"Kun makasin yöllä sängyssä, kuulin koko ajan mielessäni Riinan hätääntyneen, lompsottavan kävelyn. Ihan kuin Riina olisi ravannut sängyn vieressä edestakaisin pyytäen: auta mua, auta mua, auta mua. Enkä pystynyt tekemään mitään helpottaakseni hänen tuskaansa.

Tämä on yksi pelottavimmista muistoistani pikkusiskoni Riinan katoamisen ajalta.

Riinan elämässä alkoi huono vaihe kesällä 2016. Hän oli juuri valmistunut nuoriso-ohjaajaksi. Eräänä päivänä tuntematon humalainen mies lähestyi väkivaltaisesti Riinaa ja tämän ystävää Helsingin Roihuvuoressa pikkukuppilan edessä, jolloin ystävä puukotti miestä.

Riina joutui syyttömänä tutkintavankeuteen ja hänet vapautettiin vasta kuukauden päästä, kun toinen tyttö tunnusti puukotuksen. Riina joutui odottamaan syyttämättäjättämispäätöstä loppuvuoden.

Riina oli episodista tosi ahdistunut. Hän halusi muuttaa, koska puukotus tapahtui aivan hänen kotinsa lähettyvillä ja paikka ahdisti häntä.

Riina ei viihtynyt enää ollenkaan yksin kotonaan. Hän tuli luokseni yöksi ainakin kerran viikossa.

Hän ei pystynyt enää etsimään töitä vaan yritti vain saada itsensä kuntoon. Riina haki kyllä psyykkistä apua, mutta ei päässyt kuin psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille.

Ensimmäisen kerran huolestuin vuodenvaihteen jälkeen. Riina joutui olemaan aiempaa enemmän yksin, koska hänen luonaan asunut ystävä sai oman asunnon. Silloin Riinan Facebook-päivityksien tykkäyksiin alkoi ilmestyä ihan tuntemattomia naamoja. Suurimmasta osasta kuvia tunnisti, että heidän elämäntapaansa kuului päihteitä.

Meillä oli Riinan kanssa niin läheiset välit, että hän oli mukana nuorimmaisen lapseni synnytyksessä helmikuun lopussa. Mutta sen jälkeen yhteydenpito väheni koko ajan.

Riina varmaan yritti suojella meitä vetäytymisellään. Hän ei tullut enää usein käymään, ettemme huomaisi, kuinka huonossa kunnossa hän oli. Hän ei tullut paikalle edes lapseni ristiäisiin.

Riinan kavereista ja tutuista osa oli ollut yläasteelta asti samoja. Nyt kaveripiiri muuttui ja siirtyi Puistolan aseman lähettyville. Siellä Riina tapasi monista rikoksista tuomitun, itseään vanhemman miehen, jonka seurassa hän katosi puolitoista kuukautta myöhemmin.

Lue myös: Veljensä äkillisesti menettänyt Marianne Heikkilä: ”Ehdin sanoa Markolle, että rakastan häntä”

Olin lasteni kanssa leikkipuistossa, kun satuin huomaamaan Instagramista Riinan olevan live-tilassa. Videolla näkyi, että Riina ja vanhempi mies istuivat pysäytetyssä autossa Vantaalla. Miehen puhe mongersi niin pahasti, että hän vaikutti olevan sekaisin jostain huumeista.

Huolestuin ja kirjoitin liveen moi. Kuulin, kun Riina sanoi, että toi on mun sisko. Sitten live-tila loppui.

Yritin vielä soittaa Riinalle ja kysyä, mitä ihmettä siellä tapahtui. Mutta puhelukin jäi lyhyeksi.

Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin tästä miehestä. Kasvokkain en nähnyt häntä koskaan. Kun he kyläilivät kerran äitimme luona samaan aikaan, olin itse jo lasten kanssa nukkumassa.

Äiti sanoi, että mies oli ihan kohtelias. Mutta äitiä ihmetytti Riinan ja miehen ikäero. Mies oli 32-vuotias, Riina vasta 19-vuotias.

Tuolloin luulin, että mies ja Riina seurustelivat. Myöhemmin kuulin, että miehellä oli myös kihlattu.

