
Paras lisäravinne
MikroVeda M33+ -suusuihke 42,95 e.
Suuhun suihkittava maitohappobakteerivalmiste sisältää 34 eri bakteerikantaa, jotka auttavat tasapainottamaan elimistöä. Joukossa on myös reishiä eli lakkakääpää. Hellävarainen fermentointi edistää ainesten imeytymistä. Kun käyttää probioottista suusuihketta 5–10 painallusta vuorokaudessa, saa hyötyjä paitsi suolistolle myös ikenille ja hampaille. Bakteeritasapainon järkkyminen suussa voi aiheuttaa muun muassa hampaiden reikiintymistä ja pahanhajuista hengitystä. Laktoositon, gluteeniton ja vegaaninen luomutuote maistuu hieman happamalta, mutta aromi hälvenee suusta pikaisesti.
Paras väline
Atlas Touch 29,90 e, JVT Wellness.
Kireää kallonpohjaa ja sen tuomia jumeja on vaikea vetreyttää kotikonstein, joten pieni mutta sitäkin pippurisempi hierontaväline on tervetullut apuri. Kovasta muovista valmistettu matala väline asetetaan lattialle, jumppamatolle tai vaikka sohvalle. Sitten käydään selinmakuulle niin, että välineen kaksi nystyrää kohdistuvat kallonpohjan ja ensimmäisen kaulanikaman väliseen lihakseen. Oikea kohta on helppo löytää. Nystyröiden luoma paine venyttää lihasta, helpottaa sen kireyttä ja vilkastaa alueen verenkiertoa. Venytys tuntuu todella makealta kireässä kallonpohjassa. Tuote ei ole lääkinnällinen laite.
Paras ruokatuote
Wilfa Powerfuel XL -tehosekoitin 299,99 e.
Jämera kodinkone sekoittaa ripeästi niin kylmän smoothien kuin kuuman sosekeitonkin ja kannustaa näin tekemään enemmän terveellisiä valintoja. Vääntöä löytyy myös jäisten marjojen tai jäiden murskaamiseen sekä omatekoisen pähkinävoin tai mantelimaidon tekoon. Kestävästä, likaa ja hajuja hylkivästä tritanista valmistettu kahden litran kannu mahdollistaa reilun määrän valmistamisen kerralla. Helppokäyttöisyys ja laadukas työnjälki ilahduttavat aamukiireessä: smoothiesta tulee nopeasti täydellisen sileää, vaikka ainekset ovat jäisiä tai niitä ei pilko pieniksi. Laitteen moottorilla on kymmenen vuoden takuu.
Paras hoitovoide
Moi Forest Lavender Forest Dust After Care Hand Cream 15,50 e.
Vegaaninen käsivoide sisältää suomalaista innovaatiota metsäpölyä, jossa on tuhansia hyviä mikrobeja metsästä. Uute vahvistaa tutkitusti ihon luontaista suojakerrosta ja ehkäisee siten käsien kuivumista. Lisäksi voiteessa on kosteuttavia ja ravitsevia ainesosia, kuten kaura- ja puolukkaöljyä, koivunmahlaa sekä sheavoita. Luomulaventeliöljy antaa voiteelle rauhoittavan tuoksun, joten se sopii mainiosti myös iltakäyttöön. Voide imeytyy nopeasti, jolloin sen harmahtava väri hälvenee. Tuote pehmentää ja rauhoittaa ärtynyttäkin ihoa. Hiilineutraali, sertifioitu luonnonkosmetiikkatuote on kehitetty ja valmistettu Suomessa.
Paras liikuntatuote
Nike Air Zoom Pegasus 3 W -juoksukengät (35,5–42,5) 129,90 e.
Lennokkaan kevyet (252 g) lenkkitossut sopivat lyhyille ja keskipitkille matkoille niin juoksuun kuin kävelyyn – myös aloitteleville kuntoilijoille. Erityisen hyvin monikäyttöiset kengät palvelevat neutraalisti askeltavia, jotka liikkuvat kovilla alustoilla, kuten kaupungin kaduilla. Sekä jalkineiden päkiässä että kannassa on ilmatyynyt, mikä takaa tehokkaan iskunvaimennuksen. Pohjakuvio pitää hyvin myös liukkaalla alustalla, joten lenkkareita voi käyttää ympäri vuoden aivan jäisimpiä kelejä lukuun ottamatta. Napakka malli tuntuu mukavalta ja hengittää. Tossut on valittu monissa juoksukenkätesteissä hinta-laatusuhteeltaan vuoden parhaiksi. Saatavilla seitsemässä värissä.
Paras hammastuote
Sensodyne Nourish Gently Soothing -hammastahna 4,50 e.
