Väsyttääkö jatkuvasti? Levottomat jalat -oireyhtymä voi katkoa yöunta jopa tietämättäsi – näin tunnistat vaivan ja helpotat oireita
Hyvinvointi
Väsyttääkö jatkuvasti? Levottomat jalat -oireyhtymä voi katkoa yöunta jopa tietämättäsi – näin tunnistat vaivan ja helpotat oireita
Levottomat jalat -oireyhtymä tekee nukahtamisesta vaikeaa ja unesta katkonaista. Vaiva johtuu useistä syistä eikä siihen ole parannuskonstia. Hyvä uutinen on se, että oireita voi helpottaa useilla keinoilla.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 25.11.2022
Kauneus ja Terveys

Unen saanti on vaikeaa, kun jaloissa tuntuu pistelyä, kihelmöintiä ja särkyä. Niitä on pakko liikutella vähän väliä. Mikä jalkoja kiusaa?

”Jos oireita ilmenee ainakin kolmesti viikossa ja ne ovat kestäneet vähintään kolme kuukautta, kyse on todennäköisesti levottomat jalat -oireyhtymästä”, neurologiaan erikoistuva yleislääkäri Eemil Partinen Ter­veystalosta sanoo.

Levottomat jalat on neurologinen sairaus, jonka perimmäistä syytä ei tunneta. ­Sen ar­vioidaan liittyvän dopamiinijärjestelmän häiriöön. Dopamiini on keskushermoston välittäjäaine, joka osallistuu moniin aivojen keskeisiin prosesseihin, kuten liikkeiden säätelyyn. Sen tuotanto voi vähentyä vanhetessa.

”Levottomien jalkojen riski lisääntyy 40 ikävuoden jälkeen, mutta oireita voi tulla aiemmin esimerkiksi raskaus­aikana. Silloin ne menevät yleensä ohi raskauden jälkeen.”

Valtaosalla sairastuneista jompikumpi vanhemmista kärsii vaivasta. Naisilla oireyhtymä on yleisempi kuin miehillä.

”Naisilla on kuukautisvuotojen vuoksi miehiä useammin raudanpuutetta, joka voi olla yhteydessä levottomien jalkojen syntyyn.”

Lisäksi levottomat jalat saattaa liittyä johonkin sairauteen, kuten diabetekseen, kilpirauhasen liika- tai vajaatoimintaan tai Parkinsonin tautiin. Myös jotkut mielialalääkkeet ja antihistamiinit saattavat voimistaa jalkojen levottomuutta.

Saatat kärsiä tietämättäsi levottomista jaloista

Epämiellyttäviä tuntemuksia voi olla niin säärissä, pohkeissa, jalkaterissä kuin joskus käsissäkin. Oireita esiintyy lähinnä iltaisin tai öisin nukkumaan mennessä mutta joskus myös päivällä paikallaanolon takia. Jalkojen liikuttelu ja etenkin käveleminen helpottavat oloa.

”Oireet voivat haitata pahastikin unen saantia, ja uni voi muuttua rikkonaiseksi. Päivä­väsymys heikentää elämänlaatua.”

Levottomista jaloista kärsii 5–10 prosenttia suomalaisista. Lieviä ja satunnaisia oireita on paljon isommalla joukolla.

”Levottomiin jalkoihin voi myös liittyä periodinen eli jaksoittainen raajaliikehäiriö, jossa jalat nykivät unen aikana ilman, että ihminen herää siihen. Usein häiriö tulee ilmi vasta unitutkimuksissa. Sitä voi myös esiintyä yksinään, ja sekin voi pirstoa unta.”

Myös suonikohjut ja suonenvedot aiheuttavat jalkoihin ikäviä tuntemuksia. Suonikohjuissa niitä voi olla ympäri vuorokauden, kun taas suonenvedossa kyse on äkillisestä jalka­krampista, joka herättää monesti kesken unien. Myös elohiiri voi aiheuttaa jaloissa tahatonta supistumista ja nykimistä, mutta vaiva loppuu tavallisesti parissa päivässä.

”Käveleminen ei kuitenkaan helpota muita vaivoja samoin kuin levottomia jalkoja. Muut vaivat eivät myöskään pääsääntöisesti ilmene ja pahene iltaisin.”

Levottomat jalat -oireyhtymää voi lievittää lääkkeillä

Jos raudan puute aiheuttaa raajojen levottomuutta, tilanne korjaantuu rautalisällä.

”Rautalisän tarve on hyvä todeta laborato­rio­tutkimuksissa, jotta käyttö on turvallista eikä rautaa saa liikaa. On myös tärkeää selvittää, mistä matala rauta johtuu.”

Ilman tunnettua syytä alkavaa levottomat jalat -oireyhtymää ei voida parantaa, mutta oireita voidaan lievittää erilaisilla lääkkeillä.

Ensisijaisesti hoitona käytetään eräitä epilepsialääkkeitä, jotka vaikuttavat kipu- ja tuntemusaistimuksiin. Myös Parkinsonin taudin hoidossa käytetyt dopamiiniagonistit lievittävät oireita pieninäkin annoksina, mutta niiden käyttöön liittyy riski, että ajan kuluessa oireet alkavat voimistua ja ilmaantua aikaisemmin.

Lääkityksen sopivuutta on seurattava, ja lisäksi on muita lääkkeitä, joita voidaan kokeilla tai yhdistellä näihin.

”Levottomat jalat on yleensä pitkäaikainen vaiva, mutta oireet voivat välillä kadota jopa vuosiksi. Levottomat jalat ei altista muille sairauksille.”

Hae apua levottomiin jalkoihin

Levottomat jalat tunnistetaan hyvin perusterveydenhuollossa. Diagnoosi syntyy haastattelun, tutkimuksen ja laboratoriokokeiden perusteella. Samalla suljetaan muut jaloissa oireilevat sairaudet pois.

Tarvittaessa saat lähetteen neurologille tai unihäiriöiden hoitoon erikoistuneelle lääkärille.

Kotikonstit levottomien jalkojen hoitoon

  1. Nouse ylös sängystä ja kävele. Se on tehokkain ja nopein tapa helpottaa levottomien jalkojen oireita. Ne voivat palata sängyssä, jolloin on lähdettävä liikkeelle uudestaan. Liiku myös päiväsaikaan säännöllisesti, mutta älä harrasta illalla raskasta liikuntaa.
  2. Kokeile, olisiko lämpimistä sukista tai säärystimistä apua. Toisaalta kylmäkin voi auttaa. Jotkut kertovat hyötyvänsä säännöllisestä talviuinnista tai kylmistä kylvyistä. Voit myös hieroa tai venytellä jalkoja iltaisin.
  3. Vältä alkoholia, tupakointia ja kahvin juontia. Ne saattavat voimistaa oireita. Niiden käyttö yksin ei kuitenkaan ole levottomien jalkojen syy, joten lopettaminen ei vie vaivaa pois.
  4. Huolehdi säännöllisestä unirytmistä eli käy joka ilta suurin piirtein samaan aikaan levolle ja nouse aamulla samoihin aikoihin ylös. Se edistää unen saantia ja parantaa unen laatua, kuten muutkin unenhuoltotoimet.
Kommentoi +