Näyttelijä Anna-Leena Sipilällä oli ongelma, joka pysyi vuosia piilossa – sitten hän heräsi Stella-tyttären raivokkaaseen puhutteluun ja päätti muuttua
Näyttelijä Anna-Leena Sipilä ja tytär Stella Lahtela ovat kokeneet paljon yhdessä. Nyt he ovat matkalla kohti aikuista ystävyyttä.
Nyt se vyö etsitään. En lähde, ennen kuin se löytyy”, näyttelijä Anna-Leena Sipilä, 57, sanoo napakasti.
1980-luvulta peräisin oleva metallivyö on ollut häneltä kadoksissa jo kauan. Kuopustytär Stella Lahtela, 20, on ihaillut äidin aarretta ja napannut sen jossain vaiheessa.
”Etsiskelen kotoa milloin mitäkin vaatetta tai meikkiä ja mietin, että olenko jo niin horisko, etten vain löydä niitä. Sitten selviää, että tämä pitkäkyntinen tässä on vienyt ne”, Anna-Leena sanoo ja väläyttää vinon hymyn vieressä istuvalle Stellalle.
”Et tiedäkään, mitä kaikkea minulla on”, tämä kuittaa takaisin.
Äiti ja tytär istuvat Stellan yksiön sängyllä Helsingin Kalliossa. Molemmat tietävät, että Anna-Leenan sanoissa on vähintään puolet huumoria. Vyö pysynee niillä sijoillaan, missä se piileksiikään.
Stella muutti pois kotoa ensimmäiseen omaan asuntoonsa viime kesänä. Anna-Leenakin muutti lähes samaan aikaan. Hän etsi itselleen väliaikaisen asunnon Keravalta, kun 20 vuotta kestänyt liitto Stellan isän, näyttelijä, kirjailija Johannes Lahtelan kanssa päättyi.
Huhtikuussa Anna-Leena muuttaa pysyvään kotiin. Kaksikerroksinen luhtitalokaksio sijaitsee hyvien lenkkeilymaastojen äärellä Järvenpäässä.
Osa tavaroista siirtyy uuteen asuntoon valmiiksi laatikoissa, joita Anna-Leena ei ole ehtinyt purkaa viime muuton jäljiltä. Niistä löytynee myös leivänpaahdin, jonka hän on luvannut tyttärelleen. Se siirtyy pian Stellan huusholliin – luvan kanssa.
Huumori yhdistää äitiä ja tytärtä. Myös periksiantamattomuus on molempien hallitsevia luonteenpiirteitä.
Kummankin mieleen on jäänyt hetki, kun Anna-Leena opetti Stellaa ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä. Jossain vaiheessa tytär heitti suivaantuneena pyörän tielle ja potki sitä. Hetken päästä hän nousi satulaan ja oppi ajamaan.
”Olen oppinut äidiltä sinnikkyyttä. Jos jotain haluaa, on yritettävä niin kauan, että onnistuu”, Stella sanoo.
Nyt hänen tärkein tavoitteensa on päästä Teatterikorkeakouluun. Anna-Leena pääsi sinne aikoinaan kuudennella yrityksellä.
”Se oli jo aika maksimi. Mutta kun teatteri ja näytteleminen läikähtävät ihmisessä, se on menoa”, Anna-Leena kertoo.
Niin Stellallekin on käynyt. Pitkä tanssiharrastus synnytti kipinän esiintymiseen, vaikka nuorempana hän oli vahvasti sitä mieltä, ettei hakeudu ainakaan vanhempiensa uratielle.
”Kun näin äidin lavalla monissa vaikuttavissa näytelmissä kuten Tarpeettomissa ihmisissä ja Skavabölen pojissa, tunsin, että näytteleminen on minunkin alani.”
Tyttären paljastus on äidille yllätys.
”Sinäkö olet ihan ihaillut minua? Oi, miten hienoa.”
Sekä Anna-Leenalla että Stellalla on hyvä mielikuvitus. Anna-Leena sanoo, että se on sekä hyvä että huono asia.
”On voimavara, että pystymme näkemään tilanteisiin vaihtoehtoja emmekä jumiudu yhteen. Toisaalta silloin kuvittelee helposti pahojakin asioita, joista ei oikeasti ole vaaraa vaan pitäisi vain rauhoittua.”
Äidin ja tyttären suhde on muuttunut viime vuosina, kun Stella on aikuistunut. Sitä ovat muovanneet myös kokemukset, joista he ovat selviytyneet yhdessä.
”Äiti on aina ottanut asiat sellaisina kuin ne ovat. Se on yksi isoin oppini äidiltä”
Stella Lahtela.
