Vanhempien uupumisesta kasvavien vaatimusten alle on kirjoitettu viime aikoina paljon. Tällä kertaa uupumiskeskustelu nousi esiin Maria Mustrannan kolumnin innoittamana: vanhemmat uupuvat, kun elämästä tulee intensiivisen vanhemmuuden suorittamista.

Aiheesta lukiessani pohdin, että minua ovat tähänastisessa elämässä uuvuttaneet eniten huono johtaminen, epäonnistuneet romanttiset valinnat, oikeistolainen politiikka ja internetin tyhmät ihmiset – vanhemmuus ei juurikaan.

Mikä minua on suojannut? Olen elänyt yksinhuoltajana, mutta toki vuoroviikkoyksinhuoltajana minulla on ollut ihan eri tavalla omaa tilaa kuin lasta kokonaan yksin kasvattavalla ihmisellä. Lapsiviikkoina olemme eläneet kaksin, ja se on ollut valtaosin mutkatonta.

Eniten minua on suojannut paineilta ja ahdistukselta suurpiirteinen elämänasenne.

KUN VUOROVIIKKOVANHEMMUUS alkoi, tajusin aika nopeasti, että minulla on aikaa ja energiaa todella rajallinen määrä ja että minun on syytä valita, mihin sen käytän – ja mihin en.

En ole esimerkiksi koskaan omistanut silitysrautaa tai -lautaa. Elämä on liian lyhyt vaatteiden silittämiseen. Ostan pääasiassa vaatteita, jotka eivät silittämistä kaipaa. Ja jos jokin juhlavaate on pakko saada rypyttömäksi, pieni vaatehöyrystin ajaa asian.

Vaikka pienituloisuus oli säännöllisesti raskasta, se tarjosi myös suojaa tietyiltä paineilta: Tarha-aikana ostin lapsen kaikki vaatteet käytettyinä, koska ei ollut varaa muuhun. Siitä seurasi kätevästi se, että vaatteissa sai remeltää miten vain. Ei ollut tarvetta suojella arvokasta neuletta.

Pienituloisuus suojasi myös lastenvaatteiden varustelukierteeltä. Kun ei ollut varaa kuin käytettyinä ostettuihin haalareihin, ei tarvinnut uhrata ajatustakaan merkkivermeiden optimaalisiin hankinta-ajankohtiin.

TIEDÄN IHMISIÄ, jotka laittavat talvitakit keväällä pesuun ja vievät ne siisteissä pusseissa vintille odottamaan tulevaa talvea. Itse en ole koskaan ollut tällainen ihminen. Kotonani kaikki vaatteet ovat kaapissa koko ajan. Talvikamppeet voi sulloa syvemmälle kaappiin, ja ne voi pestä, kun muistaa tai jaksaa. Eli harvoin.

Tiedän myös, että monissa perheissä lasten vaatekaapit käydään puolivuosittain läpi, erotellaan liian pienet ja laitetaan ne kierrätykseen. Minä sain tuon aikaiseksi noin neljän vuoden välein. Tuli paljon kierrätettävää kerralla!

Olen oppinut, että arki rullaa, elämä on hyvää ja koti riittävän siisti, vaikka en pese lattioita melkein ikinä, imuroin harvoin ja vihaan pölyjen pyyhkimistä.

Lapsen koulukuvien rivistöstä eteisessä huomaa selvästi ne vuodet, jolloin minä olen lähettänyt lapsen kouluun. En ole muistanut kuvausta, joten kauniin kampauksen sijaan on eri korkeuksilla olevat saparot ja silitetyn mekon sijaan t-paita, luultavasti väärinpäin päällä.

Onnellinen hymy löytyy kuitenkin joka kuvasta.

Kolumnisti Raisa Omaheimo on oppinut, että suurpiirteisyys ei sovi kaikkeen, esimerkiksi seinän poraamiseen tai verojen maksamiseen