Musta poolopusero saa uudenlaisen merkityksen Juha Tapion, 47, yllä. Se ei ole vain tyylikäs vaate mustan puvun seurassa vaan yksi tapa hoitaa laulajan kallisarvoista instrumenttia. Suomen suositumpiin miesartisteihin kuuluva Juha varjelee ääntään kylmältä kaikin mahdollisin tavoin.

Kaulan suojaamisen lisäksi hän vaalii terveellisiä elämäntapoja ja pitää huolta hapenottokyvystään. Siis treenaa paljon.

”Minulla on valmentaja, jonka tärkein tehtävä on määrätä minulle pakkolepoa, jotta en treenaa liikaa. Liikunta on aina ollut luonnollinen osa arkeani. Käyn salilla, juoksen ja pelaan tennistä ja jalkapalloa. Pelaaminen on kivaa mutta turhauttavaa, koska aivot muistavat kropan 17-vuotiaaksi. Futiksessa käyn tosin enää vain treeneissä, koska olen joskus murtanut kylkiluuni ottelussa, eikä kylkiluut rikki voi laulaa”, Juha Tapio kertoo ja hörppää mustaa kahviaan.

Hänen ruokavalionsa on satunnaistarkka. Se tarkoittaa ainakin, että ennen kuvaus- ja haastattelupäivää ei saa syödä karkkia.

Terveellisissä elämäntavoissa ja treeni-innossa ei sinänsä ole mitään yllättävää, kun kyse on Juha Tapiosta. Kunnollisuus on ollut hänen tavaramerkkinsä uran alusta asti.

Laulaja-lauluntekijä Juha Tapio aloitti musiikin teon jo teini-ikäisenä rockbändissä, mutta hänen ensimmäiset levytyksensä olivat gospelpopia. Juha teki kahdelle ensimmäiselle levylleen sellaisia hengellisiä kappaleita kuin Hämärä huone, Yksi tie, Väsyneet maan ja Minun ikäväni näyt. Ne saivat vaikutteita Nuoren seurakunnan veisukirjasta.

Juha koki hengellisen heräämisen rippikouluiässä. Tai oikeastaan kyse oli heräämisen sijasta itsessä olevan hengellisyyden myöntämisestä. Omien sanojensa mukaan hän on joskus halunnut olla uskomatta Jumalaan mutta ei pysty. Uskoaan Juha ei kuitenkaan halua avata syvällisemmin.

”Mitä isommista ja syvemmistä asioista on kyse, sitä vähemmän osaan tai haluan puhua niistä. Lauluntekijänä olen tarkan ilmaisun ystävä. Joillekin asioille sitä eksaktia ilmaisua ei vain ole. Ennemminkin on tunne siitä, että mitä enemmän selittää, sitä kauempana on siitä, mitä tarkoittaa. Niinpä en selitä.”

Laulaja varttui Ylistarossa Pohjanmaalla, missä hän harrasti mitäpä muutakaan kuin painia ja hiihtoa. Juha tapasi tulevan vaimonsa Raijan16-vuotiaana jalkapallokentällä ja meni naimisiin 22-vuotiaana. Pari on pitänyt yhtä siitä asti.

Ennen läpimurtoaan koko kansan tähdeksi Juha opiskeli itsensä yliopistossa luokanopettajaksi ja myös teki opettajan töitä vuoteen 2001 asti. Lapsuudenkodissa korostettiin, että jokin ammatti on opiskeltava, tuleepa musiikista leiville lyövä ura tai ei.

”Vastuullisuus ja vastuuntunto ovat tutkitusti esikoisen luonteenpiirteitä”, Juha sanoo. Hänellä on yksi nuorempi sisar.

”Kunnollisuudessani on myös pohjalaista ajatusmaailmaa, jossa teot puhuvat enemmän kuin puheet. Haihattelu ei ole kovassa arvossa.”

Juha toteaa, että hänelle on alusta saakka ollut tärkeää elättää itsensä ja perheensä.

”En paheksu apurahataiteilijoita varsinkaan näin koronan jälkeen, mutta minulle sellaiseksi päätyminen olisi ollut kauhistus. En olisi taipunut siihen.”

Kunnollinen imago ja railakkaana pidetty musiikkimaailma ovat jo ajatuksena vähän ristiriitainen yhtälö. Juha Tapio onkin aina tuntenut itsensä ulkopuoliseksi musiikkialalla.

