
Kuopiolaisen Spa Unique -kauneushoitolan yrittäjä Anni Korhonen etsi pitkään hyvää luonnonkosmetiikkasarjaa hoitolaansa. Lukuisat kiertelyt messuilla ja eri tuotteiden testailut eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, sillä sopivan tuotemerkin löytyminen jäi aina tuoksumaailmasta kiinni. Etsinnässä oli sarja, jonka tuoksu ei olisi voimakas, vaan miellyttävä ja aito. Lopulta tällainen vihdoin löytyi – yllättäen Suomesta.
– Purodoréssa loksahteli kohdalleen kaikki, niin tuoksumaailma kuin arvot ja kotimaisuuskin. Sillä on iso merkitys, miltä tuotteet tuntuvat iholla ja mikä niiden tuoksumaailma on. Purodoréssa tuoksu on aito ja tuotteilla pystyy tekemään aivan ihania hoitoja kaikenlaisille ihotyypeille. Olin ja olen vieläkin aivan innoissani löydöstäni.
Annin lisäksi myös hoitolan asiakkaat ovat ihastuneet tuotteisiin. Tuoksun ohessa moni on kehunut ylellistä tuntumaa iholla. Monelle on myös tullut positiivisena yllätyksenä, että kyseessä ovat täysin luonnolliset kosmetiikkatuotteet. Luonnonkosmetiikan kysyntä onkin hoitolayrittäjän mielestä kasvanut, sillä nykyään ihmiset ovat tietoisempia käyttämistään tuotteista.
– Moni haluaa vähentää omaa kemikaalikuormaansa ja innostuu siksi luonnonkosmetiikasta. Eikä ihme – Purodorén tapauksessa luonnonkosmetiikan käyttökokemus on yhtä hyvä, ellei jopa parempi kuin perinteisemmän selektiivisen kosmetiikan. Tuotteet ovat myös todella turvallisia ja hellävaraisia laadukkaiden raaka-aineiden ansiosta. Niissä ei ole mitään ylimääräistä, mikä ei iholle kuulu, hän kertoo.
Lapin puroista löytyy raaka-aineiden kuningatar
Anni alleviivaa näkemystä siitä, että kosmetiikassa raaka-aineilla on tärkeä merkitys. Jos tuotteet sisältävät esimerkiksi alkoholia tai runsaasti säilöntäaineita, ne saattavat kuivattaa ihoa. Purodorén tuotteissa juuri ainesosiin on kiinnitetty huomiota, sillä tuotesarjassa käytetään 100-prosenttisen luonnollisia raaka-aineita, jotka ovat korkealaatuisia, hoitavia ja ylellisiä.
– Tuotteissa on paljon aktiiviaineita, hoitavia ainesosia ja antioksidantteja, joita ihomme tarvitsee. Puhumattakaan siitä, että ne ovat jäljitettäviä. Tällöin jokainen tietää tarkalleen mitä iholleen levittää.
Tuotteissa olevia ainesosia ovat muun muassa tryffeli, samppanja ja silkkiuute. Raaka-aineiden kuningatar on kulta, jota on ihonhoidossa hyödynnetty alun perin ikääntymisen estämiseen jo Kleopatran ajoilta. Ainesosa on Purodorén Gold-tuotelinjan sydän.
– Kulta herättää asiakkaissa eniten kiinnostusta. Paljon kysellään mitä se tekee iholle. Kerron anti-aging-ihmeistä eli siitä, miten kulta aktivoi tyvisoluja, auttaa pitämään kollageenitason vakaampana ja siten kiinteyttää tehokkaasti, Anni hymyilee.
Hän suosittelee kultaa etenkin ikääntyneelle ja herkälle iholle, sillä se on luonnollinen aine, joka ei juuri koskaan aiheuta ihoärsytystä.
– Purodorén kulta on nimenomaan fermentoitua kultaa, eli se ravitsee ihoa tehokkaammin. Se on myös peräisin ihan täältä kotimaasta, Lapista ja sen puroista – kuten Purodorén nimikin kertoo. Täysin ekologista ja eettistä siis.

Hoida ihoa kaikkina vuodenaikoina
Kosmetologilla käynti kannattaa ainakin neljä kertaa vuodessa, sillä iho saattaa muuttua eri vuodenaikojen mukaan tai esimerkiksi raskauden jälkeen. Oikeanlaiset tuotteet ovat avainasemassa erityisesti Suomen olosuhteissa, jossa kosteutuksella on iso merkitys.
– Monesti jo syyskuusta lähtien iho alkaa kuivua ja tuntua karheammalta. Purodorén Gold-tuotelinjan kasvovesi Smoothing Silk Toner on loistava tuote kosteuttamaan suomalaisille tyypillistä pintakuivaa ihoa. Kasvovettä voi suihkuttaa suoraan kasvoille useamman kerran päivässä meikinkin päälle ja se antaa ihanan raikkaan tunteen iholle. Ja mikä parasta, tuotteen raaka-aineena on käytetty samppanjaa, joka palauttaa ihon kosteustasapainon.
Anni kertoo, että useimmat asiakkaat ihastuvat juuri kasvoveden kautta Purodorén tuotteisiin täysin. Se on hänestä vain positiivista, sillä kauneusalan ammattilaisena hän haluaa tarjota asiakkaille parasta.
– Hoitolassamme käyvät luottavat siihen, että käytämme laadukasta kosmetiikkaa ja haluamme olla tuon luottamuksen arvoisia. Purodoré onkin loistava esimerkki siitä, että nykypäivänä kosmetiikka voi olla paitsi puhdasta ja luonnollista, mutta samalla ihanan ylellistä, kauneusyrittäjä summaa.
Annin viisi vinkkiä hyvään ihonhoitoon
Säännöllinen ihonhoito kannattaa, sillä ilman sitä iho voi sarveistua ja olla täynnä epäpuhtauksia. Kotihoidolla, omalle ihotyypille sopivilla tuotteilla ja kosmetologikäynneillä onkin siksi suuri merkitys ihonhoidossa.
2) Kuori ihoa säännöllisesti sarveistumisen välttämiseksi.
3) Pidä huolta ihon kosteutuksesta, jotta iho ei kuivu.
4) Kiinnitä huomiota siihen mitä syöt ja juot, sillä se vaikuttaa ihon kuntoon merkittävästi.
5) Käy kosmetologilla jokaisena vuodenaikana. Säännöllisillä hoidoilla ihon kunto pysyy kauniina, ja ammattilainen pystyy neuvomaan paitsi parhaat vinkit myös sopivat tuotteet.