Tappelin vastaan. Asetin rajat, ja se tuntui aivan mahtavalta. Näin Anna-Leena Härkönen, 55, kuvailee kolumnissaan tapahtumaa kirjamessuilla pari vuotta sitten. Lukija oli lähestynyt kirjailijaa mutta ei halunnut nimikirjoitusta. Hän kertoi pitäneensä tämän esikoisteoksesta mutta lisäsi, että valitettavasti ”kirjailijan ote” oli sen jälkeen lipsunut.
Anna-Leenalla oli takanaan pitkä päivä, häntä väsytti ja ilkeä kommentti oli viimeinen pisara: ote oli lukijan mielestä lipsunut yli kolmekymmentä vuotta.
Tänäkään päivänä kirjailijaa ei kaduta, että hän menetti malttinsa. Hän korotti äänensä, suorastaan huusi, ja kehotti naista painumaan ties mihin.
”Minut on kasvatettu kiltiksi tytöksi, mutta täytyy myöntää, että kokemus oli suorastaan mahtava.”
Anna-Leena sanoo, että hän on väsynyt olemaan katkerien ihmisten roskasäkki.
”Kenenkään ei tarvitse sietää huonoa käytöstä, ei vierailta ihmisiltä, ei työtovereiltaan, esimieheltään eikä ystäviltään.”
Miksi joku roikkuu huonossa suhteessa liian kauan?
Tammikuussa ilmestyneessä Olis niin kiva -kirjassa on kyseisen kolumnin lisäksi muitakin teräviä ja henkilökohtaisia kirjoituksia, joissa Anna-Leena ottaa käytöstapojen lisäksi kantaa muun muassa ystävyyteen ja parisuhdekysymyksiin.
”Tykkään antaa neuvoja, ja parisuhteissa minä varsinainen asiantuntija olenkin, minullahan on kolme avioliittoa takana.”
Anna-Leena Härkönen ja kirjailija Riku Korhonen erosivat viime maaliskuussa kolmentoista yhteisen vuoden ja vuosikymmenen kestäneen avioliiton jälkeen.
Samoihin aikoihin eron kanssa tulivat voimaan koronarajoitukset. Suomi meni kiinni. Ajoitus sinkkuelämän aloittamiselle ei ollut ihanteellinen.
”Olimme harkinneet asiaa pitkään, joten lopullinen ero tuntui miltei yllättävän helpolta, oloni oli lähes vapautunut.”
Anna-Leenan mielestä moni pysyy huonossa suhteessa liiankin kauan, ja avioeroa pelätään turhaan.
”Halutaan uskoa, että tilanne paranee tai muuttuu. Tosiasiassa ihmisten luonteenpiirteet ja asenteet eivät muutu, vaikka rakkaus olisi kuinka suurta.”
Esimerkiksi jos ihminen on herkkä, hänen nahkansa ei mitenkään vahvistu iän myötä. Päinvastoin.
”Iho ohenee vanhetessaan. Minä ainakin olen nykyisin jopa herkempi loukkaantumaan kuin nuorempana. Haluan suojella itseäni entistä tarkemmin.”
Anna-Leena kertoo esimerkin parisuhteesta: Mies sanoo arveluttavan, omasta mielestään hauskan kommentin naisen uudesta kampauksesta ja nainen loukkaantuu. Tilanteen pelastaisi, jos mies ottaisi naisen loukkaantumisen tosissaan, pahoittelisi ja pyytäisi anteeksi.
Mutta yleensä mies puolustautuu: ”Mitä minä muka tein, et sinä voi noin vähästä loukkaantua. Se oli vitsi”.
Ja riita on käynnistetty.
Avioliitto, kuin loputon selitysten suo
Vielä muutama vuosi sitten Anna-Leena sanoi, että hänestä on kiva olla vaimo.
”Ajattelen yhä, että on kiva olla me, pariskunta, ja kuulua yhteen. Toisaalta pitää miettiä, mitä kaikkea on valmis sietämään sen ilon vuoksi. Miten paljon kompromisseja haluaa tehdä? Parisuhteessa hiertää moni asia.”
Aviosääty tuo Anna-Leenan mukaan tiettyjä velvollisuuksia. Avioparin oletetaan menevän toiselle tärkeisiin tilaisuuksiin yhdessä. Jos ei mene ja puoliso hyväksyy syyn, asiaa pitää silti selitellä ulkopuolisille.
