Luuletko olevasi hyvä kuuntelija? Asiantuntija kertoo, millaisia virheitä moni tekee auttaessaan
Kuunteleminen on taitolaji, jota voi oppia. Kaverin auttamiseen tarvitaan avoimet korvat, malttia ja myötätuntoa – silloin aktiivinen kuunteleminen nousee arvoonsa.
Yläkerran naapuri kertoi viime viikolla jääneensä työttömäksi, kun tapasimme sattumalta rappukäytävässä. Hän oli tehnyt viisitoista vuotta töitä samalle työnantajalle. Naisella on kolme alaikäistä lasta ja mies, joka on työkyvyttömyyseläkkeellä. Perheellä on iso asuntolaina, josta suurin osa on vielä maksamatta.
Jäin hetkeksi sanattomaksi ja ahdistuin. Muistelin aiempaa työttömyysjaksoani ja mietin ratkaisuja perheen ongelmiin. Puhuin kuin papupata niin, ettei naapuri saanut suunvuoroa.
”Kun joku alkaa puhua vakavasta ongelmasta, kuuntelija helposti hermostuu ja stressaantuu ja puhuu itse sen sijaan, että kuuntelisi toista”, kriisityöntekijä Olli Lehtinen sanoo.
Hän tietää, mistä puhuu. Lehtinen on kirjoittanut kirjan Auta kaveria keskustellen – Näin kuuntelet, ymmärrät ja ratkaiset ongelmia. Se perustuu Lehtisen pitkään kokemukseen kriisityöntekijänä.
Lehtinen on työskennellyt kokopäiväisesti kriisityöntekijänä viisitoista vuotta. Hän haluaa rohkaista tavallisia ihmisiä oppimaan kuuntelemaan, kun lähimmäinen avautuu vaikeuksistaan.
Jos ei osaa kuunnella, ei pysty auttamaan. Jos heti vuodattaa hätäisesti omat sanansa toisen puheen päälle, ei synny aitoa vuoropuhelua eikä avuntarvitsija saa kokemusta kuulluksi tulemisesta.
”Ei tarvitse olla ammattiauttaja voidakseen auttaa keskustellen toista ihmistä. Ei myöskään tarvitse olla elämää nähnyt tai erityisen lempeä voidakseen kuunnella ja auttaa. Halu auttaa, luonteva käytös ja tavalliset, hyvät käytöstavat riittävät pitkälle.”
Lähimmäisen avuntarve voi yllättää milloin tahansa: saapuvana puheluna, taloyhtiön pesutuvassa tai uimahallin saunassa. Avuntarvitsija voi olla tuttu tai tuntematon, kaveri, sukulainen tai elämänkumppani. Ystävä saattaa soittaa hädissään keskellä yötä tai puoliso puhua päivällispöydässä vaikeuksistaan työpaikalla.
Lehtinen neuvoo, että silloin kannattaa keskittyä kuuntelemiseen eikä puhua itsestään ja omista kokemuksistaan.
”Kun toinen haluaa puhua vaikeuksistaan, se on hänelle juuri oikea hetki avautua. Silloin pitää pysähtyä kuuntelemaan. Jos ei ole aikaa kuin pari minuuttia, keskustellaan ne minuutit. Sen jälkeen voi ehdottaa, että jatketaan juttutuokiota myöhemmin”, Lehtinen sanoo.
Hän kannustaa kuuntelijaa olemaan luonteva oma itsensä, kun toinen avautuu vaikeuksistaan. Keskustelun alku on usein vaikein ja haastavin, mutta kun keskittyy kuuntelemaan, pääsee kyllä mukaan toisen ihmisen tarinaan.
”Riittää, että kuuntelee asiallisen näköisenä. Ei tarvitse olla erityisen lämmin eikä ottaa lempeää auttajan ilmettä kasvoilleen.”
”Jos avuntarvitsija on puhelias, häntä kannattaa kuunnella ja antaa hänelle selkeä päärooli keskustelussa."Olli Lehtinen
Kun läheinen, naapuri, työkaveri tai sukulainen avautuu vaikeuksistaan, kannattaa osoittaa olevansa kiinnostunut hänestä ja keskittyä hänen tarinaansa. Normaalissa keskustelussa on hyvä, jos molemmat keskustelijat puhuvat suunnilleen yhtä paljon, mutta silloin, kun on kyse toisen avuntarpeesta, hänen pitää antaa puhua enemmän.
