Kuvittele keho, joka on yhtä hauras kuin kaurakeksi. Osteoporoosia sairastavilla pienikin kolhu tai töytäisy voi aiheuttaa murtuman, sillä luun lujuus on heikentynyt. Laskettelu ja pyöräily saattavat olla liian vaarallisia harrastuksia kaatumisriskin vuoksi. Vaikeassa osteoporoosissa selkä­nikaman murtuma ei välttämättä vaadi kuin aivastuksen. Oma keho on muuttunut yhtä särkyväksi kuin lasi.

Osteoporoosi on endokrinologian ja sisätautien erikoislääkäri Anna-Mari Kosken mukaan suomalainen kansantauti, jonka yleisyys vastaa sydän- ja verisuonisairauksia. Suomalaisista 300 000–400 000 sairastaa osteoporoosia ja arviolta saman verran taudin esiastetta osteo­peniaa, jossa luun lujuus on jo jonkin verran alentunut. Pienentynyttä luuntiheyttä on arvioiden mukaan hiukan alle puolella yli 65-vuotiaista.

Osteoporoosin syntyä ja syitä ymmärtääkseen on hyvä hahmottaa, miten 206 luusta koostuva luustomme toimii. Se on lääkäri Koskenkin mielestä ”aika ihmeellistä”.

Luu on elävää ja uusiutuvaa kudosta. Yhdessä yössä ei tapahdu mitään, mutta jopa kymmenen prosenttia tietyistä terveen aikuisen luuston osista uusiutuu vuodessa ja koko luusto menee uusiksi 25 vuodessa.

Koski kertoo, että luiden kimpussa häärii parivaljakko osteoklastit ja osteoblastit. Ensin mainitut solut hajottavat vanhaa luuta pois ja jälkimmäiset rakentavat uutta tilalle. Näin luut pysyvät joustavina ja vahvoina.

– Näillä soluilla on hieno yhteistyö. Erityisen ihmeellistä on, että ne osaavat tehdä kyynärpään kohdalle juuri kyynärpään eikä esimerkiksi lonkkaa, Koski naurahtaa.

Luun määrä kasvaa 25–30 ikävuoteen asti ja säilyy lähes muuttumattomana nelikymppissynttäreihin asti. Sen jälkeen luun määrä pienenee vääjäämättä kaikilla. Miksi sitten joidenkin luusto haurastuu niin paljon, että pienikin kompurointi voi aiheuttaa murtumia?

Syitä on lukuisia. Selvää on kuitenkin se, että naisilla haurastumisen riski on miehiä suurempi.

Kosken mukaan kriittinen ajankohta ovat vaihdevuodet. Niihin asti estrogeeni suojaa jossain määrin luita, mutta kun hormonin tuotanto hiipuu ja lopulta loppuu, luun hajoaminen vastavuoroisesti kiihtyy. Miehillä luumassa pienenee hitaammin.

– Tunnetaan myös luille haitallisia välittäjäaineita, jotka pääsevät mellastamaan, kun estrogeeni niin sanotusti poistuu paikalta. Menopaussi-iässä estrogeenihoidolla on luukatoa ehkäisevä vaikutus.

Osteoporoosi mielletään ikäihmisten taudiksi, mutta se voi puhjeta nuorenakin. Sairaus on ainakin jossain määrin perinnöllinen. Luustoa voivat heikentää myös reumasairaudet, krooniset tulehdukset, kuten tulehdukselliset suolistosairaudet, kilpirauhasen liikatoiminta, diabetes, keliakia sekä monet syövät ja niiden hoito.

Myös alipaino ja syömishäiriöt sekä kuukautishäiriöt, joihin liittyy estrogeenitason lasku, voivat altistaa luuston haurastumiselle jo nuorella iällä.

Lääkkeistä hankalin on kortisoni, joka sekin heikentää luustoa.

