
Useat julkkikset ja somevaikuttajat ovat hehkuttaneet ulkomailla ottamiaan vitamiinihoitoja. Suoraan suoneen annettavien infuusioiden eli tiputusten luvataan tuovan apua väsymykseen, migreeniin, masennukseen, ikääntymisen merkkeihin ja allergioihin. Hoidoissa käytetään esimerkiksi C- tai B-vitamiinia, magnesiumia ja antioksidantti glutationia.
Tukholmalainen klinikka mainostaa hoitojen maksavan noin sata euroa. Tallinnassa vastaavia hoitoja saa useilta klinikoilta. Ovatko hoidot hintansa väärti?
”Eivät, koska hyötyjä ei ole osoitettu. Ainoa poikkeus on rautainfuusio”, laillistettu ravitsemusterapeutti, filosofian tohtori ja dosentti Jaakko Mursu toteaa.
Näin voit syödä lisää:
Rautaa. Varsinkin hedelmällisessä iässä olevilla naisilla raudansaanti voi olla liian alhaista, sillä rautaa menetetään kuukautisvuotojen takia. Parhaiten elimistöön imeytyy hemirauta eli eläinperäinen rauta. Sen päälähteitä ovat lihatuotteet. Ei-hemiraudan lähteitä ovat kasvikunnan tuotteet. Hyviä lähteitä ovat esimerkiksi linssit, pavut ja soijarouhe.
C-vitamiinia. Sen puute aiheuttaa muun muassa väsymystä ja infektioherkkyyttä. Ruusunmarja on varsinainen C-vitamiinipommi. Myös mustaherukassa, paprikoissa ja tyrnimarjoissa on paljon ceetä.
D-vitamiinia. Sitä muodostuu auringonvalon vaikutuksesta, ja lisäksi sitä saa ravinnosta. D-vitamiini on luuston tärkein rakennusaine, ja sen puute on tunnistettu useiden sairauksien riskitekijäksi. Runsaasti D- vitamiinia on ankeriaassa, nahkiaisessa, kasvirasvalevitteissä, siiassa, kilohailissa, suppilovahverossa, silakassa ja ahvenessa.
Lähteet fineli.fi, terveyskirjasto.fi
Vitamiinitiputuksia on kokeiltu vakavien sairauksien hoidossa
Rautainfuusioita eli -tiputuksia saa Suomessa julkisessa ja yksityisessä terveydenhuollossa yleensä silloin, jos potilaalla on selkeitä anemiaoireita, mutta suun kautta annettu rauta ei tehoa tai sovi.
Suonensisäisen rautahoidon saa vain lääkärin lähetteellä ja valvonnassa. Rautainfuusion riskejä ovat allerginen reaktio ja muut haittavaikutukset, kuten päänsärky, pahoinvointi ja ihottuma.
Ennen rautalisien käyttöä tai rautainfuusiota on tärkeää varmistua laboratoriokokein raudanpuutoksesta. Rautaa voi nimittäin kertyä elimistöön liikaa, ja silloin elimistön puolustusmekanismit saattavat heikentyä.
Vitamiini-infuusioita on kokeiltu vakavien sairauksien hoidossa, mutta todisteita niiden sairauksia tai oloa parantavista vaikutuksista ei ole.
Ylisuuret vitamiinimäärät voivat alentaa imeytymiskykyä
Trendi-ilmiöksi nousseissa vitamiini-infuusioissa kehoon annostellaan vitamiineja ja hivenaineita sellaisia määriä, joita ihminen ei välttämättä tarvitse. Jos ihmisellä on puutostila, lähes kaikki hänen nauttimansa C-vitamiini voi imeytyä.
Jos keho ei tarvitse C-vitamiinia mutta saa sitä silti suuria määriä, sen imeytymisteho voi pudota kymmeneen tai kahteenkymmeneen prosenttiin.
Toisaalta C-vitamiini-infuusio on terveyden kannalta siinä mielessä harmiton, että ylimääräinen C-vitamiini erittyy kehosta pois virtsan mukana parissa päivässä. Mursun mukaan tuloksena on siis kallista pissaa.
”Ihmiset luulevat usein, että suurista määristä vesiliukoisia vitamiineja olisi jotain erityishyötyä. Tutkimusten mukaan näin ei ole. Lisäksi keholla ei ole mitään paikkaa varastoida niitä, ja siksi niistä pitää vain päästä eroon.”
Tiputuksissa on riskinsä
Vitamiinit ovat välttämättömiä, sen kaikki tietävät. Ne vaikuttavat muun muassa uneen, vireystilaan ja muistiin. Elimistö ei tuota vitamiineja itse, vaan ne pitää saada esimerkiksi ravinnosta.
Lautasmalli on taikasana, jota ravitsemustieteilijät ja lääkärit usein toistelevat. Sitä noudattamalla ruokavaliossa pitäisi olla tarpeeksi vitamiineja ja hivenaineita. Mutta ongelmana on se, että käytännössä moni syö aivan toisenlaisen mallin mukaan. Silloin Mursu neuvoo syömään tarvittavat vitamiinit mieluummin purkista kuin lähtemään infuusioon.
”Infuusio on lääketieteellinen toimenpide, ja niihin liittyy aina riskejä. Infuusiokohta voi ärtyä tai voi tulla allergisia reaktioita. Riskit eivät ole välttämättä suuria, mutta niitä ei kannata ottaa turhan takia.”
Mikä kalliissa vitamiinihoidoissa sitten koukuttaa? Mursu uskoo, että hoitojen plasebo- eli lumevaikutus voi olla suuri, eli jos ihminen uskoo hoidon vaikuttavan, hän voi myös tuntea saavansa siitä vaikutuksia.
Hae apua!
Jos epäilet, että sinulla on ravitsemuksesta johtuvia jaksamisongelmia, ota yhteys lääkäriin. Tämä voi tutkimuksin selvittää, onko sinulla puutostiloja tai terveysongelmien taustalla jokin sairaus. Ravitsemusterapeutti taas voi auttaa ruokaan ja syömiseen liittyvissä ongelmissa ja mahdollisesti tarvittavissa elämäntapamuutoksissa.