Mietin kyllä, miten voisin puuttua Riinan muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Mutta pelkäsin, että säikäytän häntä vielä kauemmaksi, jos alan moittia häntä. Riina oli tuolloin todella herkillä, joten puuttuminen oli senkin takia vaikeaa.

Lapsuutemme oli onnellinen ja perheemme hyvin läheinen. Riina on minua 11 vuotta nuorempi, joten suhtauduin häneen aina huolehtivana isosiskona. Kun Riina oli pieni, hoidin häntä paljon: ruokin tuttipullolla, vaihdoin vaippoja, hain päiväkodista ja leikimme yhdessä.

Riina oli perheemme prinsessa, joka tykkäsi kaikesta tyttömäisestä. Vein Riinan ensimmäistä kertaa 4-vuotiaana elokuviin. Riina jännitti niin paljon katsoessaan Nasun suurta elokuvaa, että puristi lujasti kättäni.

Erityisesti mieleeni on jäänyt hetket, kun katsoimme Fröbelin Palikoita ja tanssimme mukana Huugi-guugia.

Riinan teini-ikään kuului kyllä kapinaa ja juhlintaa, mutta hän auttoi aina kavereitaan, jos he olivat juoneet itsensä huonoon kuntoon. Myöhemmin autoin Riinaa itsenäistymään ja muuttamaan omilleen.

Äitienpäivänä 14. toukokuuta huolestuimme äidin, siskon ja veljen kanssa tosi paljon, koska Riina ei tullut edes äitienpäiväviikonloppuna käymään.

Aavistimme, että nyt on tapahtunut varmasti jotain pahaa, koska emme olleet kuulleet hänestä mitään neljään päivään.

Äiti soitti poliisille, mutta poliisi ei ottanut tosissaan Riinan katoamista. Itä-Uudenmaan poliisi sanoi, että tyttöhän on kunnossa: hänet on nähty ABC:n valvontakamerassa.

Myöhemmin kävi ilmi, että valvontakamerakuva oli tallentunut ennen Riinan katoamista. Katoamisilmoituksen tekemisessä kesti tämän takia liian kauan.

Tästä eteenpäin tiedän Riinan vaiheista vain hänen seurassaan liikkuneen miehen kertomuksen. Se menee näin: Riina ja mies lähtivät käymään miehen sukulaisten luona. Kouvolasta takaisin tullessaan he kävivät matkalla varastamassa veneen, murtautuivat pikkumökkiin, yöpyivät siinä ja pysähtyivät Loviisassa myydäkseen veneen.

Riinan katoamispäivänä Riina ja mies lähtivät ajelemaan ympäriinsä päätyen ikivanhalle Vanhankylän metsätielle. Syvällä metsässä auto juuttui kiinni ja syttyi palamaan.

Jotain oli räjähtänyt, jolloin paikalle osunut silminnäkijä oli hälyttänyt paikalle poliisin. Poliisi ei löytänyt Riinaa ja miestä, koska he menivät kivikasan taakse piiloon.

Miehen kertomuksen mukaan hänelle tuli riitaa Riinan kanssa miehen kadonneista huumeista, jolloin mies ampui laukauksia ilmaan ja Riina lähti kävelemään pois autolta samaan suuntaan, minne poliisit olivat lähteneet.

Riinan seurassa ollut mies pidätettiin muun muassa varkaudesta ja huumausaineen käyttörikoksesta Riinan katoamisen jälkeen.

Kun mies oli tutkintavankeudessa, kysyin häneltä puhelimessa, missä Riina on. Mies vastasi, että Riina pölli mun pirit, rivatrillit ja budit – mutta mies väitti, ettei ampunut Riinaa.

Tarina on ristiriitainen, enkä tiedä yhtään, mitä on tapahtunut.

Metsästä oli kuulunut laukauksia vielä uudestaan samana iltana sen jälkeen, kun Riina oli miehen mukaan kävellyt pois paikalta.

En ymmärrä, miksi poliisi ei ole epäillyt tätä miestä Riinan katoamisesta, eikä miehen käsistä tutkittu pidätyksen yhteydessä edes ruudinjäämiä.

