Miisa, 55, oli usein myöhässä, tämä radikaali elämänmuutos lopetti kiireen
Kun Miisa Mink päätti rauhoittaa arkensa, hänen työmatkansa Iso-Britanniaan saattaa kestää kaksi päivää.
Matka töihin kestää Miisa Minkillä, 55, joskus kaksi vuorokautta. Hänellä on siihen hyvin aikaa. Vuonna 2013 hän nimittäin teki ison päätöksen: hän päätti luopua kiireestä.
Siihen aikaan Miisa asui sveitsiläiskanadalaisen puolisonsa ja 4-vuotiaiden kaksosten kanssa viihtyisällä omakotitaloalueella Lontoossa. Työkseen hän johti markkinointisuunnittelutoimistoa ja omisti osuuden kahvilasta. Vapaalla hän ratsasti.
Päivät täyttyivät tekemisestä. Miisa ei malttanut lopettaa käsillä olevaa tehtävää, kunnes oli pakko juosta palaveriin ja kiiruhtaa tekemään päivällistä, jonka piti olla jo pöydässä.
”Meidät on länsimaissa kasvatettu tukka putkella -meininkiin. Olin tosi hyvä piiskaamaan itseni sellaiseen tilaan, jossa olin jatkuvasti tekemässä jotakin.”
Sitten Miisa pysähtyi miettimään yritysjohtajien klassikkosääntöä: 80 prosenttia liiketoiminnan tuloksista saavutetaan usein vain 20 prosentilla työtehtävistä. Periaate näytti pätevän yritysmaailmassa, mutta Miisa halusi kokeilla sitä laajemmin elämään. Voisiko hän kasvattaa onnellisuuttaan keskittymällä arjen keskellä vain kaikkien tärkeimpiin asioihin?
Miisa alkoi pitää huolta, että ehti joogata aamuisin. Hevosten kanssa vietetty aika tuntui entistäkin tärkeämmältä. Hän alkoi tarkastella, tekikö töissä ja kotona asioita, joissa näkyivät hänen arvonsa. Miisa ei halunnut enää tehdä enemmän töitä vain ollakseen kiireinen ja ahkera.
”Huomasin, että suurin osa asioista, mitä me teemme, ovat ihan turhia.”
Taltuttaakseen kiireen Miisa lisäsi jokaisen kalenterimerkinnän eteen kymmenen minuuttia valmistautumisaikaa. Tämä oli hetki, jolloin ehti pakata tavarat ennen työtapaamiseen menoa tai hengähtää ennen kuin tarttui seuraavaan kotityöhön.
Hiljalleen arki alkoi rauhoittua. Miisa alkoi kyseenalaistaa tottumuksiaan. Ennen hän oli hyötykäyttänyt ajomatkat tallille kuuntelemalla podcasteja, joista voisi oppia jotakin uutta. Nyt hän antoi tilaa ajatuksilleen.
”Ymmärsin, että voin vain ajella tallille. Ei minun tarvitse tehdä muuta kuin siirtyä sinne.”
Suunnitelmasta huolimatta kiire toisinaan palasi. Miisaa ärsytti, jos hän huomasi kirjoittavansa viestiä, jossa kertoi tulevansa myöhässä. Hän halusi kuitenkin ottaa reilusti vastuun myöhästelystään eikä keksiä tekosyitä ja kiristää tahtia.
”Olin kiukkuinen, jos olin lipsumassa takaisin kiireeseen. Päätin yhä uudestaan, etten suostu enää siihen.”
Miisa ajattelee olevansa hyvä tekemään päätöksiä. Hän pitäytyy niissä epäonnistumisista huolimatta eikä luovuta, vaikka muutos ei tapahtuisikaan helposti.
”Päätöksen tekemiselle pitää antaa aikaa. Voi olla, että jokin asia pitää päättää vuoden tai kahden aikana monta kertaa uudelleen ennen kuin siihen juurtuu kunnolla.”
”Olin tosi hyvä piiskaamaan itseni sellaiseen tilaan, jossa olin jatkuvasti tekemässä jotakin.”
Vuonna 2016 ilmestynyt Peter Wohllebenin kirja Puiden salattu elämä teki Miisaan vaikutuksen. Kirjassa metsänhoitaja ja tietokirjailija Wohlleben kuvaa, kuinka puiden solut tunnistavat vaaroja ja puolustautuvat niitä vastaan.
Kirja oli myyntimenestys mutta sai tieteilijöiltä moitteita. Monimutkaista solubiologiaa käsiteltiin asiantuntijoiden mukaan kirjassa liian yksinkertaistaen.
Miisalle Wohllebenin kirja oli todiste solujen älykkyydestä.
”Me liitämme älykkyyden vain aivoihin. Mutta tosiasiassa sitä on kaikissa soluissa. Jos meillä on koko ajan kiire, emme pääse käsiksi tähän soluissa piilevään syvään älykkyyteen”, hän pohtii.
Miisa uskoo, että älykkyyttä on kaikkialla luonnossa: meressä, metsässä ja eläimissä. Solut tunnistavat, mikä niille on hyväksi ja pyrkivät kohti olosuhteita, joissa voivat kukoistaa. Ihmisen soluissa piilevästä viisaudesta hän saa apua, kun tunnustelee rauhassa, tuntuvatko arkiset teot tai elämän suunta oikeilta.
