Seija Alatalo havahtui huomaamaan hiljattain aamukahvipöydässä kotonaan Tampereen Pispalassa, että hän ja aviomies Mikko Alatalo eivät olleet viettäneet oikeastaan koskaan aikaisemmin pitkiä aikoja kahdestaan, vaikka he ovat olleet yhdessä 26 vuotta.
Viime kuukausina yhteistä aikaa oli ollut aiempaa ruhtinaallisemmin, koska koronaepidemian vuoksi Mikon keikkamuusikon työt olivat olleet tauolla ja Tampereen kaupungin palveluksessa koulunkäynninohjaajana työskentelevä Seija oli tehnyt etätöitä kotona.
”Yhtäkkiä olimme kotona kahdestaan”, Seija hämmästelee.
”Totesin eräälle ystävälleni, että olemme vihdoin alkaneet rouvan kanssa seurustella ja että huomasin hänen olevan aika mukava ihminen”, Mikko sanoo ja virnistää.
Alatalojen elämä on tavallisesti hyvin aktiivista ja kiireistä. 69-vuotias Mikko on paljon keikoilla, ja 57-vuotiaalla Seijalla on luottamustehtäviä sekä harrastuksia.
Yhteistä aikaa on vaikeaa järjestää, ja Mikon aikatauluista tulee toisinaan sanomista. Kun Seija suunnittelee yhteistä iltamenoa, Mikon vastaus on usein: ”En pääse, mulla on keikka.”
”Sitten kyllästyn ja kirjoitan Mikon kalenteriin ’Seija Alatalo’. Se tarkoittaa, että aika on varattu meille kahdelle.”
Ei tullut pojasta kirurgia, tuli taiteilija
Yhteisten päivällisten perinteen perheeseen on luonut Seija. Juhlapyhinä kotiin kokoontuvat usein lapset ja lastenlapset.
”On tärkeää pitää yllä perheyhteyttä, vaikka lapset ovat jo lentäneet pesästä”, Mikko sanoo.
Parilla on neljä poikaa: Jaska ja Kalle syntyivät Mikon ensimmäiseen liittoon, Aaro ja Eero ovat Seijan ja Mikon yhteisiä lapsia.
Perheen vanhin poika Jaska työskentelee kiinteistöalalla. Neljän lapsen isä myös soittaa bilebändissä rumpuja. Ammattimuusikko Kalle soittaa Hauli Bros -yhtyeessä ja on säestänyt monia artisteja. Hänellä on yksi lapsi.
Pariskunnan yhteinen esikoinen Aaro soittaa Kormus-bändissä ja opiskelee maalariksi. Kuopus Eero on juuri muuttanut pois kotoa ja aloittelee elokuva-alan opintoja Voionmaan koulutuskeskuksessa.
”Aivokirurgejahan minä pojistani toivoin, mutta he kaikki ovat suuntautuneet taiteiden puolelle”, Mikko vitsailee.
Lasten elämään ei pidä sekaantua liikaa
Seijan mukaan Mikolla on isänä taipumusta ylihuolehtimiseen. Mikko kertoo perineensä piirteen äidiltään.
”Kun Mikko miettii, pärjäävätköhän pojat, muistutan, että vanhempina meidän on päästettävä irti. Lasten on opittava elämään itsenäisesti. He kysyvät neuvoa ja apua, kun niitä tarvitsevat”, Seija sanoo.
”Sehän se on, kun he eivät aina kysy. Huolehtimisesta ei ole helppoa luopua”, Mikko miettii.
Hän on kirjoittanut laulun Isän varjo, jossa kuvaillaan isien ja poikien välistä iänikuista ristivetoa. Kun isä on vahva, pojat eivät tiedä, kuinka täyttää odotukset, jotka seuraavalle sukupolvelle lankeavat.
”Olen pyrkinyt olemaan sellainen isä, etten tukahduttaisi varjollani poikieni polkua. En halua sekaantua tai ohjailla liikaa, vaikka he ovat suuntautuneet samalle alalle. En lähtisi yhteisille kiertueille heidän kanssaan, vaikka yhteisiä keikkoja toisinaan teemmekin. Heillä pitää olla omat juttunsa.”
Mikkoa ja Seijaa huojentaa, että pojat eivät pelkää kokeilla uutta. Siinä he ovat tulleet vanhempiinsa.
”Ennen oltiin töissä samassa paikassa kolmekymmentä vuotta ja saatiin kiitokseksi kultakello ja kädenpuristus. Se ei ole enää tätä päivää”, Seija pohtii.
