Kas, tuntematon prinssi on ratsastanut esiin kirjaimellisesti puskista ja kaapannut kainaloonsa prinsessan – joka tietenkin rakastuu ventovieraaseen ensisilmäyksellä. Sitten pussataan ja mennään suit sait naimisiin. Taianomaisesti kaikki on yhtäkkiä toisin.

Onko kyseessä harmiton satu vai roskaa, joka aiheuttaa loputonta kärsimystä? Luultavimmin jälkimmäinen.

”Meidät on marinoitu lapsuuden klassikkosaduista saakka siinä käsityksessä, että parisuhde on tärkeintä elämässä ja ainoa päämäärä, jonka löytäminen korjaa kaiken”, Riikka Suominen puhahtaa turhautuneena.

Suominen on vapaa kirjoittaja, juontaja ja toimittaja, joka tutkii ilmastoaiheiden lisäksi ihmissuhteita ja haluaa pölyttää niihin liittyviä normeja. Hän on kirjoittanut avoimesta suhteesta kertovan romaanin Suhteellisen vapaata ja koonnut oivalluksiaan suhdenormeista eeva.fi:n tuoreeseen podcastiin Suuri rakkaushuijaus.

Prinsessasadut värittävät ajatusmaailmaa vielä aikuisiälläkin. Sen paljastaa puhetapamme. Kun sinkku toivoo, että löytäisi ”jonkun”, hän ei tarkoita uutta sydänystävää tai vaellusseuraa Lappiin vaan seurustelukumppania. Kun sinkku kertoo, että hän ”pelkää jäävänsä yksin”, hän viittaa kauhuun siitä, ettei puolisoa löydy. Kaikki tämä pönkittää romanttisen rakkauden ylikorostunutta roolia arvoissamme ja asenteissamme.

”Yhteiskunnan valtava parisuhdepaine aiheuttaa sinkuille kelvottomuuden tunteita. Vallitsevassa kulttuurissa on vaikea olla miettimättä, onko itsessä vikaa, jos ei ole löytänyt sopivaa parisuhdetta", Suominen sanoo.

"Se on absurdia, sillä ihmisellä voi olla vaikka kuinka syvällisiä ystävyyssuhteita ja läheiset välit vaikka sisaruksiin. Silti parisuhdetta pidetään ikään kuin kuninkuuslajina, jossa epäonnistuminen tekee hylkiöksi. Se on hirveä sääli.”

Parisuhdekeskeisen maailmankuvan kärsijöitä eivät ole vain sinkut. Myös suhteessa olevat kärsivät romanttiselle rakkaudelle kasatuista paineista.

Oma suhde täyttää harvoin vaatimukset täydellisesti kohtaavista seksitarpeista, yhteisistä unelmista ja kitkattomasta arjesta. Tyytymättömiä ovat eritoten naiset, sillä juuri heitä on koulutettu teinilehtien ”näin nappaat kundin” -niksilistoista saakka miellyttämään miehiä ja kehittämään itsestään unelmakumppania.

Kun heterosuhteessa sitten lyö hynttyyt yhteen uuden ihastuksen kanssa, kumppani ei todennäköisesti ole käyttänyt yhtä paljon aikaa suhdetaitojen opettelulle. Se vääristää rooleja ja aiheuttaa hankausta.

”Miehet ovat harvemmin lukeneet neljää miljoonaa self help -opasta siitä, miten olla parempi puoliso, koska heitä ei yksinkertaisesti ohjata tekemään niin.”

Toki ilmiön sukupuolittuneisuus tarjoaa naisille myös eräänlaisen etulyöntiaseman.

”Suhdekeskeisen kasvatuksen vuoksi naiset ovat yksinkertaisesti hyviä ihmissuhteissa! Meillä on tilastollisesti miehiä enemmän ystäviä, läheisemmät suhteet lapsiin ja sukulaisiin, ja selviämme esimerkiksi erosta miehiä paremmin kannattelevien rakenteidemme ansiosta.”

Toisaalta naiset voivat etumatkansa takia kuvitella, että ideaalisuhteen määrittely kuuluu heille.

”Meillä ei ole maagisesti hallussamme oikeita vastauksia suhteiden yhtälöstä. Se parjaamamme Kari, joka tahtoo vain lukea rauhassa Tekniikan maailmaa ja juoda oluen, ei elä mitenkään väärin. Kaikilla on oikeus tehdä itsensä onnelliseksi juuri sillä tavalla kuin tahtoo.”

