Trendi

Hanna Tikander urheili ja piti suosittua podcastia, vaikka sisällä myllersi: ”Aluksi masennusdiagnoosi hävetti”

Hanna Tikander urheili ja piti suosittua podcastia, vaikka sisällä myllersi: ”Aluksi masennusdiagnoosi hävetti”
Masennuksesta toipuminen toi värit takaisin Hanna Tikanderin mieleen. Hänen vaatteistaan ja kotoaan ne eivät koskaan kadonneetkaan.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 29.6.2022

"Viime vuoden keväällä asuin väliaikaisesti kaverini luona, sillä olin irtisanonut asuntoni, eikä uutta ollut vielä löytynyt. Makasin tuon upean kämpän lattialla toivottomana.

Odotin tuolloin psykiatrin lausuntoa. Se tarvitaan, jotta pääsee Kelan tukemaan psykoterapiaan, ja olin odottanut sitä jo kuukausia. Elämäni tuntui niin raskaalta, että pelkäsin, etten enää jaksa. Päässäni pyöri jopa itsetuhoisia ajatuksia.

Hanna Tikander, 28, on podcast-juontaja. Hänellä on oma Selvin päin -podcast ja yhteinen Mimmit sijoittaa -podcast Pia-Maria Nickströmin kanssa. Tikander asuu Helsingin Kalliossa 32 neliön yksiössä. Talo on rakennettu 1920-luvulla, ja koti on hänen ensimmäinen omistusasuntonsa, jonka hän osti loppuvuonna 2021. ”Olen muuttanut elämässäni 28 kertaa. Kun näin tämän asunnon ja sen kolme ikkunaa, tiesin heti, että tämä se on.”

Raskaa harmaa pilvi

Masennukseni oli saanut alkunsa jo vuosia aiemmin. Minulla oli ollut alakuloisia kausia vähän päälle parikymppisestä asti. Taustallani ei ollut mitään suurta traumaa, mutten ollut koskaan käsitellyt vaikeita tunteitani.

Olin 13-vuotias, kun vanhempani erosivat. Turrutin tuskan alkoholilla ja pitämällä hauskaa. Samoin jatkoin myöhemminkin elämässäni. Kun kohtasin suruja, lähdin bilettämään. Tykkäsin juhlia, juoda ja tanssia.

Vuoden 2019 syksyllä jokin kuitenkin muuttui. Päätin, että tämä oli tässä, en juo enää. Tuona viikonloppuna ei tapahtunut mitään erityistä, mutta ymmärsin, etten elä sellaista elämää, jota haluan elää. Jatkuva juhliminen ei vie minua kohti oikeita unelmiani. Lopetin, enkä ole juonut sen jälkeen alkoholia, ellei sitä ole ollut kombuchassa tai alkoholittomassa oluessa.

Seinän sävy on Tikkurilan Tuulihaukka. ”Värit merkitsevät minulle kotoisuutta. Lapsuudenkotini olivat värikkäitä, enkä ole koskaan asunut seesteisessä valko-beigessä kodissa.”

En osannut arvata, että juomisen lopettaminen pahentaisi masennustani. Kun en enää turruttanut tunteitani alkoholilla, ne nousivat pintaan.

Oli kuin päälläni olisi ollut raskas harmaa pilvi, joka tuntui epätoivoisen paksulta. Tiesin, että pilven takana on valoa, ja halusin mennä sitä kohti, mutten pystynyt. Elämäni ei oikein tuntunut miltään, vain mitättömältä. Tulevaisuuttani en nähnyt, se oli jotain epätodellista ja pelottavaa.

Vaikka olin masentunut, en jäänyt sänkyyn makaamaan, vaan menin ja tein. Ajattelin, että minun on pärjättävä, enkä koskaan esimerkiksi ottanut töistä lomaa.

Pystyin näin peittämään masennuksen, eikä se välittynyt ulkopuolisille. Näyttihän elämäni hyvältä ulkoapäin: urheilin, join vihersmoothieita ja pidin suosittua podcastia.

Minusta kuitenkin tuntui, ettei kukaan välitä tai pidä minusta. Itsetuntoni oli heikko. Olin ärtyinen ja itkuinen, enkä luottanut ihmisiin.

”Pieni sekamelska on sisustuksessa vain hyväksi. Se kertoo persoonastani ja rohkeudesta.”

Asiasta puhuminen julkisesti on helpottanut häpeää

Vuoden 2020 syksyllä tajusin, etten selviä masennuksestani yksin, ja soitin terveyskeskukseen.

Noin puoli vuotta myöhemmin sain vihdoin diagnoosin vaikeasta masennuksesta ja toipumiseni alkoi. Aluksi diagnoosi oli kuitenkin vaikea asia: sitä väritti häpeä, sillä minun oli vaikea myöntää, etten pärjännytkään yksin. Olin aina ollut vahva. Miten oli mahdollista, että minulla on masennus, käyn terapiassa ja käytän mielialalääkkeitä? Ajattelevatko ihmiset, että olen heikko?

