Elä sovussa pelon kanssa – pelko on hyödyllinen tunne, sillä se saa meidät välttämään vaarallisia asioita

Pelkäämme sotaa, hämähäkkejä, esiintymistä, yksinjäämistä, kuolemaa ja montaa muuta asiaa. Pelko kuuluu elämään. Se on lähes yhtä vanha kuin elämä itse. Jo maapallon ensimmäiset eliöt karttoivat pahaa ja pyrkivät kohti hyvää.

Toimittaja, tietokirjailija Anna Tommola on perehtynyt pelkoon ja kirjoittanut kirjan Pelon voima – miten ikiaikainen tunne ohjaa meitä.

Mitä pelko on, Anna Tommola?

”Se on luonnollinen, automaattinen suojamekanismi ja puolustautumisreaktio, joka pyrkii suojaamaan meitä vaaroilta. Pelko perustuu biologiaan.”

Esi-isämme pelkäsivät leijonia ja karhuja, mutta me nykyajan ihmiset pelkäämme toisenlaisia asioita. Pelkäämme tenttejä, puheen pitämistä ja epäonnistumista.

Onko se normaalia?

”Kyllä on. Sisäinen suojamekanismimme ei vain ole ihan ajan tasalla siitä, millainen nyky-yhteiskunta on. Saatamme sen takia ylireagoida asioihin. Pelko itsessään on edelleen hyödyllinen tunne, sillä se saa meidät välttämään oikeasti vaarallisia asioita.”

Pelko on yksi ihmisen perustunne, ja Tommolan mukaan on monia tilanteita, joissa pelko toimii niin kuin pitääkin.

Se estää leikkimästä tulella, kiipeämästä holtittomasti korkeisiin paikkoihin ja lähtemästä epäilyttävältä tuntuvan ihmisen matkaan. Sen lisäksi on monia tilanteita ja ilmiöitä, joihin pelko ei sellaisenaan ihan sovi.

Pelko on automaattinen reaktio

Sosiaaliset pelot ohjaavat varsin paljon ihmisten toimintaa. Tämä käy ilmi haastatteluista, joita Tommolan kirjaansa varten teki.

Yksi ei ollut hakeutunut itseään kiinnostaviin työtehtäviin, koska häntä oli pelottanut. Toinen ei puolestaan ollut uskaltanut harrastaa haluamaansa asiaa, koska vieraiden ihmisten tapaaminen pelotti.

Pelko vaikuttaa helposti siihen, mitä teemme tai jätämme tekemättä. Kokemukset, kasvatus ja kulttuuri muovaavat meitä jokaista tässä suhteessa paljon.

Pelko on yleensä automaattinen reaktio, ja toiset ovat herkempiä reagoimaan kuin toiset. Myös aivojen osien välinen viestintä toimii ihmisillä synnynnäisesti eri tavoin.

Pelosta tekee erikoisen tunteen myös se, että saatamme reagoida yhtä voimakkaasti niin sisäisiin kuin ulkoisiinkin uhkiin. Mielikuvien, traumojen ja muistojen voima on suuri.

Kirjat, elokuvat ja menneisyyden tilanteet jättävät jälkiä, jotka saattavat aktivoida pelon tunteen vielä vuosia kokemuksen jälkeen. Ne saavat sydämen hakkaamaan, hengityksen salpautumaan ja kädet tärisemään.

”Ymmärtääkseni aivot reagoivat sisäiseen ja ulkoiseen uhkaan samalla tavalla. Ne eivät erota, onko uhka todellinen vai mielikuvan synnyttämä. Keholliset tuntemukset ovat samanlaisia. Syntyy hätätila ja ’taistele tai pakene’ -reaktio tai ihminen lamaantuu.”

Alamme helposti vältellä tai torjua pelkoa tai tilanteita, jotka herättävät pelon tunteen. Joskus mieli pyrkii myös harhauttamaan ihmistä.

Silloin on hyvä olla tietoinen mielensä toiminnasta ja pelosta niin, että voi itse tietoisesti valita parhaan tavan toimia silloin, kun pelottaa.

Pelkonsa voi voittaa

Kannattaa myös joskus pysähtyä miettimään, miksi oikeastaan välttelee tiettyjä asioita tai tilanteita. Jos epäonnistumisen tai tuntemattomien ihmisten pelko estää toimimasta, voi kysyä itseltään, mikä on pahinta, mitä siitä voi seurata.