Hän työskenteli aikoinaan vakuutusyhtiön koulutussihteerinä Espoossa, sitten hänestä tuli TV2:lla nähdyn Tuttu juttu Show’n taustatoimittaja. Nykyisestä työstään koulunkäynninohjaajana hän nauttii valtavasti. Myös etäopetus sujui hyvin.
”Yhdessä vaiheessa tuurasin ekaluokkalaisten opettajaa. Tykkäsin siitä älyttömästi”, Seija kertoo.
Mikon muusikkoura alkoi Juicen bändistä
Mikko työskenteli parikymppisenä uutisreportterina televisiossa. Sitten hän siirtyi viihdeohjelmien toimittajaksi.
1970-luvun alussa alkoi Mikon muusikon ura: ensin Juice Leskisen yhtyeessä Coitus Int ja sen jälkeen sooloartistina, kun ensilevytys Maalaispoika oon ilmestyi vuonna 1974.
Mikko on kouluttautunut myös alppihiihdon opettajaksi. Keskustan kansanedustajana hän oli vuosina 2003–2019.
Mikko on halunnut toteuttaa oman isänsä mottoa: palvele ihmisiä. Siinä hän tuntee onnistuneensa.
”Välillä olen ollut huolissani, olenko ollut läheisilleni hyvä. Ihmisen pitää silti olla armollinen itselleen ja hyväksyä, ettei ole täydellinen.”
Yhdessä Alatalot eivät ole koskaan työskennelleet.
”Luojan kiitos! Meidän rytmimme ja tapamme tehdä asioita ovat sen verran erilaiset, että se ei onnistuisi”, Seija huokaa.
”Seija on hyvin itsellinen, joten ehkä siinä olisi liikaa sovittelemista”, puoliso miettii.
Mikko tunnistaa itsestään ADHD-piirteitä
Mikko kertoo tunnistavansa itsessään ADHD-oireyhtymään viittaavia piirteitä, kuten nuoruuden ylivilkkauden ja myöhemmin liiallisen uppoutumisen yhteen asiaan kerrallaan.
”Minulle se on ollut ennen kaikkea eteenpäin vievä voima, hyvä asia. Joskus se on ongelma. Seija osaa irrottautua töistä, minä taas en. Saatan olla nälkäkuoleman partaalla, kun keskityn päiväkausia albumin tekemiseen lepäämättä”, Mikko kertoo.
”Olet levyrupeaman jälkeen todella väsynyt. Yritän muistuttaa, että aivojen on joskus saatava pitää taukoja”, Seija jatkaa.
Aviomies kuvailee vaimoaan hyvin tarkaksi ja määrätietoiseksi, ”pohojalaaseksi emännäksi”.
”En ole huithapeli niin kuin sinä. Äitee opetti, että minkä teet, teet kunnolla”, Seija vastaa.
Hän huolehtii, että kotona noudatetaan yhteisiä pelisääntöjä. Perheessä esimerkiksi syödään ruoka-aikoina keittiössä, ei sohvilla.
”Haluaisin välillä kiikuttaa voileivän tv-huoneeseen, mutta kyllä perheessä rajat on oltava. Seija on tiukka täti. Ehkä minun geeneistäni on seurannut se, että lapset ovat olleet todella vilkkaita”, Mikko sanoo.
Seija ajattelee, että lasten kasvattamisessa rajat ovat tärkeitä.
”On toisinaan epäkiitollista olla se vanhemmuuden peräseinä. Olen tiukka ja vaativa, mutta olen yrittänyt olla oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Toki selitän aina, miksi jokin asia ei käy. Ihan tyranni en sentään ole.”
Marjan itsemurhan syy ei koskaan selvinnyt
Mikon elokuun ilmestyneessä elämäkerrassa Hän hymyilee kuin Mikko kerrotaan, kuinka pariskunta kohtasi toisensa ensimmäisen kerran 1970-luvun lopulla.
Viisitoistavuotias Seija Marttila oli silloin Mikon keikalla Lapualla ystävänsä kanssa. Keikan jälkeen ystävykset kävelivät Mikon auton ohi, ja tämä huikkasi heille iloisesti:
”Nyt olisi tytöille kyyti Tampereelle.”
”Ei tässä nyt mihinkään Tampereelle olla lähdössä”, Seija huikkasi takaisin.
Kului useita vuosia, ja elämä jatkui. Seija muutti pääkaupunkiseudulle asumaan ja töihin. Mikko perusti perheen avopuolisonsa Marja Mattilan kanssa.
1990-luvun alussa Mikko kamppaili rahahuolten kanssa ja kotona tunnelma kiristyi. Pispalan-taloa oli laajennettu, ja remontti oli kallis.