Kaikenlaista tapahtuu, mutta eteenpäin on mentävä, kuuluu Anna-Leenan motto. Hän varttui yksinhuoltajaäidin ainoana lapsena Pyhäsalmen pienessä kaivoskaupungissa Pohjois-Pohjanmaalla. Lapsuus oli niin rauhallinen, että jos kylällä jotain tapahtui, se oli erityisen jännittävää.
”Äiti oli ymmärtäväinen, symppis ja salaviisas ihminen. Hän ei esittänyt, että tietää asioita, vaan oikeasti tiesi. Hän suhtautui avomielisesti kaikkiin elämän ilmiöihin”, Anna-Leena kertoo.
”Kuvailetko sinä nyt itseäsi? Tuohan kuulostaa sinulta”, Stella sanoo ja naurahtaa.
Kun Anna-Leena 38-vuotiaana odotti Stellaa, hänen äitinsä menehtyi. Samanlaisen onnea ja surua sisältäneen, ristiriitaisen elämänvaiheen hän oli elänyt kuusi vuotta aiemmin esikoistaan Saaraa odottaessaan.
”Menetin läheisen ihmisen molempien raskauksien aikana. Ensimmäisellä kerralla kuoli ystävä, toisella äiti. Ehkä odotus myös suojasi surussa”, Anna-Leena sanoo.
”Äiti on aina ottanut asiat sellaisina kuin ne ovat. Se on yksi isoin oppini äidiltä”, Stella jatkaa.
Oppi tuli käyttöön viisi vuotta sitten, kun Anna-Leena toipui riippuvuudestaan.
Minut pysäytti halveksunta, jonka näin Stellan katseessa. Tiesin, että en voinut enää jatkaa niin.
Viinien tuntija. Sellaisena Anna-Leena piti itseään, vaikka syvällä sisimmässään hän tiesi totuuden.
Kun Stella oli 12-vuotias, Anna-Leena huomasi, että hänen alkoholinkäyttöönsä alkoi vaivihkaa tulla häiritseviä piirteitä. Viiniä kului sen verran, että sen määrää teki mieli vähän kaunistella läheisille.
”Jos joku kysyi, montako lasillista olin juonut, sanoin kaksi, vaikka todellisuudessa lasillisia oli neljä. Aloin myös piilotella sekä täysiä että tyhjiä pulloja. Jokainen valhe mädätti sielua ja pahensi oloani. Itsehalveksuntani lisääntyi.”
Mutta miksi juominen alkoi karata käsistä? Anna-Leena on analysoinut sitä jälkeenpäin ja uskoo löytäneensä useita syitä. Esikoisen muutto pois kotoa ja sen jälkeen ulkomaille opiskelemaan muutti perhedynamiikkaa. Korona-ajan kynnyksellä työtkin vähenivät. Alkoholi tuntui hyvältä lääkkeeltä myös uniongelmiin, jotka olivat alkaneet vaihdevuosien alettua.
”Tiesin kuitenkin koko ajan, että jos jatkan niin, se ei pääty hyvin.”
Samaan aikaan Stella eli murrosikäänsä. Hän halusi pysytellä aiempaa enemmän omissa oloissaan.
”Minulla oli teini-iän tunnemyrskyt meneillään, mutta äidin alkoholinkäyttö sai minut sulkeutumaan varmasti vielä enemmän. Jouduin myös kantamaan aika paljon huolta pääni sisällä, vaikka minun ei tarvinnut pitää huolta äidistä.”
Raitistuminen alkoi Stellan ja hänen isosiskonsa Saaran sysäyksestä. Anna-Leena oli katsonut illalla televisiota viinilasillisien ääressä. Kotiin tullessaan Stella näki, että äidillä oli taas kulunut viiniä. Sellaisia hetkiä oli ollut aiemminkin, mutta hän ei ollut sanonut asiaan juuri mitään. Seuraavana aamuna sanoi.
”Heräsin, kun Stella raivosi minulle ja oli puhelimessa isosiskonsa kanssa. He tekivät siinä hetkessä jonkinlaisen väliintulon. Minut pysäytti halveksunta, jonka näin Stellan katseessa. Tiesin, että en voinut enää jatkaa niin. En voinut enää loukata läheisiäni juomisellani”, Anna-Leena muistelee.
Hetki on jäänyt vahvasti myös Stellan mieleen.
”Kun raivosin äidille pää punaisena, huomasin, että se todella herätti hänet. Tunsin, että hän kuuli meitä ja että me lapset olemme hänelle hyvin tärkeitä. Huomasin jo samana päivänä, että äiti aikoi tehdä käytökselleen jotakin.”