”Kannattaa puntaroida uutta skenaariota sitä vasten, mitä haluamastaan asiasta saa. Kun kohtaa ikävät tunteet, voi huomata, ettei niiden takia kannatakaan jäädä kotiin. Ihminen voi voittaa pelkonsa. Joskus on helpompi lähteä pelottavaan tilanteeseen, kun pyytää jonkun mukaan kaveriksi.”

Tommolan mukaan pelkoreaktio ja se, mitä sen jälkeen tapahtuu, ovat kaksi eri asiaa. Pelkoreaktio ei välttämättä ole ongelma. Se on viime kädessä vain valpastumista.

Hermosto huomaa, että käsillä on jotain uutta. Ei ole välttämätöntä arvottaa, onko se hyvä vai huono asia. Ihminen kokee aina arjessaan enemmän tai vähemmän stressiä, mikä on täysin normaalia.

Tunnesäätelyä tarvitaan

Stressitasoa ratkaisevampaa on, mitä tapahtuu pelkoreaktion jälkeen. Olennaista on, miten ihminen reagoi tunteeseen ja miten hän saa sen tarkoituksenmukaisesti hallintaan.

Jos kyse on oikeasta vaaratilanteesta, täytyy toimia sen mukaisesti. Jos pelkoreaktio on turha, se voi mennä ohi itsestään. Jos tunne jää päälle, ylivirittynyt tila jatkuu. Silloin on tärkeää oppia auttamaan itseään.

”Jotkut tutkijat puhuvat ninja-aivoista tai soturiaivoista. Näillä ihmisillä tunneaivot ja ajattelevat aivot pelaavat hyvin yhteen, ja ihminen pystyy toimimaan pelosta huolimatta. Se on taitavaa tunnesäätelyä, joka on osalle ihmisistä luontaisesti helpompaa kuin toisille. Sitä voi myös oppia.”

Tunnesäätelyn taitoa tarvitaan pelon kanssa. Sillä voi opetella auttamaan itseään, jos pelkoreaktio tai ylivireys jäävät päälle tai pelko alkaa hallita liikaa.

Jos esimerkiksi on pidettävä puhe juhlissa ja huomaa kiihtyvänsä, voi silloin tiedostaa, että kyseessä on vain kehollinen reaktio, ja pitää siitä huolimatta puheen.

”Monesti suurin ongelma pelkoperäisessä häiriössä on, että ihminen pelkää omaa reaktiotaan. Tunteen pelko käynnistää silloin pahan kierteen. Paniikkikohtauksen taustalla on usein hätääntyminen omasta reaktiosta.”

Älä päästä pelkoa valloilleen

Jos ensimmäiseen reaktioon oppii suhtautumaan rauhallisesti, pahan kierre ei Tommolan mukaan pääse käynnistymään. Ei ole vaarallista, jos sydän hakkaa, hengitys salpautuu ja tulee kylmä hiki.

”Huono olo ja sydämen kova syke tuntuvat kyllä oikeasti todella pahalta. Olen itse suuren pelon hetkellä kyennyt juuri ja juuri jossain aivojen perukoilla ajattelemaan, että reaktio menee varmasti ohi, koska se on aiemminkin mennyt ohi”, Tommola kertoo.

Ihmisen ei kannata uskoa ihan kaikkea, mitä tuntee ja ajattelee. Automaattisista reaktioista voi tulla tietoiseksi, ja niiden kanssa voi oppia elämään.

On toki myös tilanteita, jolloin pelko on luokiteltavissa häiriöksi tai mielenterveysongelmaksi.

”Asiantuntijoiden mukaan rajanveto on tässä asiassa vaikeaa. Ratkaisevaa on, miten paljon pelko tuottaa kärsimystä ihmiselle itselleen. Jos pelko hallitsee elämää ja tekee siitä kurjaa, kannattaa ilman muuta hakea ammattiapua.”

Muussa tapauksessa on tärkeää oppia hyväksymään pelkonsa ja itsensä. Kyse on syvällisestä hyväksynnästä, jota voi opetella.

On helpompi elää, kun ei tarvitse ajatella, että minun on pakko muuttua pärjätäkseni pelontunteen kanssa.

”Ihminen voi pikkuhiljaa toimia toisin sen sijaan, että odottaa muuttuvansa täysin toisenlaiseksi. Hermojärjestelmä ei muutu, vaikka ihminen vanheneekin.”

