Epäasiallisia vitsejä, seuraamista kadulla, ei-toivottuja kosketuksia, perään huutelua, seksuaalissävytteisiä kuvia sosiaalisen median kanavissa, pakottamista seksuaalisiin tekoihin. Esimerkiksi tällaisista asioista puhutaan, kun puhutaan naisten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.

Kokemukset eivät ole harvinaisia. Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta naisesta on kokenut häirintää jossain vaiheessa elämäänsä, kertoo juuri julkaistu eeva.fin ja UN Women Suomen teettämä tutkimus. Kyselytutkimukseen osallistui yli 1 000 suomalaista naista.

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvista kyselyvastaajista kaikki vastasivat kokeneensa häirintää jossain vaiheessa elämäänsä. Mitä nuoremmista vastaajista puhutaan, sitä suuremmiksi prosenttiluvut kasvavat.

Tutkimus piirtää esiin maailman, jossa käytännössä kaikkia naisia yhdistävä kokemus on se, että on joskus kokenut seksuaalista häirintää.

Tulokset ovat järkyttäviä, mutta eivät yllättäviä, kommentoi UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirvikangas.

”Seksuaalisen häirinnän yleisyydestä on toki tiedetty, mutta asiaa ei ole varsinaisesti aiemmin mitattu. Aiheesta ei siis ole ollut näyttöä”, hän kertoo.

UN Women Suomi on YK:n tasa-arvojärjestö, joka edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja pyrkii vahvistamaan naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksia ja asemaa kansainvälisesti.

UN Women toteutti vastaavanlaisen tutkimuksen hiljattain Britanniassa. Koska luvut olivat niin huolestuttavia, asiaa haluttiin tarkastella myös Suomessa.

”Suomen luvut olivat vieläkin järkyttävämmät”, Hirvikangas sanoo.

eeva.fin ja Eeva-lehden päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki on samaa mieltä.

”Seksuaalinen häirintä rajoittaa tasa-arvon toteutumista kaikilla elämän osa-alueilla. Sen hyväksyminen tai sen salliminen kaventaa naisten ja tyttöjen toimintavapautta. Nyt on aika siirtyä uuteen aikaan”, hän sanoo.

Prosenttiosuuksien lisäksi kyselytutkimuksessa selvitettiin, miten naiset itse kuvailevat kokemaansa häirintää. Avoimissa vastauksissa korostuu se, että häirintä jättää kokijaansa usein pitkäaikaisen jäljen.

Esimerkiksi tällaisia kokemuksia naisilla on seksuaalisesta häirinnästä.

Lue mistä on kyse: Tämä on manifesti: Nyt riittää – seksuaalisen häirinnän aika on ohi

Lähes kaikki naiset ovat kohdanneet jonkinasteista seksuaalista häirintää. Jokainen meistä tuntee siis luultavasti useita naisia, jotka ovat kokeneet seksuaalista häirintää.

Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin yliopistonlehtorin, kulttuurintutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen dosentin Tuija Saresman mielestä tämä on huolestuttavaa.

”On todella surullista, että vaikka tieto lisääntyy ja tasa-arvon oletetaan paranevan, häirintä ilmiönä ei ole häviämässä. Päinvastoin, nuorilla se on entistä yleisempää”, Saresma sanoo.

Ei-toivottu koskeminen ja kouriminen ovat tutkimuksen mukaan yleisin naisten kokema häirinnän muoto. Seksuaalinen häirintä voi tarkoittaa huutelua, kommentointia, seuraamista kadulla, härskiä vitsailua, seksuaalisiin tekoihin painostamista tai seksuaalissävytteisen kuvamateriaalin lähettämistä sosiaalisessa mediassa.

Häirinnällä on valtavasti erilaisia ilmenemismuotoja, ja suhtautuminen joihinkin niistä on voinut muuttua. Vanhemmat sukupolvet ovat voineet pitää vaikkapa perään vislailua kohteliaisuutena, mutta sitä ei enää koeta niin, Saresma sanoo.

