Miksi puhuminen pahentaa joskus oloa? Terapeutti kertoo, ketkä voivat joskus avautua läheisilleen liikaakin
Puhuminen auttaa, sanotaan. Mutta liika puhuminen ja omista asioista avautuminen saattavat jäädä päälle, ja silloin vaarana on kuormittaa puhujan lisäksi kuulijan mieli, sanoo psykologi Arto Pietikäinen.
Voiko puhuminen ja liika avautuminen pahentaa oloa?
”Usein hoetaan, että puhuminen helpottaa ja tunteistaan pitäisi puhua. Tämä on kuitenkin tilannesidonnaista: kenelle puhutaan, missä ja millainen on vuorovaikutuksen dynamiikka.
On siis mahdollista, että puhuminen lisää emotionaalista uupumista sekä puhujassa että kuulijassa, kun asioita jäädään vellomaan ja sama asia tuodaan tietoisuuteen yhä uudelleen. Tunnepuhe, jossa avaudutaan omista tunteista ja vaikeuksista, voi aiheuttaa voimakkaita tunteita.
Puhumisesta saa kyllä hetkellisesti helpottuneen olon, mutta se saattaa luoda kielteisyyden kehän ja saada puhujan ja kuulijan voimaan pahoin.
On hyvä kuulostella, onko toinen vastaanottavainen tunnepuheelle. Tietoisuustaitojaan voi harjoittaa pohtimalla, millainen olo jäi, kun purki tunteitaan ystävän kanssa.”
Mitä tehdä, kun puhumisesta seuraa morkkis?
”Olet saattanut luoda uskomuksen siitä, mitä toinen tilanteesta ajattelee. Jos oma tulkinta on se, että on tullut avauduttua liikaa, kannattaa pahoittelun sijaan kysyä suoraan: mahdoinko puhua asioistani liikaa?
Senkin voi mainita, että on ollut tarve puhua, ja että toivottavasti ei ole puheillaan rasittanut toista. Aikuisten maailmassa on tärkeä voida käydä rakentavia keskusteluja.”
Voiko jatkuva itsestä puhuminen jäädä päälle?
”Jos esimerkiksi käsittelee eroaan terapiassa ja oppii puhumaan tunteistaan, voi rooli jäädä päälle terapiahuoneen ulkopuolella. Oleellista onkin, miten asiaa työstetään.
Ystävän kanssa jutellessa puhuja saattaa ottaa uhrin tai marttyyrin roolin. Se antaa keskustelulle sävyn, ja terapiassa opittu avoimuus tukee tätä roolia.
Eronneen henkilön tai uhrin identiteetti saattaa jäädä päälle, kun itsestään kerrotaan aina samaa tarinaa tietyn näkökulman kautta. Kerrottu tarina saattaa kaventaa elämää, ja omaksuttu identiteetti voi ohjata tulevaa käyttäytymistä ja muokata minäkäsitystä.”
”Puhumisesta saa hetkellisesti helpottuneen olon, mutta se saattaa saada puhujan ja kuulijan voimaan pahoin.”
Ystävällä on elämässä vaikea hetki ja tarve puhua siitä koko ajan. Voiko jatkuva avautuminen vaikuttaa ystävyyteen?
”Ystävyyssuhteessa roolit ovat dynaamisia. Silloin toinen saattaa ajautua korjaajan roolin, toinen uhrin.
Tämä voi tapahtua huomaamatta ja luoda riippuvuussuhteen, jossa kuuntelija toimii arkiterapeuttina. Puhuja taas saattaa tuntea, että hän tarvitsee kuulijan. Samalla ystävyyden rajat voivat hämärtyä.
On tietysti normaalia, että tunteista puhutaan ystävälle, mutta jos puhuminen on yksipuolista, pitäisi tunnistaa, että kuulija joutuu imemään toisen kaikki tunteet.
Kuuntelijan pitäisi oppia asettamaan rajat, kuinka paljon tunnepuhetta on mahdollista vastaanottaa. Jos ystävästä tulee ammattiavun korvike, se voi tuoda kohtuuttoman taakan. Ystävä ei voi korvata ammattiapua. Silloin voi tunnistaa, että terapiaan hakeutumisen raja on ylittynyt.”
Miten hillitä omaa puhetulvaa ja antaa välillä toisenkin puhua?
”Toisilla on tapana puhua paljon, mutta on ihmissuhderiski, jos ei anna toiselle puheenvuoroa ja puhuu vain omista asioistaan.
Olisi hyvä pysähtyä miettimään, millainen on itse ystävänä. Kun pohtii kysymystä arvojensa kautta ja vertaa todelliseen tilaan, voi vuorovaikutustaitojaan tarvittaessa kehittää haluamaansa suuntaan.
Jos on tapana olla päällepäsmäri ja koko ajan äänessä, voi tietoisesti pysähtyä antamaan toiselle tilaa ja esittää ystävälle vuorostaan kysymyksiä.”
Onko olemassa asioita, joista ei kannata puhua liikaa?
”Jos puhuminen herättää voimakasta ahdistusta, liikutaan terapeutin ja ammattiavun kentällä.
Terapiassa vakavaa traumaa voidaan käsitellä menemättä niin syviin vesiin ja jäämättä vellomaan tunteeseen. On tärkeä erottaa, että ystävä ei korvaa ammattiapua.”
”Kuuntelijan pitäisi oppia asettamaan rajat, kuinka paljon tunnepuhetta on mahdollista vastaanottaa.”
Miten paljon henkilökohtaisia asioita on sopiva jakaa? Milloin avoimuus muuttuu siis ylilyönniksi?
”On ihmisiä, jotka ovat hyvin luottavaisia toisia kohtaan ja kertovat avoimesti henkilökohtaisista asioista. Sitten on heitä, jotka varovat asioistaan kertomista.
Rajanveto on käytävä itsensä kanssa. Kun avautumisen Pandoran lipas aukeaa, saattaa unohtua, että myöhemmin voi kaduttaa. Kun tulee avauduttua liikaa, voi esittää ystävälle tai tuttavalle toiveen, että asia jää kahdenkeskeiseksi.
Pitää muistaa, että tämä on toive: toisen käyttäytymistä ei voi kontrolloida eikä ystävää sido vaitiolovelvollisuus. On aina olemassa riski, että toisella on juoruilun tarve ja luottamus petetään.
Juoruilu on inhimillistä, emmekä voi kontrolloida toisen ihmisen käyttäytymistä ja tarvetta kertoa asiasta eteenpäin. Henkilökohtaisista asioista kertoessa on punnittava, voiko toisen henkilön sanaan luottaa.
Jos kokee, ettei ympärillä ole kuuntelijaa, jolle puhua elämästään ja vaikeuksistaan, tunne- tai ajatuspäiväkirja on hyvä etäännyttämisen keino käsitellä tunteitaan.”
Asiantuntijana Arto Pietikäinen
kouluttajapsykoterapeutti, psykologi ja Joustava mieli -tietokirjojen kirjoittaja.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 11/25.
Kommentit