Mahaa polttaa. Kesällä 2019 uimari Matti Mattsson heräsi tuskaiseen tunteeseen keskellä yötä. Kipu oli niin kova, ettei uni enää tullut, ja loppuyö kului vessassa ravatessa. Matti järkeili, että illalla syödyssä rulla­kebabissa oli ehkä ollut jotain pilaantunutta.

Aamulla hän lähetti viestin kaverilleen, jonka kanssa oli ollut syömässä. Kaverin olo oli normaali.

”Varasin samana päivänä lääkäriajan. Uusi valmentaja oli ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, että elimistössäni oli jotain vialla”, Matti sanoo.

Treeni ei ollut kulkenut toivotulla tavalla enää pitkään aikaan, oikeastaan useaan vuoteen. Varsinkin lounaan jälkeen Matin vatsa usein kupli ja sitä poltteli. Maha oli herkästi löysällä, ja vessassa piti käydä jatkuvasti.

”Olo tuntui välillä epätoivoiselta. Vuodesta 2014 lähtien jokainen arvokisa päättyi pettymykseen.”

Matin vatsavaivoja oli tutkittu jo vuonna 2014, mutta tähystyksessä eikä sen yhteydessä otetuista koe­paloista ollut löytynyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Veriarvotkin olivat normaalit.

Tuskaisen kesäyön jälkeen Matti tähystettiin uudelleen, ja aluksi kaikki vaikutti taas olevan kunnossa. Koepaloja tutkittuaan lääkäri kuitenkin soitti ja ilmoitti, että Matti sairastaa keliakiaa.

”Olin helpottunut, kun vaivoilleni löytyi syy. Toisaalta harmitti, etten ollut tutkituttanut vaivojani uudestaan jo aiemmin.”

Diagnoosin jälkeen Matin olo helpottui monella tavalla. Hänen ei enää tarvinnut käydä vessassa yhtenään, ja treeni alkoi sujua paremmin.

Matti myös oivalsi, miksi vatsavaivat olivat hieman helpottaneet, kun hän oli korvannut aamu- ja päivätreenin välisen lounaan smoothiella. Kevyt lounas oli ikävä kyllä vienyt treenistä tehoja, kun keho ei saanut tarpeeksi energiaa.

Jälkikäteen on usein helppo harmitella, miksi ei hoksannut sairauden merkkejä jo aiemmin. Matti toteaa istuvansa mielikuvaan suomalaisesta miehestä, joka ei mene helpolla lääkäriin – ei vaikka vaimo kuinka kehottaisi.

”Kiikutan lapset herkästi lääkäriin, jos he ovat sairaina. Itseään ajattelee vasta heidän jälkeensä.”

Matti tähdentää, ettei harjoittele puolikuntoisena, mutta jos jokaista pienintäkin kolotusta jäisi aamuisin kuulostelemaan, ei huippu-urheilusta tulisi mitään.

”Inhoan valittamista. Huippu-urheilijana tiedän, että asenne ratkaisee monessa asiassa. Ehkä siksi ohitin vatsaoireeni monta kertaa ja puskin tahdonvoimalla eteenpäin.”

Matti kertoo kuvaavan esimerkin asenteestaan: Vuonna 2013 hän kaatui maastopyörällä ja satutti peukalonsa. Kuukauden ajan hän jatkoi uinnin treenaamista tavalliseen tapaan.

”Kun kuukauden päästä menin lopulta lääkäriin, selvisi, että peukalo oli murtunut ja se piti leikata.”

Nykyään Matti sanoo uskovansa kehonsa viestejä herkemmin ja hänellä on työn puolesta luottolääkäri.

Keliakia teki aluksi ruokakaupassa asioimisesta hieman työlästä.

”Aiemmin ajatukseni oli, että syön terveellistä ruokaa niin, että nälkä lähtee. Ruoka-aineiden tarkka laskeminenkin oli tuntunut liian hankalalta.”

Matti oppi pian kaupat, joissa gluteenittomat tuotteet on koottu samaan hyllyyn, eikä niitä tarvitse etsiä pitkin poikin myymälää. Lapsiperheen keittiöön ilmaantui lisää kattiloita.

”Olemme halunneet vaimoni kanssa, että lapset syövät ’tavallista’ ruokaa. Teemme jauhelihakastikkeen kaikille sopivaksi, mutta keitämme kahdet eri pastat. Alun totuttelun jälkeen se ei ole tuntunut hankalalta.”

Keliakian ainoa hoitomuoto on elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Tarkkana saa olla jo leivänmurujen kanssa. Siksi Matilla on jääkaapissa oma leviterasia: alle kouluikäiset lapset tunnistavat liilan rasian helposti, koska se on erivärinen kuin muun perheen leviterasia. Aluksi Matista tuntui toisinaan vaikealta muistaa käyttää omaa voiveistä, nykyään se menee jo rutiinilla eikä sitä enää edes mieti.

”Tosin syön paljon vähemmän leipää kuin aiemmin, sillä gluteeniton ei ole yhtä hyvää kuin tavallinen, mutta se on tosi kallista. Tavallista ruisleipää on joskus ikävä.”