”Avioliittoon liittyy paljon turhaa, se on kuin loputon selitysten suo. Kerran, kun Riku ei tullut mukaani erääseen tilaisuuteen, sanoin suoraan, ettei hän halunnut tulla. Sekä Rikun valinta että minun rehellisyyteni tulkittiin epäkohteliaiksi.”
Anna-Leena on vakuuttunut siitä, että miehet ja naiset ovat erilaisia. Naisilla on enemmän herkkyyttä, ja miesten on vaikea ymmärtää sitä.
”Tämä ajatus perustuu siis vain omaan kokemukseeni.”
Pakenin kodin tyhjyyttä sisustamiseen
Anna-Leena kertoo luottavansa ystävyyteen enemmän kuin parisuhteeseen.
”Ystävyydestä puuttuu valtataistelu sekä pelko joutua hylätyksi.”
Riku Korhosen kanssa Anna-Leena on nykyisin hyvä ystävä, ja hänellä on hyvät välit myös poikansa Laurin isään. Erottuaan he pystyivät sopimaan käytännön järjestelyistä ja lapsenhoidosta ilman erimielisyyksiä, ja Lauri liikkui kahden kotinsa väliä luontevasti.
Heti eron jälkeen Anna-Leenan ei ollut helppoa soittaa ja jutella Rikun kanssa ystävänä. Pian entinen pariskunta kuitenkin huomasi, osin korona-eristyksen takia, että heillä on paljon puhuttavaa.
”Olemme soitelleet paljon, ja tavanneetkin, itse asiassa olemme hyviä ystäviä.”
Syksyllä Riku oli Anna-Leenan luona maalaamassa uutta työhuonetta yhdessä Laurin kanssa. Se tuntui Anna-Leenasta kotoiselta ja myös hiukan nostalgiselta.
Uusi työhuone liittyy toiseen suureen elämänmuutokseen: kaksikymmentä täyttänyt Lauri muutti omilleen. Anna-Leena oli ehtinyt jo hiukan totutella ajatukseen tyhjästä pesästä, kun poika ylioppilaskirjoitusten jälkeen lähti armeijaan. Viime toukokuussa Lauri muutti pois virallisesti.
”Koti tuntui kieltämättä ensin autiolta, mutta pakenin nopeasti sisustamiseen.”
Nyt Anna-Leena näkee tilanteessa myös hyviä puolia.
”Nautin työhuoneestani ja siitä, että kotona on siistiä ja jääkaapista löytyvät ne ruuat, jotka minulta sinne edellisellä kerralla jäivät.”
Pojalla ja äidillä on edelleen läheiset välit.He soittelevat pari kertaa viikossa ja tapaavat usein. Lauri on äitinsä nettitukihenkilö, mutta suhdehuoliaan äiti ei pojalle pura. Mieluummin hän soittaa ystävilleen.
”En myöskään kuvittele olevani niin kiinnostava tai hauska, että poika tulisi sen vuoksi käymään luonani. Sen sijaan olen aika hyvä ruuanlaittaja, joten syömme melko usein yhdessä.”
Laurin muutto sattui sikäli huonoon aikaan, että Anna-Leena oli ahdistunut koronarajoituksista.
”En koskaan enää valita sitä, että Suomi menee kiinni juhlapyhinä. Koko kevät oli kuin yhtä juhlapyhää ilman juhlaa”, Anna-Leena kirjoitti kolumnissaan.
Nyt pimeimpänä talvena elämä tuntuu ihme kyllä aiempaa valoisammalta.
”Kamalan kevään jälkeen tuli ihana kesä, ja syksyllä työintoni palasi.”
Taiteilija, jolla on säännöllinen päivärytmi
Anna-Leena valmistelee seuraavaa romaaniaan ja sanoo olevansa oikein työteliäs. Hänen teostensa synty noudattelee melko samaa kaavaa: ensin ahdistaa ja sitten tulee tunne, että tämähän kulkee.
”Joidenkin kirjojen kohdalla hyvä vaihe on muita pidempi. Vain yhden kirjan, Juhannusvieraan, kanssa hyvää vaihetta ei tullut lainkaan. Lukijat pitivät kuitenkin siitäkin.”
