Joka viides nainen kärsii raudanpuutteesta elämänsä aikana – oireet voivat pahentua salakavalasti, kun elämään tulee paljon stressiä
Hyvinvointi
Joka viides nainen kärsii raudanpuutteesta elämänsä aikana – oireet voivat pahentua salakavalasti, kun elämään tulee paljon stressiä
Jos olo on nuupahtanut, käy lääkärissä. Moni nainen kärsii raudanpuutteesta tietämättään. Pelkkä hemoglobiinin mittauttaminen ei riitä, sillä sen arvo voi olla normaali, vaikka rautavarastot huutavat jo tyhjyyttään.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 23.9.2020
Kauneus ja Terveys

Raudanpuutteen oireet ovat yksilöllisiä. Väsyttää, saatat hengästyä herkästi, kärsiä lihas- ja nivelkivuista ja palautua aiempaa huonommin. Pulssi voi nousta ja levottomat jalat häiritä yöunta.

Ajatus ehkä pätkii tai olo on apea. Rautaa tarvitaan energia-aineenvaihduntaan eli siihen, miten keho hyödyntää ravinnon polttoaineenaan. Sitä tarvitaan myös aivojen toimintaan ja hermoimpulssien kulkuun eli viestien kulkemiseen kehossa.

Mitä syvempi raudanpuutos, sitä pahemmin elimistön toiminta häiriintyy. Sitä pahemmat ovat yleensä myös oireet – mutta ei aina.

Jos hemoglobiini on hyvä, voiko silti olla raudanpuute?

Elimistö ottaa tarvitsemansa raudan aina ensin rautavarastoista ja vasta sitten hemoglobiinista. Hemoglobiini on veren punasolujen rakenneaine, joka sisältää rautaa. Siksi hemoglobiini voi olla hyvä, vaikka rautavarastot huutaisivat jo tyhjyyttään.

– Myös solut tarvitsevat rautaa, ei vain veri. Eli vaikka hemoglobiini olisi normaali, raudasta voi silti olla puutetta, sanoo laboratoriosektorin johtaja, erikoislääkäri Kristina Hotakainen Lääkärikeskus Mehiläisestä.

Hemoglobiinin sijaan ferritiiniarvo kertoo elimistön rautavarastojen tilanteesta.

Jos ravinnosta saa nipin napin riittävästi rautaa, hemoglobiini ei välttämättä putoa nopeasti edes sitten, kun varastorauta ferritiini kertoo jo puutoksesta.

– Punasoluista tulee ensin pieniä ja kalpeita. Silloin hemoglobiini voi olla vielä normaali.

Punasolut elävät kuukausia. Siksi rautavarastot voivat olla lopussa, mutta verenkuva näyttää vielä kuukausia normaalilta, kunnes nykyiset punasolut kuolevat.

Yleensä hemoglobiinikin alkaa laskea, kun raudanpuute on kestänyt tarpeeksi pitkään.

Ei ole tavatonta, että vointi romahtaa, kun elämään tulee stressiä.

Kenen on syytä epäillä raudanpuutosta?

Jos kärsit raudanpuutteen oireista, mene lääkäriin.

– Naisilla raudanpuute johtuu yleensä kuukautisista, raskauksista tai synnytyksistä, miehillä verenluovutuksesta. Myös tulehdukselliset suolistosairaudet, keliakia ja onnettomuudet voivat johtaa raudanpuutteeseen, kertoo sisätautien erikoislääkäri Esa Soppi.

Raudanpuutteen syy pitää aina selvittää. Joskus oireet eivät johdu ensinkään raudanpuutteesta: esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta oireilee samalla tavalla.

– Monet raudanpuutteen oireista koskettavat kaikkia joskus, vaikka arvot olisivat hyvät. Jokaista väsyttää välillä ja keskittymiskyky on toisinaan kadoksissa, Hotakainen sanoo.

Siksi raudanpuutteen diagnosoiminen oireiden perusteella on vaikeaa. Hedelmällisessä iässä olevalla naisella, jolla on runsaat kuukautiset, varastoraudan mittauttaminen yleensä kannattaa. Ferritiini alkaa nousta menopaussin jälkeen.

Jos oireista kärsii keski-ikäinen mies, raudanpuute on epätodennäköisempi syy. Taustalla voi olla jotain muuta.

Milloin ferritiiniarvo on sopiva?

Varastorauta selviää verikokeella. Sen voi ottaa mihin aikaan päivästä vain eikä tarvitse olla syömättä sitä ennen. Flunssassa, kuumeessa tai kovan treenin jälkeen sitä ei kannata mittauttaa, sillä silloin elimistössä on tulehdustila. Silloin ferritiini on hetkellisesti koholla. Useimmat bakteeritulehdukset, jotkin virustaudit ja reuman kaltaiset tulehdussairaudet voivat nostaa sitä. Esimerkiksi koronavirus kohottaa ferritiiniä voimakkaasti.