”Kaikki häirinnän muodot täytyy ottaa vakavasti, sillä kaikki häirintä on vahingollista eikä millään muotoa oikeutettua.”

Baari, katu, puisto ja kotibileet. Tutkimuksen mukaan nämä ovat yleisimpiä paikkoja, joissa seksuaalista häirintää tapahtuu. Yksi yleinen paikka on julkinen liikenne, jota monet vastaajat kertovat välttävänsä etenkin yöaikaan. Häirintää esiintyy monenlaisilla työpaikoilla: ravintola- ja hoiva-alalla, ensimmäisissä kesätyöpaikoissa, konttoreissa.

”Nainen saattaa kohdata häirintää millä tahansa elämänalueella”, Tuija Saresma kiteyttää.

”Työpaikan osuus on yllättävän suuri. Esimerkiksi terveydenhuollon väki saattaa joutua seksuaalisen häirinnän kohteeksi työn arjessa. Siltä ei ole mitään keinoa välttyä.”

Kokemukset lähes kaikista häirinnän muodoista ovat yleisimpiä pääkaupunkiseudulla ja yli 100 000 asukkaan paikkakunnilla. Lisäksi korkeasti koulututeut ja nuoret ovat kokeneet häirintää yleisemmin kuin naiset keskimäärin.

Saresma pohtii, johtuuko se siitä, ettei seksuaalista häirintää välttämättä tunnisteta tarpeeksi hyvin kaikissa ihmisryhmissä.

”Valistuksen tulisi läpäistä yhteiskunnan kaikki tasot. Naisella on oikeus päättää, miten häntä kosketaan ja katsotaan koulutustaustasta riippumatta.”

Kokemukset seksuaalisiin tekoihin pakottamisesta ovat kuitenkin yhtä yleisiä riippumatta siitä, missä päin Suomea asuu. Tämä voi johtua siitä, että tietyn rajan yli mentäessä häirinnän hahmottaminen häirinnäksi on selkeämpää.

Yksi keskeisistä häirinnän paikoista on sosiaalinen media ja muut verkkoyhteisöt. Siellä yleisin häirinnän muoto on ei-toivotun kuvamateriaalin lähettäminen esimerkiksi sukuelimistä, törkeät kommentit ja suorat ehdotukset.

”Netissä tapahtuva häirintä on todella vahingollista, sillä materiaali leviää todella helposti ja säilyy jopa ikuisesti”, Saresma sanoo.

Entäs ne Häirinnän tekijät? Keitä he ovat? Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että naisia häiritsevät erityisesti miehet. Useimmiten häiritsijät ovat häirinnän kohteelle ennestään tuntemattomia.

Avoimien vastauksissa korostuu kuitenkin se, että myös tutut ihmiset, kuten sukulaiset, häiritsevät naisia seksuaalisesti. Vastauksissa mainitaan esimerkiksi varoittamatta suutelu, vartalon kommentointi, suorat ehdottelut ja seksuaalisiin tekoihin pakottaminen.

”On kaikkein haavoittavinta, kun häirintä tulee taholta, johon on luottanut. Ihminen jää todella yksin tällaisessa tilanteessa, sillä luottamus menee täysin”, Saresma sanoo.

Moni vastaaja kertookin, ettei pysty luottamaan miehiin lainkaan, koska joku läheinen on pettänyt luottamuksen. Kokemuksella voi olla vaikutuksia esimerkiksi parisuhteen muodostamiseen, seksin harrastamiseen ja perheen perustamiseen.

Sekä Saresma että Hirvikangas nostavat tutkimuksesta esille lisäksi sen, kuinka yleistä häirintä on vähemmistöjen keskuudessa. Tutkimukseen vastanneista viisi prosenttia oli seksuaalivähemmistöjen edustajia. Heistä kaikki kertoivat kokeneensa seksuaalista häirintää.