Tekeillä olevan kirjan suhteen hyvä vaihe on ollut pitkä, se valmistuu jopa etuajassa.
Anna-Leena ei kuulu taiteilijoihin, jotka inspiraation saatuaan naputtavat koneella yökaudet.
”Esikoiskirjaa saatoin kirjoittaa niin, mutta en enää muita.”
Hän herää kuuden seitsemän maissa, tekee aamutoimet rauhassa ja ryhtyy kirjoittamaan. Päivällä hän saattaa ottaa lyhyet nokoset tai pitää reilun lounastauon.
”Iltapäivällä voin istua kahvilassa. Siellä kirjoitan käsin tai luen ja korjailen tulostettuja liuskojani.”
Anna-Leena on aina ollut iltauninen, mieluiten hän menee nukkumaan jo yhdeksän aikaan.
”Saatan herätä yöllä ja kirjoittaa jotain muistivihkoon. Viime yönä pistin ylös yhden dialogin.”
Viime aikoina Anna-Leenan työteho on lisääntynyt myös yksinkertaisesta ja arkisesta syystä: hän on hankkinut elämänsä ensimmäiset lukulasit.
”Maailma on kirjaimellisesti kirkkaampi. Jaksan lukea ja kirjoittaa pidempään enkä enää väsy niin helposti.”
Anna-Leena nauttii laseistaan.
”Ostin sisustusliikkeestä kauniin keraamisen alustan, jolla silmälasit ovat helposti saatavilla.”
Kun varoituskello kilahtaa
Kesän korvilla ilmestyvä romaani on nimeltään Rikospaikka, ja se kertoo kolmen naisen ystävyydestä sekä naisten suhteista ja niihin liittyvistä jännitteistä.
”Kirja ei ole valoisa eikä optimistinen kuvaus parisuhteesta, mutta ystävyyttä siinä pohditaan paljon, välillä myös lämpimästi.”
Keskinäinen kunnioitus on Anna-Leenan mielestä kaiken a ja o niin parisuhteessa kuin ystävyydessäkin. Toista ei saa edes huumorin varjolla nolata.
”Nolaaminen syö suhdetta. Joskus se voi olla vahinko, ja silloin pitää pyytää kiireesti anteeksi, mutta tietoista nolaamista ei tarvitse sietää.”
Anna-Leena kertoo oppineensa sanomaan suoraan, jos ystävän suhtautuminen ei tunnu hyvältä. Hän kertoo esimerkiksi olleensa aina heikkona ihmisiin, jotka saavat hänet nauramaan. Viihtyminen on ollut pohja monelle ystävyydelle.
”Olen saattanut sietää vuosikausia ikävää itseni analysointia tai huumoriin verhoiltua piikittelyä hauskuuden varjolla.”
Tavallaan hän on halunnut, että hauska ihminen hyväksyisi hänet.
”Nyt tiedän, että on myös ihmisiä, jotka saavat minut nauramaan ja ovat lisäksi kilttejä.”
Kirjailija kertoo oppineensa tunnistamaan, jos uusi tuttavuus aiheuttaa hänelle erityisen miellyttämisen tarpeen.
”Huolestun ja mietin, miksi haluan juuri tuon ihmisen hyväksynnän. Varoituskellot alkavat soida.”
Valittajat käyvät hermoille
Nyt, yli viisikymppisenä, Anna-Leena on uskaltanut myös kyseenalaistaa joitakin vanhoja ystävyyssuhteita. Hän on jättänyt ne pois elämästään tai vähintään ottanut joihinkin ihmisiin etäisyyttä.
”Ystävyyttä ei tarvitse jatkaa väkisin. Ihmissuhteessa kukaan ei ole kenellekään velkaa. Jos joka tapaamisen jälkeen tulee vain paha mieli, kannattaa myöntää, että ollaan tien päässä.”
Anna-Leena sanoo, ettei kestä esimerkiksi ihmisiä, jotka valittavat samoista asioista vuodesta toiseen, mutta eivät tee elettäkään tilanteen korjaamiseksi.
”Tekee mieli sanoa, että miksi et vaihda työpaikkaa tai eroa, miksi vain valitat.”
Anna-Leena Härkönen kertoo opetelleensa vetämään rajoja. Hän on tyytyväinen siihen, että työelämässä harva enää suostuu työskentelemään despootin alaisuudessa, kiitos tasa-arvo- ja me too -keskustelun.