– Se, miten hyvin terveydenhuollossa muistetaan huomioida luut kortisonilääkityksen ja mainittujen sairauk­sien kohdalla, vaihtelee. Esimerkiksi reumahoidossa voidaan tarvita myös luita suojaavaa lääkettä muun lääkityksen rinnalle.

Osteoporoosi on salakavala sairaus, sillä se kehittyy kaikessa hiljaisuudessa. Sitä ei voi tuntea mitenkään ja sitä voi sairastaa monta vuotta tietämättään. Ensimmäinen ”oire” on yleensä murtuma, ja silloin luut ovat haurastuneet jo merkittävissä määrin.

Anna-Mari Koski sanoo, ettei ole lainkaan pahitteeksi pysähtyä pohtimaan, kuuluuko itse riskiryhmään.

Onko suvussasi luukatoa? Sairastatko altistavia sairauksia? Saatko riittävästi kalsiumia ja D-vitamiinia? Omaa tilannetta voi selvittää myös netistä googlaamalla löytyvällä Frax-murtumariskilaskurilla ja Luustoliiton luustotestillä.

– Jos osteoporoosille on perinnöllinen alttius, kannattaa luustoa vahvistaa elintavoilla, kuten ravinnolla ja liikunnalla jo mahdollisimman nuoresta iästä lähtien.

Omaa oloaankin kannattaa tarkkailla. Yhtenä hälytys­merkkinä on äkillinen, voimakas selkäkipu ilman ilmeistä syytä. Vaikeassa osteoporoosissa nikamamurtuma voi syntyä jo siitä, että kumartuu sitomaan kengännauhojaan tai nostaa kauppakassin lattialta.

Koski huomauttaa, että ainakin riskiryhmäläisten olisi hyvä tietää pituutensa ja onko siitä lähtenyt senttejä nuoruusvuosiin verrattuna. Jos pituus on lyhentynyt yli neljä senttiä, syynä voi olla kaikessa hiljaisuudessa tapahtunut nikamamurtuma.

Riskiryhmäläisiä pyritään myös aktiivisesti löytämään terveydenhuollossa. Jos yli viisikymppinen saa murtuman tai sitä nuoremmalla on useita murtumia, on yleensä tarpeen tutkia luiden kunto.

Monissa sairaanhoitopiireissä esimerkiksi viikonlopun ajan murtumapotilaista kerätään lista, ja murtumahoitaja voi ottaa heihin myöhemmin yhteyttä tutkimusten käynnistämiseksi. Tyypillisiä osteoporoosiin viittaavia murtumia ovat ranne-, olkavarsi-, nilkka-, lonkka- ja nikamamurtumat.

Vakaviin ja erityisesti ikäihmisille sattuneisiin lonkkamurtumiin liittyy ylikuolleisuus: Osa iäkkäistä potilaista ei toivu ennalleen. Murtuma voi myös pahentaa perussairauksia tai altistaa esimerkiksi keuhkokuumeelle.

– Siksi on tärkeää, että osteoporoosi tunnistetaan ajoissa. Ja vaikka diagnoosin saisi, vielä on paljon tehtävissä.

Osteoporoosia tutkitaan luuntiheysmittauksella, joka kertoo, miten paljon luuntiheys on laskenut. Käytännössä kyseessä on röntgentutkimus.

Mittaus tehdään reisiluusta ja lannerangasta. Jos tiheyden alenema on välillä –1,0 ja –2,5, kyseessä on osteopenia, ja tätä suurempi alenema on osteoporoosi. Mittaukseen pääsee lääkärin lähetteellä.

Kosken mukaan osteoporoosia hoidetaan aina elämäntavoilla ja usein myös luulääkkeellä. Sitä voidaan ottaa suun kautta, pistää ihon alle tai annostella suoneen. Luulääkkeiden yleisimpiä haittavaikutuksia ovat ruuansulatuskanavan ärsytysoireet.

Ensimmäinen lääkekuuri kestää 3–5 vuotta, minkä jälkeen tehdään uusi tilannearvio. Luiden vahvistamiseen ei siis ole oikoreittiä.

