Parkki­paikalla on hiljaista. Noora Hauta­kangas on ­pysäköinyt autonsa ja jäänyt istumaan sinne hetkeksi. Yrittäjän päivät ovat hektisiä. Niihin mahtuu vain vähän hengähdystaukoja mutta paljon ajamista. Noora sahaa kahden kierrätysvaatemyymälänsä väliä Töölöstä Punavuoreen ja takaisin. Jälkimmäinen avattiin keväällä.

Taas on torstai! Taas meni kuukausi!

Noora hengähtää autossa, vaikka erityisen rauhoittava paikka se ei ole. Avomies Eero Ukkonen kutsuu sitä lempeästi kaatopaikaksi. Siellä voi olla viikon kahvikupit ja välipalat muistuttamassa, että autokin pitäisi joskus siivota. Työ menee vain nyt lähes kaiken edelle.

Kyllä Noora tietää, ettei asiakas odota vastausta iltamyöhällä. Hänen ei tarvitsisi tuntea huonoa omaa­tuntoa, jos nukkuu välillä pitkään. Joskus voisi olla kiva mennä ulos syömäänkin. Ehkä tänään pitäisi?

Noora huomaa, että kiireessä pienet asiat harmittavat. Tyhjällä parkkipaikalla hyvät asiat tulvivat mieleen.

Kaksi ja puoli vuotta sitten, kun Nooran ensimmäinen liike avattiin, kaikki ei ollut hyvin.

Näin tämän kuuluu mennä, Noora ajatteli loppuvuodesta 2015. Hän otti ison lainan ja vuokrasi Töölöstä toimi­tilan. Entisestä pankkikonttorista tulisi hänen kirpputori-kahvilansa! Noora irtisanoutui radiojuontajan työstään, ei pelännyt eikä tuntenut haikeutta.

– Haaveilin kivijalkakaupasta jo kymmenen vuotta.

Yrittäjäveli ja Eero rohkaisivat, kun Nooraa jännitti.

Noora ja Eero tarttuivat remonttiin yhdessä. Iso projekti innosti ja lähensi heitä. Sitten elämä puuttui peliin. Jälki­käteen Noora ei oikein tiedä, miten he selvisivät.

Ensin Eeron isän sairaus uusi. Se oli niin ärhäkkä, että­ mies joutui syöpäosastolle. Sitten Nooran rakas isoäiti kuoli. Viikko Töölön-myymälän avajaisten jälkeen vietettiin Eeron isän hautajaisia.

Menetys oli kova. Eero oli tutustunut isäänsä kunnolla vasta kolmekymppisenä. Kun vanhemmat erosivat, Eero oli jäänyt äidilleen eikä isä ollut mukana arjessa. Nooralle jäi lämpimät muistot appiukostaan. Tämä muistutti Eeroa monessa asiassa. Miehiä yhdistivät elämänilo, lämmin huumorintaju – ja hiustenlaitto.

– Viimeiseen asti Eeron isä kampasi aina tukan. Kertoo hyvää miehestä, että huolehtii tuollaisesta. On ihanaa, että Eero on perinyt saman piirteen.

Osasinko tukea miestäni riittävästi, Noora on miettinyt jälkikäteen. Olinko tarpeeksi läsnä?

Eero sairastaa selkärankareumaa. Kun mies suri isäänsä ja pariskunta rakensi myymälää, myös oma sairaus ­teki Eeron huonovointiseksi. Noorakaan ei voinut hyvin. Hän teki muun työn ohella myös juontokeikkoja ja sai lopulta vatsahaavan stressin takia.

– Kun katsoin myöhemmin kuvia avajaisista, emme näyttäneet haamuilta, hymyilimme. Me pidimme toisiamme pystyssä. Kun toinen väsähti, toinen tsemppasi.

Noora ei onneksi vielä tiennyt kaikkea. Hänen yhtiö­kumppaninsa lähti pari kuukautta avajaisten jälkeen. Vajaan vuoden päästä tammikuussa takahuoneen ­katosta suihkusi sisään 300 litraa tulikuumaa vettä.

Noora ja työn­tekijät saivat raivattua jopa lisää myynti­tilaa. Koko kaupan piti olla kiinni puoli vuotta. Lopulta vain takahuone oli pois käytöstä pari kuukautta. Vahingosta oli siis myös hyötyä.