”Sen sijaan kavereilta, sukulaisilta tai puolisolta saatetaan sietää huonoa käytöstä ja asiatonta analysointia vuosikausia.”
Hän on oppinut ymmärtämään, että jotkut ihmiset ovat hankalia ja katkeria eivätkä he muuksi muutu, edes kuoleman jälkeen.
”Miksi pitäisi kaunistella, että olipa hän hyvä ja lämmin ihminen? Kun ei ollut.”
Ihmiset eivät myöskään muutu sen paremmiksi, vaikka olisivat sukulaisia. Toteamus ”se on sentään sun isä”, ei auta.
Milloin on lupa olla surullinen?
Luottamus ja lupausten pitäminen on Anna-Leenan mielestä yksi ystävyyden peruspilareista. Soitetaan kun luvataan, ja tavataan, jos on sovittu. Eikä peruta tapaamisia kerta toisensa jälkeen viime tipassa.
”Iän myötä olen ruvennut inhoamaan arvaamattomia ihmisiä. Mielestäni he eivät ole aina persoonallisia, vaan kyse on usein itsekkyydestä, ilkeydestä ja huonosta käytöksestä.”
Anna-Leena on huomannut, että hänellä on ollut ihmissuhteissaan eräänlainen viihdyttämisen pakko. Hän käsittelee usein vaikeitakin asioita kepeyden kautta, ja yrittää olla mahdollisimman mukavaa seuraa, pikemmin iloksi kuin vaivaksi.
Hän kertoo, kuinka hänen sisarensa Killi oli tehnyt itsemurhan vuonna 2003 ja hautajaisten jälkeen Anna-Leena oli vielä lähes sokissa. Hän kuitenkin päätti mennä erääseen kustantajan tilaisuuteen.
”En halunnut olla masentavaa seuraa, vaan yritin jutella iloisesti. Eräs ystäväni sanoi silloin, että kyllä minä saan olla surullinen.”
Hauskuus on Anna-Leenalle myös suojautumiskeino ja tapa selviytyä.
”Kun vaikeista asioista etsii huvittavia piirteitä, niitä tulee samalla käsitelleeksi ja lieventäneeksi. Huumorini voi olla jonkun mielestä outoa, mutta minulle se on terapeuttista.”
Tiukoissa paikoissa auttaa myös se, että Anna-Leena suhtautuu usein omiin ja läheistensä sattumuksiin materiaalina. Hän lainaa tarinoihinsa asioita oikeasta elämästä ja muokkaa niitä mieleisikseen.
Joko kesällä pääsee matkalle?
Näyttelijä, kirjailija Antti Holman romaanissa Kaikki elämästä(ni) on ajatus, joka lohdutti Anna-Leenaa erityisen paljon.
”Kirja on hauska ja hyvä. Siinä sanotaan, että olemme vain vierailijoita toistemme elämässä. Se on totta. On hyväksyttävä, että vierailut eivät kestä ikuisesti. Avioliitossa ne loppuvat joskus eroon, joskus kuolemaan.”
Anna-Leena on miettinyt paljon myös sitä, haluaako hän enää lainkaan uutta parisuhdetta.
”Rimani on aika korkealla tällä hetkellä. Ehkä se on marssiväsymystä, olen jotenkin uupunut koko ajatukseen. Ainakaan minulla ei ole mitään kiirettä asian kanssa.”
Uudenvuoden lupauksia hän ei tee, eikä ole koskaan välittänyt vuodenvaihteen pakollisesta juhlimisesta.
”Tietysti toivon, että koronapandemia olisi viimeistään kesällä ohi ja voisin taas matkustaa jonnekin.”
Anna-Leena on matkustellut paljon yksin, eikä yksinolo tarkoita hänelle yksinäisyyttä.
”Elämäni on oikein hyvää näin. Ja jos sattuisin rakastumaan, en ainakaan enää odota, että toinen tekisi minut onnelliseksi. Oma onnellisuus ei saa olla toisen ihmisen vastuulla.”
Mekko Mekko My o My, korvakorut La Matta. Neule & Other Stories, korvakorut Muotikuu, housut ja kengät Anna-Leenan omat. Kuvauspaikka Valo Hotel & Work.