Suominen on tuulettanut suhdenormeja myös omassa elämässään. Yksi hänen tärkeimmistä ratkaisuistaan on ollut monogamianormista irtisanoutuminen. Suominen elää aviopuolisonsa kanssa onnellisesti avoimessa suhteessa.

”Jälkiviisaana hahmotan, että ennen suhteemme avaamista pidin parisuhteen rimaa koko aikuiselämäni ajan ihan liian korkealla. Se liittyi kaikkeen: siihen, mitä vaadin itseltäni, puolisoltani ja itse parisuhteelta.”

Nykyään Suominen ajattelee, että rakkauden tarkoitus on tehdä vapaaksi ja vahvaksi – ei rajoittaa.

”Monogamian kyseenalaistamisen ydin ei ole siinä, että kunpa kaikki saisivat vain panna ketä tahtovat. Olennaisempaa olisi aidosti hyväksyä se, että yhden ihmisen ei tarvitse olla ja tarjota kaikkea.”

Suomisesta on hupsua, että tyttöjen illat ja omat harrastushuitelut nähdään kyllä tarpeellisena oman elämän ylläpitona, mutta romanttisella sektorilla sama mahdollisuuksien ja vapauden ikkuna on pikkiriikkinen.

”Hyväksymme juuri ja juuri sen, että masturboidessa saa fantasioida muistakin kuin omasta kumppanistaan. Muutoin suhteen ulkopuolisiin haluihin ei ole varaa.”

Omassa suhteessaan Suominen haluaa tarjota sekä itselleen että kumppanilleen tilaa ja joustoa.

”Emme suostu palvomaan kotialttarilla tyrannia nimeltä parisuhde. Sen ideaali ei saa sanella, että tänä iltana on pakko hirveästi keskustella tai mennä kynttilä­illalliselle kitkuttelemaan kahdestaan, vaikka oikeasti toinen tahtoisi nukkua ja toinen katsoa rauhassa elokuvia. Tiedämme itse, mitä haluamme ja kaipaamme.”

Parisuhteen pakkosuorittamisen sijaan Suominen saattaa lähteä vaikkapa koiran kanssa kahdeksi viikoksi kirjoittamaan mökille.

”Sellainen reissu ei tietenkään vaadi avointa suhdetta, mutta itse en olisi luultavasti osannut tehdä niin ennen suhteemme avaamista.”

Suomisen mukaan suhdemuodon muuttaminen loksauttaa monta yllättävääkin asiaa uuteen asentoon.

”Olin aiemmin normin vanki, joka ajatteli, että kunnon puoliso ja äiti tahtoo aina olla perheen kanssa kotona. No, ei tahdo. Suhteen avaaminen tuo usein myös paljon uutta juteltavaa tutun kumppanin kanssa, kun ihan kaikista asioista puhuminen helpottuu.”

Erilaiset suhdemuodot kiinnostavat yhä useampia. Viime vuosina Riikka Suominen on vetänyt kollegansa kanssa avoimiin suhteisiin liittyviä viikonloppu­seminaareja, joissa aihetta pääsee tarkastelemaan turvallisesti kumppaninsa kanssa.

”Nämä tilaisuudet ovat olleet ihan mahtavia kokemuksia meille vetäjillekin”, Suominen hehkuttaa.

Seminaareissa vallitsee luottamuksellinen ilmapiiri, jossa voi avautua seksuaalisista tarpeistaan, mustasukkaisuudestaan tai menettämisen pelostaan. Tunnelma ei kuitenkaan ole ryppyotsainen. Yhtä hyvin viikonlopun aikana on naurettu hauskoille treffeille tai sille, miten vaikeaa on luoda ensimmäistä kertaa Tinder-profiilia.

”En ole kuullut vastaavia keskusteluja juuri koskaan siviilissä. Olen saanut kerta toisensa jälkeen todistuksen siitä, että asioiden ääneen sanominen on aina parempi vaihtoehto kuin niistä vaikeneminen.”

Ihan niin kuin muussakin elämässä, pelkojen muotoilu ääneen useimmiten pienentää niitä, Suominen muistuttaa. Peikot puolittuvat saman tien.

Suomiselle on tärkeää myös normalisoida monisuhteisuutta. Mystifioidut mielikuvat polyamorikoista istuvat sitkeässä.