Anna-Leena sai apua riippuvuuteensa vertaistukiryhmistä. Hän uskoo, että raitistumisen aikaikkuna on kapea, ja hänen kohdallaan se avautui juuri oikeaan aikaan.
”Kuka tahansa pystyy juomaan itsensä alkoholistiksi, jos vain harjoittelee tarpeeksi. Naiset myös alkoholisoituvat todella nopeasti. Ongelmakäyttöäni oli ehkä hankalaa tunnistaa, sillä en ollut menossa mihinkään katuojaan vaan mielestäni join viiniä hienostuneesti.”
Alkoholisti-sana tuntuu Stellan mielestä edelleen vieraalta äitiin yhdistettynä.
”Tilanne ei kuitenkaan ollut niin paha kuin olisi voinut olla. Ehkä äidin alkoholiongelma pysyi sen takia vuosia näkymättömissä.”
Kun Stella täytti 15 vuotta, Anna-Leena oli raitis. Kosteat vuodet olivat aiheuttaneet epäluottamusta äidin ja tyttären väleihin. Se korjautui Anna-Leenan lopetettua alkoholinkäytön.
Stella ja Anna-Leena ovat sopineet, että asioista voi puhua aina kun siltä tuntuu.
”En tunne, että minulle olisi jäänyt traumaa tapahtuneesta. Päinvastoin, pystymme nykyisin puhumaan äidin kanssa entistä avoimemmin kaikesta”, Stella sanoo.
Hienoinen ero äidissä ja tyttäressä tulee silti esiin, kun he alkavat keskustella. Stella haluaisi käsitellä asiat aina juuria myöten, Anna-Leenalle riittäisi joskus vähempi.
”Asiat täytyy minunkin mielestäni käsitellä, mutta jauhamista ja ylianalysointia en kestä. Jos asioita aletaan jankata, käännellä ja väännellä, se on mielestäni turhaa ajan, energian ja voimien hukkaamista.”
Yhteisiin juttuhetkiin on tullut uusi syvempi sävy nyt kun Stella on aikuinen.
”Olen Stellan äiti enkä halua kuormittaa häntä omilla kotkotuksillani ja ongelmillani. Lapsi on lapsi myös aikuisena. Toki nyt kun Stella on jo vanhempi, voimme keskustella syvällisemmistäkin asioista.”
Molemmat tuntevat, että ovat matkalla kohti aikuisten välistä ystävyyttä.
”Siirrymme tasaisesti sitä kohti. Toivon, että äiti voisi avautua asioistaan myös minulle. Mutta en silti edelleenkään halua kuulla liikaa yksityiskohtia”, Stella sanoo.
Yksi iso käänne äidin ja tyttären suhteessa tapahtui silloin kun Anna-Leena erosi Stellan isästä ja palasi tämän kanssa yhteen ennen lopullista eroa. Ensimmäinen ero kesällä 2022 tuli Anna-Leenalle yllätyksenä.
”Olin silloin aika romuna, ja yhtäkkiä tajusin, että Stella on aikuinen. Juttelimme asioista, ja hän auttoi minua paljon. Suhteemme lähentyi sen jälkeen.”
Stella oli vanhempiensa eron aikaan surullinen kaikkien puolesta. Hän halusi ilahduttaa äitiä tekemällä tälle ruokaa, viemällä brunssille ja keksimällä yhteistä tekemistä.
”En ollut nähnyt äitiä koskaan niin heikkona. Siihen saakka minulla oli ollut sellainen kuva, että äiti on supernainen, todella vahva. Oli surullista nähdä äiti niin surullisena. En muista, olinko aiemmin nähnyt hänen edes itkevän.”
Ero oli suuri murhe Stellallekin.
”En voinut uskoa, että se oli mahdollista. Olin ajatellut, että vanhempani ovat yhdessä loppuelämän.”
Kun Anna-Leena ja Johannes palasivat yhteen, Stella ajatteli, että hän oli ollut oikeassa.
”Sitten jouduin käsittelemään lopullisen eron. Ymmärsin, että en voi vaikuttaa vanhempieni päätöksiin ja väleihin.”
”Aluksi ajattelin, etten halua nähdä vanhempiani kenenkään muiden kuin toistensa kanssa. Nyt ajattelen, että nekin asiat menevät, miten menevät. Niihin pitää vain mukautua.”
Mukautuminen on ollut myös Anna-Leenan mielessä.
”Kaiken jälkeen olen huomannut, että olen aika hyvä sopeutumaan. Olen ollut aina hyvä sietämään muutoksia, mutta viime vuosina se on korostunut.”
