Terapiaklubissa keskustellaan läheisen yllättävästä kuolemasta ja miten siitä voi selviytyä.
Sairaskohtaus, onnettomuus, henkirikos tai itsemurha. Puolison, lapsen, vanhemman tai muun läheisen ihmisen yllättävä menehtyminen aiheuttaa suuren kriisin. Millaisin keinoin siitä voi selviytyä?
Iiris von Knorringin kanssa aiheesta on keskustelemassa ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, psykofyysinen fysioterapeutti Merja Rosenholm.
”Joka kertahan kuolema tulee väärällä hetkellä. Ei ole varmaan oikeata hetkeä olemassakaan”, Rosenholm sanoo.
Rosenholm kohtaa työssään terapeuttina läheisensä menettäneitä ja hän itse on myös menettänyt kolme läheistä perheenjäsentään äkillisesti muutaman vuoden sisällä. Ensimmäiset tunteet Rosenholmilla ovat olleet epäuskoisuutta tapahtuneesta.
Alkusokin jälkeen osa reagoi Rosenholmin mukaan touhuamalla ja osa lamaantuu.
”En mielelläni puhu surutyöstä. Se on surua, se on tuntemista ja se on elämistä. Surutyö kuulostaa suorittamiselta, jolla on loppu. Varsinaista loppua ole, vaan surun kanssa sitten eletään. Suru muuttaa ihmisen."
”Pitää olla tyhjää aikaa, jotta voi surra.”
Rosenholm kehottaa elämään surua menemällä sitä kohti.
”Kun tulee vaikea tunne, silloin pitää pysähtyä. Pitää olla tyhjää aikaa, jotta voi surra.”
Surua kohti voi mennä esimerkiksi katselemalla yhteisiä valokuvia tai puhumalla kuolleesta toisten kanssa.
Kun läheinen on yllättäen kuollut, arjen rutiinit pitävät usein pinnalla: nousee sängystä ja pesee hampaat, syö aamupalan.
”Minulla oli mieheni kuoltua koira, joka vei minut lenkille aamuin illoin. Oli tärkeää myös tehdä jotain kivaa, kuten mennä vaikka kosmetologille tai teatteriin. Täytyy ihan tarkoituksellisesti alkaa tuottaa itselleen mielihyvää.”
Kehollisia keinoja rauhoittaa itseään ja mieltään voivat olla esimerkiksi hengitysharjoitukset tai liikunta.
”Vaikka olisi hyvin surullinen, voi olla myös toiveikas.”
Missä vaiheessa mukaan tulee toivo?
”Mielestäni toivon pitäisi tulla hyvin alkuvaiheessa jo mukaan. Vaikka olisi hyvin surullinen, voi olla myös toiveikas. Ne eivät sulje toisiaan pois", Rosenholm sanoo.
Hän kannustaa etsimään jo heti alussakin pienen toivonkipinän.
”Aluksi voi tulla syyllinen olo, että eihän minulla nyt saa mitään toivoa olla tai että saanko edes nauraa, mutta se on turhaa. Toivoa on aina hyvä kuljettaa mukana.”
Katso videolta koko klubi ja Merjan tekemä harjoitus.
Tämä Terapiaklubi-tapahtuma oli 20.11.2024. Katso seuraava Terapiaklubi täältä ja ilmoittaudu mukaan!
Kuvaus: Timi Kuosmanen
Lavastus: Tuomas Nortema