Positiivista on se, että lääkkeillä pystytään estämään noin puolet murtumista, ja luut ovat myös taipuvaisia jossain määrin parantumaan.

– On tapauksia, joissa lääkityksellä ja elämäntapahoidoilla luut ovat vahvistuneet niin, että on päästy osteoporoosista takaisin esiasteeseen osteopeniaan. Ja toisinpäin: toisinaan jo elämäntapahoidolla saadaan estettyä osteopenian kehittyminen osteoporoosin asteelle.

Hyvä uutinen on sekin, että omia luitaan voi vahvistaa – päivittäin ja monin keinoin. Omahoito on tärkeää myös niille, joilla on jo osteopenia- tai osteoporoosidiagnoosi.

Luustoystävällisen ruokavalion peruspalikat ovat kalsium ja proteiini. Etenkin ikäihmisten tulisi huomioida myös riittävä proteiininsaanti. Kolmas tärkeä tekijä on D-vitamiini, joka auttaa kalsiumia imeytymään ja tukee luusolujen uusiutumista. Lue tarkemmat vinkit luustoystävällisestä ruokavaliosta tästä jutusta.

Liikunnassa mitä säpäkämpi laji, sitä enemmän terveet luut tykkäävät. Iskut, tärähdykset ja suunnanmuutokset tekevät luille nannaa. Liikunnalla voidaan vaikuttaa sekä luumassan määrään että rakenteeseen.

– Kannattaa suosia sellaista liikuntaa, jossa luihin tulee painetta ja ne saavat kantaa kehon painoa.

Hyvää luuliikuntaa ovat maila- ja pallopelit, juoksu, kävely, tanssi tai vaikkapa parkour ja aikuisten yleis­urheilukoulu. Jumppatunti, jossa hypitään steppilaudalle, tai nyrkkeily, jossa ollaan pienessä steppaavassa liikkeessä, lupaavat luille hyvää. Vaikka pyöräillessä istutaan, siinäkin tulee Kosken mukaan hitusen pompottavaa liikettä, etenkin maastossa.

Osteoporoosia sairastaville ei luonnollisesti suositella vauhtilajeja tai ponnistuksia ja iskuja sisältävää liikuntaa. Heille turvallisia lajeja ovat esimerkiksi kävely, tanssi ja kuntosaliharjoittelu.

Lihaskuntoharjoittelu on tärkeää luustolle, sillä se vahvistaa lihasten lisäksi myös luustoa. Jos kuntosali­treeniin yhdistää vaikkapa alkulämmittelyn hyppynarulla tai kävelee salille, tuplaa treenin hyödyt.

Lihasmassa alkaa heiketä viisikymppisenä, joten on parempi, jos lihaksissa on valmiiksi hieman puskuria. Mitä aiemmin lihasvoimaa on alkanut kartuttaa, sitä parempi, mutta treenistä on hyötyä vielä keski-iällä tai myöhemminkin.

Jos osteoporoosi on jo todettu, hyvä tasapaino ja kehonhallinta ovat tarpeen, jotta riski kaatumisiin ja sitä kautta murtumiin on mahdollisimman pieni.

– Myös huono näkö tai huimausta aiheuttavat lääkkeet voivat olla osatekijänä kaatumisessa, Koski lisää.

Hänen mukaansa on hyvin yksilöllistä ja luiden heikkoudesta riippuvaa, millaiseksi elämä osteoporoosin kanssa asettuu. Lievä luukato ei välttämättä vaikuta merkittävästi arjessa, kun taas toistuvat murtumat tarkoittavat jatkuvaa toipumista ja kuntoutumista. Esimerkiksi lonkkamurtumien jälkeen kaikki eivät kuntoudu niin hyvin, että kykenisivät enää liikkumaan itsenäisesti.

– Joskus sairaus muuttaa radikaalisti elämää. Muistan yhden valokuvaajan, joka joutui luopumaan työstään, kun ei enää taipunut työn vaatimiin asentoihin.