Anssi Kela vajosi masennuksen kaltaiseen tilaan, kun odotukset eivät täyttyneet – terapian sijaan auttoi yksinkertainen oivallus
Anssi Kela on saanut vaikeina aikoinaan apua keskusteluista läheisten kanssa sekä yhtäkkisesti syntyneestä oivalluksesta, joka nosti hänet takaisin valoon.
Jos Anssi Kela ei olisi muusikko, hän olisi pitkäaikaistyötön. Niin Anssin pikkuveli Ville on sanonut veljestään, ja samoilla linjoilla on Anssi itsekin. Opiskelut tyssäsivät ylioppilastodistukseen, eikä hän ole tehnyt päivääkään niin sanottuja oikeita töitä.
”Olen laskenut kaiken ihan täydellisesti tämän yhden kortin varaan. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, miten tyhmää se on ollut ja miten uskomaton tuuri minulla on sattunut olemaan”, Anssi, 52, sanoo.
Oikeastaan Anssilla ei koskaan ollut mitään muuta suunnitelmaa kuin muusikon ura, ellei sitten lasketa ihan alkuperäistä ajatusta.
”Ensimmäinen idolini oli Keke Rosberg, joten minustakin piti tulla formulakuljettaja. Molemmat vanhempani olivat kuitenkin muusikoita, ja kun pääsin faijan keikoille, tiesin, mihin haluan suunnata.”
Suunta oli selvä ja ehdoton, mutta Anssi ei pidä itseään rohkeana, vaikka seurasi sitä.
”Pikemminkin oli tosi idioottimaista, etten opiskellut itselleni ammattia. Näen helposti tiettyjä taitekohtia, jotka olisivat voineet viedä minua elämässäni ihan eri suuntaan. Voisin tällä hetkellä olla vaikka taloudellisessa ahdingossa.”
Yhden kortin taktiikka osoittautui kuitenkin hyväksi: Anssista ei tullut työtöntä vaan menestynyt muusikko – ja yötyöläinen. Kun muu perhe käy puolen yön aikoihin nukkumaan, Anssi siirtyy tekemään musiikkia kotinsa kellariin rakennettuun työhuoneeseensa. Eikä se olekaan mikä tahansa työhuone.
Heti ovella vastassa on täydellinen kopio Star Warsista tutusta R2D2-robotista. Sen Anssi sai pari vuotta sitten 50-vuotislahjaksi vaimoltaan ja ystäviltään.
Droidin vieressä ovat Star Wars -aluksen pienoismallin puikoissa hyvin aidonnäköiset Chewbacca ja Prinsessa Leia. Lasivitriinissä seisoo 94 alkuperäistä Star Wars -figuuria vuosilta 1977–1985. Harvinaisesta kokoelmasta puuttuu enää kaksi hahmoa.
Johonkin väliin on pitänyt mahduttaa myös 13 kosketinsoitinta sekä 43 kitaraa ja bassoa. Lisää kitaroita on muissa huoneissa ja varastossa.
Kun Anssi joitain vuosia sitten päätti alkaa harrastaa Star Warsia, lapsuuden mielenkiinnon kohteesta tuli harrastus isolla hoolla.
”Olen katsonut elokuvien lisäksi kaikkien Star Wars -sarjojen jokaisen jakson ja luen Tähtien sota -kirjoja. Keräilytavaraa on kertynyt niin paljon, että en enää tiedä, mihin päin laajentaisin. Työhuoneen ulkopuolelle en ole saanut vaimolta levittäytymislupaa.”
Anssin vaimo Sanna kysyi häneltä vastikään, ovatko kaikki miehen innostuksen kohteet syntyneet jo lapsuudessa, ja hetken mietittyään Anssi joutui vastaamaan myöntävästi.
”Olen menneisyyden mies. Kaikki jutut, joista sauhuan, juontavat juurensa ikävuosiini kymmenen ja kahdenkymmenen välillä. Sen voi nähdä surullisenakin, että myöhemmin elämässä ei enää ole löytynyt mitään uusia asioita”, Anssi sanoo ja naurahtaa.
