Asiat tapahtuvat tietyssä järjestyksessä ja tarkoituksella, radiojuontaja, yrittäjä Heidi Suomi, 47, uskoo. Hänen elämänsä on kiepahtanut päälaelleen viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Vuosiin on mahtunut kipeä ero, suru lapsettomuudesta, avioliitto ja uusperheen perustaminen. Ja kun elämä hieman tasaantui, vakava sairastuminen oli viedä Heidin hengen.

”Kaikesta voi selviytyä. Vaikka minua satutettiin syvästi, olen nyt onnellinen. Olen vihdoin saanut perheonnen, jonka luulin olevan minulle mahdotonta”, hän sanoo.

Olen luopunut perhehaaveestani, Heidi kertoi kuusi vuotta sitten televisiossa Marja Hintikan keskusteluohjelmassa. Ruudussa nähtiin levollinen ja tilanteensa kanssa sinut oleva Heidi. Taustalla oli raastavia tapahtumia, joiden käsittely vei häneltä kauan aikaa.

Heidi oli käynyt avomiehensä kanssa vuosien ajan hedelmöityshoidoissa. Hoidot ovat fyysisesti rankkoja, joten niistä pidettiin välillä taukoja. Yhden hoitotauon aikana Heidi tuli kerran luonnollisin keinoin raskaaksi, mutta odotus päätyi keskenmenoon varhaisessa vaiheessa.

”Lapsettomuuden hyväksyminen ei ollut helppoa. Luulin, että biologinen lapsi olisi ainoa autuaaksi ja onnelliseksi tekevä asia.”

Hedelmöityshoitoja jatkettiin keskenmenon jälkeenkin, ja Heidin oli määrä mennä lapsettomuusklinikalle uuteen alkion istutukseen. Sen piti tapahtui maanantaina. Sunnuntaina puoliso ilmoitti Heidille haluavansa erota. Tuolloin avoliittoa oli takana kuusi vuotta.

”Kuulin, että hänellä oli toinen. Se sunnuntai on ollut tähänastisen elämäni vaikein päivä, petetyksi tuleminen oli hirveä sokki. Jouduin hyvästelemään 38-vuotiaana paitsi puolisoni myös perhehaaveeni.”

Heidi haki apua terapiasta ja ystäviltä.

”Menetin tuolloin monia ihmissuhteitani, koska takerruin ystäviini liikaa. Puhuin ­loputtomasti itsestäni enkä kyennyt olemaan yksin. Uuvutin ystäviäni murheillani.”

Heidi oli aluksi katkera kohtalostaan. Hän tiesi, ettei kykenisi sitoutumaan uuteen ihmiseen saati ­harkitsemaan lapsen hankkimista pitkään aikaan. ­Perhehaave oli romuttunut yhdessä hetkessä hänestä riippumattomasta syystä.

Jotkut ystävyyssuhteista ovat palautuneet ennalleen sittemmin mutta eivät kaikki. Heidiä on harmittanut jälkeenpäin se, että hän kuormitti läheisiään liikaa.

”Onneksi en katkeroitunut pidemmäksi aikaa vaan pystyin lopulta jatkamaan eteenpäin ja ajan mittaan jopa nauttimaan yksinolosta.”

Tinder-treffit muuttivat kaiken helmikuussa 2017. Silloin Heidi tapasi nykyisen aviopuolisonsa Arton.

Heidistä on huvittavaa, että he kohtasivat ensimmäisen kerran juuri deittisovelluksessa, sillä he olisivat voineet helposti tavata toisensa kasvotustenkin. Molemmat ovat pelanneet aiemmin lentopalloa ja osallistuneet moniin samoihin turnauksiin. Heillä on myös useita yhteisiä ystäviä ja tuttavia.

”Jos olisimme kohdanneet 10 vuotta aiemmin, meillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta. Mutta nyt tähdet olivat oikeassa asennossa ja oli meidän aikamme.”

Alle vuoden päästä tapaamisesta Heidi oli muuttanut Helsingistä yhteiseen kotiin Hämeenlinnaan. Kihloihin pari meni kesällä 2019 ja maistraatissa naimisiin joulukuussa 2020. Pandemian vuoksi häät vietettiin vasta heinäkuussa Hämeenlinnassa Aulangon maisemissa.

Heidi on ollut kerran aikaisemmin naimisissa, mutta liitto päättyi 2006 yhdentoista yhteisen vuoden jälkeen.

”Arton kanssa solmittu avioliitto on enemmän juridinen ja järkevä päätös, sillä meillä oli yhteinen omakotitalo ja yritys jo ennen avioliiton solmimista. Olimme sitoutuneet toisiimme ennen naimisiin menoa.”

Heidi ei pidä avioliittoa rakkauden mittarina vaan järjestelynä, joka turvaa molempia osapuolia.

”Suhtaudun avioliittoon nykyisin kiihkottomammin kuin nuorempana. Toki on ihanaa olla naimisissa ja tuntuu hyvältä, kun puolisoni kutsuu minua vaimokseen.”

Arton kanssa pakettiin kuuluvat hänen kolme lastaan aiemmasta liitosta. He asuvat kahden viikon pätkissä vuorotellen molemmilla vanhemmillaan.

”Uusperheessä olen saanut tuntea bonusvanhemman iloa ja onnea, vaikka lapset eivät ole biologisesti omiani.”

Parisuhteen ja yhteisen yrityksen pyörittäminen on käynyt helpommin kuin Heidi alun perin oletti. Hänellä ja Artolla on Hämeenlinnassa Padel King -niminen padelkeskus. Kun lapset ovat äidillään, pari tekee pitkiä työpäiviä.