Matti on yllättynyt siitä, kuinka monessa elintarvikkeessa lihaliemikuutioista karkkeihin on gluteenia.

”Lapset eivät juuri kiinnitä ruokavaliooni huomiota. Joskus kohta viisivuotias esikoinen kommentoi, että sinä et saa syödä samaa karkkia kuin minä”, Matti naurahtaa.

Keliakia ei ole Matin ainoa autoimmuuni­sairaus.

Matti hätkähti syksyllä 2017 peilin edessä, kun hän huomasi vaalean hiuksettoman alueen ohimolla hiusten keskellä. Aluksi Matti ajatteli, että se oli samankaltainen pigmenttihäiriö kuin hänen serkullaan.

Vähän myöhemmin hiukset alkoivat ohentua, ja niitä lähti tavallista enemmän. Päähän muodostui hiuksettomia alueita. Matilla diagnosoitiin alopecia.

”Ajoin jouluksi kaljun, koska jäljellä olevat hiukset näyttivät tosi epäsiisteiltä. Seuraavan vuoden aikana minulta katosivat ripset ja kulmakarvat.”

Matti on miettinyt, olisiko keliakian voinut todeta alopecian tavoin jo vuonna 2017, jos sitä olisi tutkittu. Hänen sukulaislääkärinsä mukaan nämä autoimmuuni­sairaudet kulkevat toisinaan käsi kädessä.

Alopecia ei ollut Matille järkytys, sillä sitä on suvussa muillakin.

”Karvattomuus voi olla miehelle helpompi hyväksyä kuin naiselle”, Matti pohtii.

Hän on vieraillut lasten alopeciaryhmissä kertomassa kokemuksistaan.

”Alopeciaa sairastavat ovat usein toistensa näköisiä, koska persoonallisuutta korostavia hiuksia ei ole. Mutta muuten sairaus ei juuri vaikuta arkeen.”

Matti rikkoi nimissään olleen 200 metrin rintauinnin suomenennätyksen maaliskuussa 2021, kolme vuotta keliakiadiagnoosin jälkeen. Se oli tärkeä etappi.

”Silloin tiesin, että olen kunnossa. Nyt elimistöni toimii, kuten pitää. Ajattelin, että olympialaisissa voi tulla menestystä, jos kaikki osuu kohdalleen.”

Talven aikana treenaukselle oli löytynyt uusi kurssi. Harjoitusmääriä oli vähennetty, ja Matti alkoi tehdä altaassa vain aamutreenin.

Nykyisin hän hyppää joka aamu altaaseen kahdeksalta ja ui noin 15 tuntia viikossa. Päivän toisena treeninä on usein pyöräilyä tai saliharjoitus.

”Kova peruskuntoni on rakennettu vuosien kuluessa, ja sen ansiosta treenin kuormittavuutta on voitu lisätä. Nykyään uin aina täysillä kelloa vastaan.”

Uintiaikojen parantumiseen on vaikuttanut myös se, että Matin paino on pudonnut parikymmentä kiloa keliakian toteamisen jälkeen. Ennen diagnoosia pudotus oli hankalaa ravitsemusterapeutin ohjeista huolimatta.

Tokion kesäolympialaisissa 2021 kova työ palkittiin.

”En olisi voittanut olympiapronssia tai yltänyt tämän kesän MM-uinneissa 200 metrin rinta­uinnin finaaliin, ellei keliakiaa olisi diagnosoitu. Sen jälkeen elimistöni löysi tasapainon.”

28-vuotias uimari nauttii edelleen kilpailemisesta ja uimisesta ylipäätään. Uinti on ollut osa Matin elämää jo lapsesta asti, ja se on yhä paitsi ammatti myös harrastus. Matti käy vähintään kerran viikossa uimassa lasten kanssa uimahallissa, mökillä tai maauimalassa.

”En haaveile, että lapsista tulisi uimareita, mutta uinti on tärkeä perustaito jokaiselle. On upeaa seurata, kuinka kohta viisivuotias pysyy jo hienosti pinnalla.”

Matti kävi ensimmäisissä uintikilpailuissa seitsemän­vuotiaana. Kun hän oli kolmetoista, rinnalla kulkenut jalkapallo jäi ja uinnista tuli päälaji.

”Uintimenestyksen lisäksi haaveilin lapsena palomiehen ammatista. Kun urheilu-ura joskus loppuu, raja- ja merivartijakoulutus on yksi mahdollisuus, mutta ainakin toistaiseksi hakukriteerit rajaavat keliaakikot pois.”

Vaikka keliakia tuo toisinaan arkeen käytännön haasteita, Matti haluaa olla esimerkki siitä, että se ei estä saavuttamasta unelmia.

”Isoäitini on tässä esikuvani. Vaikka sairaus on vienyt häneltä puhekyvyn, hän ei ole antanut periksi vaan kommunikoi meille kirjoittamalla pieniä paperilappuja.”

Juttu julkaistiin alun perin Kauneus ja Terveys -lehden numerossa 11/22.