Janne Katajassa on puoli, jota monien on vaikea uskoa – paljastaa nyt, millainen persoona hän on kotona
Janne Katajan uuteen elämänvaiheeseen kuuluvat teinityttäret, vauva ja tämän äiti sekä kiihkeä työrytmi. Täyteläisen arjen vastapainoksi hän kaipaa yksinoloa, rauhaa ja omaa kuplaa.
Janne Kataja kertoo elämänsä rooleista Eevan juttusarjassa.
Introvertti | Höpöttelijän kääntöpuoli kaipaa rauhaa
”Maailmassa ja etenkin työelämässä arvostetaan ekstrovertteja. Minä en kuulu heihin. Olen näyttelijänä, juontajana ja yrittäjänä ulospäinsuuntautunut. Sosiaalisen työminäni takana on yksinoloa kaipaava introvertti. Ihmisten on vaikea uskoa sitä.
Kun tarvitsen omaa rauhaa, saatan olla tuppisuu. Se on leppoisana tunnetun, julkisuudessa höpöttelevän Jannen kääntöpuoli.
Yritän varastaa edes lyhyitä omia hetkiä, sillä muuten pinnani on kireällä ja siitä kärsii koko perhe. Oman tilan kaipuu selittää myös sitä, miksi käyn melko vähän erilaisissa riennoissa. Lataudun mieluiten kotona.
Työpäivien jälkeen vetäydyn mielelläni kotini alakertaan lukemaan kirjaa tai tutkimaan artikkeleita netissä. Olen luonteeltani harrastelijatutkija ja syvennyn milloin mihinkin aiheeseen. Etsin mielelläni tietoa. Juuri nyt sellainen ei ole kovin usein mahdollista. Perheeseeni syntyi tammikuussa vauva, ja täyteläisessä arjessa minulla on vähän omaa tilaa.
Introverttius ei sulje pois avoimuutta, mutta se asettaa minulle terveet rajat. Introverttius pakottaa minut pysähtymään. Kun saan latautua omassa kuplassani, muistan, että itsestäkin on pidettävä huolta.
Se on ollut kortilla viime kuukausina, koska olen tehnyt niin paljon töitä. Olen liikkunut liian vähän ja syönyt epäterveellisesti. Siksi painoni on noussut lyhyessä ajassa.
Olen erittäin kehopositiivinen, myös itseäni kohtaan. En huolehdi ulkonäöstä vaan haluan jaksaa paremmin ja pudottaa painoa terveyden tähden.
Viime syksynä kokeilin pätkäpaastoa. Laihduin yhdeksän kiloa päivittäistä syömisikkunaa kaventamalla. En laittanut suuhuni mitään ennen iltapäivää. Olo keventyi ja parantui kokonaisvaltaisesti. Minun olisi hyvä motivoitua pätkäpaastosta uudelleen. Ehkä ajatus kypsyy jonakin omana hetkenä.”
Yrittäjä | Konkurssin jälkeen tulee uusi alku
”Istuin keittiönpöytäni ääressä Riihimäellä huhtikuisena keskiviikkona 2024, kun puhelin soi. Sain tiedon, että läheisten kanssa omistamani yritys Hihhihhii Oy oli joutumassa konkurssiin.
Yritys teki televisiotuotantoja, pyöritti lelukauppoja ja vuokrasi kiinteistöjä. Olimme tehneet isoja investointeja vaikeassa maailmantilanteessa. Yritys oli veloissa ja maksukyvytön. Puhelun aikana tajusin, että elämäntyöni on kaatunut. Tiesin, että yrityksen tilanne on huono, mutta konkurssi oli silti sokki.
Puhelun jälkeen tunsin niin suurta surua ja ahdistusta, että menin kellariin itkemään. Päätin silti olla avoin talousvaikeuksistani. Ajattelin, että puhuminen voi auttaa muita. Elämässä voi olla samaan aikaan menestystä ja vastoinkäymisiä. Haluan murtaa vaikenemisen kulttuuria.
