Eeva

Raisa Omaheimo: Kun valitsimme vuoroviikkovanhemmuuden, minusta tuli ”epäilyttävä äiti” – siitä huolimatta päätös oli meille paras

Raisa Omaheimo: Kun valitsimme vuoroviikkovanhemmuuden, minusta tuli ”epäilyttävä äiti” – siitä huolimatta päätös oli meille paras
Miten vaikeaa olisikaan pysyä kärryillä oman lapsen elämästä, jos sen osa saisi olla vain muutamana päivänä kuussa? Tilanteessa ei ole voittajia, ja siksi vuoroviikkovanhemmuus kannattaa, kirjoittaa kolumnisti Raisa Omaheimo.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 23.11.2022

Lapseni alkoi asua vuoroviikoin minun ja toisen vanhempansa luona, kun hän oli tarhaikäinen. Valinnasta on yli vuosikymmen, ja muistan että ratkaisumme jakaa lapsen asuminen tasan herätti silloin ihmisissä kummastusta. Eksäni oli sankari, minä epäilyttävä.

”Minä en voisi luopua lapsestani”, hiekkalaatikolla päiviteltiin. Minua kummastutti.

En minä lapsestani enkä äitiydestäni ollut luopunut, ihan yhtä paljon olin äiti eron jälkeen kuin sitä ennen. Minulle järjestely oli itsestäänselvä. Ajattelin silloin ja ajattelen yhä, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa ja arjen jakamiseen heidän kanssaan.

Olen kasvanut 1980-luvulla, ja useammalla ystävälläni oli silloin isä, jota he tapasivat yhtenä tai kahtena viikonloppuna kuussa, eikä se ollut helppoa.

Lapsena ja nuorena näin ystävien näkökulman: yhä vieraammaksi käyvän miehen joka antoi kummallisia, liian nuorelle lapselle tarkoitettuja lahjoja, vuokrasi kassillisia videoita ja antoi kilokaupalla karkkia.

1980-luvulla useammalla ystävälläni oli isä, jota he tapasivat yhtenä tai kahtena viikonloppuna kuussa, eikä se ollut helppoa.

Aikuisena osasin nähdä aikuisen näkökulman. Miten vaikeaa olisikaan pysyä kärryillä oman lapsen elämästä, jos sen osa saisi olla vain muutamana päivänä kuussa. Tilanteessa ei ole voittajia.

Vuoroviikkoasuminen vaatii vanhemmilta paljon. Riippumatta siitä, mitkä ovat tunnelmat eron jälkeen, lapsen etu pitää pystyä asettamaan ensisijaiseksi.

Se vaatii yhteistyötä. On hyvä että arjen perusasiat kuten nukkumaanmenoajat, viikkorahat ja isomman lapsen kotiintuloajat ovat johdonmukaiset. Kaikkea ei voi kuitenkaan säädellä. Eri kodeissa on erilaisia tapoja tehdä asioita, ja aikuisen tehtävä on pitää mielipiteensä omana tietonaan ja olla lapsen tukena.

Se vaatii kommunikaatiota ja kykyä tehdä sopimuksia ja pitää niistä kiinni. Kun aikataulut ja raha-asiat rullaavat, on kaikki muu helpompaa.

Eri kodeissa on erilaisia tapoja tehdä asioita, ja aikuisen tehtävä on pitää mielipiteensä omana tietonaan ja olla lapsen tukena.

Se vaatii kykyä laittaa omat tunteet syrjään. Kaverit ovat puhisemista varten, lapsen maailmassa molempien kotien on syytä olla hienoja ja arvokkaita.

Se vaatii kykyä käsitellä omia tunteita. Kun lapseni halusi ranskalaisen letin joka toisessa kodissakin tehtiin, ensimmäinen tunne oli hankala. Sitten avasin Youtubesta opetusvideon ja opettelin taidon, joka eksän uudella kumppanilla oli.

Vuoroviikkoasumisen elämänvaihe päättyi tänä syksynä siihen, että lapsi halusi asua vain yhdessä kodissa: ihan omassaan.

Olisin pitänyt hänet kotona vielä lukion loppuun, mutta olen kasvanut ymmärtämään, että kahden kodin väliä kulkevalle lapselle tarve yhteen omaan kotiin voi kasvaa niin suureksi, että aikuisten tehtäväksi jää tehdä kuten ennenkin: asettaa lapsen tarpeet omien edelle, sopeutua ja olla tukena.

Kolumnisti Raisa Omaheimosta tuli vuoroviikkovanhempi yli kymmenen vuotta sitten.

Mikä on rohkeinta mitä olet tehnyt, Raisa Omaheimo?

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder

Mitä ajatuksia kolumni herätti? Kerro se kaikille kommenteissa. Ennen kuin kommentoit, käy lukemassa eeva-etiketti, jonka ansiosta eeva.fissä jokainen voi olla juuri sitä mitä haluaa.

Kommentoi +