Lue myös: "Marja Salo: Ajattelin pitkään, etten ollut tarpeeksi hyvä"

Onni onnettomuudessa oli myös Nooran ja Eeron kohtaaminen. Noora oli perustamassa ensimmäistä kirpputoriaan Eiranrannan venehalliin vuonna 2014. Eräänä päivänä hän pyöri siellä koiransa kanssa. Wallu haukkui trukkia, ja komea mies tuli rauhoittelemaan sitä.

– Juttelimme muutaman minuutin. Illalla sain Eerolta viestin Facebookissa. Hän kysyi, minkä rotuinen Wallu on, hänellä oli kuulemma koirakuume.

Nooran kirpputori sai toimia vain kuukauden, kunnes palokunta sulki sen turvallisuussyistä. Nooralle ja Eerolle kävi paremmin. He tapasivat kerran ja lähtivät toisilla treffeillä viikon lomalle Turkkiin. Peli oli selvä, kun Noora sai Eerolta tsemppiviestin Eiran kirpputorin avajais­aamuna – jo ennen äidin viestiä. Miehen, joka toimii noin, täytyy olla erityinen.

Oletko muistanut syödä? Sellaisella asialla Eero saattaa soittaa Nooralle töihin. Usein Noora ei ole, koska työ vie mukanaan.

– Sanoin joskus, etten halua naimisiin. Avioliitto saa kuitenkin uuden merkityksen oikean ihmisen kanssa.

Pari on kihloissa. Eero kosi ensi kerran kotona riidan jälkeisenä aamuna. Noora ei hyväksynyt kosintaa, sillä pelkäsi, että se oli vain sovintoyritys. Mies lupasi kosia myöhemmin. Se tapahtui Thaimaan-­lomalla, kuun loisteessa rannalla. Noora sanoo, että hän ja Eero ovat tehdyt toisilleen.

– Pystyn olemaan hänen kanssaan kuin avoin kirja. On hullua, miten ­samanlaisia olemme.

Häät saavat odottaa. Työ vie liian paljon aikaa ja energiaa. Myös Eero alkaa syksyllä työskennellä yrityksessä.

– Hänelle kuuluu ehdottomasti osuus yrityksestäni. Toivottavasti hän tulee mukaan ihan kokoaikaisesti.

Firman pyörittäminen on samaan aikaan ihanaa ja raskasta. Jos on liikaa meneillään, Nooran on vaikea ­nukahtaa tai hän herää aamuneljältä. Työntekijöitä on 18.

Työntekijät pitävät Noorasta huolta ja jättävät hänelle lappuja.

– Minulla on maailman huonoin muisti! Olen myös järkyttävän huono puhumaan ruotsia. Tytöt kihertelevät sille eivätkä tule auttamaan.

Kolme vuotta pomona on venyttänyt Nooran pinnaa.

– Olen edelleen äkkipikainen mutta paljon vähemmän kuin ennen. Lasken oikeasti kymmeneen, jos työntekijä tekee mokan. Yritän myös ajatella, ettei asioita kannata muuttaa liian äkkinäisesti. En tee asioita helpomman huomisen vaan oman tulevaisuuteni takia.

Noora perusti myymälänsä hyvään saumaan. Kierrätys on nyt erittäin trendikästä, ja asiakkaat löysivät uuden liikkeen hyvin nopeasti.

Tarpeeseen Noora yrityksensä ­perustikin. Hän kyllästyi metsästämään jatkuvasti paikkaa, jossa myydä omia vaatteitaan. Nooraa myös ärsytti, että kirpputoreihin suhtauduttiin niin kuin käytetyt vaatteet olisivat ­jotenkin uusia huonompia. Eivät ne ole. Noora pukeutuu kierrätettyihin vaatteisiin lähes aina, alusvaatteita ­lukuun ottamatta.

– Halusin luoda jotain omaa. Olin kyllästynyt olemaan keikkatyöläinen. Halusin haastaa itseäni, vaikkei minulla ollut kokemusta eikä koulutusta.

Noora ymmärsi, että on muitakin samanlaisia kuin hän. Ihmisiä, jotka haluavat toimia ympäristön hyväksi mutta eivät olla viherpiipertäjiä.

Noora kyllä kierrättää, valitsee kaupassa biopussin, pesee täysiä koneelli­sia ja käyttää luonnonkosmetiikkaa. Mutta hän myös ajaa autolla eikä kieltäydy täysin punaisesta lihasta.

– Lokerointi ärsyttää. Jokainen voi olla vihreä omalla tavallaan. Ei se tee toisesta ihmisestä huonompaa ihmistä, jos välillä valitsee eri lailla kuin itse.

Ikä on tuonut varmuutta.

– Olen koko ajan enemmän sinut itseni kanssa. Nykyisin uskon, että riitän.

