Onko suhteella tulevaisuutta, jos läheiset eivät hyväksy sitä? Tästä nihkeä suhtautuminen voi johtua
Rakkaudella me -podcast
Onko suhteella tulevaisuutta, jos läheiset eivät hyväksy sitä? Tästä nihkeä suhtautuminen voi johtua
Rakkaudella me -podcastin parisuhdeasiantuntijat Antti Ervasti ja Marianna Stolbow kertovat, mitä tehdä, jos tuntee, ettei kelpaa kumppanin läheisille. Entä miksi läheisten hyväksyntä suhteelle on niin tärkeää?
Teksti

Kuvat

Julkaistu 27.6.2023

Rakkaudella me -podcastissa on kuusi jaksoa, kuusi kirjettä ja kuusi tuttua, kiperää parisuhdepulmaa, joihin parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow ja psykoterapeutti Antti Ervasti antavat ratkaisuehdotuksensa.

Nimimerkki Mummi kertoo kirjeessään, ettei hän koe kelpaavansa puolisolleen, sillä tämän läheiset eivät hyväksy häntä:

Olen etäsuhteessa. En voi muuttaa pois kotikaupungistani, eikä puolisoni halua muuttaa pois omasta kaupungistaan.

Kun tutustuimme, olin 45 ja hän 35. Molemmilla oli lapsia, minulla myös lapsenlapsia. Suhteen alussa puoliso sanoi muuttavansa, kunhan hänen lapsensa ovat aikuisia. Nyt kun he ovat aikuistuneet, puoliso ei ole enää muuttamassa.

Ongelma on kasvanut vähitellen. Alkuun tapasimme aika usein. Sitten huomasin, etteivät hänen läheisensä hyväksyneet minua, joten lopetin vierailut. Puoliso ei halua keskustella asiasta eikä ymmärrä, miltä tilanne minusta tuntuu.

Hän on elänyt jo vuosia kahta elämää: itsenäistä sinkkuelämää omassa kaupungissaan sekä parisuhde-elämää minun kaupungissani, jossa kaikki läheiseni ovat ottaneet hänet hyvin vastaan.

Työni on sosiaalista, ja olen vastuussa muista ihmisistä 24/7. Kaipaisin puolisoa jakamaan arkea. Viikonloppuna haluaisin omaa aikaa ilman vaatimuksia, joten parisuhdeviikonloput ovat lähinnä ahdistavia. Puoliso haluaa läheisyyttä ja seksiä. En osaa haluta seksiä käskystä, ja siitä tulee riitaa. Rakkautta ei puutu, ja puolisoni haluaisi jatkaa, mutta koen, etten kelpaa hänen elämäänsä.

Onko suhteella tulevaisuutta, jos läheiset eivät hyväksy sitä?

Marianna Stolbow: On tosi iso ja uhkaava tekijä, jos toisen läheiset eivät hyväksy suhdetta. Moni uusi kumppani elää tilannetta, ettei oikein tiedä, onko minut hyväksytty tähän uuteen porukkaan, ja jos ei, mistä se johtuu. Verrataanko minua ex-puolisoon?

Luulen, että usein lähipiiri ei edes hahmota, kuinka suuri merkitys ja voima heillä on keikuttaa suhdetta. Me kaikki olemme sillä tavalla epävarmoja, että jos läheiset ihmiset tuomitsevat kumppanin, niin vähintään syntyy epäilys hänen hyvyydestään tai sopivuudestaan minulle.

Antti Ervasti: Jokainen meistä kaipaa, tarvitsee ja myös ansaitsee arvostusta. Ei välttämättä tarvitse tulla toimeen huippuhyvin, mutta ainakin pitäisi luoda ilmapiiri, että toisella on hyväksytty olo. On kipeä kokemus, jos näin ei ole.

Myös parisuhde tarvitsee hyväksyviä ja aidosti kunnioittavia katseita ja päivänvaloa. Pahimmillaan voi tulla semmoinen mielikuva, että olen likainen salaisuus tai suhteemme on hävettävä asia, ja siitähän ei missään missään nimessä pitäisi olla kyse.

Toivoisin, että jokaiselle oma puoliso ja parisuhde ovat niin tärkeitä asioita, että tehdään selväksi, että hän on minun elämässäni, pidätte tai ette, minä pidän. Minä rakastan.

Eli pitäisikö aina puolustaa omaa kumppania?

Antti Ervasti: Tietyllä tapaa. Se ei tarkoita puolien ottamista, mutta sitä, että on lojaali tätä kohtaan.

Marianna Stolbow: Läheiset saattavat jäädä vaikka korrektiudesta, hyvistä suhteista ex-puolisoon tai mistä tahansa muusta syystä kiinni vanhaan eivätkä voi hyväksyä uutta ihmistä. Tämä on paljon yleisempi tilanne eronjälkeisissä suhteissa kuin mitä ajatellaan.

Eli jos vaikka kumppani on kertonut läheisilleen, että Mummi oli itse ottanut edellisessä suhteessa eron, läheiset voivat olla valmiiksi tuomitsevaisia. Aina kun lähipiiriin tulee uusi suhdemuoto, voi tulla pelko siitä, että tilanne tarttuu. Voikohan minullekin käydä noin, voikohan minunkin puolisoni jättää? Tämän eronneet kohtaavat, kun heitä ei yhtäkkiä enää kutsuta juhliin.

Myös positiivinen muutos on aina tietynlainen stressitekijä, joka voi hetkellisesti hetkauttaa koko lähipiirin tasapainoa. Liian monet eivät ole tyytyväisiä omaan parisuhteeseen. Joskus on tosi hankalaa nähdä toisten ilo ja onni.

Kuuntele Rakkaudella me -podcastin kolmas jakso

Onko suhteella tulevaisuutta, jos läheiset eivät hyväksy sitä? Mitä vaaditaan, jotta etäsuhde toimii? Miten päästä yli puolison tuottamasta pettymyksestä? Mitä tehdä, jos parisuhdeajasta tai seksistä tulee kiistakapula?

Entä mitä tehdä, jos kumppani ei puhu? Mitä kumppani sanoo hiljaisuudellaan? Kuinka kauan kannattaa yrittää, jos suhde on pitkään ollut tulehtunut? Riittääkö rakkaus pitämään erilleen ajautuneet kumppanit suhteessa? Mistä tietää, jos suhteella ei ole tulevaisuutta?

Antti Ervastin ja Marianna Stolbowin kanssa keskustelemassa on Kauneus ja Terveys -lehden toimituspäällikkö Elisa Helavuori.

Sisältöä ei voida näyttää
Valitsemasi suostumukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Muokkaa asetuksia evästeasetuksissa.

Kuuntele: Spotify ja Apple Podcasts

Kommentoi +