Ymmärrätkö ihan oikeasti, mitä suostumus tarkoittaa seksissä? Testaa taitosi 10 kysymyksen visalla
Yhteiskunta
Ymmärrätkö ihan oikeasti, mitä suostumus tarkoittaa seksissä? Testaa taitosi 10 kysymyksen visalla
Suomen seksuaalirikoslaki muuttuu vuodenvaihteessa niin, että siinä otetaan huomioon kehollinen itsemääräämisoikeus. Jatkossa suostumuksen puute täyttää rikoksen tunnusmerkit. Laadimme lakimuutoksen kunniaksi testin, jonka avulla voit testata, ymmärrätkö ihan oikeasti, mitä suostumuksella tarkoitetaan.
1Kommenttia
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 2.12.2022

Suostumuksesta on viime vuosina puhuttu Suomessa paljon. Yksi syy on siinä, että rikoslaki raiskauksien ja muiden seksuaalirikosten osalta uudistuu vuoden 2023 alussa. Suurin muutos uudessa laissa koskee nimenomaan suostumusta.

Seksuaaliset teot ilman suostumusta ovat aina olleet raiskaus, mutta jatkossa suostumuksen puute täyttää myös rikoslain silmissä raiskauksen tunnusmerkit.

Uudessa seksuaalirikoslaissa olennaista on se, että kaikki osapuolet ovat seksuaalisissa teoissa mukana vapaaehtoisesti.

”Suostumuksen tarkoitus on antaa seksuaalisuudesta ja seksistä nauttimiseen vielä suurempi mahdollisuus.”
seksuaaliterapeutti Tiina Böhling-Salonen

SUOSTUMUS SEKSISSÄ on monessa mielessä varsin yksinkertainen juttu. Se tarkoittaa sitä, että ihminen haluaa vapaaehtoisesti tehdä jonkin seksuaalisen teon.

”On tärkeää muistaa, että kaikki seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvä on ok, kunhan se on laillista ja ok itselle sekä toisille seksin osapuolille”, kiteyttää Sexpon seksuaaliterapeutti Tiina Böhling-Salonen.

Jokaisella on oikeus päättää kenen kanssa, milloin ja miten harrastaa seksiä ja millaisia seksuaalisia tekoja ei halua tehdä. Ihmisten rajat seksiin liittyen vaihtelevat paljon: se, mikä on yhdelle ok, ei välttämättä ole ensinkään ok toiselle.

Seksuaalista suostumusta voi ajatella paljon laajemminkin kuin vain haluna harrastaa tai olla harrastamatta seksiä jonkun kanssa. Esimerkiksi johonkin suhdemuotoon siirtyminen vaatii suostumusta.

”Avoimet suhteet ovat tällä hetkellä tosi suosittuja, ja ihmiset haluavat kokeilevat paljon erilaisia asioita. Siihenkin liittyy kysymyksiä suostumuksesta. Suostunko siihen, että suhde avataan? Sopiiko se arvo- ja ajatusmaailmaani? Ne ovat isoja asioita.”

”Vaikka nimi olisi paperissa, se ei tietenkään tarkoita sitä, että ei olisi mahdollista kieltäytyä tai keskeyttää.”
seksuaaliterapeutti Tiina Böhling-Salonen

JOSTAIN SYYSTÄ suostumuksen käsite on kuitenkin edelleen joillekin mysteeri. Internetin anonyymeillä keskustelupalstoilla käydään tasaisin väliajoin keskusteluja siitä, miten suostumuksen kirjaaminen rikoslakiin vaikeuttaa seksin harrastamista.

Erään keskustelijan mukaan tulevaisuudessa voi käydä esimerkiksi näin:

Olet treffeillä naisen kanssa, suutelette ja hierot naisen tissiä paidan läpi, ja jälkeenpäin nainen päättää ettei tykännyt sinusta, joten suostumus puuttui. Nainen kävelee poliisiasemalle, ja tekee sinusta rikosilmoituksen seksuaalisesta kajoamisesta ilman suostumusta. Seuraavaksi olet oikeuden edessä, uhkana vankeustuomio.”

Toki on myös mahdollista, että tällaisessa tilanteessa kourija on ymmärtänyt suostumuksen väärin.

Böhling-Salonen on kuullut joidenkin kauhistelevan, tarkoittaako suostumus sitä, että jatkossa seksiä voidaan harrastaa vain niin, että on kirjoitettu nimi paperiin. Hänestä käsitys on kummallinen.

”Suostumuksen yhtenä tarkoituksena on antaa seksuaalisuudesta ja seksistä nauttimiseen vielä suurempi mahdollisuus. Se on ollut aina todella tärkeää, eikä siinä pitäisi olla mitään outoa. Ja vaikka nimi olisi paperissa, se ei tietenkään tarkoita sitä, ettei kaikilla osapuolilla olisi mahdollisuutta kieltäytyä tai keskeyttää milloin vain.”

Ymmärrätkö sinä, mitä suostumuksella tarkoitetaan?

Laadimme testin, jonka avulla pääset jyvälle taidoistasi. Testissä esitetään erilaisia tilannekuvauksia, ja sinun tehtävänäsi on valita, miten tilanteessa toimitaan niin, että suostumuksesta pidetään kiinni.

Lähteet: Sexpo, Väestöliitto, Terveyskylä. Jutun ja testin tekemisessä on ollut mukana Sexpon seksuaaliterapeutti Tiina Böhling-Salonen.

1 kommentti