Olisin kysynyt lisää näistä asioista mieheltä, mutta hän ei ole suostunut tapaamaan minua edes julkisella paikalla. Hän ei ole tullut pyynnöistämme huolimatta metsään etsimään Riinaa. Mies varmaan pelkää minua, koska olen syyttänyt häntä vihaisesti Riinan katoamisesta.

Olen pettynyt poliisien etsintään. Poliisit alkoivat katsoa valvontakameroiden videotallenteita vasta niin myöhään, että osa tallenteista oli jo pyyhkiytynyt pois. Eivätkä poliisit etsineet Riinaa maastosta kuin vain muutaman kerran.

Minua ärsytti tosi paljon, kun poliisit lopettivat kokonaan aktiivisen etsinnän jo yli vuosi sitten. Me läheiset ja vapaaehtoiset olemme etsineet Riinaa koko ajan.

En pystynyt aluksi lähtemään Loviisan metsään Riinan katoamispaikalle, koska sieltähän etsitään ruumista. Mutta jo loppukesällä lähdin mukaan.

Aluksi tosin ajattelin, että etsin, vaikka Riina ei ole siellä.

Metsästä on löytynyt paljon hänen seurassaan liikkuneen miehen jälkiä mutta ei juuri mitään Riinaan liittyvää: vain Riinan palanut kännykkä ja meikkejä.

Riinan kadottua vetäisin itseni niin burnoutiin, että aloin kuvitella, että Riina on täällä meillä kotona. En uskaltanut liikkua sängystäni, koska olin ihan varma, että Riinan haamu seisoo ovella tai kävelee sänkyni vieressä edestakaisin.

Kylvettäessäni lapsiani en voinut olla selkä oveen päin, koska olin varma, että takanani seisoo joku.

Ajattelin Riinaa koko ajan. Selvittelin tavallisten soittajien ja jopa selvännäkijöiden vihjeitä melkein vuorokauden ympäri. Yhden vihjeen mukaan Riina oli ulkomaalaisporukan mukana pahoinpidellyn ja huumatun näköisenä. Toisen teorian mukaan hän liftasi väärään kyytiin.

Vietin öitä sivustoilla, joissa ihmiset myyvät itseään. Etsin ilmoitusta Riinasta ihmiskaupan uhrina, joka maksaa rikollisjärjestölle velkoja.

Päiväsaikaan menin lasten kanssa retkelle Kallioon ja Malmille etsimään Riinaa. Kriisin keskellä parisuhdeongelmat kärjistyivät, kunnes erosimme lasten isän kanssa.

Yritin hakea apua terveyskeskuksesta. Mutta keskusteluapua olisi saanut vasta neljän viikon päästä.

Äiti on yrittänyt olla sairaan vahva ja minun tukenani. Äiti hommasi meille kriisityöntekijän. Keräännyimme äidin luo niin, että kriisityöntekijä tuli paikalle auttamaan meitä kaikkia omaisia kerralla. Lisäksi kriisityöntekijä tuli minun luokseni joka viikko keskustelemaan. Se auttoi tosi paljon.

Kävimme Riinan tavaroita ja laatikoita läpi kuin usvassa, sillä koko ajan itketti. Vuosi Riinan katoamisen jälkeen Riinan asunto piti tyhjentää työntekijöiden määräyksestä, koska se oli lastensuojelun jälkihuollon tukiasunto. Riina oli saanut sen, koska hänen isänsä kuoli ennen kuin Riina oli täysi-ikäinen. Meillä on Riinan kanssa yhteinen äiti, mutta eri isät.

Työntekijät olivat laittaneet oven taakse esteen, että saisimme tietää, jos Riina käy asunnossa. Mutta kun Riina ei käynyt vuoteen, asunto päätettiin antaa pois.

Tyhjensimme asuntoa äidin, veljen ja siskon kanssa. Se oli tosi raskasta. Tuntui kamalalta kajota toisen tavaroihin. Mehän emme edelleenkään tienneet, oliko Riina elossa. Säästimme suuren osan Riinan tavaroista siltä varalta, jos Riina kuitenkin palaisi. Tavaroiden pois heittäminen tuntui pahalta.