”Ihmiset osaavat treffien jälkeen sanoa, pitävätkö toisesta ihmisestä vai eivät. Samalla tavalla päätöksiä voi tehdä myös muiden asioiden suhteen. Ei analysoida vaan tietää sen avulla, miltä jokin tuntuu.”
Kiukkua. Sitä Miisa tunsi keväällä 2020, kun kaivosyhtiö onnistui varaamaan alueita Saimaan rannalta malmietsintään. Paikka oli Miisan mökkimaisemia. Häntä ärsytti, että yritykset saattoivat lain mukaan havitella alueita, jotka olivat sopimusten mukaan suojeltuja.
Miisasta tuli hetkessä ympäristöaktivisti. Hän keräsi nimiä adressiin, perusti Facebook-ryhmän ja järjesti mielenosoituksen. Myös omat elintavat alkoivat mietityttää.
”Olin laskeskellut, että elämäni hiilijalanjälki on 14 000 hiilidioksidiekvivalenttia, kun tavoitteena on 2 500. Enkä ollut tehnyt asialle yhtään mitään. Sitten tajusin, että jos tavoitteeni on suojella Suomen puhtaita vesiä, minun on pakko saada päästöni pienemmäksi.”
Aktivismi Saimaan suojelemiseksi sai Miisan paluumuuttamaan Suomeen kaksi vuotta sitten. Myös perhe innostui muuttamisesta. Puoliso löysi Suomesta töitä ja lapset innostuivat jääkiekon pelaamisesta.
”Tiesin, että matkustaisin paljon Lontooseen töiden takia. Oli vain keksittävä, miten se onnistuu.”
”Uskon, että kaikki muuttuu vielä hyväksi. Ihan tässä hetken päästä.”
Kun laiva keinui viime keväänä Suomenlahdella kohti Tukholmaa, Miisa tiesi tehneensä oikean päätöksen. Edessä oli kaksi vuorokautta matkustamista ja useita junanvaihtoja ennen Lontooseen saapumista. Hän oli päättänyt, että matka saisi kestää pitkään: se vähensi työmatkan päästöjä huomattavasti.
”Olin vihdoin hyväksynyt osuuteni ilmastokriisin aiheuttajana.”
Lautalla vietetyn yön jälkeen Miisa jäi Tukholmaan päiväksi. Hän tapasi ystävänsä lounaalla ja teki töitä kuten muinakin päivinä. Illalla hän nousi yöjunaan, jossa nukkuu tasokkaan hotelliyön hinnalla. Seuraavana aamuna oli pakko silti vähän juosta.
”Vaikka on luopunut kokonaan kiireestä, tulee edelleen tilanteita, joissa pitää juosta. Kuten silloin kun yöjuna saapuu kaksi tuntia myöhässä ja haluaa ehtiä seuraavaan.”
Miisa säntäsi laiturilta toiselle ja ehti junaan ajoissa. Sitten hän jatkoi työsähköposteihin vastaamista matkalla Brysseliin.
”Nyt tiedän, mitä teen toisin, kun matkustan seuraavan kerran Lontooseen. Yöjunien hytit ovat kalliita, ja kuulemma junat usein myöhässä. Tulevaisuudessa aion vältellä niitä.”
Brysselistä juna kulkee Lontooseen Englannin kanaalin ali. Saapuminen entiseen kotikaupunkiin tuntui Miisasta yhtä hyvältä kuin edellisilläkin vierailuilla.
![[Image] Miisa Mink koki oivalluksia lukiessaan Katariina Sourin Unimyytti-kirjaa. Teoksessa käsitellään suomalaisten juuria luonnonuskonnoissa. ”Me suomalaiset olemme hävenneet pitkään sitä, että olemme metsäläisiä. Nyt on aika löytää se voima, joka tulee metsästä.”](https://assets.eeva.fi/elvis/file/5D6Q7qq44TJAwpG_TmGP-b/*/VH0925_minunvalintani_mink_M2A2046_1761211651573_AFdwF.jpg?w=3840&q=75)
Työviikon jälkeen Miisa jatkoi junalla lomalle Ranskan Champagneen. Matkalla oli aikaa kirjoittaa.
”Ajattelin kirjaideaani. Kirjoitin matkan aikana kymmeniä sivuja.”
Perillä odottivat ystävät, jotka olivat lentäneet pitkän viikonlopun viettoon.
”Ystäväni vitsailivat, tulenko ensi kerralla polkupyörällä. Toivon, että tämä herätteli heissä ajatuksia. Minusta tuntuu, että elän kuplassa, jossa kukaan ei ole kiinnostunut edes vähentämään lentämistä.”
Miisa haluaa elää näkyvästi valitsemallaan tavalla. Se rohkaisee myös muita miettimään elämäntapojensa päästövaikutuksia.
”En tuputa ajatuksiani, mutta en myöskään häpeile niitä. Elän rinta rottingilla kuten elän.”
”Uskon – tai itse asiassa tiedän varmuudella – että kaikki muuttuu vielä hyväksi. Ihan tässä hetken päästä. Mutta se vaatii sen, että jokainen tekee osuutensa.”
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 9/25.