Asiantuntijoiden näkemykset sopivasta ferritiinitasosta vaihtelevat. Sisätautilääkäri Soppi on sitä mieltä, että jos arvo on alle 30 mikrogrammaa litrassa, raudasta on puutetta, vaikka hemoglobiini olisi normaali. Hänestä ferritiinin ihannearvo on yli 100 mikrogrammasta 400 mikrogrammaan. Hotakaisesta tavoitetaso on vähintään 30–50.

Hotakaisen mukaan nuorilla naisilla ferritiini on hyvin usein alle 30. Viidesosa naisista kärsii raudanpuutteesta jossain vaiheessa elämäänsä.

Jos ferritiini jää alle 20:n, rautavarastot ovat tyhjät. Raudanpuute tuntuu yksilöllisesti: toinen ei tahdo selviytyä töistään, kun toinen juoksee vielä puolimaratonin.

– Minulla on oireettomia potilaita, joilla on ollut vaikea raudanpuute jo 20 vuotta. Ei ole silti tavatonta, että heidän vointinsa romahtaa, kun elämään tulee paljon stressiä, potilas sairastuu keuhkokuumeeseen tai läheinen kuolee.

Raudanpuute kehittyy yleensä pitkän ajan kuluessa. Oireisiin voikin tottua ja oloa saattaa pitää normaalina.

Voiko rautaa saada liikaa?

Hemakromatoosi on harvinainen perinnöllinen sairaus, joka voi kiihdyttää raudan imeytymistä ja sen kertymistä maksaan, sydämeen, haimaan, aivolisäkkeeseen ja ihoon.

– Seurauksena voi olla maksan, haiman ja sydämen vajaatoiminta, ihon pigmentoituminen ja sukupuolihormonien erityksen häiriintyminen, Soppi kertoo.

Korkea ferritiinitaso johtuu harvoin tästä sairaudesta. Rasvamaksa on paljon yleisempi syy.

– Siihen liittyy tulehdustila, joka nostaa ferritiiniä.

Suun kautta otettavalla rautavalmisteella ferritiini ei nouse haitallisen korkeaksi, jos ei sairasta hemokromatoosia ja käyttää rautavalmistetta ohjeen mukaan.

– Rautaa saisi syödä 20 vuotta, ennen kuin arvot olisivat liian korkeat, Soppi sanoo

Nosta rautaa oikein

Rauta ei aina imeydy tableteista. Infuusioon taas liittyy riskejä.

Raudanpuute hoidetaan ensisijaisesti suun kautta otettavalla rautavalmisteella. Asiantuntijoilla on eriäviä mielipiteitä sopivasta annostelusta.

– Elimistö imee raudan tehokkaammin, jos sitä on tarjolla harvemmin. Siksi 100 milligrammaa joka toinen päivä voi riittää, Kristina Hotakainen sanoo.

– En ole onnistunut korjaamaan raudanpuutetta joka toisen päivän annostelulla. Yleensä tarvitaan yli 100 milligrammaa päivässä, Esa Soppi sanoo.

Rautavalmiste otetaan tyhjään vatsaan ja sen kanssa tulisi syödä tai juoda jotain C-vitamiinipitoista. Vitamiini tehostaa raudan imeytymistä. Siksi monissa valmisteissa on C-vitamiinia mukana.

Kalsium, kahvi ja tee taas ehkäisevät raudan imeytymistä, joten pidä niissä taukoa ennen tabletin ottoa. Rautavarastojen täyttymiseen menee yleensä vähintään puoli vuotta – tai pidempäänkin.

Kaikille tabletit eivät sovi. Ne voivat aiheuttaa närästystä, ripulia, ummetusta ja vatsakouristuksia.

– Raudan sietokyky saattaa heiketä ajan kanssa. Jos vatsa kestää, sitä voi käyttää pitkäänkin, Soppi sanoo

Jos suolisto on huonossa kunnossa esimerkiksi ärtyneen suolen tai sairauden takia, rautaa ei yleensä kannata ottaa suun kautta.

Rauta ei aina imeydy ihanteellisesti. Hotakaisen mukaan imeytyminen voidaan testata laboratoriossa raudan oton jälkeen, jos ferritiini ei nouse kuurista huolimatta.

Infuusiossa rautaa pistetään suoraan suoneen. Sen hyvä puoli on, että vatsa ei tule kipeäksi. Jopa yksi infuusio voi riittää korjaamaan matalat arvot.

– Ferritiini nousee ensin useampaan sataan ja tasoittuu noin kuukauden kuluttua, Soppi kertoo.

Ferritiini mitataan uudestaan 6-8 viikon kuluttua infuusiosta. Kolmasosa pärjää yhdellä hoidolla, toisilla infuusio toistetaan.

Vaikka arvot korjaantuvat infuusiolla nopeasti, olo ei välttämättä kohene samaa tahtia. Osa saa pikaisesti avun, toisilla se kestää viikkoja tai kuukausia.

Infuusioon liittyy riskejä. Se ei ole luonnollinen tapa saada rautaa, eikä sen haittoja tiedetä varmaksi.

– Infuusiosta voi tulla vakava allerginen reaktio. Rautaa voi myös saada liikaa, Hotakainen sanoo.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 11/2020.

Kommentoi +