”Jos avuntarvitsija on puhelias, häntä kannattaa kuunnella ja antaa hänelle selkeä päärooli keskustelussa. Avuntarvitsija on silloin valokeilassa ja auttaja sivuroolissa.”
Avuntarvitsija on usein uupunut ja heikoilla, kun hän alkaa puhua. Arvostava ja myötätuntoinen käytös on silloin tärkeää. Lehtisen mielestä on olennaista yrittää nähdä tilanne avuntarvitsijan näkökulmasta ja ymmärtää tunteita, joita hän kokee. Näin ihminen tulee kohdatuksi.
Tavallisen ihmisen ei ole aina helppoa kuunnella toisen ongelmaa. Auttajan roolin saaneella voi olla kova halu auttaa, ja se saattaa ilmetä liiallisena puheena. Auttaja haluaa usein nopeasti ratkaista avuntarvitsijan ongelman.
Kyse on kuitenkin toisen ihmisen elämästä. Auttaja ei koe avuntarvitsijan tunteita, eikä tiedä kaikkea, mitä tämä tietää. Avuntarvitsijan on tehtävä omat ratkaisunsa.
Muista nämä keskustellessa
- Normaalit käytöstavat.
- Ripaus tilannetajua.
- Kiinnostunut ja myötämielinen asenne avuntarvitsijaa ja hänen tilannettaan kohtaan.
- Aktiivinen kuunteleminen.
- Osuvat kysymykset.
- Sopiva osallistuminen.
- Rohkeutta puuttua vaikeisiinkin aiheisiin.
- Rauhallinen ja ystävällinen lopetus ja hyvästely.
Lähde: Olli Lehtinen: Auta kaveria keskustellen. Viisas Elämä 2024.
Lehtisen kokemuksen mukaan ihmiset haluavat tulla kohdatuiksi eri tavoin. On avuntarvitsijoita, jotka kaipaavat paljon kysymyksiä, ja on sellaisia, jotka eivät halua niitä ollenkaan vaan haluavat määrätä itse keskustelun kulun.
Ihmisillä on erilainen temperamentti. Toiset ovat luonnostaan hiljaisempia ja vetäytyvämpiä ja toiset puheliaampia.
Jos avuntarvitsija on vaitelias, eikä keskustelu oikein etene, hänelle voi esittää kysymyksiä.
”Ei kannata alkaa kertoa vastaavasta ikävästä tapahtumasta, joka on tapahtunut itselle. Se ei auta avuntarvitsijaa vaan hän saattaa kokea itsensä hylätyksi eikä koe tulleensa kuulluksi ja kohdatuksi”, Lehtinen sanoo.
Auttaja alkaa Lehtisen mukaan helposti hädissään ratkaisemaan avuntarvitsijan ongelmaa ja antamaan ohjeita ja neuvoja. Erityisesti läheiset jakavat usein runsaasti ohjeita vaikeuksissa olevalle läheiselleen. Se voi aiheuttaa hylkäämiskokemuksen.
Avuntarvitsija on yleensä jo miettinyt asiaa pitkään ennen kuin alkaa puhua ongelmastaan ja tuntee lähes aina tietoneuvot.
Auttajan tehtäväksi jää selvitellä tilannetta ja kuunnella tarkasti. Tarkentavista kysymyksistä on usein apua. Ne vievät avuntarvitsijan tarinaa eteenpäin. Neuvo kannattaa Lehtisen mukaan muuttaa kysymykseksi, jos se käy luontevasti: Tarkoitatko, että olet harkinnut olla lainaamatta hänelle rahaa?
Jos jokin jää kuunnellessa epäselväksi, kannattaa kysyä, onko ymmärtänyt asian oikein.
”Joskus voi toistaa kuulemansa omin sanoin, jos haluaa varmistaa, että on ymmärtänyt asiat oikein: Tarkoitatko, että suunnittelet lainaavasi hänelle pienen summan rahaa? Toisinaan se auttaa avuntarvitsijaa jatkamaan tarinaansa”, Lehtinen neuvoo.
”Kysymykset eivät saa perustua auttajan uteliaisuuteen. Niiden pitää seurata avuntarvitsijan tarinaa ja liittyä oleellisiin asioihin."Olli Lehtinen
Kun toinen ihminen alkaa puhua sairaudesta, avioerosta tai muusta kipeästä ongelmasta, kuuntelijan uteliaisuus saattaa herätä. Se on kuitenkin väärä lähtökohta esittää kysymyksiä kiperässä tilanteessa olevalle ihmiselle.