Stellaa ei enää haittaisi, jos äidille löytyisi kumppaniksi ”joku hyvä ukko”. Vastikään Anna-Leena kuitenkin poisti kaikki deittisovellukset puhelimestaan.
”Tunsin itseni ylikypsäksi kanaksi, joka viruu vitriinissä odottamassa ostajaa. Olen enemmän arvoinen. Onnellisuuteni ei riipu parisuhteesta. Jos sopiva ihminen tulee vastaan luonnollisella tavalla, niin sitten ehkä lämpenen.”
Anna-Leena on itse asiassa hyvin tyytyväinen siihen, ettei ole vastuussa tällä hetkellä kuin itsestään ja kahdeksanvuotiaasta kääpiövillakoira Bambista.
”Ero oli loppujen lopuksi hyvä juttu. Tämä on elämäni viimeinen kolmannes, ja nyt saan elää juuri sellaista elämää kuin haluan.”
Stellan mielestä Anna-Leena on elänyt omannäköistä elämää liian vähän.
”Äiti on ollut aina vähän liian kiltti – ja on välillä edelleen. Nykyään hän kuitenkin laittaa rajoja entistä tiukemmin. Kun kyselen jatkuvasti autoa lainaan tai ’lainaan’ äidin kamoja, en enää pääsekään kuin koira veräjästä.”
Anna-Leena uskoo, että mukautuvuus ja kiltteys juontavat hänen lapsuuteensa.
”Ainoana lapsena huolehdin, että en olisi itsekäs vaan ajattelisin aina muita. Sitä olen yrittänyt opettaa Stellallekin. Hän on sosiaalisesti älykäs, lukee tilanteita tarkasti ja on toiminut lapsesta asti välienselvittelijänä kavereiden riidoissa.”
Lähdetkö reiveihin? Anna-Leena kysyi Stellalta pari viikkoa sitten. Hän halusi tanssimaan ja oli saanut kutsun reiveihin työkaverinsa tyttöystävältä.
Lopulta yön yli tamppaamaan päätyi vain Anna-Leena, sillä Stella sairastui. Tämä arvelee, että ehkä yhteisten reivien aika ei olisi ollut muutenkaan vielä.
”Mutta ehkä parin kolmen vuoden päästä.”
Musiikkimaku yhdistää äitiä ja tytärtä.
”Kuuntelemme molemmat Arppaa, Charli XCX:ää ja Gettomasaa.”
Stella ja Anna-Leena tekevät paljon yhdessä. Tytär käy usein äidin luona yökylässä. Silloin he katsovat elokuvia ja lukevat. Toisinaan he tapaavat salilla, toisinaan sushilla.
Molemmat ovat innostuneet avantouinnista. Anna-Leena on Suomen Saunaseuran jäsen ja on huovuttanut seuralaisille ja muille yli 100 saunahattua.
”On jännittävää odottaa, minkälainen hattu pesukoneesta milloinkin tulee.”
Uusia harrastuksia ovat sinkkujen pelipiiri, lukupiiri ja jousiammunta, jolle Stella välillä vähän naureskelee. Sisimmässään hän on silti ylpeä.
”Äiti on löytänyt paljon uusia rentoutumiskeinoja raitistumisen jälkeen.”
Kun Anna-Leena ja Stella innostuvat, he tekevät sen täysillä. Anna-Leena muistaa yhä Stellan lapsuudesta mökkimatkat, joina koko autollinen kuunteli smurffimusiikkia viisi tuntia putkeen.
”Se oli aika piinallista, mutta Stella oli hyvin innostunut smurffeista. Naamiaisiin värjäsin hänet sinisellä.”
Saman piirteen Anna-Leena tunnistaa myös itsessään.
”Vaikka välillä vihaan jousiammuntaa yli kaiken sen vaikeuden vuoksi, innostukseni siihen on jatkunut pitkään. Jousiammunta vaatii keskittymään, mikä tekee hyvää lepattavalle mielelleni.”
Anna-Leena on jälkeenpäin ymmärtänyt, että alkoholi esti paitsi aidon rentoutumisen myös aidon herkkyyden.
”Olen aina näyttänyt tunteeni avoimesti, mutta sen alle jäi hienovireisempi herkkyys. Sellainen, joka saa haavoja helposti.”
”Ennen ajattelin, että haavoilta ja kolhuilta pitää yrittää suojautua. Enää kolhut eivät haittaa. Ne vain osoittavat, että olen elänyt.”
Stella ajattelee, että kolhuja tulee aina: pienempiä ja suurempia, erilaisia ja eri muotoisia.
”Ehkä avain on siinä, miten ne käsittelee ja miten niistä menee eteenpäin.”
Äidin motto elää.
Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 4/2025.
