Rakkaudella me -podcastissa on kuusi jaksoa, kuusi kirjettä ja kuusi tuttua, kiperää parisuhdepulmaa, joihin parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow ja psykoterapeutti Antti Ervasti antavat ratkaisuehdotuksensa.

Neljännessä jaksossa käsitellään lapsettomuutta. Nimimerkki Nipsu kirjoittaa, että lapsen yrittäminen on ajanut suhteen kriisiin:

Jotkut onnistuvat saamaan lapsen heti, toiset hoidoissa ja osa ei koskaan. Miten tällaista epävarmuutta voi kestää?

Antti Ervasti: Vaaditaan paljon resilienssiä, henkistä joustokykyä, että pystyy elämään epätietoisuuden kanssa ja silti säilyttämään toivon ja motivaation jatkaa hoitoja.

Tärkeää olisi, että niin kauan kuin pariskunta päättää yrittää lasta, se olisi yhteinen päätös – ja kumppanit pystyisivät yhdessä myös reflektoimaan kaikkea sitä epävarmuutta, katkeruutta ja pettymystä. Kokemuksen jakaminen on tärkeää, sillä kriisihän voi parhaimmillaan myös yhdistää ja vahvistaa parisuhdetta.

Jos taas tunneyhteys ja kommunikaatio eivät ole riittävän hyvät ja sen päälle tulevat kaikki lapsettomuuden hormonaaliset, fysiologiset ja henkiset vaikutukset, on hyvin helppo ymmärtää, miksi pariskunnat tällaisessa tilanteessa etääntyvät toisistaan.

Jossain kohtaa olisi hyvä myös löytää tasapaino sen suhteen, että jos mikään apukeino ei auta biologisen lapsen saamisessa, pari voisi miettiä, mitä muita vaihtoehtoja heillä voisi olla.

Marianna Stolbow: Tämä on hirvittävän suuri kysymys ja vähän sellainen, että helppohan se on sivusta huudella. Lapsettomuus koskettaa elämässä 360 astetta eli ihan kaikkea, ja kokemus voi olla traumaattinen.

Silti parisuhde ja koko elämä perustuvat siihen, että me emme tiedä tulevaisuudesta. Vaikka saisi kuusi lasta, ei voi tietää, pysyykö puoliso rinnalla jatkossa. Se on sietämättömin osa rakkautta, että mitään varmuutta ei saa koskaan.

Mikä auttaisi siihen, ettei koko parisuhde tai elämä pyöri vain lapsettomuuden ympärillä?

Marianna Stolbow: Olisi hirveän tärkeää ja ihanaa, jos molemmat kumppanit saisivat häpeilemättä kertoa toisilleen, mitä kaikkea lapsettomuus nostattaa heissä, ja jaksaisivat vuorovedoin ottaa vastaan myös toisen kertomusta siitä.

Hirveän monessa muussakin asiassa ajatellaan, että onni on jonkin tietyn asian takana: kun saadaan isompi koti ja päästään muuttamaan sinne tai kun saadaan lapsi.

Nyt täytyisi purkaa sitä, mikä mitä kaikkea lapsi edustaa parille. Onko lapsi sinetti sille, että oikeasti rakastamme toisiamme tai varmuuslukko sille, että toinen pysyy rinnalla?

Olisi hyvä myös palastella sitä, mitä vanhemmuus itselle edustaa, ajattelenko, että se olisi jotenkin arvokkaampaa kuin kumppanuus?

Antti Ervasti: Se, joka yrittää tulla biologisesti raskaaksi, voi pahimmillaan kokea, että oma kroppa on vihollinen. Vaikka se on hyvin kliseisesti sanottu, on tosi tärkeää harjoittaa itsemyötätuntoa kaikissa näissä tilanteissa. Nipsu ja kumppani ovat yrittäneet tosi paljon ja sitoutuneet aivan varmasti asianmukaisesti hoitoihin. He voivat luottaa siihen, että niin kauan kun ne tekevät näitä asioita, heillä on toivoa saada lapsi.

Ja kuten Marianna sanoi, on tärkeää, että Nipsu ja kumppani kokevat, että he ovat jo nyt kokonainen perhe. Kahden aikuisen yksikkö ei ole mitenkään vajaa. Pariskunnan joka yrittää lasta, on tärkeä ymmärtää, että olemme ihan riittäviä näin kuin olemme.

Joskus asiakkaiden kanssa tulee olo, että he yrittävät saada lapsen paikkaamaan vaikka puuttuvaa tunneyhteyttään. Jos lapsi tai lapsia tulee, se on ihana lahja, mutta lapsi ei kompensoi mitään.