Bentsodiatsepiinit lievittävät tehokkaasti ahdistusta ja univaikeuksia. Mutta jos lääkäri jättää potilaansa ilman tukea ja seurantaa, bentsoihin voi jäädä herkästi koukkuun. Uskaltaako niiden käyttöä edes aloittaa?

Kun rauhoittavat bentsodiatsepiinit tulivat markkinoille 1960-luvulla, ne toivat uudenlaisen mahdollisuuden hoitaa vaikeaa ahdistuneisuutta. Aiemmin siihen ei juuri ollut keinoja. Haittapuoli on, että ne ovat yksi eniten riippuvuutta aiheuttavista lääkkeistä. ”Bentsot” ovatkin aina herättäneet keskustelua ja jakaneet mielipiteitä.

– Yhteen aikaan niitä määrättiin liiankin huolettomasti. Nyt linja on mennyt todella tiukaksi. Huoli siitä, ettei kukaan tule riippuvaiseksi, voi johtaa siihen, että ahdistunut jää ilman apua. Myöskään terapiapalveluita ei ole riittävästi saatavilla, sanoo ylilääkäri Kaarlo Simojoki A-klinikkasäätiöstä.

Milloin niitä siis kannattaa ja uskaltaa käyttää?

Bentsodiatsepiinit lievittävät ahdistusta, rentouttavat lihaksia ja helpottavat nukahtamista. Niillä on hoidettu ahdistuneisuutta, sosiaalisia pelkoja, paniikkihäiriön eri muotoja ja elämänkriiseihin liittyviä univaikeuksia.

– Niitä voidaan käyttää myös anestesian esilääkityksenä, sillä ne rentouttavat ja aiheuttavat miellyttävän muistamattomuuden, kertoo psykiatrian erikoislääkäri Olli Piirtola Terveystalosta.

Bentsodiatsepiineille ei ole varsinaisia vaihtoehtoja. Niiden etu akuutin ahdistuskohtauksen hoidossa on, että ne tehoavat saman tien. Ne voivat olla tukena silloin, kun SSRI-lääkkeiden vaikutus ei ole vielä alkanut. Osa myös saa SSRI-lääkkeistä vaikeita sivuoireita varsinkin hoidon alussa.

On olemassa sekä lyhyt- että pitkävaikutteisia bentsodiatsepiineja. Suositus on, että niitä käytetään yhtäjaksoisesti enintään 4–12 viikon ajan, jotta riippuvuutta ei syntyisi.

Suomessa bentsodiatsepiinit ovat reseptilääkkeitä.

Lue myös: 10 x taltuta ahdistus

Bentsodiatsepiinit sitoutuvat aivoissa samoihin gamma-aminovoihapporeseptoreihin kuin alkoholi. Näitä reseptoreja on erityisesti aivojen syvissä osissa.

Riippuvuuden kehittyminen on yksilöllistä. Sitä ei pidä pelätä liikaa, kun lääkäri määrää lääkettä todelliseen tarpeeseen. Jos rauhoittavia ottaa pienen annoksen lyhyen aikaa tai satunnaisesti, koukkuun ei jää niin herkästi.

Psyykkinen riippuvuus syntyy fyysistä nopeammin. Silloin ihminen ei uskalla olla ilman lääkettä vaan ottaa sitä varmuuden vuoksi. Fyysinen addiktio voi tulla ilmi vasta, kun lääkkeen lopettaa.

– Tavallisimpia vieroitusoireita ovat ahdistuneisuus, levottomuus, lihasnykäykset, ärtyneisyys, sydämentykytys, hikoilu ja unettomuus, jopa sekavuus, kertoo ylilääkäri Hannu Koponen HYKS psykiatriakeskuksesta.

Jos vieroitusoireita ei kestä, ihminen jatkaa herkästi lääkkeen käyttöä, usein suuremmalla annoksella. Pitkäaikaisessa käytössä sietokyky kasvaa. Annosta pitää kasvattaa, jotta vaikutus pysyy entisellään. Tekeekö se aina riippuvaiseksi?

– Olen nähnyt potilaita, joilla pitkäaikainenkaan käyttö ei ole riistäytynyt käsistä. Heistä puhutaan vähemmän, Simojoki sanoo.

Lue myös: Addiktio, toleranssi ja fyysinen riippuvuus

Bentsodiatsepiinit heikentävät kognitiivisia kykyjä: muistia, päättelykykyä ja tasapainoaistia. Yleisin haitta on kuitenkin väsymys. Muistisairauksille niiden ei ole todettu altistavan.

Vanhuksilla rauhoittavat voivat olla osasyy lonkkamurtumiin. Iän myötä maksa ja munuaiset eivät käsittele lääkkeitä yhtä tehokkaasti kuin aiemmin. Silloin tavallinen annos saattaa tehdä tokkuraiseksi. Vanhus kaatuu usein, kun hän lähtee yöllä vessaan.

Lääkkeet voivat heikentää kykyä ajaa autoa ja tehdä tarkkuutta vaativaa työtä.

– Jos kuljettaja on kokenut eikä autoillessa tule yllätystilanteita, käyttö ei välttämättä näy. Mutta entä jos lapsi juoksee tielle? Nopeaa reagointia vaativassa tilanteessa seuraukset voivat olla kohtalokkaat, Simojoki sanoo.

Rauhoittavien käyttöön liittyy arvostelua ja leimaamista. Vaikka saisi lääkkeistä apua ja käyttäisi niitä hallitusti, saattaa kohdata paheksuntaa. Jopa lääkärit voivat kritisoida.

Puheissa sekoitetaan usein päihdekäyttö ja asianmukainen, lääkärin seurannassa tapahtuva hoito. Mielikuvat vapisevista pilleristeistä saavat unohtamaan, että joskus rauhoittavat lääkkeet ovat paikallaan.

– Jos ahdistuneisuus on todella voimakasta, on armeliasta lievittää sitä. Lääkkeet ovat keino päästä pahimman ylitse. Jos bentsodiatsepiinihoidosta on sovittu lääkärin kanssa, siitä ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä, Piirtola sanoo.

Simojoki painottaa, että edes päihdeongelmaiselta ei saisi täysin kategorisesti evätä rauhoittavia. Tilannetta pitää aina tarkastella yksilöllisesti.

– Jos vaihtoehtona on, että juominen riistäytyy käsistä ahdistuksen vuoksi tai alkaa pitkän raittiuden jälkeen uudestaan, bentsodiatsepiinit voivat olla ehdottomasti parempi vaihtoehto. Kaikkeen ikävään rauhoittavia ei silti pidä käyttää. Kun kysytään, pitäisikö hautajaisiin saada rauhoittavia, ettei itkettäisi, ollaan väärällä tiellä. Suru ei ole sairaus vaan luonnollinen osa elämänkulkua.

Terveydenhuolto on ollut mukana luomassa riippuvuutta, Simojoki sanoo. Lääkettä on määrätty resurssien puutteessa. Sen jälkeen potilaat ovat jääneet yksin. Riittävää seurantaa ei ole ollut, eikä hoidon laatua ole varmistettu.

– Jos on käyttänyt lääkkeitä vuosia, on eettisesti väärin tehdä kahden viikon pikavieroitus ja syyllistää sitten potilasta, kun irtautuminen ei onnistunutkaan, Simojoki sanoo.

Nopea vieroitus voi olla vaikea, vaikka potilas haluaisi lääkkeistä eroon nopeasti. Jos on käyttänyt rauhoittavia pitkään, vieroittuminen voi viedä jopa vuosia.