Huolet kasaantuivat, ja epävarma tulevaisuus painoi etenkin Marjaa. Hän muuttui alakuloiseksi ja masentuneeksi.
Elämäkerrassaan Mikko kertoo, ettei hän ymmärtänyt, kuinka vakava Marjan tilanne oli. Marja teki itsemurhan perheen kotona marraskuussa 1992. Yksiselitteistä syytä teolle ei koskaan selvinnyt.
Rakkaus syttyi surun keskellä
Sureva, yksinäinen mies tarvitsi keskustelukumppania ja kuuntelijaa. Hän oli tutustunut Seijaan paremmin jokunen vuosi aiemmin keikkamatkallaan, ja nyt heidän ystävyytensä syveni.
Mikko oli elänyt suuren surun keskellä puoli vuotta, kun hän kutsui Seijan kylään Tampereelle.
”Kävelimme Tahmelan rannassa, maassa oli vielä lunta ja pajuissa kissoja. Kysyin Seijalta, voisiko hän muuttaa minun ja poikien luokse Tampereelle.”
Ehdotus yllätti Seijan.
”Pyyntö ei kolahtanut heti. Minun piti harkita monia asioita. En ollut tottunut julkisuuteen, jonka keskellä mies eli. Lisäksi asuin pääkaupunkiseudulla.”
Suhde soljui silti eteenpäin. Seija teki ratkaisunsa ja päätti, että yhteiselo voi alkaa.
Lähtökohdat eivät kuitenkaan olleet helpot, sillä Mikon surutyö oli vielä kesken. Hän oli edelleen hyvin ahdistunut.
”Rinnassani oli kova pala. Seija paransi minut rakkaudellaan ja huolenpidollaan. Hän piti minua sylissään, kun itkin, ja sulatti kovan palan sydämestäni.”
Kaikki tuntui järjettömältä
Pääkaupunkiseudulla töissä ollut Seija kulki Tampereen ja Helsingin väliä edestakaisin.
”Se kaikki tuntui välillä järjettömältä”, Seija muistelee.
”Siinä ihmistä testattiin aika paljon”, Mikko jatkaa.
Uutta elämänvaihetta siivittivät tärkeät etapit. Aaro syntyi vuonna 1994, ja Seija muutti pysyvästi Tampereelle. Seuraavana vuonna Seija ja Mikko menivät Lapuan tuomiokirkossa naimisiin. Vuonna 1996 syntyi Eero.
”Olihan meillä aikamoinen vauhti, varsinkin, kun perheessä oli jo kaksi vanhempaa poikaa. Aluksi hioimme särmiä ja juttelimme paljon siitä, miten arki saadaan sujumaan”, Seija kertoo.
Juice ehdotti biisiä lahjaksi Seijalle
Luottokumppaninsa Harri Rinteen kanssa Mikko Alatalo on tehnyt noin 600 laulua ja omin päin noin sata.
Mikko kuvailee mielellään hänen ja Seijan välistä rakkautta kappaleidensa kautta. Vuonna 2003 hän tuskaili ystävälleen Juice Leskiselle, ettei hän ollut keksinyt Seijalle hyvää syntymäpäivälahjaa.
Juice keksi, että tehdään Seijalle biisi. Kappaleen nimeksi tuli En ole rakastunut mutta rakastan.
”Siinä on vissi ero. Emme ehkä enää ole tässä iässä niin rakastuneita, mutta rakkautta meillä on. Rakastaminen on päätös, ei pelkästään tunne”, Mikko sanoo.
Hän teki Seijalle myös laulun Kulta sekä hopia.
”Seija on minulle niitä molempia.”
”Timantiksi asti en ole vielä päässyt. Ehkä se on hiomisvaiheessa”, Seija kuittaa ja nauraa.
Rakastaja yhä -kappaleessa Mikko kuvailee rakkautta, joka ei horju ajan saatossa. Esikuvina ovat olleet Eeva Kilven runo Laulu rakkaudesta ja Juicen tekemä musiikkikappale Pyhä toimitus.
Rakastettu ja elossa
”Rakkaus muuttuu metafyysiseksi, jolloin fyysisillä seikoilla ei ole enää niin suurta merkitystä. Rakkaus saa ihmiset kasvamaan yhteen, ja toisesta tulee niin tärkeä, että tämän hyväksi tekee mitä vain. Niin on myös meillä”, Mikko sanoo.
Hän tokaisee hymyillen, että tiukan paikan tullen intohimoakin on. Häntä ei haittaa, että kun hän tulee yöllä Seijan viereen, tällä on kylmät jalat.