Hampaiden vihlonta johtuu usein kiilteen kulumisesta eli eroosiosta, jota aiheuttavat esimerkiksi happamat juomat ja liian kovaotteinen harjaus. Uudenlainen fluorihammastahna sisältää bioaktiivisia materiaaleja, jotka imeytyvät hampaiden pintaan vahvistaen kiillettä. Koostumuksen kaliumnitraatti taas hillitsee vihlontaa rauhoittaen hammasluun sisällä kulkevia hermoja. Hyötyjä saa, kun harjaa hampaat tahnalla kahdesti päivässä. Mintun maku on miellyttävän mieto, ja raikas tunne säilyy suussa pitkään.
Paras kotitesti
Evogenom-geenitesti alkaen 123 e.
Kotimaisella Avainlippu-tuotteella voi selvittää geeniensä vaikutusta terveyteen, liikuntaan tai ruokavalioon tai kaikkiin niistä. Geenien vaikutus terveyteen on yleisellä tasolla 30 prosenttia, mutta yksilötasolla se voi olla 70 prosenttia. Siksi on tärkeää tietää, miten omilla geeneillään kannattaisi syödä, juoda, treenata ja palautua. Näytteen otto kotona syljestä on helppoa. Sitten näyte pakataan ja postitetaan vastauslähetyksenä laboratorioon. Tulokset saa 4–8 viikossa puhelimeen ladattavaan sovellukseen. Saatavilla on useita eri testipaketteja.
Lääkinnälliseksi laitteeksi luettava aurinkovoide ehkäisee okasolusyövän esiasteita sekä ihosyöpää (melanooma pois lukien).
Paras aurinkosuojavoide
SVR AK Secure DM Protect 19,90 e, apteekit.
Apteekkisarjan aurinkosuojavoide ehkäisee aktiinisia keratooseja eli okasolusyövän esiasteita sekä ihosyöpää melanooma pois lukien. Voide luokitellaan CE-merkityksi lääkinnälliseksi laitteeksi. Kasvoille ja vartalolle sopiva tuote antaa laajakirjoisen ja erittäin korkean aurinkosuojan (suojakerroin 50+) ja käy myös herkälle iholle. Kemiallinen suojakerroin imee auringon UVB- ja UVA-säteitä itseensä ja muuttaa ne vaarattomaksi lämpöenergiaksi. Hajusteeton, kosteuttava voide muodostaa iholle ohuen suojaavan kalvon muttei silti näy tai tunnu tahmealta. Veden- ja hikoilunkestävä koostumus ei tuki ihohuokosia eikä sisällä helposti allergisoivaa, vesistöille haitallista oktokryleeniä.
Paras laite
Polar Ignite 3 -kello 329 e.
Kotimaisen valmistajan uusin hyvinvointi- ja fitnesskello lupaa auttaa käyttäjäänsä elämään yhä paremmin omassa luontaisessa rytmissään. Kello seuraa unta, aktiivisuutta ja sykettä ja vinkkaa treenaamaan ja lepäämään niiden mukaisesti juuri oikeaan aikaan. Laite sopii treenikaveriksi yli 130 lajiin ja kertoo, mitä ja paljonko kuntoillessa kuluttaa. Se tarjoaa myös ohjattuja hengitysharjoituksia. Kelloon liitettävän sovelluksen avulla saa puhelimeen tiedot unen määrästä, vaiheista ja laadusta sekä palautumisen riittävyydestä. Ranteessa kello näyttää tyylikkäältä ja tuntuu kevyeltä – ja akkukin kestää kiitettävästi. Kosketusnäyttö tekee käytöstä helppoa myös vauhdikkaissa lajeissa.
Paras hemmottelutuote
Abel Odor Pause EdP 100 e, abelodor.com/hormonal-harmony.
Esivaihdevuosissa eli premenopaussissa moni 30–40-vuotias nainen kokee hormonaalisten muutosten vuoksi väsymystä, alavireisyyttä, uniongelmia ja voimakkaitakin mielialavaihteluita. Uusiseelantilainen luonnonkosmetiikan tuoksutalo on valmistanut hoitavan tuoksun, joka lupaa tukea hormonaalista hyvinvointia esivaihdevuosissa eteerisillä öljyillä. Mimosan uskotaan vakauttavan mielialaan, narsissin tukevan unta, orvokinlehden vähentävän stressiä ja maarianheinäöljyn rauhoittavan mieltä. Kukkaistuoksussa ilahduttaa metsäinen vivahde, jonka ansiosta se ei ole perinteisen makea. Eteeristen öljyjen vaikutukset ovat kiistanalaisia ja yksilöllisiä, mutta hormonimyrskyissä kaikki keinot ovat sallittuja. Yrityksen nettisivuilta löytyy myös tietoportaali, josta saa kootusti tietoa esivaihdevuosista.
Juttu on alun perin julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 4/2023.