Kansanedustaja Fatim Diarra ei käytä somefilttereitä – nostaa esiin niiden rasistisen puolen: ”Miksi haluaisin osallistua sellaisen kauneusihanteen vahvistamiseen?”
Ihana juuri näin
Kansanedustaja Fatim Diarra ei käytä somefilttereitä – nostaa esiin niiden rasistisen puolen: ”Miksi haluaisin osallistua sellaisen kauneusihanteen vahvistamiseen?”
Somefiltterit vaalentavat yleensä ihoa ja kaventavat piirteitä, Fatim Diarra muistuttaa Ihana juuri näin -podcastissa. ”En ajattele, että minun pitäisi parannella piirteitäni digitaalisesti, että näyttäisin kauniilta.”
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 19.4.2023
Kauneus ja Terveys

Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra puhuu Kauneus ja Terveys -lehden Ihana juuri näin -podcastissa kohtaamastaan vihapuheesta ja seksuaalisesta häpäisystä ja siitä, miten on opetellut tuntemaan itseään kohtaan empatiaa.

Fatim kertoo podcastissa, kuinka oman itsen pilkkaaminen oli hänelle nuorempana keino suojautua tilanteissa, joissa hän koki itsensä vääränlaiseksi. Kun syrjinnän ja pilkan uhka ovat aina läsnä, on helpompi kovettaa itsensä ja ottaa valta tilanteessa sanomalla itse ne pahimmat asiat.

”Muut näkivät Fatimin, joka oli aika railakas ja räväkkä. Minulla oli sellainen hirvittävä tapa, että heitin vitsiä itse itsestäni. Käytännössä sanoin ne kaikista rumimmat sanat ja törkeimmät jutut ensimmäisenä, ettei kukaan muu niitä päässyt sanomaan. Se oli vallan ottamista itselle itseinhon, sisäistetyn vähemmistöstressin ja minävihan kautta”, Fatim sanoo podcastissa.

”Nykyisin katsoin lempeydellä sitä Fatimia, joka kertoi törkeitä vitsejä itsestään pelätessään, joku hänet hylkäisi. Samaan aikaan se loi valheellista turvallisuuden tunnetta.”

Fatim ei halua parannella piirteitään somefilttereillä

Fatim Diarra ottaa podcastissa kantaa myös somefilttereiden käyttöön. Fatimilla on Instagramissa tuhansia seuraajia, eikä hän käytä somepalveluiden työkaluja, joilla omia piirteitään voi muokata.

”En ajattele, että minun pitäisi parannella digitaalisesti piirteitäni, että näyttäisin kauniilta. Se ei ole se esimerkki, mitä haluan kenellekään antaa, ja filttereissä on myös rasistinen puoli. Filtterit yleensä vaalentavat ihoa. Miksi haluaisin osallistua sellaisen kauneusihanteen vahvistamiseen, jossa vaaleampi iho on kauniimpi kuin tummempi iho.”

”Filtterit myös kaventavat nenää enemmän eurooppalaisen nenän muotoon. En halua osallistua sellaiseen. Minulla on länsiafrikkalainen nenä, ja se on aivan fine. Kieltäydyn omalla toiminnallani vahvistamasta ajatusta siitä, että jotta musta ihminen on kaunis, hänen pitäisi käyttää filttereitä näyttääkseen enemmän valkoiselta. Kieltäydyn siitä.”

Kuuntele Fatimin tarina

Fatim Diarra kertoo Ihana juuri näin -podcastissa, miten hän pääsi irti vahingollisesta minäpuheesta. Entä miten hän on opetellut tuntemaan empatiaa myös itseään kohtaan? Entä mitä tarkoittaa se, että hän on karsinut elämästään ikävät ihmiset?

Fatimin kanssa keskustelee Kauneus ja Terveys -lehden toimituspäällikkö Sari Hannikainen. Keskustelu on nauhoitettu ennen vaaleja.

Kuuntele: Spotify ja ApplePodcasts

Kommentoi +