Minun luokseni tuli Riinan sänky ja korva- ja kaulakoruja. Tein koruista taulun olohuoneen seinälle Riinan muistoksi. Olohuoneen vitriinissäni on esillä myös Riinan valokuvia ja aivan erityinen muumimuki. Siinä on näkymätön lapsi Ninni. Se symboloi meille Riinaa.

Puolitoista vuotta katoamisen jälkeen minulla todettiin vakava masennus. Alun kriisiapu ei ollut poistanut pahaa oloani vaan vain lievittänyt sitä hiukan.

Lääkäri määräsi masennuslääkkeet, jotka ovat auttaneet pahimpaan. Keskusteluapua olen saanut vain vähän, koska minulle ei suositella vielä psykoterapiaa. Riinan katoamisesta on niin vähän aikaa, ettei se auttaisi vielä paljoakaan.

Nyt kun olen syönyt masennuslääkkeitä parisen vuotta, olen vähitellen lopettamassa niitä. En ajattele Riinaa enää joka hetki, vaan vain melkein joka päivä.

Minun on ollut pakko myöntää, etten loppujen lopuksi pysty tekemään Riinan katoamiselle mitään. Olen pyöritellyt loputtomasti teorioita päässäni siitä, mitä hänelle on tapahtunut. Minulla on tässä tämä omakin elämä ja lapsiperhearki elettävänä. Käyn töissä asunnottomien yökahvilan ohjaajana.

En ole enää niin hätääntynyt kuin aikaisemmin, koska en enää mieti, onko Riina hengissä.

Aikaisemmin oli raskasta pitää toivoa yllä, kun en tiennyt, onko Riina elossa.

Tänä vuonna olen pystynyt myöntämään itselleni, että Riina on todennäköisesti kuollut. Ymmärsin sen järjellä aikaisemminkin, mutta toivoin pitkään Riinan palaavan.

Lue myös: Kun sota syttyi, Dalia Stasevska ja Stasevskij huolestuivat veljestään, joka päätti jäädä Ukrainaan: ”Olemme sopineet, että Lukas lähettää joka päivä viestin, että hän on ok”

Olen syyttänyt itseäni paljon siitä, miksen puuttunut Riinan elämässä tapahtuneeseen muutokseen tarpeeksi kärkkäästi ennen hänen katoamistaan. Aikuisen ihmisen puolesta ei kuitenkaan voi tehdä valintoja.

Nykyisin mietin enää, miksen vaatinut katoamisilmoituksen tekoa aikaisemmin. Olen kuitenkin päässyt yli suurimmasta osasta itsesyytöksiä.

Etsimme Riinaa edelleen viikoittain Loviisan metsässä. Haluaisin, etteivät etsinnät enää määrittäisi elämääni. En ole vielä pystynyt edes aloittamaan surutyötä, koska Riinan ruumista ei ole löytynyt.

Riinan katoamisesta tulee vieläkin välillä vihjeitä. Viikko sitten joku tuntematon lähetti minulle karttakuvan maalaistalosta, mutta en ole pystynyt selvittämään sen sijaintia – enkä edes sitä, liittyykö se jotenkin Riinaan.

En enää vain sure, vaan pystyn muistelemaan Riinaa myös myönteisellä mielellä. Muistelen Riinasta lähinnä hyviä muistoja. Hän oli hyvin samanhenkinen kuin minäkin – eniten minunkaltainen koko perheessämme.

Riina viihtyi hyvin kotonani lasten keskellä, eikä hänen seurassaan ollut koskaan tylsää. Saatoimme maalata naamamme vesiväreillä ihan vain huvin ja urheilun vuoksi. Riina lähti aina mukaan päähänpistoihini.

Jos hän yhtäkkiä palaisikin kaikkien näiden vuosien jälkeen, halaisin häntä ja pyytäisin häntä taas kaikkiin hullutuksiin mukaan.”

Robin-Aleksandra Helenius kertoi siskonsa Riina Mäkisen katoamisesta Trendissä 02/2021.