”Otamme välillä rajusti yhteen, sillä annamme toisillemme hyvin suoraa palautetta, jos olemme asioista eri mieltä. Välillä stressi on kova ja pinna kireällä, mutta osaamme ottaa myös parisuhdeaikaa lähtemällä kaksin lomareissuille.”

Heidi kuvailee hänen ja Arton parisuhdetta rakastavaksi ja tasapainoiseksi.

”Elämäämme mahtuu paljon sähellystä ja sinkoilua sinne ja tänne, mutta taustalla on koko ajan varmuus toisistamme.”

Molempien vahva sitoutuminen tuntuu Heidistä erityisen tärkeältä hänen aiempien kokemustensa vuoksi.

”Ihmettelen joskus itsekin, miten olen uskaltautunut luottamaan enää kehenkään sen jälkeen, kun tulin petetyksi. Mutta eihän rakkaus ole mahdollista ilman luottamusta, ja haluan elämääni rakkautta.”

Jo suhteen alkuvaiheessa molemmille oli selvää, ettei heille tulisi yhteisiä lapsia.

”Meidän ei tarvinnut käydä keskustelua siitä, onko lapsiluku täynnä vai ei. Kolmen lapsen isänä Arto oli asian suhteen hyvin ehdoton, ja olen sinut sen kanssa, ettei mieheni halua yhteisiä lapsia.”

Heidin bonuslapset ovat nyt 10-, 13- ja 15-vuo­tiaita. Seurustelun alkaessa nuorin oli vielä päiväkodissa.

Ensitapaaminen koitti muutaman kuukauden ­seurustelun jälkeen, kun Arto haki jalkaleikkauksesta toipuvan Heidin sairaalasta kotiinsa ja esitteli ­lapsilleen. Samalla Heidi kohtasi ensimmäisen kerran tulevan anoppinsa, Arton äidin, joka oli ollut lapsenvahtina.

”Tutustuminen alkoi luontevasti. Yhdessä ihmettelimme paketissa olevaa jalkaani ja kävelykeppejäni. ­Kaikille oli selvää alusta alkaen, että olen tullut jäädäkseni.”

Heidiä jännitti hänen kahden kissansa ja lasten koiran yhteiselo, mutta nekin ovat löytäneet paikkansa uudesta perheyhteisöstä. Alkuun hän pohti omaa rooliaan. Varaäidin rooli ei ole tuntunut omalta. Lapset kutsuvat häntä Heidiksi.

”En ole kovin äitimäinen bonusvanhempi. Totta kai teen lapsille ruokaa ja kuskaan silloin tällöin ­harjoituksiin, mutta ne asiat eivät tapahdu automaattisesti. Minulta ei ole koskaan edellytetty tai vaadittu sellaista.”

Arto saattaa kysyä apua esimerkiksi kuskailuihin mutta ei närkästy, jos Heidi ei ehdi. Mies ei heittäydy marttyyriksi vaan osaa kiittää, kun Heidi voi olla avuksi.

”Arvostan sitä, että olen saanut määritellä itse oman roolini uusperheessä ja valita, miten paljon osallistun lasten elämään. Myös minun on voitava viihtyä yhteisessä kodissamme.”

Omasta lapsuudenperheestään Heidi on omaksunut kurinalaisuuden. Isä saneli kotiintuloajat, joista ei luistettu.

Pelisäännöt toivat Heidin mielestä turvallisuudentunnetta ja opettivat järjestelmällisyyttä. Siksi myös hän haluaa opettaa bonuslapsilleen auktoriteettien kunnioitusta, muiden ihmisten arvostamista ja hyviä tapoja.

Kyynärpäitä ei pidetä ruokapöydällä, eikä myöhästelyä katsota hyvällä. Likapyykkiä ei ripotella sinne tänne ja omat jäljet korjataan. Bonusvanhemman roolissa hänen on pitänyt kohdata myös omia heikkoja pisteitään.

”Minua ja kärsivällisyyttäni on testattu uusperheessä monta kertaa, ja rajojani kokeillaan välillä edelleen. Silloin saatan nillittää samoista asioista, kunnes menetän hermoni.”

Heidi on tarkka luonne, joka tekee itse kaiken kerralla kunnolla.

”Siksi minun on vaikea ymmärtää toisenlaisia tapoja tehdä. Onneksi meillä on ­mieheni kanssa yhteiset pelisäännöt lapsille, muuten auktoriteettini rapistuisi hetkessä. Vedämme yhtä köyttä myös lasten äidin kanssa, ja siitä olen erityisen kiitollinen.”

Uusperheen arjessa on myös paljon iloa ja rentoa yhdessäoloa. Yhteistä tekemistä on helppo keksiä, sillä koko porukka harrastaa liikuntaa ja seuraa mielellään urheilua niin kisakatsomoissa kuin televisiostakin. Heidi on entinen yleisurheilija ja 400 metrin kaksinkertainen Suomen mestari.

”Olin tunnollinen koululainen, joten minulle on luontevaa auttaa lapsia läksyissä. Nautin myös hetkistä, jolloin pelaamme yhdessä lautapelejä. On tärkeää löytää koko perhettä yhdistäviä asioita, sillä arjen hetket hitsaavat meitä yhteen.”

Heidi nauttii erityisesti koko perheen yhteisistä ruokailuista.

”Lapset eivät ehkä osaa arvostaa sitä yhtä paljon kuin minä, mutta minulle on tärkeää, että istumme edes vartin saman pöydän ääressä ja jokainen kertoo päivän kuulumisensa.”

Artikkeli on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 14/22.