”Kyllä siinä oli alussa ristiriitaa, varsinkin kun tulin gospel-musiikin maailmasta, mutta toisaalta ei ollut muita vaihtoehtoja kuin solahtaa sekaan”, hän sanoo.

Tunne on lauluntekijälle myös iso valtti.

”Ehkä juuri sen ansiosta lauluni ovat tärkeitä niillekin, jotka ovat kokeneet osattomuutta omassa elämässään.”

Juha Tapion keikat myydään poikkeuksetta loppuun. Sen jälkeen, kun hän teki läpimurtonsa vuonna 2003 ensimmäisellä ei-uskonnollisella albumillaan Mitä silmät ei nää, joka myi heti kultaa, huippusuosittuja albumeja on tullut yhdeksän lisää ja kokoelmia neljä päälle.

Suurimmat hitit soivat vuosi toisensa jälkeen tiuhaan niin radiokanavilla, suoratoistopalveluissa, karaokessa, television musiikkiohjelmissa kuin häävalsseinakin – ja hittejä on paljon. Kukapa ei olisi kuullut jossain elämänsä vaiheessa edes kertosäkeen verran näitä lauluja: Ohikiitävää, Kelpaat kelle vaan, Tykkään susta niin että halkeen, Sitkeä sydän, Kaksi puuta, Jotain niin oikeaa, Kaunis ihminen, Sinun vuorosi loistaa.

Moni on jo ehtinyt ikävöidä Juhan keikkoja, sillä ne ovat olleet tauolla pari vuotta. Syy ei kuitenkaan ole koronapandemia, vaan artistin jo kauan ennen sitä tekemä harkittu päätös. Juha Tapio halusi pitää tauon – tai puoliajan, kuten hän sitä itse jalkapallotermein kutsuu.

”Tein vuosina 2018–2019 todella paljon keikkoja ja nautin siitä kovasti. En ollut ennen taukoa uupunut, mutta tahdoin suojella tekemisen liekkiä ja varmistaa, ettei uupumusta tule. Halusin pitää huolen, että nyt kun ensimmäinen puoliaika on pelattu, tulossa on vielä vähintään yhtä pitkä toinen puoliaika.”

Jälkikäteen voi sanoa, että tauon ajoitus oli vähintäänkin osuva. Juha Tapion ei bändeineen tarvinnut perua koronan vuoksi yhtään keikkaa. Myös paluu keikoille näyttää lupaavalta.

Elossa-nimeä kantava suurkeikka on tarkoitus järjestää Ratinan stadionilla Tampereella 6. elokuuta 2022. Sitä ennen ilmestyy myös Juha Tapion uusi albumi, jonka kappaleita hän on tehnyt ensi kertaa yhteistyökumppaneiden eli Aleksanteri Hakaniemen ja Rafael Elivuon kanssa.

”Olen innostuneempi kuin koskaan aiemmin urallani ja syvästi kiitollinen siitä, että saan tehdä tätä työtä. Juuri tätä innostuneisuutta halusin vaalia, kun jäin tauolle.”

Ennen keikkataukoa Juha Tapiolla ei juuri ollut tapana vilkuilla peruutuspeiliin. 16 vuotta läpimurron jälkeen sille tuli aikaa enemmän kuin oli tarkoituskaan. Alun perin piti matkustella perheen kanssa maailmalla, mutta pandemia muutti suunnitelmat. Lopulta artisti vietti paljon aikaa kotikulmillaan Tuusulassa. Lähimetsäkin tuli uudella tavalla tutuksi.

”Vaikka suunnitelmat menivät uusiksi, minulle ei tullut oloa, että jokin meni pieleen. Sain viettää paljon aikaa teini-ikäisten poikieni kanssa. Se on arvokasta, koska he eivät asu enää monta vuotta kotona. Kaltaiselleni maankiertäjälle on elämys jo sinänsä herätä sunnuntaiaamuna kotoa virkeänä ja laittaa perheelle aamupalaa.”

Juha Tapion puheista välittyy vahvasti viesti, että hänen urallaan kaikki on tapahtunut pakottamatta.

”Voin sanoa, että kaikki se, mitä ihmiset kutsuvat menestykseksi, on tullut minulle tavoittelematta. En ole koskaan sitä lähtenyt tietoisesti hakemaan tai ajatellut, että tuonne pitäisi päästä.”