”Kysymykset eivät saa perustua auttajan uteliaisuuteen. Niiden pitää seurata avuntarvitsijan tarinaa ja liittyä oleellisiin asioihin. Jos avuntarvitsijasta tuntuu, että auttaja esittää kysymyksiä vain omaa uteliaisuuttaan tyydyttääkseen, luottamus romahtaa”, Lehtinen sanoo.
Luottamuksellisen ilmapiirin luominen on hänen mielestään tärkeää. Avuntarvitsija on usein kuormittunut ja ahdistunut ja hänelle sopii rauhallinen tunnelma.
Lehtinen neuvoo olemaan keskustelun alussa mieluummin liian hidas kuin liian nopea. Auttajan kannattaa ottaa rauhallisesti ja kuulostella, millaisella rytmillä avuntarvitsija haluaa edetä, ja mikä on hänelle luontainen tapa kertoa ongelmistaan.
Keskusteluun saattaa myös tulla kesken kaiken taukoja, kun avuntarvitsija ei sano mitään vähään aikaan. Hiljaisuutta ei tarvitse kuitenkaan pelätä.
”Hiljaiset hetket kuuluvat keskusteluun. Mitä paremmin tuntee toisen, sitä helpompi on sietää hiljaisia hetkiä. Joskus auttaja rupeaa miettimään, miten avuntarvitsija kokee hiljaisuuden: Voiko hän kokea sen välinpitämättömyytenä? Pitäisikö minun nyt puhua vai antaa toisen miettiä?”
Silloin auttaja voi kysyä suoraan, haluaako avuntarvitsija hänen osallistuvan enemmän keskusteluun vai haluaako hän miettiä. Lehtisen mukaan asioista kannattaa kysyä. Kuuntelijan ei tarvitse turhaan arkailla, vaikka toinen onkin kiperässä tilanteessa.
Auttaja voi myös auttaa avuntarvitsijaa keksimään uusia näkökulmia ja ratkaisuja tilanteeseensa.
”Vaikka kuunnellessa tekee mieli miettiä seuraavaa repliikkiä tai kysymystä, tärkeintä on keskittyä tarinaan, jota itselle kerrotaan. Avuntarvitsija huomaa herkästi, jos toinen ei keskity kuuntelemiseen.”
Millainen on hyvä kysymys?
- Osuva Se käynnistää ajattelemisen ja vastausten etsimisen.
- Tilanteeseen sopiva Ei liian suora tai arasta aihepiiristä. Ei epäoleellinen tai uteleva.
- Selväsanainen Kysymys on helppo ymmärtää.
- Luottamusta herättävä Kysymys saa avuntarvitsijan tuntemaan, että kysyjä ymmärtää ja on hänen puolellaan.
- Rakentava Se ohjaa avuntarvitsijaa rakentavaan ajatteluun ja toimintaan.
- Kannustava Kysymys motivoi avuntarvitsijaa.
- Yllättävä Avuntarvitsija ei osaa odottaa kysymystä.
- Rentouttava Kysymyksessä on kepeä tai humoristinen, vapauttava elementti.
- Lämmin Kysymyksessä välittyy osanotto.
- Avoin Jos auttajan kysymykset loppuvat, hän voi kysyä avuntarvitsijalta, mistä tämä haluaa jutella.
Lähde: Olli Lehtinen: Auta kaveria keskustellen. Viisas Elämä 2024.
Keskustelun luontevuus, avoimuus ja tasavertaisuus ovat rauhallisuuden lisäksi tärkeitä tekijöitä. Lehtinen painottaa, että auttajan ei kannata esittää kaikkitietävää.
”Vaikka olemme auttajan roolissa ja esitämme tarkentavia kysymyksiä, aitous ja tasavertaisuus ovat tärkeitä, kun toinen avautuu ongelmistaan. Auttajan ei ole hyvä käyttäytyä etäisesti kuin tutkija tai kuulustelija niin, että avuntarvitsija kokee päätyneensä osalliseksi ihmiskokeeseen.”
Avuntarvitsijalle kannattaa antaa myönteistä palautetta, jos tarinaa kuunnellessa huomaa hänen toimineen viisaasti tai oivaltaneen jotain tärkeää: Tuo on mielestäni hyvä ajatus.
