Biisi: Toton Africa muistuttaa lapsuudesta. Asuimme silloin useita vuosia Etiopiassa. Kun laskeudun Itä-Afrikkaan, heti lentokentällä tunnen sen tuoksun, hälinän ja liikenteen läheltä piti -tanssin. Jos jokin menee pieleen, ihmiset vain kohauttavat olkiaan ja sanovat: ”Tämä on Afrikka”. Sen voisi ottaa asenteeksi. Elämä jatkuu mokista huolimatta.

Rentoutumispaikka: Nautin, kun pääsen vuorenrinteellä juomaan murukahvit. Näkymät ovat mielettömät ja ilma on raikasta, vaikka vähähappista. Kahvi tuo turvallisen olon, vaikka se ei ole turvallinen paikka. Väärästä askeleesta teltan edessä voi tulla kilometrin pudotus. Silti juuri vuorilla palaset loksahtavat kohdalleen: pääsen rauhoittumaan ja elämään vahvasti hetkessä.

Ruoka: Syön kaurapuuroa joka aamu. Vien hiutaleita jokaiselle kiipeilyreissulle. Ne ovat kevyitä, mutta niistä saa tuhtia ruokaa. Kuuden ja puolen kilometrin korkeudessa alkaa tehdä mieli salmiakkia. Heti kun pääsen leiriin, otan salmiakkia suuhun.

Kosmetiikka: Isadoran Active Wear -meikkivoide pysyy paikoillaan eikä tahraa. Jos aamulla näytän väsähtäneeltä, laitan sitä silmänalusiin. Siitä tulee heti itsevarmempi olo.

Palautumiskeino: Nukun mieluiten yhdeksän tai kymmenen tuntia. Pystyn olemaan pitkiä aikoja vuorella, koska nukun vaikka kovalla maalla. Minua kutsutaankin Suomalaiseksi unikoneeksi. Valtaosan uni kärsii, kun happea on vähemmän, minulla ei.

Kirja: Saan innostuneen ja helpottuneen fiiliksen Tommy Hellstenin kirjasta Saat sen mistä luovut. Asioiden kannattaa antaa mennä omalla painollaan. Usein sanotaan, että ihminen voi olla ihan mitä vain haluaa. Minusta se ei pidä paikkaansa, koska kaikilla on eri vahvuudet. Uskon, että kannattaa kehittää juuri omia vahvuuksiaan. Silloin ihminen on onnellisin.

Sana: Kiukuspäissäni sanon saakeli. Kiipeilytreeneissä ei viitsi kiroilla hirveästi, kun on lapsia ympärillä. Kun päästän ulos turhautumistani, pystyn ponnistamaan uudestaan.

Oivallus: Isäni sanoi aina, että päivä on ollut hyvä, jos on saanut auttaa jotakuta. Paras palkinto omasta tekemisestäni on, että voin olla jollekin avuksi.

Ajatus: Choose love or fear. Kaiken, mitä teemme, teemme joko rakkaudesta tai pelosta käsin. Jos pystymme motivoimaan itsemme ja tekomme rakkaudesta käsin, uskon, että suuntamme on oikea. Turvaudun tähän ajatukseen päivittäin: viimeksi tänään aamulla, kun olin nukkunut huonosti eikä kiinnostanut yhtään mennä treenaamaan.

Ihminen: Äiti on aina ollut luottohenkilöni, se tuki ja turva. Ensimmäinen muistoni lapsuudestani on se, kun äitini pelasti minut safarimuurahaisilta. Olin jostain syystä jäänyt seisomaan safarimuurahaispolulle Etiopiassa. Muistan tuijottaneeni niitä ja miettineeni, että pureekohan ne, jos seison tässä. Tiesin kyllä, että ne purevat, ja sitten yksi puri minua isovarpaaseen. Jäin siihen seisomaan ja huutamaan, ja huusin ja huusin, kunnes äiti tuli minut pelastamaan. Äiti on pelastajani, voimakas nainen.

Leffa: Tuntematon sotilas, vanhempi versio, vaikka olenkin joutunut katsomaan sen vähän sormien välistä. Meillä oli tapana katsoa se aina itsenäisyyspäivänä. Juoksin ovesta edestakaisin, kun en uskaltanut katsoa koko ajan. Se oli isälleni älyttömän tärkeä elokuva.