Kun kerroin konkurssista Instagramissa, sain palautevyöryn. Tuli haukkuja mutta ennen kaikkea kannustusta. Tunsin, että ihmiset ovat puolellani ja minua kannatellaan.
Ensimmäisinä viikkoina konkurssin jälkeen tunsin valtavaa huolta. Teini-ikäiset tyttäreni kysyivät minulta, menetämmekö kodin. Vastasin, etten tiedä. Yritykseni lisäksi menetin hetkellisesti ison palasen identiteetistä, sillä yrittäjänä oleminen on minulle sydämenasia.
Luonteeni on kuitenkin sellainen, että en pelkää tulevaa. Tunteeni alkoivat tasoittua muutamassa kuukaudessa. Huomasin, että elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Järkeilin, että myrskyn jälkeen tulee auringonpaiste. Kotikin on säilynyt.
Perustin uuden yrityksen, Suomen Hupi Oy:n, ja teen nyt töitä sen kautta. Olen mieluummin yrittäjä kuin toisella töissä. Pidän vastuun kantamisesta ja siitä, että olen omien aikataulujeni herra. Työllistän vain itseni mutta toivottavasti jonkin ajan päästä myös muita.
Minulle jäi konkurssista merkittävästi henkilökohtaista velkaa. Uskon, että saan velat maksettua, mutta se vaatii paljon töitä. Onneksi niitä on, olen työskennellyt viime kuukaudet aamusta iltaan. Teen teatteritöitä, televisio-ohjelmia ja kehittelen uusia bisnesideoita.
Häpeää en konkurssin vuoksi tunne. Maailma ei pyörisi, jos kukaan ei uskaltaisi yrittää. Jonkun on aina otettava riski.”
”Olen poikani arjessa mukana. Kyse ei ole kumppanuusvanhemmuudesta.”
Isä | Yllätyslapsi syntyi oikeaan aikaan
”Puhelin värisi taskussani perjantaina 13. joulukuuta 2024 saapuneen tekstiviestin merkiksi. Olin juontamassa The Floor Suomi -televisio-ohjelman finaalilähetystä ja sain pitää puhelinta kuvauksissa poikkeusluvalla. Oli kolmannen lapseni laskettu aika, ja minun oli tarkoitus olla synnytyksessä mukana.
Avasin viestin ja luin, että minusta on tullut pojan isä. Synnytys olikin edennyt nopeasti ja vauva jo syntynyt. Kun kuvaukset saatiin purkkiin, muut jäivät juhlimaan karonkkaan ja minä lähdin ajamaan sairaalaan.
Ensitapaaminen vauvan kanssa oli yhtä ihmeellinen kuin kahdella aiemmalla kerralla. Sain syliini pienen täydellisen ihmisen, jota en ollut koskaan ennen tavannut ja joka tuntui silti heti maailman tutuimmalta. Hänet kastettiin Alvariksi.
Minulla on aiemmasta avioliitostani kaksi teini-ikäistä tytärtä, Seela, 17, ja Verna, 15. Vauvan saaminen keski-ikäisenä oli iso ja iloinen yllätys. En ollut ajatellut, että niin kävisi. Kohtalo päätti, että minusta tulee uudestaan isä.
Sain elämän hienoimman lahjan kreivin aikaan. Yritykseni oli tehnyt konkurssin vain reilut puoli vuotta ennen vauvan syntymää, ja taloudelliset huolet painoivat mieltä. Alvarin syntymä antoi minulle lisää taistelutahtoa.
Alvarin äiti haluaa olla yksityishenkilö, joten en avaa suhdettamme julkisuudessa. Myös hänellä on entuudestaan lapsia. Vietämme paljon aikaa saman katon alla, ja olen poikani arjessa mukana. Kyse ei ole kumppanuusvanhemmuudesta.
Haluan olla avarakatseinen, rohkaiseva isä ja opettaa lapsilleni, että toimimalla voi vaikuttaa asioihin. Niin minutkin kasvatettiin. Vanhempani kannustivat itsenäisyyteen ja rohkeuteen. Lapsena soitin koulun keskuskeittiöön ja neuvottelin keittäjien kanssa, jotta ruokalistalle saatiin enemmän rakastamaani jauhelihaa.
