Hidasta ja opettele sanomaan ei – kiire on tapa juosta karkuun omaa itseä
Elämässä tulisi painaa useammin jarrua kuin kaasua. Tätä mieltä on menestyskirjailija Carl Honoré. Hidastaminen on paljon muutakin kuin nelipäiväiseen työviikkoon siirtymistä. Mitä tapahtuu, kun hölläämme?
Videoyhteys avautuu. Ruutuun ilmestyy charmantisti hymyilevä mies. Hän on maailman- laajuisen Slow-liikkeen, suomeksi hitausliikkeen, kummisedäksi kutsuttu menestyskirjailija, puhuja Carl Honoré. Hän on jo vuosikausia matkustanut ympäri maailmaa puhumassa siitä, miksi meidän tulisi suhtautua järjettömän kiireiseen menoomme uudella tavalla.
Nyt Honoré istuu kotitoimistossaan Etelä-Lontoossa. Hänen viestinsä meille on puhutteleva: selvitäksemme nopeatempoisessa maailmassa meidän on hidastettava.
Hän väittää, että elämän tahdin hidastaminen parantaa huomattavasti elämän- laatuamme. Saamme mielenrauhaa, terveyttä, keskittymiskykyä, tekemisen iloa, tehokkuutta, uutta merkitystä ja itsetuntemusta.
”Koko maailma on addiktoitunut kiireelle. Siksi meidän täytyy pelastaa itsemme vauhtisokeudelta. Muutoin törmäämme lopulta seinään”, hän toteaa.
Lukuisat ihmiset ympäri maailmaa ovat havahtuneet Honorén tavoin. Hän sanoo, että etenkin länsimaissa on nousemassa suosioon ajatus vähemmän stressaavasta tavasta elää.
Nykymenossa meitä jäytää aikasairaus. Kello tikittää aina edellämme. Jopa vapaa-ajallamme aikataulutamme tekemisiämme ja vilkuilemme kelloa. Puhumattakaan addiktiostamme älypuhelimeen.
”Työmme, terveytemme ja ihmissuhteemme kärsivät siitä, että puskemme eteenpäin osaamatta hellittää”, Honoré sanoo.
Carl Honoré on tavoittanut yleisönsä. Hän sanoo, että on siitä iloinen, muttei yllättynyt. Päinvastoin hän on vakuuttunut, että hidastaminen on luonnollinen vastareaktio oravanpyörälle.
”En oikeastaan näe enää muuta vaihtoehtoa. Jos jatkamme ryntäilyä ja ahneuttamme saada koko ajan lisää, myös ympäristöllemme käy huonosti. Ilmastonmuutos on jo hälyttävä merkki siitä.”
Länsimaalaisilla on pakkomielle nopeuteen
Honoré korostaa, että hidas elämä ei ole yhteiskunnasta vetäytymistä tai pakenemista.
”Voimme hidastaa tahtia ja silti elää modernissa yhteiskunnassa sopusoinnussa kehittyvän teknologian kanssa.”
Honorén mielestä meillä länsimaalaisilla on pakkomielle nopeuteen. Sitä haastamaan on syntynyt Slow-liike. Yhä useampi haluaa ja myös uskaltaa painaa jarrua ja hidastaa.
Vuonna 2004 ilmestyneessä esikoiskirjassaan In Praise of Slow Honoré kirjoitti Slow-liikkeestä: ”Kyseessä on kulttuurivallankumous sitä ajatusta vastaan, että nopeampi on parempi.”
Slow-ajattelussa ei pyritä tekemään kaikkea hitaasti vaan sopivalla nopeudella. Joskus nopeasti, joskus hitaasti. Joskus taas on hyvä olla tekemättä yhtään mitään.
Asiat halutaan tehdä mahdollisimman hyvin sen sijaan, että ne tehtäisiin mahdollisimman nopeasti. Laatu on määrää tärkeämpi joka asiassa, olipa kyse sitten työstä tai ruoasta.
”Hidastaminen vaatii opettelua. Itse olen vähentänyt tahtia pitkään, mutta silti minulla on yhä taipumusta yli- nopeuteen”, Honoré tunnustaa.
"Kiire on tapa juosta karkuun omaa itseä. Suorittamisen keskellä ei tarvitse pohtia olennaisia asioita itsessään."Carl Honoré
Ihmisillä on oma syynsä herätä hidastelulle. Joillekin se voi olla äkillinen sairastuminen tai läheisen menettäminen, toisille burnout. Honoré itse havahtui parikymmentä vuotta sitten.
Hänen poikansa oli tuolloin pieni. Isällä oli tapana laittaa poika nukkumaan. Poika halusi, että isä viettää hänen kanssaan aikaa ja lukee rauhassa iltasatuja. Isä oli kuitenkin kärsimätön, ja jopa satujen lukemisesta oli tullut suorittamista.
