Valkoisiin tennistossuihin pukeutunut mies soittaa selloa raunioituneiden asuinkerrostalojen edustalla. Ympärillä lojuu murtuneita tiiliä, suuria seinänpalasia ja puisia huonekaluja. Ihmisten pirstoutuneita koteja.
Pysäyttävä kuva ei ole katastrofielokuvan lavasteista vaan tosielämästä Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa keväällä 2022.
Mies on suomalainen sellisti ja Game Music Collectiven taiteellinen johtaja Lukas Stasevskij, 35, joka opiskelee Kiovassa elokuvaohjaajaksi. Tai opiskeli, kunnes opetus keskeytettiin Venäjän aloittaman sodan vuoksi.
Kuvan jakoi Twitter-tilillään Lukaksen sisko, kapellimestari Dalia Stasevska, 37. Hän ja hänen toinen veljensä pianisti Justas Stasevskij, 32, seuraavat Ukrainan tilannetta herkeämättä. Sisarukset varttuivat Tampereella, mutta ukrainalaisuus oli vahvasti läsnä heidän kasvatuksessaan. Keskenään he puhuvat ukrainaa.
Veljen päätös jäädä sodan keskelle herättää sisaruksissa paitsi huolta myös suurta ylpeyttä.
”Alkusokin jälkeen osaan jo hahmottaa tilannetta. Minulla on luottamus veljeeni, hän on urhea ja viisas. Lukas liikkuu eri puolilla maata ja myös dokumentoi tapahtumia. Olemme sopineet, että hän lähettää joka päivä vähintään viestin, että on ok. Pidämme yhteyttä puheluin ja Whatsapp-viestein”, Dalia kertoo.
”Olen koko ajan kännykkä kädessä ja seuraan tapahtumia muun muassa pikaviestipalvelu Telegramin kautta. Sitä Lukaskin suosittelee ensikäden tietojen saamiseksi nopeasti”, Justas täydentää.
Dalia, Justas ja Lukas järjestivät huhtikuussa Suomessa keräyksen, jolla hankittiin lääkkeitä, ruokatarvikkeita ja vaatteita sodan eturintamaan, strategisesti tärkeään Mykolajivin satamakaupunkiin Odessan koillispuolella.
Sisarusten kumppaneina olivat Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ja odessalainen avustusjärjestö Side by Side, jolta he saivat tiedon siitä, millaista apua tarvitaan. Lukas organisoi asiaa Ukrainassa
”Meillä sisaruksilla on muusikkoina nimeä Suomessa. Halusimme laittaa lusikkamme soppaan ja hyödyntää tunnettuutta varojen keräämiseksi”, Justas kuvailee.
Keräys tuotti lopulta 20 000 euroa.
Ukrainalaiset juuret
Dalia Stasevska on arvostettu kapellimestari, Sinfonia Lahden ylikapellimestari ja Sibelius-festivaalin taiteellinen johtaja. Hän vierailee johtamassa sinfoniaorkestereja ympäri maailmaa ja on BBC:n sinfonia- orkesterin päävierailija Lontoossa.
Dalian veli Justas Stasevskij puolestaan on Sibelius Akatemian kamaripianisti ja pianonsoiton lehtori Kuopion konservatoriossa. Viisi vuotta sitten hän osallistui kansainväliseen Maj Lind -pianokilpailuun.
Ukrainalaiset juuret ovat sisaruksille tärkeitä. Dalia syntyi Kiovassa, veljet Tallinnassa, jossa perhe tuolloin asui. Kun Dalia oli viisivuotias, perhe muutti Suomeen, Tampereelle.
Ukrainalaisen isän Andrij Stasevskij’n ja suomalaisen äidin Maarit Blomqvistin lisäksi perheeseen kuuluu vielä nuorin sisko, pianisti Sofia Stasevska, 21.
Vaikka sisarukset kasvoivat Suomessa, kodin ilmapiiri oli hyvin ukrainalainen. Lapsille opetettiin monin tavoin, millainen maa isän kotimaa on.
”Isämme on aina ollut erittäin ylpeä juuristaan. Meidät opetettiin muun muassa lukemaan ukrainalaista kirjallisuutta ja katsomaan ukrainalaisia elokuvia”, Dalia sanoo.
Myös isän äiti oli vahvasti mukana kasvattamassa lapsiin ukrainalaisuutta.
”Nyt osaan suhteuttaa, kuinka rohkeita he olivat pitäessään identiteetistään kiinni Neuvostoliiton aikana”, Dalia sanoo.