Vanhin tyttäreni Seela asuu minun kanssani ja Verna äitinsä luona. Molemmat viettävät luonani viikonloppuja.
Silloin kun emme ole saman katon alla, pidämme yhteyttä perheen WhatsApp-ryhmän kautta. Olen yhä läheinen myös ex-puolisoni kanssa.
Isänä olen epälooginen huithapeli. Saatan tänään painottaa tyttärelleni, että hänen pitää hakea kesätöitä, jotta hän voi ostaa haluamansa matkan. Huomenna ehkä annankin reissun lahjaksi.
Olen hemmottelija, joka on helposti ympäripuhuttavissa. Olen myös oikeudenmukainen ja reilu. Suojelen lapsiani viimeiseen asti ja saatan olla liiankin holhoava.
Kun esikoiseni lähti hiljattain Barcelonaan kielikurssille, latasin puhelimeeni appin, jolla pystyin seuraamaan tyttäreni liikkeitä ja hänen puhelimensa akkua. Kun näin, että akkua oli enää puolet, lähetin viestin: muista ladata puhelin.”
”Minulle on aina ollut selvää, että on olemassa muutakin kuin silmillä nähtävä.”
Ortodoksi | Usko tuo turvaa vaikeina hetkinä
”Uskonnot ovat aina kiehtoneet minua. Jo nuorena pohdin elämän perimmäisiä kysymyksiä. Haaveilin papin ammatista, vaikken kasvanut uskonnollisessa kodissa. Uskoisitko?-televisiosarjassa pääsin toteuttamaan kutsumustani uskontojen harrastelijatutkijana.
Marraskuussa minut kastettiin ortodoksisen kirkon jäseneksi. Ortodoksisuudessa minua ovat aina kiehtoneet aistillisuus ja rituaalit.
Minulle on tärkeää, että rituaaleja ei noudateta orjallisesti. Ortodoksisuudessa ei edes oleteta, että ihminen pystyisi noudattamaan kaikkia sääntöjä, sillä muutenhan ihminen olisi Jumala. Uskontoon liittyy lempeää huumorintajua. Itseä ei oteta liian vakavasti.
Ortodoksisuutta on kutsuttu patriarkaaliseksi, sillä naisella ei ole kirkossa merkittävää roolia. Olen vähäiselläkin kokemuksella huomannut, että naisilla on kirkossa paljon valtaa, vaikka he eivät voi työskennellä pappeina.
Minusta sukupuolella ei pitäisi olla mitään merkitystä virkatehtävissä. Ajattelen myös, että rakenteisiin pystyy parhaiten vaikuttamaan sisältä päin eli seurakunnan jäsenenä.
Ortodoksiksi kääntymisen jälkeen minulta on kysytty, olenko tullut uskoon. Se on minusta hieman outo kysymys, sillä en ole kokenut viime aikoina hengellistä heräämistä. Olen uskonut pienestä pitäen yhteen korkeampaan voimaan, Jumalaan.
Muistan lapsuudestani yhden yliluonnollisen kokemuksen. Olin noin kahdeksanvuotias, kun isoäiti menetti näkökykynsä, lääkärin mukaan lopullisesti. Kuulin sisäisen äänen sanovan, että mummo näkee taas. Näin tapahtui. Isoäidin näkö palasi.
Aikuisena en ole saanut vastaavia ennakkoaavistuksia. Minun on kuitenkin helppo uskoa, että joillekin ihmisille viestien saaminen henkimaailmasta on arkipäivää. Minulle on aina ollut selvää, että on olemassa muutakin kuin silmillä nähtävä.
Usko näkyy jokapäiväisessä elämässäni luottamuksena. Jumalaan uskominen tuo turvaa varsinkin vaikeina hetkinä.
Rukoilen, käyn välillä ortodoksisen kirkon pippaloissa ja vetäydyn kerran vuodessa hiljentymään Valamon luostariin. Lipastoni päällä on muutama ikoni, ja arjessa uskoni välittyy toivottavasti toisten ihmisten kunnioittamisena.
