
Salla-Maarit Volanen, 53:
"Olen sitä ihmistyyppiä, joka nappaa kiloja helposti. Siksi olen aina ollut hyvin tietoinen siitä, mitä suuhuni pistän, ja olen pyrkinyt liikkumaan paljon. Nuorempana saatoin pikalaihduttaa loman takia. Vähensin syömistäni ja lisäsin liikuntaa. Se oli helppoa mutta ei kestävää.
Isosti olen laihduttanut muutaman kerran aikaisemmin. Ensimmäisillä kerroilla laihdutin raskauskilot ja viimeksi homealtistuksesta seuranneen sairastelukierteen aiheuttamat kilot.
Kolme vuotta sitten koin suuren elämänmuutoksen, jonka jälkeen paino alkoi huomaamatta nousta. Havahduin tilanteeseen, kun ylimääräisiä kiloja oli kertynyt 10.
Aluksi yritin karistaa kiloja itse. Lisäsin liikuntaa ja aloitin muun muassa crossfitin. Se oli kiva mutta elämäntilanteeseeni turhan raskas laji, joten se jäi.
Olin huolissani terveydestäni. Olin juuri täyttänyt 50, verenpaineeni oli koholla ja vatsanympärysmittani kertoi, että viskeraalirasvaa oli liikaa. Suvussamme on muistisairautta, jonka riskiä vatsanympärysrasva nostaa. Minulla ei myöskään ole hyvä olla ylipainoisena.
Halusin pysyvää terveellistä elämänmuutosta ja tietää, miten syödä, liikkua ja kohottaa kuntoa terveyden ja hyvinvoinnin kannalta optimaalisesti. Oli iso helpotus tajuta, että voin ja saan pyytää apua.
Janosin tietoa ja halusin avukseni koulutetun ihmisen, joka todella tietää, miten laihdutetaan järkevästi. Lopulta löysin googlettamalla Kuntokompassin valmentajan Jenni Eskelinin, joka on todella asiantunteva.
Valmentajani persoonalla on minulle iso merkitys. Olen itkenyt ja nauranut tapaamistemme aikana. Minua motivoi tunne, että valmentajani on kiinnostunut hyvinvoinnistani sekä terveydestäni ja uskoo minuun.
Valmennuksen aluksi pidin ruokapäiväkirjaa. Valmentajani kertoi, että en syönyt hirvittävästi liikaa mutta koostin ateriani väärin ja myös viikonlopun viinilasilliset nostivat kalorisaldoa. Söin liikaa kovia rasvoja ja liian vähän hiilihydraatteja sekä proteiineja.
Nälkä on ollut vastuksista haastavin. Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat vaikeimmat.
Koronan takia lapset olivat kotona, ja työpaikan lounasravintola oli kiinni. Valmistin joka päivä lounaan ja päivällisen perheelle ja osin erikseen itselleni. Myös kaupassakäynnit piti hoitaa suunnitelmallisesti. Vaikeina hetkinä minua on auttanut se, että en tee tätä yksin vaan valmentajani kanssa.
Koska heittäydyn kaikkeen täysillä ja intohimoisesti, valmentajani on muistuttanut minua levon ja palautumisen merkityksestä. Vähemmän on joskus enemmän.
Oikean ohjelman ansiosta innostuin kuntosalitreenistä. Pysyvä muutos edellyttää oman kehon arvostusta ja lempeyttä. Se luo halun toimia hyvinvointia kuulostellen.
Itsensä piiskaaminen, arvosteleminen tai orjallinen ohjeiden noudattaminen voi tuoda tuloksia, mutta en usko, että muutoksesta tulee pysyvä. Se on suorittamista ilman syvempää sisäistä muutosta.
Olen pudottanut vuodessa kymmenen kiloa. Tavoitteeni on kahden kolmen kilon päässä.
Verenpaineeni on laskenut normaaliksi ja rauta-arvoni ovat kohonneet hyviksi. Viinistä luopuminen on ollut yksi iso muutos. Aluksi en edes miettinyt sitä.
Nykyään viini ei kuulu enää automaattisesti viikonloppuihin. Juhlissa voin ottaa lasin pari, mutta muuten viini on jäänyt enkä kaipaa sitä. Sekin on muuttunut, että nukun riittävästi ja herään lähes joka aamu pirteänä.”
Salla-Maaritin ruokapäivä
Aamupala: Ruisleipä, keitetty kananmuna, siivu gouda-juustoa, tomaattia, rasvaton maitorahka, hillo, kahvi.
Lounas: Uunissa valmistettu broilerin rintaleike, perunaa, kasviksia.
Välipala: Rasvaton rahka, mysliä, hedelmä.
Illallinen: : Uunilohta, perunoita, oliiveja, kasviksia.
Iltapala: Yrttitee.