Kun näyttelijä Anu Sinisalolta kysyy nykyisin, mitä hänelle kuuluu, vastaus on lyhyt ja ytimekäs:

– Elämä on hyvää!

54-vuotias Anu on nauttinut viime kuukausina hyvästä ja tasapainoisesta arjesta: ulkoilusta, kotona olemisesta, ystävien tapaamisesta ja pitkistä kävelylenkeistä sekarotuisen Pinja-koiransa kanssa. Töitäkin on ollut sopivasti koronapandemiasta huolimatta.

Vielä vuosi sitten Anu olisi vastannut samaan kysymykseen ihan eri tavalla, sillä hän toipui erosta ja elämä tuntui surulliselta.

– Pohjavireeni oli silloin raskas ja iloton.

Nyt Anu tuntee olevansa vahvempi kuin pitkään aikaan. Takana on ajanjakso, jota hän kutsuu murrosvuosikseen.

Helmikuussa 2018 Anu kertasi vuorosanojaan Keski-Uudenmaan Teatterin kulisseissa. Exän uus ja vanha -näytelmän piti olla kepeä ja hauska. Anun olo oli surkuhupaisa.

Hän oli juuri eronnut näyttelijäpuolisostaan Antti Reinistä, ja sielu tuntui rikki revityltä.

– Minun olisi tehnyt mieli käpertyä nurkkaan itkemään.

Anu ei puhunut tilanteestaan työkavereilleen, sillä suru sai hänet vetäytymään kuoreensa. Lopulta hänen oli pakko ottaa asia esille, kun kollegat ihmettelivät, miksi yleensä positiivinen nainen oli niin huonolla tuulella.

– Ero oli pieni kuolema. Tuntui todella vaikealta päästää menemään ihmistä, joka oli ollut kauan rakas ja tärkeä. Näimme ja koimme paljon yhdessä.

Anu oli tutustunut Anttiin vuonna 2010 kuvatessaan Vares – pahan suudelma -elokuvaa, jossa molemmat näyttelivät. Vuotta myöhemmin työkaveruus muuttui rakkaudeksi.

He asuivat koko parisuhteensa ajan Helsingissä eri osoitteissa, mutta kahdesta kodista huolimatta he pitivät tiiviisti yhtä. Kun parisuhde seitsemän yhteisen vuoden jälkeen päättyi, Anu ajautui kriisiin.

Yksin jäätyään hän tunsi olonsa epävarmaksi. Parisuhteen päättyminen horjutti hänen perusturvallisuuttaan.

– Itsearvostukseni romahti. Jouduin miettimään, kuka minä nyt olen. Sitoumuksista vapaa elämä tuntui pelottavalta. Minusta tuntui kuin omat rajani olisivat hävinneet. Työskentelen epävarmalla alalla freelancer-näyttelijänä. Työn vastapainoksi tarvitsen vakautta ja turvallisuutta.

Eron jälkeen Anu rauhoitti aikaa itselleen. Hän toivoi, että toipuminen tapahtuisi nopeasti. Niin ei kuitenkaan käynyt.

– Ensimmäiset kuukaudet yksin olivat selviytymistä. En enää muista niistä ajoista juuri mitään. Keskityin siihen, että sain työni hoidettua. Työtehtävät olivat minulle pelastusrenkaita, sillä näytellessäni pääsin surusta irti.

Puolen vuoden päästä akuutein kriisivaihe oli ohi ja Anu alkoi taas tavata ystäviään.

– Ystävät, jotka jaksoivat kuunnella minua, olivat voimanlähteeni. Sain tukea myös kollegoilta.

Ero sysäsi Anun muutosprosessiin, joka pakotti hänet katsomaan itseään silmiin, ottamaan vastuun omista valinnoista ja kysymään itseltään: miksi joudun kerta toisensa jälkeen samanlaiseen tilanteeseen?

Anu on eronnut elämänsä aikana kolmesta tärkeästä rakkaussuhteesta. Jokaisen suhteen jälkeen hänestä on tuntunut kuin hän olisi kadottanut itsensä. Miksi niin käy, Anu on pohtinut.

– Ero kiritti minussa liikkeelle suuren kasvutarinan. Se olisi voinut alkaa myös jostain muusta elämän mullistuksesta. Eron jälkeen minun piti kasata itseni palasista kokoon; löytää itseni uudestaan. Uudelleen rakentamisen vaihe on työläs ja epämiellyttävä. Olisi helppoa syyttää toista kaikesta. Peiliin katsominen ja omien virheiden tunnustaminen tekee kipeää ja vaatii työtä.

Millaisen naisen Anu itsestään löysi? Ainakaan hänellä ei ole enää epävarma olo, vaan hän tuntee seisovansa tukevasti omilla jaloillaan ja nauttivansa elämästä.

– Nyt minun on helppo hengittää ja hyvä olla. Olen löytänyt perusturvani uudelleen.

Turvallinen ja tasapainoinen olo löytyi lopulta pienistä mutta tärkeistä arkisista asioista: sydänystävien seurasta, luonnossa liikkumisesta ja kiinnostavista töistä.

Anua ärsyttää, että naisten viisikymppisyyteen viitataan usein sanalla menopaussi, ikään kuin keski-ikäisyys olisi pysähtymisen, hiljentymisen ja hiipumisen aikaa. Hänelle viisikymppisyys on ollut kaikkea muuta.