”Olen silti hyväksynyt lähtökohdat, joista tulen. Kieltämisen sijaan alkanut syleillä niitä.”
Mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa milloin tahansa, eikä mitään ole kirjoitettu etukäteen mihinkään.
Sellainen on Anssin maailmankatsomus nykyään, mutta tie siihen on ollut pitkä ja kaikkea muuta kuin itsestäänselvä.
Muusikonuransa alussa Anssi soitti seurakunnan bändissä ja oli tiiviisti mukana seurakuntanuorten yhteisössä.
”Olisin hyvin voinut jäädä seurakuntayhteisön piiriin. Se olisi ollut minulle helppo ja turvallinen kupla. Maailmankatsomukseni oli silloin hyvin mustavalkoinen ja olin ympäröinyt itseni samalla tavalla ajattelevilla ihmisillä. Kesti pitkään irrottautua siitä fundamentalismista.”
Muutos tapahtui vähitellen. Anssin elämään alkoi musiikin myötä tulla muita sävyjä ja ihmisiä seurakunnan ulkopuolelta. Muusikkopiirit vetivät vahvasti puoleensa.
”Aloin kyseenalaistaa asioita ja ajatuksiani. Oli tosi vaikeaa myöntää itselleen, että minun on luovuttava tärkeimmästä asiasta, jonka varaan olin rakentanut kaiken. Olin siihen saakka ollut hyvin ehdoton siinä, että minä olen näkemyksessäni oikeassa ja muut väärässä. Meni pitkään ennen kuin uskalsin olla rehellinen itselleni ja alkaa ajatella eri tavoin.”
Nykyinen maailmankatsomus jättää tilaa sattumalle.
”Olen taipuvainen ajattelemaan, että olemme vain atomin partikkeleita, jotka sinkoilevat ja törmäilevät toisiinsa.”
Moni törmäys on ollut harvinaisen suotuisa, vaikka Anssi ei sitä tapahtumahetkellä ole tajunnutkaan.
”Jotkut asiat saattavat olla tapahtuessaan mitättömiä juttuja. Ei heti ymmärrä, että niillä on laajempi seuraus kaikkeen tulevaan. Jälkeenpäin sitten huomaa, että se, että päädyin tuohon paikkaan johtui siitä, että tuossa kohtaa törmäsin sattumalta tuohon tyyppiin. Jos aikataulu olisi heittänyt viisi minuuttia, sitä ei olisi tapahtunut.”
Esiintymislavojen ulkopuolella Anssi ei halua olla keskipisteenä tai esillä.
”Minulla on edelleen suuria haasteita sosiaalisissa kohtaamisissa. Mitä isompi ryhmä on, sitä vaikeampaa minulle on ottaa siinä tilaa. Kahdenkeskiset kohtaamiset vielä jotenkin toimivat, mutta isossa joukossa vetäydyn aina sivuun.”
Anssi sanoo, että hänellä ei myöskään ole minkäänlaisia small talk -taitoja.
”Jos kohtaan uuden ihmisen eikä hän pysty vetämään keskustelua, sitä ei synny. Minulta puuttuvat taidot tilanteen johtamiseen.”
Joskus tuttavaporukassa Anssin mieleen saattaa tulla hyvä ajatus, ja hän odottaa, milloin olisi sopiva hetki esittää se.
”Yhtäkkiä huomaan, että keskustelu onkin jo mennyt ihan muualle eikä minun enää kannata sanoa ajatustani. Sitten olen hiljaa senkin hetken. Oman tilan raivaaminen ja ottaminen on minulle vaikeaa.”
Piirre ei silti vaivaa Anssia. Hän on vain huomioinut ja hyväksynyt sen itsessään.
”Ei se ole merkittävästi esteenä elämässäni. Välillä saatan kadehtia ihmisiä, jotka ovat luontevia luomaan kontakteja ja tilanteissa läsnä.”
”On musertavaa, jos ketään ei kiinnostakaan. Sekin on koettu.”