Tommolan mukaan hyvä lopputulos terapiassakaan ei tarkoita sitä, että pelko on kokonaan hävinnyt. Hyvä tulos on, että ihminen toteaa, että vieläkin pelottaa mutta selviän sen kanssa. Pelko ei enää silloin ohjaa kaikkea toimintaa.

Pelon kanssa auttaa myös itsetuntemuksen lisääntyminen ja se, että tulee tietoiseksi omista tunteistaan ja reaktiostaan.

Pelko on vain tunne

Tietoisuustaidoista on apua. Niitä käyttämällä voi oppia ajattelemaan, että pelko on okei. Se on vain tunne. Voi pelätä ja silti säilyttää toimintakykynsä.

Pelon sanoittaminen voi myös auttaa. Kannattaa sanoa ääneen, että nyt pelottaa. Se tasoittaa tutkitusti tilannetta.

Pelon torjuminen sen sijaan vain pahentaa tilannetta. Tunteen harhauttaminenkaan ei poista ongelmaa pidemmän päälle. Harhauttaminen tarkoittaa, että ryhtyy puuhaamaan aivan muuta, esimerkiksi lähtee lenkille työntääkseen ikävän tunteen mielestään.

Anna Tommola ei ole käynyt terapiassa pelon vuoksi, mutta hermoherkkänä ihmisenä hän on huomannut tarvitsevansa kehollista rauhoittumista tunteiden tasapainottamiseen.

Uiminen on hänelle rauhoittavaa meditaatiota. Kelluminen uimahallin virkistysaltaassa rauhoittaa myös mieltä.

”Keho vaikuttaa mieleen. Stressaantuminen ja univaje saavat pelkoajatukset helposti vyörymään. Liikunta on minulle itsehoitoa. Se rauhoittaa hermojärjestelmää.”

Altistaminen voi toimia myös. Se tapahtuu niin, että altistaa itsensä pienin askelin pelottavalle asialle tai toiminnalle. Olennaista on, että samalla turvallisuudentunne säilyy koko ajan. Näin on mahdollista oppia pelosta huolimatta tekemään sitä, mitä haluaa.

Hae tunteiden tasapainoa

Kokonaan pelosta irti pääseminen ei välttämättä ole realistinen ajatus. Tommolan mielestä joistakin peloista, kuten ilmastonmuutoksen herättämästä, ei edes ole hyvä päästä eroon. Systeemin pitää muuttua, ei ihmisen.

”Ikävät tunteet kuuluvat elämään. On armollista ajatella, että pelko on yksi niistä. Irti pyristelemisen sijaan jokainen voi hakea erilaisten tunteiden tasapainoa.”

Olennaista on tunnistaa, millainen rooli peloilla on omassa elämässä, ovatko ne niskan päällä ja ohjaavatko ne elämää. Lisäksi on keskeistä miettiä, tarvitseeko ammatti- apua selviytyäkseen vaikean tunteen kanssa ja uusien toimintatapojen synnyttämiseen, vai voiko oppia auttamaan itseään.

Anna Tommola kirjoittaa lohdullisesti kirjassaan:

”Turvallisuuden tunne kasvaa, kun pelko tunnistetaan ja tunnustetaan. Kaikki pelkäävät, ainakin joskus ja jotain. Sen tiedostaminen saa tuntemaan yhteyttä muihin ihmisiin, muuhunkin elolliseen, kaikkiin, jotka täällä jotenkin pyristelevät selviytyäkseen.”

Pelon vastakohta ei ole hänen mukaansa rohkeus, vaikka silläkin on tehtävänsä.

”Rohkeutta tarvitaan pelon kanssa selviytymiseen. Vastavoimia pelolle voi kyllä olla, ja yksi niistä on luottamus. Jos ei luota kykyynsä tulla toimeen hankalienkin tunteiden kanssa, pelko voi saada yliotteen.”

Pelkojen kanssa voi oppia elämään. Ihminen saa pelätä ja olla sellainen kuin on. Elämä kantaa, vaikka pelottaa.

Anna Tommola

on tiede- ja terveysaiheisiin erikoistunut toimittaja ja kirjailija, joka on julkaissut sekä tieto- että kaunokirjallisuutta.

Hän on kirjoittanut muun muassa teokset Pelon voima – Miten ikiaikainen tunne ohjaa meitä (Atena 2023) ja Yöllinen elämämme – Miksi näemme unia (2020). Vapaa-ajallaan Anna ui ja harrastaa akrojoogaa sekä tanssi-improvisaatiota.