”Isoäidillämme oli tapana lukea meille sisaruksille iltasaduksi Ukrainan historiaa”, Justas kertoo.
Musiikki on koko elämä
Perheen vanhemmat ovat kuvataiteilijoita. Kaikista lapsista on puolestaan tullut muusikkoja. Hieman yllättäen Dalia ja Justas kertovat, ettei se ollut täysin heidän oma valintansa.
”Tiesin jo lapsena, ettei musiikkiin suhtauduta pelkkänä harrastuksena”, Justas kertoo.
”Meillä oli kova kuri, välillä liiankin kova. Minulle musiikista tuli pakopaikka, kieli, jota vain minä voin ymmärtää. Musiikin kautta pystyin ilmaisemaan tunteita, joita en muuten osannut tai voinut”, Dalia sanoo.
Vaikka sisarukset ovat menestyneet musiikkiurallaan erinomaisesti, osittain ylhäältä tullut ammatinvalinta ei ole vielä aikuisenakaan ristiriidaton.
”Asia ei ole täysin yksinkertainen. Kun minulla on joskus toivon mukaan omia lapsia, harkitsen, millä lailla mahdollinen musiikkiharrastus tulee heidän elämäänsä”, Justas muotoilee.
Justas on kolmesta vanhimmasta sisaruksesta ainoa, joka on pitäytynyt alkuperäisessä soittimessaan. Sellisti Lukas opiskelee elokuvaohjausta, ja Dalia vaihtoi alttoviulun kapellimestarin uraan.
”Minulle oli tärkeää, että kapellimestarius on nimenomaan oma valintani.”
”Olimme villejä ja vapaita”
Ukrainassa sisarukset eivät ole koskaan asuneet. Perheen vierailut maassa jäivät lapsena vähiin.
”Näin jälkikäteen ajatellen kävimme Ukrainassa liian harvoin”, Justas sanoo.
Molemmat muistavat kuitenkin elävästi perheen yhteisen matkan Ukrainaan 1990-luvun lopulla. Etukäteen isä oli kertonut, että Ukrainassa kaikki on paremmin ja hedelmätkin ovat suurempia.
”Kun lentokone laskeutui kentälle, oli älyttömän kuuma. Kaikki ympärillä väreili ja asfaltti oli pehmeää. Heti koneesta ulos päästyä isä kehotti meitä lapsia suutelemaan maata”, Justas kertoo huvittuneena.
Matka on jäänyt sisarusten mieleen tarun omaisena. He viettivät aikaa sedän kesämökillä Kiovan esikaupunkialueella.
”Olimme villejä ja vapaita. Muodostimme porukan paikallisten lasten kanssa ja kävimme muun muassa kirsikkavarkaissa. Meidät otettiin vastaan ihan ukrainalaisina”, Justas kertoo.
”Tuntuu kuin muistelisi toista maailmaa. Kokemamme lämpö ja yhteisöllisyys olivat kuin sadusta. Kävimme sedän kanssa aamuisin kalassa, ja tädit laittoivat ukrainalaisia ruokia. Se oli ensimmäinen kerta, kun puhuimme ukrainaa muiden kuin oman perheen kanssa”, Dalia jatkaa.
”Meillä on ukrainalainen sydän”
Dalia Stasevska kokee itsensä vahvasti suomalaiseksi, mutta on ylpeä siitä, että on puoliksi ukrainalainen.
”Minulla on ukrainalainen sydän”, Dalia kuvailee.
Justas sanoo, että noin kymmenvuotiaaksi asti hänellä oli hyvin ukrainalainen identiteetti, hän esimerkiksi ajatteli ukrainaksi. Sen jälkeen Justas on omien sanojensa mukaan muuttunut suomalaisemmaksi.
Sisarensa tavoin Justas kokee olevansa suomalainen, jolla on ukrainalainen sydän.
”Tällaisella kriisin hetkellä sydämeni pumppaa tietenkin erityisesti Ukrainalle. Olemme kuin veitsenterällä. Jos olisimme täysin suomalaistuneet, emme tuntisi näin”, Justas tiivistää.
Justaksen mukaan he voivat juuriensa ansiosta toimia siltana kahden kotimaansa välillä. Myös keräyksen taustalla oli toive, että heidän olisi helppo tavoittaa suomalaisia.
Dalia kertoo pohtineensa identiteettiään laajasti vuonna 2014.