Salasin masennusdiagnoosini puolisen vuotta. Sitten viime syksynä muutama vaikuttaja julkaisi Instagramissa kuvan aamiaisestaan, johon kuului mielialalääkkeitä. Silloin tuntui, että nyt on hyvä hetki tulla kaapista, ja tein samoin. Aloin myös puhua aiheesta Selvin päin -podcastissani. Asiasta puhuminen julkisesti on helpottanut häpeää.

”Vaikken ole muuten ollut aina itsevarma, olen silti uskaltanut pukeutua rohkeasti.”

Hanna Tikander

Eilen Instagramissa tuli vastaan muisto vuoden takaa, kun olin juuri saanut diagnoosin. Kävelemme siinä ystäväni kanssa illalla apteekkiin, jonne olemme menossa hakemaan minulle mielialalääkkeitä.

Elämäni tuntuu nyt aivan erilaiselta kuin tuossa kuvassa. Näen taas värejä ja tulevaisuuteni kirkkaana. Tunne on sama kuin nuorempana: kaikki riippuu minusta. Voin vihdoin todella hyvin.

Kakluunin reunalla on pieni vaasi, jolla on kiinnostava tarkoitus: vaaseja on kaksi ja niihin säilötään aikanaan Tikanderin ja hänen äitinsä tuhkat. ”Äiti vähän loukkaantui, kun olin laittanut vaaseihin kukkia!”

Remontti yhdisti isän kanssa

Masennuksesta toipuminen toi myös isäni takaisin elämääni. Olimme ajautuneet erillemme vanhempieni eron jälkeen, ja kun masennuin, minun oli vaikea kohdata isääni. Halusin näyttää hänelle, että pärjään. Minulla oli samaan aikaan huono fiilis siitä, ettemme juuri tavanneet, ja siitä, etten voinut olla oma itseni, kun tapasimme.

Viime vuonna törmäsimme sattumalta, kun olin juuri ostanut ensiasuntoni. Tuntui, että niin oli tarkoitettu tapahtuvaksi. Asuntoni yhdisti meidät. Isäni auttoi minua remontoimaan sen, ja siitä tuli yhteinen projektimme.

Minusta tuntuisi oudolta käydä isäni kanssa ravintolassa tai kahvilla. Sen sijaan olemme käyneet hyviä keskusteluja niin, että isä on seisonut keit­tiön tasolla ja mittaillut kattoa. Tapasimme loppuvuonna lähes päivittäin, ja tunnen vahvasti, että tästä lähtien isä tulee pysymään elämässäni.

”Mielestäni värejä ei voi olla liikaa. Tykkään myös sekoittaa kuoseja, enkä seuraa sääntöjä. Raitaan en pukeudu koskaan, siinä tunnen oloni epämukavaksi.”

Hanna Tikander

"Tunsin minulle tarkoitetun rakkauden"

Olen ollut sinkkuna nyt viisi vuotta ja suurimman osan ajasta olen ajatellut, että tapaan kyllä vielä jonkun. Viime vuonna aloin kuitenkin pelätä, että entä jos olenkin niitä harvoja, joille ei ole tarkoitettu ketään. Saatan vajota ajatuksiini, olen itsenäinen ja itsepäinen, ja rakastan omaa aikaani – mitä jos kukaan ei tule ikinä hyväksymään minua sellaisena kuin olen?

Viime syksynä olin äitini kanssa viikonlopun pituisella hyvinvointiretriitillä, jossa keskityttiin feminiiniseen energiaan. Sen jälkeen pelkoni katosi. Tunsin minulle tarkoitetun rakkauden. Minun ei tarvitse olla huolissani siitä ja voin tapailla ihmisiä vapaasti.

En tiedä, kohtaanko rakkauden kuukauden vai kymmenen vuoden päästä, mutta se on tulossa.”

”Pidän näyttävistä vaatteista, jotka herättävät tunteita, ja ostan lähes kaiken käytettynä.” Sininen nahkatakki ja -housut ovat Iso-Roobertinkadun Fidasta.

Tikanderin vinkit alkoholittomiin juomiin

Muri Passing clouds

”Alkoholiton natuviini on ihanan pehmeä. Join sitä Hailuodossa kesällä, ja läpi talven lasillinen palautti ajatukset lämpöisiin kesäpäiviin. ”

Kuplavesi jäillä, limellä ja viinilasista

”Juon kaikki holittomat aina viinilasista. Näin saa juhlantunteen.”

Club-Mate

”Teejuoma, joka sisältää luonnollista kofeiinia. Täydellinen juoma iltaan, kun aikoo jaksaa tanssia aamuun asti.”

Kommentoi +