Saresma arvelee sen kertovan vallankäytöstä.

”Tässä on luultavasti kyse siitä, että miehillä on pyrkimys ylläpitää patriarkaalista heteronormatiivista käsitystä eli oletetaan kaikkien olevan heteroita", Saresma sanoo.

”Jos tästä poikkeaa, koetaan oikeudeksi häiritä tai osoittaa se jotenkin. Kyse ei ole välttämättä siitä, että uhria kohtaan osoitetaan seksuaalista halua, vaan häntä pyritään kontrolloimaan.”

Kun seksuaalista häirintää käsitellään julkisuudessa, esiin nousee helposti kommentteja siitä, että ”nykyään ei saa enää sanoa tai tehdä mitään”. Me too -liikkeen alkuaikoina vuonna 2017 puhuttiin puolestaan paljon siitä, mistä mies voi tietää tekevänsä väärin ja että seksuaalisessa häirinnässä olisi kyse väärinkäsityksistä.

”Oikeasti jokainen varmasti tietää, milloin ja millaisten asioiden sanominen on ok ja mikä ei. Tämä on vain heikko puolustautumisyritys”, Saresma sanoo.

Saresman mukaan vastarintaliikkeitä syntyy, kun häiritsijät eivät halua nähdä toimineensa väärin. Syyt vastarinnalle ovat historiallisiakin.

”Miehet ovat ennen saaneet kommentoida naisia, sillä naisia on pidetty miesten omaisuutena. Tämä asia on muuttunut radikaalisti. Miehet ovat joutuneet kohtaamaan oman käytöksensä huonouden ja tiedostamaan, että esimerkiksi nuorten naiskollegoiden ulkonäön kommentointi ei ole ok.”

Kysyimme tavallisilta suomalaisilta, mitä ajatuksia tutkimuksen tulokset herättävät – katso video.

Suomea pidetään tasa-arvon mallimaana. Saresman mukaan sen leiman taakse vetäydytään liiaksi. Vaikka tasa-arvo olisi pidemmällä kuin jossain muualla, se ei tarkoita, ettei kehitettävää ole.

”Liian helposti vetoamme siihen, että muualla asiat ovat vielä huonommin, vaikka pitäisi puhua avoimesti suomalaisten tyttöjen ja naisten asemasta.”

Asennekasvatus on kuitenkin tuottanut tulosta, Saresma sanoo. Seksuaalinen häirintä ja sen monet muodot tunnistetaan aikaisempaa paremmin. Yksi syy siihen on me too -liike.

”Asioita ei kuitata enää sillä, että pojat on poikia. On hyvä, että tästä puhutaan ja asioihin puututaan.”

Työsarkaa riittää yhä. Saresma painottaa esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalikasvatuksen merkitystä kaikilla koulutustasoilla. Lisäksi erilaisten kampanjoiden merkitystä ei voi hänen mukaansa korostaa liikaa.

”Seksuaaliseen häirintään pitää suhtautua vakavasti. Siinä käsitellään isoja ja syvälle meneviä asioita, joilla voi olla kauaskantoiset seuraukset.”

UN Women Suomen Jaana Hirsikangas korostaa miesten vastuuta ongelman ratkaisemisessa.

”Kuten eräs vastaaja ilmaisi: jokainen meistä tuntee naisen, joka on kokenut seksuaalista häirintää tai väkivaltaa miesten toimesta. Miksi siis kukaan ei tunnu tuntevan miehiä, jotka ovat syyllistyneet seksuaaliseen häirintään tai väkivaltaan?” hän kysyy.

”Seksuaalinen häirintä ja väkivalta voidaan lopettaa vain siten, että kaikki sukupuolet lähtevät tekemään töitä sen kitkemiseksi ja tunnistavat vastuunsa. Tässä miesten rooli on keskeinen.”