– Toivon, että äitini tai mummini olisi kertonut minulle, kuinka vapauttavaa viisikymppisenä oleminen on.

Anulle se tarkoittaa positiivista impulsiivisuutta; sitä, että hän voi ja uskaltaa tarttua mahdollisuuksiin. Hän ei enää välitä niin paljon siitä, mitä muut hänestä ajattelevat.

– Viisikymppisyys on uusi renessanssi. Elämänkokemus nostaa aistillisuuden, seksuaalisuuden ja sensuaalisuuden ihan uudelle tasolle. Arjessani on entistä enemmän huumoria ja leikkimielisyyttä.

Anu saa toteuttaa itseään monipuolisesti myös freelancer-näyttelijän ammatissaan. Syyskuussa ensi-iltansa sai Metsäjätti-elokuva, joka perustuu Miika Nousiaisen saman nimiseen menestysromaaniin. Anu näyttelee elokuvassa yritysjohtaja Katariinaa.

– Työni on minulle todella tärkeää. Olen mielenkiintoisessa ammatissa, joka haastaa minua jatkuvasti.

Anu ei osaa vielä sanoa, mikä uudenlaisen onnen lopulta toi. Ehkä murrosvuosien suurin oivallus valkenee vasta vuosien päästä, tai ehkä onni on yksinkertaisesti monen hyvän asian summa.

Anun mielestä elämä on monelta osin nyt helpompaa kuin nuorempana, koska hän tuntee itsensä päivä päivältä paremmin.

– Virheisiini suhtaudun aikaisempaa lempeämmin, sillä niitä tulee väistämättä tehtyä. En tavoittele mitään superelämää. Hyvän olon hetki voi löytyä vaikka siitä, kun kesätuuli hulmuttaa hiuksia.

Pelkkää auvoa ikääntyminen ei ole. Anu on huomannut palautuvansa entistä hitaammin ja tarvitsevansa unta aiempaa enemmän. Väsymys näkyy kasvoilla herkästi.

– Valehtelisin, jos väittäisin, etten tunne ulkonäköpaineita. Muutokset ulkonäössä ovat entistä selvempiä. Juonteet syvenevät, ja ihon koostumus muuttuu. Haluan silti näyttää ikäiseltäni. Silmäkulmiin piirtyvät naurunrypyt ovat mielestäni kauniit.

Ikääntyminen on lisännyt herkkyyttä. Anu aistii helposti ihmisten tunnetiloja ja osaa käyttää intuitiota kompassinaan. Hänellä on usein jo etukäteen aavistus siitä, miten asiat menevät.

– Uskon, että kaikissa on samaa herkkyyttä, jotkut ovat vain sille avoimempia kuin toiset.

Unet ovat Anulle tärkeitä itsetuntemuksen lähteitä. Hän on pitänyt unipäiväkirjaa yli 30 vuotta ja kirjoittaa unet muistiin heti herättyään tai keskellä yötä.

– Uskon, että saan niistä tärkeää tietoa itsestäni. Ne antavat apua ja toivoa myös vaikeissa tilanteissa sekä  auttavat tekemään päätöksiä. Unet voivat olla symbolisia kuvia tai jopa konkreettisia viestejä, kuten toteamuksia tai kysymyksiä, jotka saavat minut ajattelemaan uudella tavalla. Uneni eivät päästä minua helpolla.

Herkistyminen ja intuition kuunteleminen liittyvät itsestä huolehtimiseen. Anu kuuntelee tarkasti omaa oloaan. Hän saattaa esimerkiksi perua sovitun tapaamisen tuntiessaan itsensä väsyneeksi, ellei kyse ole työtehtävästä tai muusta välttämättömästä menosta.

– Onneksi ympärilläni on ihmisiä, jotka tuntevat minut niin hyvin, etteivät suutu. He tietävät, että näemme sitten, kun energiani ovat paremmat.

Anu toivoo, että hän olisi tajunnut yhden tärkeän tosiasian jo nuorempana: elämä on erilaisten vaiheiden kollaasi. Sen ymmärtäminen olisi auttanut häntä hyväksymään muutokset ja myllerrykset.

– Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, mikään ei kestä ikuisesti. Välillä elämässä näyttäytyvät synkät sävyt, sitten tulee taas parempia päiviä. Se on armollista.

Anu on oppinut hyväksymään myös sen, että elämä menee harvoin käsikirjoituksen mukaan. Hän hyppäsi murrosiästä suoraan vanhemmuuteen, kun sai poikansa Aleksin 18-vuotiaana. Parikymppisenä Anusta tuli yksinhuoltaja.

– Olen perhekeskeinen. Haaveilin suurperheestä, mutta elämä meni näin. Vaikka melankolia joskus iskee, olen perusluonteeltani optimistinen. Osaan nauttia juuri tästä elämäntilanteesta, jossa olen itsekseni ja 35-vuotiaan pojan äitinä.

Nyt Anu elää vaihetta, jolloin hänen ei tarvitse huolehtia kenestäkään eikä kukaan määrittele hänen menemisiään. Tulevaisuuteen hän suhtautuu avoimin mielin.

– Toiveeni on elää pitkässä parisuhteessa, jossa voin jakaa arjen toisen kanssa.

Anu ihailee vanhoja pariskuntia, jotka istuvat vierekkäin puistonpenkillä. Siellä hänkin haluaisi istua 30 vuoden päästä kumppaninsa kera.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 12/2020.