Misseydellä on tietty klangi, sanoo Noora. Missin viittaa kantaa tavallaan ikuisesti, ja se vaikuttaa ihmisten ­ennakko-odotuksiin. Se ärsyttää.

– Etenkin yritysmaailmassa olen joutunut todistelemaan, että olen fiksu.

Hän ei silti ole katunut missikisoihin lähtemistään. Noorasta tuli Miss Suomi vuonna 2007. Hänen voittoaan ei povannut kukaan, ja se yllätti hänet itsensäkin.

– Olin koko kisan ajan häntäpäässä. Mediassa kirjoitettiin muista tytöistä ja arvailtiin, kuka heistä voittaa. Se sapetti ja kasvatti nälkää. Halusin voittaa.

Kun hän sitten voitti, ikävä palauteryöppy satutti. ­Monen mielestä joku toinen olisi pitänyt valita.

– Tuntui, etten kelpaa. Minulla oli liian leveä lantio, selluliittia ja aivan vääränlainen perunanenä.

Edelleenkin, jos joku vähättelee, Noora sisuuntuu.

– Kun väännän vaikka miesvoittoisen taloyhtiön kanssa huoltotoimista, päätän pitää puoleni, en anna periksi!

Noora tuntee, että tottui lapsuudenkodissaan ­siihen, että sai itse tehdä valintansa. Häneen luotetaan.

– Aina kun kysyn isältä neuvoa, hän sanoo, että kyllä sinä tiedät, mikä on paras päätös.

Äidin mielestä Noora on kova murehtimaan. Eläk­keellä oleva terveydenhoitajaäiti ajaa välillä Pohjan­maalta keikkatöihin Norjaan. Noora muistuttaa huolissaan, ettei äiti vain nukahda rattiin. Huoleen on hyvä syy.

Lue myös: Lotta Lehtikari: "Olen antanut äidille paljon anteeksi"

Kaksikymppisenä Noora sai äidiltään puhelun vaatekauppaan, jossa työskenteli myyjänä. Hän tiesi jo ennen vastaamistaan, että jotain oli pielessä.

– Isä oli joutunut moottoripyöräonnettomuuteen ja oli Kuopiossa teho-osastolla. Lääkäri sanoi, että hänellä on 50 prosentin mahdollisuus selvitä.

Onni oli matkassa ja isä selvisi. Ensimmäisten joukossa onnettomuuspaikalle tulivat sairaanhoitaja ja lääkäri.

– Isältä amputoitiin jalka, mutta hän on tosi sitkeä. Isä kiipeilee katolla ja tekee kaikkea, vaikka on tosi kipeä. Olimme onnekkaita, että saimme pitää hänet.

Onnettomuus pysäytti. Se sai Nooran jopa hakeutumaan opiskelemaan apuvälineteknikoksi.

– Tykkään yhä vauhdista ja moottoripyöristä, olen ajanut kilpaakin. Kun on lähellä menettää läheisen, tulee kiitollinen olo mutta myös menettämisen pelko. Ymmärtää, että jokaisen aika on rajallinen.

Lue myös: Kiitollisuuden voima on vahvempi kuin uskotkaan

Noora halaa kaikki perusteellisesti, kun käy lapsuudenkodissaan Soinissa Etelä-Pohjanmaalla.

Hän nauraa ja sanoo, että on hiukan kovaotteinen. Kun hän halaa, hän todella halaa. Ylipäänsä hän on mielestään suurten tunteiden ja toiminnan nainen.

Lapsena Noora oli lyhyttukkainen poikatyttö, joka ­rakasti hevosia ja vihasi pitsiä. Hän sai ensin ponin ja sitten hevosen. Pollet köpöttelivät kotipihassa vapaasti.

– Vielä yläasteiässä sanoin, etten käytä ripsaria. Sitten 15-vuotiaana päätin yhtäkkiä, että myydään hevonen.

Kävi kuten monelle. Hevoset jäivät, pojat tulivat.

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Nooralla on monille yrittäjille tuttuja toiveita. Kunpa ehtisi siivota kodin, raivata vaate- ja paperikasat ja ostaa leikkokukkia. On paljon asioita, joita Noora haluaisi oppia! Opiskella espanjaa, mennä keramiikkakurssille, aloittaa aikuisbaletin. Sitten on yhteiset unelmat Eeron kanssa: häät, lapset, oma piha, asuminen ulkomailla.

– Monesti päätös tulee yhtäkkiä, kun on aika. Sitten se vain tapahtuu ja tuntuu oikealta.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 13/2018