Ortodoksisessa kirkossa kummi on kirkkoon liittyvän tuki ja esirukoilija. Minäkin olen muutaman ystävän kummi.
Juontaja Vappu Pimiä pyysi minua tehtävään, kun hän kääntyi ortodoksiksi maaliskuussa. Suostuin tietenkin Vapun kummiksi – se oli minulle kunnia. Aion ostaa Vapulle vielä kummilusikan. Sen lienee syytä olla Villeroy & Bochia tai muuta parempaa seppälää. Vapulla on tarkka maku.”
”Lapsuudenystävät ovat nähneet kaikki muodonmuutokseni ja elämänvaiheeni. Se antaa voimaa.”
Ystävä | Anteeksi annetaan ja saadaan
”Vaikka tarvitsen yksinoloa ja omaa tilaa, minulla on paljon ystäviä. Hyvät sosiaaliset suhteet ovat minusta ihmisen perustarve.
Muusikko Joel Hallikainen näki minut esiintymässä erään ystäväni kanssa vuosia sitten. Keikan jälkeen hän tuli sanomaan minulle, että pidä kiinni tuosta ainutlaatuisesta ystävyydestä. Se välittyy yleisöön asti.
Joelin sanat jäivät pohdituttamaan minua. Ikääntyessäni arvostan yhä enemmän pitkäaikaisia suhteita. Lapsuudenystävät ovat nähneet kaikki muodonmuutokseni ja elämänvaiheeni. Se antaa voimaa.
Olen onnekas, kun minulla on ystävyyssuhteita eri elämänvaiheista. Pisin siteeni on näyttelijä Niina Lahtiseen.
Tutustuimme toisiimme 42 vuotta sitten riihimäkeläisen rivitalon pihaleikeissä. Sydänystäviä meistä tuli teini-iän kynnyksellä. Olemme tehneet Niinan kanssa paljon töitä yhdessä.
Olen ratkaissut, miten ehdin tavata ystäviä kiireestä huolimatta: En syö juuri koskaan yksin. Käyn lounaalla ystävien kanssa ja kutsun heitä kylään luokseni. Tarjolla ei tarvitse olla kolmen ruokalajin illallisia, yhdessä jaettu arki riittää.
Ystävänä olen luotettava, laiska ja mukavuudenhaluinen. Minulle on helppo uskoutua mistä vain. Uskoisin olevani myös huumorintajuista ja hulvatonta seuraa. Osaan nauraa itselleni.
Mukavuudenhaluni ja introverttiuteni näkyvät niin, etten välttämättä jaksa lähteä itse tapaamaan ystävää. Kutsun hänet mieluummin kotisohvalleni parantamaan maailmaa.
Pidän yhteyttä ystäviin pääasiassa soittelemalla. Automatkat kuluvat usein puhelimessa. Ystäväni, näyttelijä Kiti Kokkosen kanssa puhumme maratonpuheluita – yleensä öisin. Keskustelemme mistä tahansa.
Kerran Kitin puoliso havahtui kolmelta aamuyöllä puheluumme. Hän ajatteli, että tuohon aikaan meneillään on varmasti jokin erityisen syvällinen keskustelu. Puhelua hetken kuunneltuaan hän tajusi, että puhuimme vichyistä.
Vauhdikkaasta arjesta huolimatta pyrin aina olemaan ystävien tavoitettavissa. Se on ystävän tärkein tehtävä.
Ystävät ovat kannatelleet myös minua. Konkurssin keskellä he tulivat tapaamaan, soittivat ja lähettivät kukkia. Tunsin, että minulla on monta ihmistä, joiden puoleen kääntyä.
Erilaiset maailmankatsomukset ja mielipiteet rikastuttavat ystävyyssuhteita. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä.
Myös anteeksianto kuuluu ystävyyteen. Pyrin siihen, vaikka se ei ole aina helppoa. Myös minä olen saanut anteeksi mokiani.”
Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 9/2025.