Lempimaisema: Lempimaisemani aukeaa Broad Peak -vuoren rinteellä. Viime talvena olimme siellä kiipeämässä. Meillä oli leiri 6600 metrissä, pakkasta oli -40 astetta aamullakin. Kun avaa aamulla teltan oven, aurinko paistaa ja näkee lähellä sijaitsevan K2-vuoren siinä niin kirkkaana, se on henkeäsalpaavan hieno näky.

Vaate: Treenivaatteet, koska niissä yleensä tulee se tekemisen meininki: nyt lähtee! Erityisesti ultrajuoksuilla ja vuorilla viime aikoina käyttämäni North Facen goretex-takki, joka on tosi kevyt ja tarkoitettu kiipeilijöille. Se tarkoittaa aina, että nyt mennään vähän hc:mpään hommaan.

Kukka: Orkidea. En tykkää yhtään saada kukkia, koska ne kuolevat aina heti kotonani ja ne pitää viedä roskiin. Paras ystäväni ostaa edelleen minulle joka kerta orkidean – ja se kuolee aina. En edes yritä hoitaa niitä, odotan vain, että se kuolee ja vien sen pois. Rakastan katsella kukkia luonnossa. Vuorelta laskeutuessa, kun astutaan jäätiköltä pois, kasvaa vain pieniä, supersupervärikkäitä kukkia. Niistä tulee se fiilis, että aletaan taas olla ihmisten ilmoilla. Vuorella on koko ajan ylivirittyneessä tilassa, koska tietää, että riskejä on kaikkialla. Jo sekin, että alkaa näkyä taas kukkia, symboloi sitä, että tuskin enää tulee lumivyöryä niskaan.

Muisto: Varsinkin rankoissa tilanteissa tulee mieleen se, kun isän kanssa marssittiin Karhunkierrosta ensimmäistä kertaa. Taisin olla 16-vuotias silloin. Olimme varanneet 82 kilometrin reitille aikaa alle kaksi vuorokautta, joten kuljimme ihan sairasta vauhtia. Molemmilla oli uudet vaelluskengät ja aivan liikaa kamaa mukana. Olo alkoi käydä tuskaiseksi, kun rakkoja tuli mieletön määrä. Muistan, että isä sanoi matkan varrella muutamaan otteeseen: ”Kipu on vain kipua, leikkaa kipu tästä vyötäröltä alaspäin”. Eli hyväksy, että kipua nyt vaan on, ja sen voi tavallaan vaan päästää pois eikä keskittyä siihen enää. Hän oli tämän kuullut kestävyysjuoksija Haile Gebreselassielta. Muistelen sitä, kuinka älyttömän sisukas isä oli ja kuinka hän haastoi myös meitä lapsiaan olemaan sisukas.

Juoma: Kahvi, ehdottomasti! Siihen liittyy vahvasti myös aika iso tunnelataus. Kahvi on minulle henkinenkin tsemppari päivittäin. Aloin juoda kahvia 17-vuotiaana lukiossa. Kun piti käydä koulun jälkeen cheerleading-treeneissä ja yö opiskella, kahvi auttoi pysymään hereillä.

Liikuntalaji: Cheerleading. Siinä joutuu aina ylittämään itseään. Käyn välillä veteraanitreeneissä, joista jää aina huikea fiilis pitkäksi aikaa. Sama tunne tulee seinäkiipeilystä: sekin on kropan hallintaa, välillä dynaamista. Kun joku osaa tosiaan kiivetä seinällä, se näyttää ihan tanssilta. Kisasin cheerleadingissä SM-tasolla 13-vuotiaasta 18-vuotiaaksi. Minulla ei ole ollut korkeanpaikankammoa eikä itsesuojeluvaistoa tässäkään lajissa.

Asento: Päälläseisonta. Aina jos teen päälläseisontaa ja siinä lasken ja nostan jalkoja, sen jälkeen kropan hallinta jotenkin hermottuu paremmin, esimerkiksi jos lähtee kiipeämään. Siinä joutuu keskittymään jo sen verran, että muistaa hengittää, on hyvin läsnä. Teen päälläseisontaa juuri ennen kiipeilytreenejä ja kestävyysharjoituksen jälkeen.