”Minulla on aina villasukat jalassa ja yöpaita päällä, kun palelen niin herkästi”, Seija tarkentaa.
”Kyllä ne villasukat ja yöpaita ovat viedä viimeisenkin seksikkyyden, mutta nainen löytyy sieltä alta”, Mikko sanoo ja hymyilee.
Hän siteeraa sveitsiläissyntyistä filosofia ja kirjailijaa Alain de Bottonia: Emme ole kokonaan elossa, ennen kuin joku meitä rakastaa.
”Olen pahoillani niiden puolesta, jotka eivät ole kokeneet suurta rakkautta.”
Yli kriisien yhdessä
Riidellä Alatalot osaavat myös. Seija on horoskooppimerkiltään leijona, Mikko härkä.
”Siinä karvat pölisevät”, Seija sanoo ja naurahtaa.
”Minä olen aika äkkipikainen ja marssin pois suutuksissani”, Mikko kuvailee.
Seija on yleensä se, joka hetken päästä tekee aloitteen sovinnosta.
”Minä lepyttelen ja yritän vetää oikeista naruista. Kysyn Mikolta vaikka, että kuule, mitä mieltä olet tästä ja tästä hommasta”, hän sanoo.
Syvin kriisi avioliitossa kohdattiin keväällä 2006, kun pari jätti yhteisen avioerohakemuksen. Se raukesi harkinta-ajan jälkeen, eikä ero astunut voimaan, vaan avioliitto jatkui.
Välirikon taustalla oli yhteisen ajan vähäisyys. Mikko oli paljon pois kotoa eduskuntatyön ja muusikon uran vuoksi, ja Seija tunsi olonsa yksinäiseksi arjessa. Molemmat ihastuivat tahoillaan toisiin ihmisiin.
Mikko kertoo elämäkerrassaan, miten he pääsivät tilanteen yli: Löysimme kuitenkin toisemme uudelleen. Se vaati paljon peiliin katsomista ja omien virheiden ymmärtämistä, toisen parempaa ymmärtämistä. Helppoa se ei ole ollut.
Kumpikaan ei ole pitkävihainen.
”Riitoja ei pysty rakastelemalla ratkaisemaan, fiksumpaa on puhua”, Mikko sanoo.
Pari puhuu muutenkin paljon keskenään.
”Kun menemme syömään ravintolaan, emme todellakaan istu pöydässä mykkinä vaan puhumme ja nauramme paljon. Suhteessamme on huumoria ja itseironiaa”, Seija kertoo.
Seijan ja Mikon piti juhlistaa 25-vuotishääpäiväänsä elokuussa Roomassa. Koronatilanteen vuoksi reissua päätettiin siirtää.
Suorasukainen ja -selkäinen
Mikon mukaan soittajille on tavallista, että tyttöystäviksi ja vaimoiksi etsitään muusia, joille mies ja tämän ura on kaiken keskipiste.
”Seija ei ole koskaan ollut muusa. Hän on suhteuttanut minun muusikkouteni yhdeksi osaksi elämää sen sijaan, että hän palvoisi suurta taiteilijaa tämän jalkojen juuressa.”
Kerran Mikko tosin kirjoitti vaimolleen kirjeen, jossa hän manaa epävarmana, että eikö vaimo arvosta ollenkaan sitä, mitä mies tekee. Kyllä Seija arvostaa.
”Sanon asiat vain suoraan ja rehellisesti, en nuoleskele”, Seija sanoo.
Mikko on oppinut arvostamaan puolisonsa suorasukaisuutta ja -selkäisyyttä. Mikossa Seija arvostaa tämän iloisuutta ja ystävällisyyttä.
”Mikko on sellainen kaikkien kultapoika”, vaimo kiusoittelee.
Molemmille on tärkeää, että he voivat luottaa toisen huolenpitoon: siihen, että kaikesta selviydytään yhdessä. He myös arvostavat toisissaan sitä, että he ovat tasavertaisia kumppaneita.
”Vaikka minä olen ehkä hieman alakynnessä”, Mikko sanoo ja hymyilee. ●
Kirjoita meille
- Millaisia ajatuksia lukemasi herätti? Haluaisitko jakaa ne lukijoittemme kanssa?
- Kirjoita osoitteeseen eeva@a-lehdet.fi tai Eeva, Kirje lukijalta, 00081 A-lehdet.
- Voit käyttää nimimerkkiä, mutta kerro nimesi ja osoitteesi: ne jäävät toimituksen tietoon.