Honoré tajusi elävänsä kuin pika- kelauksella, kun hän luki pojalleen satua Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä.
”Hypin yli virkkeitä ja kappaleita. Se aiheutti pojassani hämmennystä. Hän kysyi, että ’isi, miksi tarinassa on vain kolme kääpiötä? Missä Jörö on?’”
Paha olo väistyi hidastamisen myötä
Eräänä päivänä Honoré näki lehdessä vinkkejä ajansäästöön. Joukossa mainittiin minuutin pituiset iltasadut. Hän oli ensin tohkeissaan. Lumikki-satu 60 sekunnissa. Sitten hän ajatteli, että tämähän on aivan älytöntä.
Honoré ymmärsi myös, että oli jo pitkään voinut huonosti osaamatta ja uskaltamatta pysähtyä. Nyt hänen täytyi muuttua. Kokemus oli käänteentekevä.
”Tiedostin ensimmäistä kertaa, että juoksin kilpaa elämän kanssa sen sijaan, että eläisin sitä. Siitä alkoi hidastamiseni.”
Honoré on tutkinut siitä lähtien hidastamisen vaikutuksia ihmisiin ja yhteiskuntaan. Hän toimii oman esimerkkinsä avulla hitaan elämän sanansaattajana, minkä vuoksi häntä kutsutaan myös hitauden apostoliksi.
Hän ei itse halua asettua gurun asemaan vaan suhtautuu titteleihinsä humoristisesti.
”Kun olin keräämässä tietoa ensimmäistä hidasta elämää käsittelevää kirjaani varten, sain poliisilta ylinopeussakot”, Honoré kertoo ja naurahtaa.
Hitaan työnteon lisäksi puhutaan myös hitaasta kokkaamisesta, hitaasta syömisestä, hitaasta treenaamisesta, hitaasta vanhemmuudesta ja hitaasta seksistä.
Slow-liikkeen sisään on maailmalla syntynyt myös Slow Food -liike. Se opettaa, miksi on tärkeää luopua pikaruoasta ja hotkimisesta.
”Ahmiminen tekee meidät huonovointisiksi”, Honoré sanoo.
Tänä päivänä hän rakastaa kokkaamista kaikessa rauhassa ja hyvistä raaka- aineista. Hän pitää pitkän ruokatunnin ja valmistaa lounaansa itse.
”Pyrin myös syömään rauhassa ja jakamaan aterioita läheisteni kanssa. Kun olen läsnä, myös keho ja mieli kiittävät. Voin paljon paremmin.”
Ajankäytöstä ja tuottavuudesta on tullut mantra
Hidastaminen ei ole pelkästään sitä, että jättää päivätyönsä ja muuttaa maalle kasvattamaan luomuruokaa tai tekee nelipäiväistä työviikkoa.
”Se on elämänasenne ja tapa toimia tietoisena ja läsnä. Se kumpuaa ajattelun muutoksesta.”
Jotta ymmärtäisimme, miksi tarvitsemme hidastamista, meidän on tiedettävä, miten kiire luikerteli elämäämme.
Honoré kääntää historian lehtiä taaksepäin aina antiikin Roomaan, jossa ihmiset ryhtyivät rytmittämään päivää eri jaksoihin. Tarkoituksena oli ehtiä saada tehtyä kaikki päivälle asetetut askareet.
”Käsite deadlinesta syntyi jo tuolloin. Jokainen tietää kokemuksesta, että jos määräaikoja on liikaa, tulee kiirettä, ahdistusta ja hätäilyä.”
Yhdysvaltain perustuslain syntyynkin vaikuttanut monitoimimies Benjamin Franklin lanseerasi 1700-luvulla sanonnan ”Time is money” – aika on rahaa. Aikaa tuli käyttää järkevästi, jotta voisi tienata mahdollisimman paljon rahaa.
Ajankäytöstä ja tuottavuudesta tuli mantra, joka levisi nopeasti ympäri maailman. 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa teollisen vallankumouksen myötä tehokkuuden ihanne soluttautui kaikkialle.
Meihin juurtui ajatus, että asioita on tehtävä aina vain nopeammin ja nopeammin, vähemmässä ja vähemmässä ajassa.
”Hyvän elämän mittari on ollut näihin päiviin saakka se, että enemmän on enemmän. Nyt aletaan ymmärtää, että vähemmän onkin enemmän.”
Hidastaminen lähtee aina omasta päätöksestä. Honorén mukaan ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa aloittaa. Tärkeintä on mielentila, jossa asioita tehdään.
"Huomasin juoksevani kilpaa elämäni kanssa sen sijaan, että eläisin sitä."Carl Honoré
Priorisointi antaa aikaa merkityksellisille asioille
Voit itse kokeilla, miten se voisi toimia omassa elämässäsi. Honoré antaa ohjelistan: Tee vähemmän, keskity itseesi ja muihin ihmisiin, ota aikaa itsellesi ja vietä aikaa yksin esimerkiksi luonnossa. Ole läsnä hetkessä, aja ja syö hitaammin.