Tykätkää minusta.
Se ajatus liittyy Anssin mielessä aina uuden levyn julkaisuun.
”Jos sitä ei tapahdu, tunnen jonkinlaista lapsenomaista surua siitä, että kukaan ei halua olla kaverini”, hän kuvailee.
Toisaalta kokenut muusikko tietää myös, että kaikki ei ole itsestä kiinni.
”Vaikka työnsä tekisi kuinka hyvin, ei mitenkään voi mitata, mitä yleisö milläkin hetkellä haluaa.”
Nyt Anssin työpöydällä, valtavan Darth Vaderin katseen alla, valmistuu albumi Kaikki tiet joita kuljin, joka on viimeistelyvaiheissa. Kovin moni ei enää tee albumeita vaan kappaleita julkaistaan yksi kerrallaan.
”Vanhan liiton tekijänä albumi on minulle edelleen tapa näyttää, missä olen tällä hetkellä artistina. Levylle voin myös tehdä biisejä, joista tiedän jo tehdessäni, että ne eivät soi radiossa. Kokonaisuudessa ne kuitenkin löytävät paikkansa.”
Sooloalbumi on Anssin kahdeksas, ja hän on kirjoittanut sen biisejä vuosien ajan. Levyn julkaisuun liittyy paljon tunteita, sillä Anssin näkökulmasta albumi on yhtä kuin hän itse.
”On musertavaa, jos ketään ei kiinnostakaan. Sekin on koettu. Olen kokenut masennuskausiakin sellaisten kokemusten vuoksi. Sitä taustaa vasten pelkään aina vähän, millainen on vastaanotto ja oman mielenterveyteni tila.”
”Yhtenä päivänä vain tajusin, että elämääni varjostava asia liittyy pelkästään työhöni.”
Seitsemän vuotta sitten Anssi vajosi hetkeksi syviin vesiin. Hänen edellinen albuminsa oli juuri julkaistu, ja Anssista tuntui ettei yleisö innostunut siitä samalla tavalla kuin hän levyä tehdessään.
”Elin jonkin aikaa aika harmaassa paikassa ja surun tuntemuksessa. En ole koskaan käynyt terapiassa enkä silloinkaan käynyt hakemassa masennukselleni virallista diagnoosia, mutta ymmärsin, että kuljin jonkin aikaa sumussa. Ehkä siinä vaiheessa minunkin olisi kannattanut hakeutua terapiaan.”
Terapian sijaan Anssia auttoi oma oivallus: kaikki muut asiat elämässäni ovat hyvin. Se sai värit palaamaan elämään.
”Ihan kuin olisin pistänyt katkaisijasta valot päälle! Yhtenä päivänä vain tajusin, että elämääni varjostava asia liittyy pelkästään työhöni. Pääsin takaisin valoon yksinkertaisen ajatuksen kautta. Pystyin siirtämään sen harmauden oikeaan lokeroon. Sanoin itselleni, että katso ympärillesi, tässä on niin paljon muutakin.”
Anssi tajusi, että oli keskittynyt ihan väärään asiaan elämässään.
”En tiedä, onko se sellainen ajatus, joka pitää pinnalla jatkossakin. Jää nähtäväksi sitten, kun julkaisen seuraavan ison flopin”, hän naurahtaa.
”Minulla on aina ollut ympärilläni ihmisiä, joille olen rohjennut puhua, jos jokin mietityttää, ahdistaa tai pelottaa.”
Viime aikoina Anssi on pyrkinyt tietoisesti eroon suorittamisesta. Joinain päivinä hän tajuaa, että ei saanut tehtyä yhtäkään niistä asioista, joita oli aikonut.
”Silloin ajattelen, että en saanut tänään mitään aikaiseksi, mutta minulla oli hyvä olla. Sitä ilmapiiriä yritän luoda myös ympärilleni. Elämästä tulee liian helposti suorituskeskeistä puuhaamista ja toimittamista.”
