelmiani puhumalla niistä, mutta ne ovat sellaisia perusihmisen unelmia. En ylipäätään enää halua aina tehdä niin kuin artisti-Sanni tekisi. Tahdon tehdä sellaisia juttuja, joita Sanni Kurkisuo haluaa.”

Tyyli: Emma Saarnio

Meikki ja hiukset: Piia Hiltunen

Kuvauspaikka: Ravintola Carelia

Juttu on julkaistu Trendissä 8/2021.