Ystävyyttä kannattaa hoitaa siinä missä parisuhdettakin – mutta päinvastaisilla tavoilla
Ihmissuhteet
Ystävyyttä kannattaa hoitaa siinä missä parisuhdettakin – mutta päinvastaisilla tavoilla
Unohda viikonloppulomat, eläköön lyhyet viestit! Ystävyyttä kannattaa hoitaa, ja siinä kannattaa ottaa avuksi teknologia, neuvoo psykologi.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 23.12.2020
Trendi

Äitisuhdetta voi mennä puimaan terapiaan, ja parisuhdepulmista on kirjoitettu hyllymetreittäin oppaita.

Sen sijaan ystävyydestä on tapana toistella sellaisia hokemia kuin ’tosiystävyys on ikuista’. Sanontojen mukaan aito ystävyys kyllä kestää ilman, että siihen erikseen kiinnittää huomiota.

Se ei ole aivan totta, huomauttaa psykologi Suvi Laru Väestöliitosta.

”Joidenkin ystävien kanssa on helppo jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin, vaikka edellisestä tapaamisesta olisi kulunut vuosi. Kuitenkin ystävykset voivat ajautua erilleen siinä missä seurustelukumppanitkin. Yleensä syynä on se, että yhteiset puheenaiheet ovat syystä tai toisesta vähentyneet.”

Itse asiassa elämäntilanteiden muuttuminen vaikuttaa ystävyyteen usein enemmän kuin parisuhteeseen. Jos ystävä lähtee töihin ulkomaille, hyväkään kaveri tuskin seuraa perässä puolison tavoin.

Parisuhteen pelastajiksi mainitaan usein viikonloppureissut ja muut arjen karkottamiseen tähtäävät kikat. Larun mukaan ystävyyttä hoidetaan parhaiten päinvastaisella metodilla: sillä, että muistuttaa ystävää olemassaolostaan harmaimpana arkipäivänä. Arkinen yhteydenpito pitää yllä yhteisiä puheenaiheita ja on helpompi ottaa tavaksi kuin järjestelyä vaativat viikonloppulomat.

”Ystävälle voi vaikkapa lähettää maanantaiaamuisin tekstiviestin, jossa kysyy, millä mielellä tämä lähtee uuteen viikkoon.”

Teknologia on muutenkin ystävyyden puolella. Videopuhelun välityksellä pääsee näkemään ulkomaille muuttanutta ystävää – mutta myös vauvan saanutta kaveria, joka ei juuri nyt jaksa lähteä ihmisten ilmoille. Usein viisikin minuuttia videopulinaa riittää pelastamaan päivän.

Psst! Sovi säännöllinen tapaaminen ystävän kanssa kuun ensimmäiselle torstaille. Kun treffit ovat kalenterissa samalla viivalla velvollisuuksien kanssa, niistä ei tule luistettua.

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.

Kommentoi +