”Silloin ymmärsin, ettei minun tarvitse määritellä itseäni joko suomalaiseksi tai ukrainalaiseksi. Uskon, että ajatus on tuttu monelle maahanmuuttajan lapselle. Identiteetin rakentuminen ei ole yksinkertainen prosessi. Olen kuitenkin hyvin ylpeä monimuotoisesta taustastani.”
Samoihin aikoihin kahdeksan vuotta sitten Venäjä miehitti Ukrainaan kuuluvan Krimin niemimaan, ja Dalian kansalaisaktivismi heräsi. Hän nosti Ukrainan tilannetta esiin, mutta sai huolilleen vähän, jos lainkaan vastakaikua. Hänestä länsimaat olivat ja ovat yhä liian sinisilmäisiä Venäjän suhteen.
”Mitä vielä pitäisi tapahtua, jotta Ukrainaa autettaisiin? Nyt länsi on viimein yhdistynyt, ja suunta on oikea. Se ei silti riitä. Lännen pitää tehdä enemmän.”
”Ukraina on prioriteettini”
Sodan aiheuttaman alkujärkytyksen jälkeen Dalian ja Justaksen tunnelmat ovat ristiriitaiset. Maan tilanne on ajatuksissa koko ajan.
”Ukraina on prioriteettini, mutta kun teen työtäni, keskityn vain siihen. Musiikki antaa minulle voimaa, kuten aina vaikeina hetkinä. Muuten ajatukseni ovat vain Ukrainassa”, Dalia kuvailee.
Justas liukastui maaliskuussa pahasti ja mursi pianistille tärkeän oikean olkavartensa.
”Kuulostaa ehkä hullulta, mutta olen kiitollinen, että olen sairauslomalla juuri nyt. En tiedä, kuinka olisin pystynyt täysin keskittymään soiton opettamiseen. Nyt minulla on ollut paremmin aikaa organisoida avustuskeräystä”, Justas kertoo.
Toivoa sisaruksille antavat Ukrainan kansan urheus ja taistelutahto.
”Ukraina pystyy pistämään hanttiin, ja ihmiset ovat urheita. Siellä jokainen tekee kaikkensa”, Justas sanoo.
”Olen suunnattoman ylpeä kaikista ukrainalaisista. Maalla on kolmensadan vuoden historia terrorin alla, ja sen tie on ollut vaikea Neuvostoliiton romahduksen jälkeenkin. Nykytilanne on surullista jatkumoa. Mutta viimeistään tämä sota osoittaa, että ukrainalaiset ovat erilaisia kuin venäläiset. He ovat moderneja eurooppalaisia ja valmiita laittamaan henkensä alttiiksi”, Dalia jatkaa.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan Justas osallistui Helsingissä mielenosoitukseen, jossa ihmiset huusivat ”rauhaa Ukrainaan”. Hän alkoi huutaa ”aseapua Ukrainaan”. Moni katseli häntä pitkään, mutta osa liittyi huutoon.
”Ymmärrän, että ihmiset olivat mukana rauhan puolesta, mutta rauha ei tule huutamalla. Ukrainalaisia kuolee turhaan, joten maa tarvitsee parhaat mahdolliset aseet.”
”Ukrainan täytyy voittaa. Ei ole sellaista vaihtoehtoa, että sen annetaan luhistua. Se ei kuitenkaan pysty siihen yksin. Kyse ei ole politiikasta vaan ihmisoikeuksista”, Dalia jatkaa.
Sekä Dalia että Justas miettivät, miten he voisivat tukea Ukrainaa ja jakaa sen arvoja työnsä keinoin. Kun Justas esiintyi sodan syttymispäivänä Joensuun kaupunginorkesterin konsertissa, hän taitteli lopuksi auki Ukrainan lipun. Yleisö nousi seisomaan.
Dalia oli tuolloin työmatkalla Seattlessa Yhdysvalloissa. Järkytyksen vallassa hän oli vähällä perua esiintymisensä. Ensimmäinen ajatus oli, että hänen täytyy lähteä saman tien Ukrainaan.
Hetken harkittuaan Dalia tuli toisiin ajatuksiin. Ja esiintyi.
”Meillä jokaisella on oma paikkamme maailmassa. Minun vahvin aseeni on, että voin puhua ennen konserttia ja kertoa, mitä Ukraina tarvitsee. Meistä jokainen voi tehdä merkittäviä asioita siellä, missä on.”
Artikkeli on julkaistu Eevassa 5/2022.
Kurkista roolien taakse ja seuraa Eevaa myös Instagramissa ja Facebookissa.
