
1. Se vähentää stressiä
Television katselu tutkitusti käy nollauksesta. Yhdysvaltalaistutkimuksessa huomattiin, että mitä pidempään naiset katsoivat televisiota, sitä alhaisempi stressihormoni kortisolin pitoisuus heillä oli. Syyn arvellaan liittyvän siihen, että puuha on sekä passiivista että viihdyttävää.
2. Se voi opastaa elämään terveellisesti
Pitkään paikallaan oleminen ei ole terveellistä, mutta silti tv:n katselulla voi olla tervehdyttävä vaikutus. Televisio on halpa ja tärkeä terveyden edistäjä. Tv-sarjojen on osoitettu lisänneen ihmisten tietoisuutta esimerkiksi sukupuolitaudeista.
3. Se lähentää parisuhdetta
Hyvän suhteen edellytys on se, että parilla on edes jossain määrin samat piirit. Myös sarjojen päähenkilöt ja muut yhteiset ”tv-tutut” lasketaan. Ei siis ihme, jos yhteisen sarjan seuraaminen yksin tuntuu liki petokselta.
4. Se piristää
Milloin olet viimeksi nauranut kunnolla? Moni saa hyvät naurut television ääressä. Harva asia tekee yhtä hyvää kuin kunnon hekottelu. Se parantaa mielialaa, lievittää kipuja, suitsii stressiä ja jopa vahvistaa vastustuskykyä.
5. Se voi lievittää yksinäisyyden tunnetta
Tutkimusten mukaan yksin asuvat katsovat enemmän televisiota kuin parisuhteessa olevat – ja hyvästä syystä. Kun ruudussa halataan, nauretaan tai koetaan muita lämpimiä tunteita, katsojakin saa osan väristyksistä. Syynä on ihmisen upea kyky eläytyä toisten kokemuksiin.
Lähteet: Psychology Today, Huffpost, kff.org, Mayo Clinic ja The Guardian