Pitäisikö sinun saada lisää rautaa?
Hyvinvointi
Pitäisikö sinun saada lisää rautaa?
Normaali hemoglobiiniarvo ei vielä tarkoita, että kehossa on tarpeeksi rautaa.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 26.9.2017
Kauneus ja Terveys

Olo on väsynyt, päätä särkee ja portaissa hengästyttää tavallista enemmän. Jos veto on pois pitkään, kannattaa tarkistaa, ettei kärsi raudanpuuteanemiasta.

Rautaa on sekä veren punasolujen hemoglobiinissa että varastoituneena maksaan, pernaan ja luuytimeen. Kaksi kolmasosaa raudasta on hemoglobiinissa ja loput rautavarastoissa.

Jos saa rautaa liian vähän ravinnosta tai menettää sitä tavanomaista enemmän, varastot alkavat pienentyä.

– Siksi hemoglobiini voi olla normaali, mutta rautaa on varastoissa liian vähän, osastonylilääkäri, kliinisen hematologian dosentti Marjatta Sinisalo Taysista kertoo.

Raudanpuutos kehittyy hitaasti

Useimmiten rautavaraston hupenemista ei huomaa itse. Puute kehittyy hitaasti, ja keho sopeutuu siihen.

Jos tilanne ei korjaannu, rautavarastot tyhjenevät ja raudanpuute alkaa vaikuttaa myös vereen. Punasoluista tulee pieniä ja kalpeita ja hemoglobiini laskee. Seurauksena on anemia.

Väsymyksen lisäksi se nostaa sydämen sykettä, lisää hengästymistä ja saa korvat humisemaan. Se voi aiheuttaa levottomat jalat tai pica-oireyhtymän, jolloin tekee mieli syödä jotain erikoista, kuten jäätä tai laastia.

Myös kalpeus, kipu kielessä tai niellessä ja kynsien haurastuminen voi liittyä siihen. Sydän- ja keuhkosairauden oireet saattavat pahentua, kun elimistö kärsii hapenpuutteesta.

Selvitä anemian syy

Raudanpuutoksessa on harvoin kyse pelkästään yksipuolisesta ruoasta. Yleisin syy on verenvuoto. Naisilla se johtuu usein runsaista kuukautisista. Jos sidettä joutuu vaihtamaan yöllä, hemoglobiini on hyvä mitata. Raudanpuute on tavallista raskauden aikana.

Verta voi menettää myös suolistosta. Asia on tärkeä tutkia, sillä taustalla voi olla mahahaava tai syöpä.

Puutetta voi tulla myös, jos sairastaa anoreksiaa tai rauta ei imeydy hyvin esimerkiksi tulehduksellisen suolistosairauden tai keliakian vuoksi.

Maailmalla raudanpuutetta aiheuttavat suolistoloiset ja muut infektiot.

Sydän rasittuu raudanpuutoksesta

Anemiassa elimistö joutuu koville. Kun punasoluja on vähemmän, sydän rasittuu enemmän.

Nuori voi sietää sitä hyvin, mutta iäkkäille tai muuten sairaille tila voi olla vaaraksi. Esimerkiksi lievempi sydänsairaus voi pahentua ja johtaa vakavaan sydämen vajaatoimintaan.

Tutkimuksissa on havaittu, että lasten anemialla voi olla yhteys älylliseen suoritustasoon.

– Anemia kannattaa aina hoitaa, vaikka oireista ei kärsisikään pahasti, Sinisalo sanoo.

Syö rautalisää pitkään

Anemiaa hoidetaan rautavalmisteilla, joita on saatavilla tabletteina ja juomina. Annos on yleensä 100–200 milligrammaa vuorokaudessa.

Se pitää ottaa joitakin kuukausia, jotta anemia paranee, ja sen jälkeen vielä muutama kuukausi, jotta rautavarastot täyttyvät. Hoidossa kannattaa kuunnella lääkärin ohjeita.

Jos verenvuoto on säännöllistä, kuten runsaissa kuukautisissa, rautaa voi joutua syömään jatkuvasti. Vuotoa voi myös vähentää traneksaamihappolääkkeellä, asentamalla hormonikierukka tai käyttämällä yhdistelmäehkäisypillereitä pari kolme kuukautta putkeen ennen vuototaukoa.

Joskus anemiaa aiheuttavan kuukautisvuodon syy saattaa olla hyytymishäiriö, kuten von Willebrandin tauti.

Rautalisien haittapuoli on, että ne voivat sekoittaa suoliston. Sekä ummetus että ripuli ovat tavallisia. Ne voivat myös värjätä hampaita.

Pahoista imeytymisongelmista kärsiville rautaa voidaan antaa suoraan suoneen.

Vaihda leipä täysjyvään

Elimistö saa suurimman osan tarvitsemastaan raudasta kierrättämällä. Punasolut elävät kolme kuukautta. Sen jälkeen ne hajoavat, ja elimistö ottaa raudan talteen.

Loput raudasta pitää saada ruoasta. Tärkeimmät lähteet ovat täysjyväviljat ja liha. Ruisleivästä rauta imeytyy hyvin. Sitä on paljon myös linsseissä, herneissä ja tofussa.

Ruoan raudasta imeytyy vain noin 10 prosenttia. C-vitamiini edistää imeytymistä. Maitotuotteet, kahvi ja tee taas estävät sitä.

Hedelmällisessä iässä olevien naisten raudansaantisuositus on 15 milligrammaa päivässä. Määrää on vaikea saada ruoasta. Finravinto-tutkimuksessa naiset saivat rautaa vain 10 milligrammaa päivässä. Tämäkin riittää usein, sillä jos elimistön rautavarastot ovat vähissä, imeytyminen on tehokkaampaa.

Suositus on myös tarkoituksella niin suuri, että se riittää, vaikka tarve kasvaisi hetkellisesti.

– Valtaosalla raudan tarve on huomattavasti matalampi kuin suositus. Rautaa saa riittävästi, kun syö monipuolisesti täysjyväviljaa, kasviksia, marjoja ja hedelmiä sekä kalaa ja lihaa, Valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäinen kertoo.

Kasvissyöjäkin saa sitä yleensä tarpeeksi, kunhan syö täysjyväviljaa ja palkokasveja.

Varo liikaa rautaa

Elimistö ei pysty itse poistamaan ylimääräistä rautaa. Siksi sitä voi saada liikaa.

Hemokromatoosi on perinnöllinen sairaus, jossa rauta kertyy elimistöön. Se voi heikentää puolustusmekanismeja ja häiritä monen elimen, kuten maksan, haiman ja sydämen, toimintaa.

Terve ei voi saada tavallisesta ruoasta liikaa rautaa, mutta purkista otettuna tai suoneen annosteltuna niin voi käydä. Rautalisää ei pidä koskaan alkaa syödä omin päin.

– Ensin on syytä ottaa hemoglobiini. Jos se on matala, pitää tutkia, mistä tila johtuu. Näin mitään vakavaa, kuten syöpää tai keliakiaa, ei jää huomaamatta, Sinisalo sanoo. 

Voiko treenistä tulla anemia?

Voi, mutta se on harvinaista. Silloin liikunta on aiheuttanut suoliston tihkuvuotoa. Rasituksen pitää kuitenkin olla äärimmäisen kovaa, kuten maratonilla. Anemian syy ei ole koskaan pelkkä lenkkeily. 

Kommentoi +