Laita puhelin ja älylaitteet syrjään hetkeksi, hiljennä laitteiden ilmoitukset ja keskity vain yhteen tehtävään kerrallaan.
Pyri myös siihen, että et tee töitä vapaa-aikana ja viikonloppuisin.
Opettele myös sanomaan ei. Honoré muistuttaa, että mitä enemmän juoksemme vain muiden toiveiden ja tarpeiden perässä, sitä enemmän tuhlaamme aikaamme.
”Kun sanot ei asioille, jotka eivät ole niin tärkeitä, samalla sanot kyllä asioille, joilla on merkitystä.”
Honoré kertoo olevansa nyt huomattavasti onnellisempi kuin ennen hidastamisen aloittamista. Hitaus auttaa olemaan läsnä itselle ja myös toisille.
Hän kertoo tästä esimerkin. Kun hän oli aikoinaan lähdössä Yhdysvaltoihin ensimmäiselle kirjakiertueelleen, hänen poikansa antoi isälleen itse tekemänsä kortin, jossa oli Tintti-tarra.
”Olimme juuri lukeneet Tintti-kirjoja. Kysyin, oliko hän tehnyt kortin toivottaakseen minulle hyvää matkaa. Hän vastasi, että kortti oli maailman parhaalle iltasatujen lukijalle.”
Kiireen ylistämisellä haetaan hyväksyntää
Kiire on yhteiskunnassamme hyve, ja kiireinen on ahkera eli hyvä ihminen. Siksi kiireen ylistäminen on Honorén mukaan myös tapa hakea hyväksyntää. On hyväksyttävämpää jatkaa oravanpyörässä kuin hypätä siitä pois.
”Kiire on myös tapa juosta karkuun omaa itseä. Suorittamisen keskellä ei tarvitse kohdata itseä ja pohtia olennaista eli sitä, kuka minä olen.”
Honoré muistuttaa, että hidas ei ole missään nimessä yhtä kuin laiska. Aiemmin hidastelijoihin on suhtauduttu kielteisesti. He olivat vätyksiä, haihattelijoita ja yhteiskunnan elättejä. Eli kaikkea sitä, mitä kukaan ei halua olla.
Tämä johtuu siitä, että hitauden filosofia on ymmärretty väärin. Nyt tämäkin on muuttumassa. Etenkin nuoremmat sukupolvet ymmärtävät luonnostaan hidastamisen hyödyt.
”Elämästä saa enemmän irti, kun sille antaa aikaa.”
Hidasta töissä
1. Kuuntele hitaasti. Kun juttelet kahden kesken jonkun kanssa, keskity ja kuuntele häntä tarkkaan. Ole läsnä ja tietoinen omasta tavastasi keskustella.
2. Pidä taukoja. Merkitse kalenteriisi säännöllisiä taukopaikkoja. Ota myös ylimääräisiä taukoja, jos tunnet siihen tarvetta.
3. tee ”not to do” -lista. Kevennä kalenteriasi ja pohdi, mitä voit jättää pois. Voitko peruuttaa tapaamisen? Jättää illallisen väliin?
4. Priorisoi ja delegoi. Pysähdy miettimään, mitkä tehtävät todella kaipaavat aikaasi ja huomiotasi. Delegoi tai poista tarpeeton. Tämä on hyvä tehdä oman työn lisäksi myös tiimin kanssa.
5. Lähde happihyppelylle. Poistu työpöytäsi äärestä ja tee pieni kävelylenkki mielellään ulkona. Pistäydy läheisessä puistossa tai kävele työpaikkasi rakennuksen ympäri. Voit ottaa kävelylle mukaan myös työkaverisi. Ulkona on usein luontevampaa jutella toisten kanssa.
Lähde: Carl Honoré
Carl Honoré
on kanadalais-skotlantilainen palkittu tietokirjailija, luennoitsija, mediapersoona ja Slow-liikkeen puhemies. Hän on julkaissut hidastamisesta useita teoksia, joita on julkaistu yli 35 kielellä. Suomeksi on niistä on julkaistu Slow: Elä hitaammin! (Bazar 2006). Hänen teoksestaan In Praise of Slow (Harper San Francisco 2004) tuli lyhyessä ajassa kansainvälinen bestseller.
Honoré on kirjoittanut aiheesta myös lastenkirjan It’s the Journey Not the Destination (Magic Cat 2022) ja esiintynyt TED-puhujana. Arvokasta vanhenemista hän käsittelee kirjassaan Bolder – Making the Most of Our Longer Lives (Simon & Schuster 2018).
Honoré asuu Lontoossa vaimonsa kanssa. Heillä on kaksi aikuista lasta.