Vaikka Anssi ei tarvinnut alakulonsa selättämiseen terapiaa, puhuminen oli hänelle olennainen osa toipumista. Samaa keinoa hän on käyttänyt aina kohdatessaan elämässään vastoinkäymisiä.
”Minulla on aina ollut ympärilläni ihmisiä, joille olen rohjennut puhua, jos jokin mietityttää, ahdistaa tai pelottaa. Se ei jeesaa siksi, että saisin heiltä hyviä neuvoja siitä, miten kannattaisi toimia. Se auttaa, koska kun puhuu ääneen, kuulee itsensä. Silloin myös ymmärtää omat ajatuksensa. Ne konkretisoituvat itselle ja pääsee ajattelussaan eteenpäin.”
”Avioeroon liittyy niin syviä syyllisyyden, huonommuuden ja kelvottomuuden tunteita, ettei niitä koskaan voi pyyhkiä pois. Löydän niitä sisältäni vieläkin.”
Monia asioita Anssi pohtii myös omassa päässään pitkään. Ehkä liiankin pitkään.
”Elämässäni on paljon asioita, joita kadun. Saatan alkaa miettiä 15 vuotta sitten sattunutta kohtaamista jonkun kanssa ja sitä, miksi menin sanomaan niin tyhmästi. Ajattelen kuitenkin myös niin, että kaikki kokemukset antavat meille opetuksia. Ne ovat tärkeitä askelia siihen hetkeen, jossa nyt olemme.”
Joidenkin isojen vastoinkäymisten aiheuttamia tunteita Anssi kantaa yhä mukanaan, ja se vain kuuluu hänen mielestään elämään.
”Esimerkiksi avioeroon liittyy niin syviä syyllisyyden, huonommuuden ja kelvottomuuden tunteita, ettei niitä koskaan voi pyyhkiä pois. Ne tulevat aina olemaan yksi osa potrettia. Jos pysähdyn miettimään asiaa, löydän niitä tunteita sisältäni vieläkin.”
Anssin avioeroa riepoteltiin aikanaan mediassa häikäilemättömästi.
”Jostain kolumnista luin silloin, että olin pettänyt koko Suomen kansan.”
Anssi on elänyt koko aikuisikänsä pitkissä parisuhteissa. Vaimonsa Sannan kanssa hän on ollut yhdessä jo yli parikymmentä vuotta ja heillä on 11-vuotias tytär. Anssin toinen tytär edellisestä liitosta on jo aikuinen.
”Minulla on tuuria siinä, että olen kohdannut ihmisiä, joiden kanssa on syntynyt heti pitkiä suhteita. Ajatuskin irtosuhteista tai jatkuvasta säätämisestä tuntuu tosi raskaalta. Kaikki todella hyvät puolet arjessa ja parisuhteessa liittyvät siihen, että tuntee toisen tosi hyvin ja sitä kautta rakentuu jotain yhteistä.”
Anssi ei lämpene lainkaan sille kutkuttavalle ihastumisen tunteelle, jota moni vielä keski-iässäkin metsästää kerta toisensa jälkeen.
”Elämässäni on tällä hetkellä rakkautta, mutta en enää koskaan halua rakastua. Sitä tunnetta en enää ikinä halua kokea uudestaan, koska se toisi mukanaan aika paljon tuhoa. En missään tapauksessa olisi valmis vaihtamaan parisuhteeni vakautta siihen, että kokisin alkuhuuman jonkun uuden tyypin kanssa.”
Iltaisin Anssi kysyy usein vaimoltaan: mikä oli tämän päivän kohokohta?
Hän miettii välillä itsekin vastausta kysymykseen. Yhtenä tällaisten pohdintojen iltana takana oli mieletön keikka: katsomo oli ollut täynnä ja meininki upea.
”Ymmärsin kuitenkin, että hienosta keikasta huolimatta päivän kohokohta olikin se, joka oli täyttänyt minut eniten lämmöllä. Se oli hetki, kun istuin lapseni kanssa sohvalla ja hän halusi, että kutitan häntä.”
Juttu on julkaistu Eeva-lehdessä 3/2025.