”Myös mustasukkaisuudella on tapana helpottua, kun siitä avautuu. Suhteessa kannattaa myös sanoa ääneen, mikä ilahduttaisi – ei vain toivoa hiljaa, että toinen arvaisi itsestään.”

Suominen haluaa näyttää sen, että avoimissa suhteissa elävillä ihmisillä ”ei kaikilla ole rastoja”, vaan heidän perheautoissaan on turvaistuimia ja puhelimessa soittopyyntö hoitokodissa olevalta isältä – he ovat ihan tavallisia tyyppejä siis.

Omia ihmissuhteitaan ja niiden kaavoja voi tutkia minkä ikäisenä tahansa, mutta erityisesti tälle aukeaa tilaa, kun ruuhkavuodet hellittävät.

Neljänkympin kynnyksellä moni nostaa katseensa pikkulapsivuosien kurahaalareista ja tajuaa, että elämää on parhaimmillaan jäljellä vielä usean vuosikymmenen verran.

Mitä kaikkea tulevaisuus voikaan olla? Uskallanko tehdä muutoksia? Varsin usein nämä kysymykset johtavat erospekuloinnin äärelle.

”Mutta vaikka Linnan juhliin saa nykyään kävellä uuden siipan käsipuolessa ja papitkin voivat erota, väitän, että kauhu ja häpeä perheen hajoamisesta elää monessa yhä syvällä”, Riikka Suominen arvioi.

Joskus ero voi olla elämän paras ratkaisu. Suominen harmittelee kyselyä, jonka Helsingin Sanomat syksyllä lanseerasi lukijoilleen. Kyselyssä pyydettiin kertomaan, miten vanhempien ero vaikutti omaan lapsuuteen.

”Vähintään yhtä tarpeellinen olisi ollut kysely siitä, miten vanhempien huono liitto on vaikuttanut lapsuuteen – tai taloudellinen niukkuus, sairaudet, perheiden henkinen väkivalta… Meille syötetään yhä ajatusta siitä, että ero olisi etenkin vanhemmille aina huonompi vaihtoehto kuin yhdessä pysyminen.”

Suomisen mukaan paheksumisen ja pelottelun sijaan kannattaisi keskittyä tosiasioihin. Tilastollisesti lähes puolet liitoista päättyy eroon, joten resurssit olisi hyvä suunnata hyvien erojen pohtimiseen ja tukemiseen.

”Toisin kuin usein väitetään, käsitykseni mukaan ihmiset eivät todellakaan eroa liian helposti. Kun vanhemmat tajuavat erota hyvän sään aikana, heillä on paremmin voimaa keskittyä henkitoreissa kitisevän parisuhteen ylläpidon ja erokriiseilyn sijaan itse vanhemmuuteen. Se, jos mikä, olisi lapsen etu.”

Riikka Suominen toivookin trenditermien kehopositiivisuuden ja seksipositiivisuuden rinnalle eropositiivisuutta. Hän muistuttaa, että jokainen suhde päättyy joskus, joko eroon tai viimeistään jommankumman suhteen osapuolen kuolemaan.

Tätä väistämättömyyttä ei tarvitse murehtia etukäteen, mutta siihen voi varautua pitämällä huolta siitä, että oma elämä on monipuolinen ja siihen mahtuu muutakin kuin parisuhde.

Hän ajattelee, että unelmien ei tarvitse olla valtavia ja epärealistisia vaan sellaisia, jotka voi oikeasti toteuttaa. Se voi olla junamatka Berliiniin, Brysseliin tai Pariisiin. Kirjaprojekti, joka etenee. Tarmoa, jolla jaksaisi useammin raivata kotinsa siistiksi.

Oikeastaan Riikka Suominen elää unelmaansa jo nyt. Hän on tehnyt itselleen ja omille ihmissuhteilleen sopivia valintoja, joten voimat eivät enää kulu pingottamiseen.

”Olen suoraan sanoen vihainen itselleni ja maailmalle, että olen haaskannut niin paljon aikaa ulkoa opeteltujen ohjeiden mukaan elämiseen. Enää en siihen suostu.”

Riikka Suominen, 45, vapaa kirjoittaja, asuu Helsingissä aviomiehen, 11-vuotiaan lapsen ja koiran kanssa. Hän harrastaa lukemista, crossfitiä ja Twitterissä roikkumista.

Uusi Suuri rakkaushuijaus -podcast löytyy Spotifysta, Apple Podcasts -palvelusta ja eeva.fi:stä.

Juttu on alun perin julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 3/23.