Se on lähes helppo uskoa, kun Juha Tapio kertoo uransa alkutaipaleesta. Nuorena hän suorastaan häpesi laulaa ja soittaa laulujaan toisille, ja meni pitkään ennen kuin hän oppi nauttimaan esiintymisestä.

”Kun sain teini-ikäisenä kitaran ja tajusin, että osaan tehdä lauluja, minulla ei ensin ollut tarvetta edes esittää niitä. Sitten aloin laulaa niitä puoliksi vahingossa ja puoliksi ylpeänä kavereille. Silloin riitti, jos yksikin tykkäsi.”

Ensimmäisillä keikoillaan hän oli lukioikäinen ja hyvin epävarma. Laulaessaan hän ei uskaltanut sulkea silmiään, koska pelkäsi menettävänsä kontrollin ja tuijotti yleisöä herkeämättä.

Ensimmäinen varsinainen bändikeikka oli 25-vuotiaana Hakkarin liikuntahallissa Lempäälässä tammikuussa 1999. Samalla julkistettiin debyyttialbumi Tuulen valtakunta. Lavavalot hohkasivat lämpöä, ja yleisö istui vieri viereen siisteihin riveihin järjestetyissä tuoleissa. Lavalla Juha huomasi, etteivät soittimet olleet parhaassa vireessä keskenään. Olo oli jännittynyt ja sekava.

”Samalla minulla oli kova vimma esiintyä ja olla esillä. Siihen sekoittui hillitön tarve saada vahvistusta, että kelpaan. Pelkäsin pitkään, etten riitä.”

Uran puoliajalla ei enää väreile pelko, mutta mikään ei silti tunnu itsestään selvältä.

”Ajattelen yhä, että vau, eihän tämän näin pitänyt mennä! Kaiken sen tarpomisen, itsekritiikin, epävarmuuden ja itsensä mittaamisen jälkeen minulla on yleisöä, joka haluaa yhä kuulla minua.”

Toivon lähettiläs ja valon tuoja. Isoja ominaisuuksia ihmiselle mutta varsin sopivia Juha Tapiolle. Häntä on kiitetty erityisesti taidosta tehdä sanoituksia, joista pilkistää rankkojenkin aiheiden seasta toivo ja valo. Mistä ne kumpuavat?

”Kirjoitan lauluja, joita haluan kuulla. Monet lohdulliset laulut tulevat tekijän tarpeesta tulla lohdutetuksi, niin minunkin. Laulut eivät ole päiväkirjoja, mutta niissä on totuutta siteeksi, jotta ne tuntuvat uskottavilta.”

Juha hieman jopa kadehtii muusikoita, joiden lauluissa on aggressiota, vihaa ja katkeruutta. Hänelle laulunteko on kuitenkin puhdistava ja parantava kokemus. Silloin lopputulos kääntyy usein kohti valoa vähän kuin väkisin.

”Ehkä se kumpuaa myös kunnollisuudestani, etten halua oksentaa pahaa oloani kuulijoilleni. Mieluummin tarjoan ratkaisua ja sitä positiivista puolta. Kyse ei ole tietoisesta tuskan välttelystä vaan siitä näkökulmasta, ettei tuska ole kaikki.”

Kuten niin moni menestyjä, myös Juha Tapio määrittelee itsensä perfektionistiksi. Ja niin kuin useat kohtalotoverinsa, hänkin yrittää opetella pois ominaisuuden kahlitsevuudesta.

”Olen oppinut, että perfektionismi ei saa johtaa korjaamaan ehjää eikä kampittamaan itseään. Täydellisyyden tavoittelu työssä aiheuttaa helposti kierteen myös muille elämänalueille, jolloin lopulta tuntuu, ettei mikään ole hyvin. Isossa kuvassa asiat ovat tänään kuitenkin paremmin kuin hyvin.”

Mies, joka kirjoittaa ja laulaa elämän isoimmista asioista, ei mielellään puhu niistä. Juha ja hänen vaimonsa Raija Tapio ovat olleet naimisissa 25 vuotta. Kun puhe kääntyy rakkauteen ja parisuhteeseen, Juha sulkeutuu. Sen hän tiedostaa itsekin.

”Huomaan varovani sanojani, kun puhun tästä aiheesta. Laulaminen ja laulunteko ovat niin intiimejä asioita, että olen aina halunnut varjella yksityisyyttäni muuten. 25-vuotishääpäivän kunniaksi halusin kuitenkin julkaista kuvan häistämme Instagramissa, vaikka sellainen on minulle harvinaista. Hääpäivä oli niin iso juttu ja juhlan paikka. Olen ollut parisuhteessani onnekas.”