Siitä riippumatta, mitä avuntarvitsijalle on tapahtunut tai mitä hän on tehnyt, on tärkeää suhtautua kaikkeen kuulemaansa ennakkoluulottomasti. Kuuntelija ei ole tuomari.
”Tuomitsevaa äänenpainoa tai -väriä tai tuomitsevia sanoja ei saa käyttää. Kun avuntarvitsija kertoo jostain raskaasta asiasta, hänen oma toimintansa ei ehkä aina ole ollut ihan ensiluokkaista, mutta auttaja ei saa alkaa tuomitsemaan. Tuomitsemattomuus on todella tärkeää.”
Lehtisen mukaan on myös hyvä pitää oletukset ja tulkitseminen minimissään, kun kuuntelee toista ihmistä.
”Toisinaan auttaja sepittää osan kuulemastaan, ja yliarvaaminen on tavallista. On mahdollista, että auttaja osuu joskus oikeaan tulkinnoissaan ja rivien välistä lukemisissaan, mutta se voi myös mennä ihan pieleen.”
Jos tekee oivalluksia rivien välistä, se täytyy Lehtisen mukaan tehdä todella varovasti. Avuntarvitsijalle on tärkeää, että hänen tarinaansa uskotaan sellaisena kuin hän sen kertoo, ja ettei auttaja yritä olla viisaampi tai näkemyksellisempi kuin avuntarvitsija vaan uskoo häntä. Auttajan paremmin tietäminen paistaa hänen kasvoiltaan.
Pulassa oleva ihminen haluaa kokea olevansa ainutlaatuinen ja arvokas eikä vain pelkkä autettava.
Lehtinen sanoo, että toisen tarinaa kuunnellessa on tärkeää päästää irti omasta oikeassa olemisen ja pätemisen tarpeestaan. Luottamuksellinen yhteys syntyy, kun ollaan tasavertaisesti yhteisen asian äärellä. Silloin vuorovaikutus toimii.
"Myötätunto on tärkeää, ja se, että yrittää ymmärtää kuulemansa avuntarvitsijan näkökulmasta.”Olli Lehtinen
Hyvä kuuntelija ja auttaja on reilu. Hänellä on halu ymmärtää, ja hänestä välittyy aito välittäminen.
”Hyvä ja hienotunteinen käytös toimii yleensä hyvin auttamistilanteessa. Ei tarvita mitään ihmetemppuja. Normisetti hyvällä käytöksellä riittää. Myötätunto on tärkeää, ja se, että yrittää ymmärtää kuulemansa avuntarvitsijan näkökulmasta”, Lehtinen sanoo.
Hänen mukaansa kuuntelija voi tehdä keskustelun lopussa yhteenvedon, jos se sopii tilanteeseen. Siinä voi kerrata, mistä kaikesta avuntarvitsijan kanssa on puhuttu.
Kuuntelijan on tärkeää hyväksyä, ettei hän voi ratkaista avuntarvitsijan ongelmia. Hän voi yrittää ymmärtää, olla myötätuntoinen ja pohtia asioita yhdessä avuntarvitsijan kanssa. Se riittää.
Monet Lehtisen neuvot sopivat muihinkin keskustelu- ja vuorovaikutustilanteisiin. Kuuntelemista ja keskustelemista voi oppia. Aina ei tarvitse olla suuna päänä.
Olli Lehtinen
on 58-vuotias kirjoittaja ja kriisityöntekijä, joka on työskennellyt noin kahdessakymmenessä ammatissa ennen kouluttautumistaan sosiaali- ja terveydenhoitoalalle. Viimeiset viisitoista vuotta hän on työskennellyt kriisityöntekijänä.
Lehtinen on valmistunut Vapaasta Taidekoulusta, pitänyt kolme yksityisnäyttelyä ja julkaissut kaksi kirjaa: romaanin Sokea etsivä (Teos 2009) ja tietokirjan Auta kaveria keskustellen – Näin kuuntelet, ymmärrät ja ratkaiset ongelmia (Viisas Elämä 2024).
Hän asuu Helsingissä opaskoiransa Mikin kanssa. Vapaa-ajallaan hän kirjoittaa, ulkoilee koiran kanssa, seuraa urheilua ja maailman tapahtumia, kuuntelee äänikirjoja, kerää edullista taidetta sekä käy uimassa.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 2/2025.