Pitkä suhde on vaikuttanut Juhaan ja hänen uraansa.

”Rakkaudella on ollut iso merkitys varmasti monella tiedostamattomallakin tavalla. Olen aina ajatellut, että elämässä pitää olla tietyt peruspilarit, joiden varassa se pysyy, vaikka laulajan ura ei kantaisikaan. Parisuhde on ollut yksi niistä ja se on kantanut. Rakkaus vaimooni on ollut pysyvä ankkuri elämässäni.”

Juhan vaimolla Raija Tapiolla on oma menestyksekäs ura. Hän työskentelee Lääkärikeskus Aavan ja lasten lääkärikeskus Pikkujätin toimitusjohtajana. Parin perheeseen kuuluu kaksi teini-ikäistä poikaa.

”Olen pitänyt hyvänä sitä, että meillä on aivan erilaiset duunit. Vaimon ura ja intohimoinen suhtautuminen työhön inspiroivat minua. Kotielämä on silti oma saarekkeensa, johon työasiat eivät tule.”

Työt eivät seuraa kotiin siinäkään mielessä, että Juha ja Raija eivät juuri kuuntele musiikkia yhdessä. Yhteinen sävel on kuitenkin vahva.

”En usko, että on olemassa mitään yleispätevää pitkän parisuhteen reseptiä, joka toimisi kaikilla. Mutta uskon, että tahdon ja sitoutumisen lisäksi pitkässä parisuhteessa tarvitaan myös onnea, jotta yhteys pysyy ja suunta on sama. Ja totta kai siinä on lisäksi kemiaa ja vetovoimaa, joka ei suostu häviämään.”

Miltä toinen puoliaika sitten näyttää? Houkuttelevalta ja valoisalta ainakin. Vuosien varrella Juha Tapio on päässyt liiallisesta näyttämisen tarpeestaan, mutta halua kehittyä ja tulla yhä paremmaksi riittää. Hän aikoo tehdä työtään vielä pitkään.

”Toivon, että terveyttä ja valoa riittää. Tavoitteeni on nousta lavalle niin kauan kuin jalat kantavat. Luontokin on mieslaulajalle armollinen, sillä vanhetessa ääni vain syvenee.”

Juha ei saa mistään muualta samanlaista kokemusta kuin lavalta, ja se koukuttaa.

”Laulaminen ja soittaminen yleisön edessä vain tuntuvat niin järkyttävän hyvältä. Työni on minulle kuin rakas harrastus ja samanlainen hoitava kokemus kuin meditaatio tai rukous. Uppoudun siihen niin, että muuta maailmaa ei ole.”

Bändin kanssa syntyy Juhan mukaan sellainen yhteyden kokemus, että kyse on yhtä paljon kuuntelusta kuin soittamisesta ja laulamisesta.

”Kun biisi alkaa, sitä vain hyppää kyytiin ja nauttii suorittamisen sijasta. Siinä soitetaan ystävien kanssa ystäville. Itselleni tulee olo, että olen ukkosenjohdatin. Se on spirituaalis-lihallinen kokemus olla sen kaiken keskellä ja nauttia siitä.”

Kuulijat tuntuvat jo lähes ystäviltä. Joukko tosifaneja seuraa Juhan perässä keikoilla halki Suomen.

”On mahtavaa nähdä tutut kasvot yleisössä ilta toisensa jälkeen. Silloin huomaan sen, että lauluni merkitsevät heille jotakin. Tunnen osan faneistani nimeltä tai vähintään kasvoilta. Joskus olen vähän huolestunutkin, jos joku ei ole ollut keikalla vähään aikaan, että onkohan hänellä kaikki hyvin. Siinä on sellaista kaveruuden ilmapiiriä.”

Fanit tuovat työhön myös vastuun.

”Kun joku näkee niin paljon vaivaa päästäkseen keikalleni, minä en voi olla lavalla välinpitämätön tai huonossa kunnossa. Minun täytyy lunastaa odotukset.”

Se tuskin on kovin vaikeaa tällä jo varsin toimivaksi havaitulla reseptillä.

”Haluan tehdä jatkossakin tekstejä, joissa mikään liitos ei natise. Musiikkia, joka on lujaa tekoa.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 1/2022.