Kun kello sunnuntai-iltaisin lähestyi yhdeksää, Marian kädet alkoivat hiota. Kohta hänen puolisonsa kaivaisi esiin sohvan takaa patjan, levittäisi sen olohuoneen lattialle ja sanoisi ”no niin”.

Se oli merkki, että oli aika harrastaa seksiä.

Maria oli tuolloin reilu kolmekymppinen, asiantuntijatehtävissä työskentelevä nainen. Hän ei ymmärtänyt, kuinka oli voinut ajautua tilanteeseen, jossa alistui seksiin, jota ei oikeasti halunnut.

Joka sunnuntai kello yhdeksän Maria vastoin tahtoaan riisui vaatteensa ja kampesi patjalle vatsalleen. Hän ei halunnut nähdä miehensä kasvoja.

”Suljin silmäni, puristin käteni nyrkkiin ja aloin mielessäni laskea sadasta nollaan. Olin kuin nukke, joka suoritti annettua tehtävää. Se ei ollut seksiä, se oli jotain aivan muuta.”

Sama kuvio toistui lähes vuoden ajan joka sunnuntai. Mies yhtyi Mariaan, vaikka Maria ei olisi halunnut. Mies ei kuitenkaan näyttänyt välittävän siitä. Hän joutui käyttämään liukuvoidetta, jotta yhdyntä onnistui.

Maria ei hannannut vastaan, koska kieltäytyminen olisi tehnyt elämästä helvettiä. Aina aiemmin, kun Maria oli kieltäytynyt seksistä, mies oli aloittanut raastavan mykkäkoulunsa eikä suostunut edes katsomaan Mariaan päin. Totaalista huomioimattomuutta jatkui päiväkausia - niin kauan, kunnes Maria ei enää kestänyt ja pyysi anteeksi.

”Oli helpompaa kärsiä sunnuntaina tunti kuin pilata koko seuraava viikko.”

Vuosia myöhemmin terapeutti totesi Marialle, että hänen puolisonsa oli käytännössä raiskannut hänet joka sunnuntai.

Ei mitään ulkoisia merkkejä. Ei väkisin petiin painamista. Ei väkivallalla tai millään muullakaan uhkailua. Ei edes sitä, että uhri olisi sanonut “ei”. Onko tällöin kyse raiskauksesta?

Raiskauksen määritelmästä on väännetty Suomessa vuosia. Marian kokema sunnuntaipiina tuskin määriteltäisiin raiskaukseksi 2022. Rikoslaki raiskauksien ja muiden seksuaalirikosten osalta kuitenkin uudistuu tammikuun alussa 2023.

Väitöskirjatutkija Otava Piha Helsingin yliopistosta arvioi, että Marian kokemusten kaltaiset tapaukset ovat sellaisia, joiden avulla vedetään uuden lain rajoja oikeuskäytännössä. Rikoslaki ei tunnista henkistä väkivaltaa ja painostamista kovin hyvin. Uudessa laissa näitä on käsitelty enemmän, mutta epäselvää on edelleen, milloin painostaminen on sen laatuista, että se poistaa vapaaehtoisuuden.

”Tämänkaltaisen jutun lopputulos riippuisi sen tarkemmista yksityiskohdista. Todennäköisesti lainsäädäntökatveita vielä jää”, hän arvioi.

Nykylaissa seksuaalirikoksen tunnusmerkiksi pitäisi riittää uhrin pelko, jonka vuoksi uhri on kyvytön muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan tai puolustamaan itseään, mutta käytännössä pelkotilaa ei ole koskaan sovellettu ilman, että se on jollain tavalla liittynyt väkivaltaan tai sen uhkaan.

Ensi vuonna myös fyysisestä väkivallasta riippumattoman pelon tai uhkauksen pitäisi riittää syyksi tuomita raiskauksesta.

Otava Piha antaa kaksi esimerkkiä.

”Suostumuksesta ei ole kyse, jos ihminen suostuu seksiin sen vuoksi, että hänestä uhataan tehdä lastensuojeluilmoitus, jos hän ei suostu seksiin. Tai jos miesporukka luo naiselle pelottavat olosuhteet vaikka viemällä naisen syrjäiseen paikkaan, jolloin nainen kokee, että olisi liian vaarallista kieltäytyä seksistä.”

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty arvioi, että Suomessa joka vuosi 50 000 naista kokee seksuaalista väkivaltaa. Luku käsittää raiskaukset ja raiskausten yritykset ja lisäksi muun muassa seksuaalisen ahdistelun ja -hyväksikäytön. Miehillä vastaava luku on 10 000.

Rikosuhritutkimuksissa lain määrittämää raiskausta ei siis eroteta muusta seksuaalisesta väkivallasta.

”Mutta joka päivä joku raiskataan tavalla, joka ei täytä nykyisen raiskauksen tunnusmerkistöä. Tämäkin on todennäköisesti alakanttiin arvioitu”, Otava Piha summaa.

Tuomio kuitenkin tulee vain murto-osasta raiskauksia. Tämä johtuu siitä, että vain osa tapauksista ylipäätään ilmoitetaan poliisille. Tuomio voi kaatua esimerkiksi näytön puutteeseen. Kovinkaan usein tilanteesta ei ole olemassa vastaansanomattomia todisteita, kuten videokuvaa tai ulkopuolisen silminnäkijän kertomusta.

Parisuhteessa tapahtuneista raiskauksista ilmoitetaan poliisille vain vähän, mutta tämä ei tarkoita, että niitä tapahtuu vähän.

”Tiedetään, että ne ovat aliedustettuina oikeusjärjestelmässämme.”

Vanhassa, vuonna 2006 julkaistussa Naisuhritutkimuksessa 21 prosenttia vastanneista kertoi, että oli kokenut parisuhteen ulkopuolista seksuaalista väkivaltaa elämänsä aikana. Neljä prosenttia oli kokenut samaa silloisessa parisuhteessaan. 17 prosenttia ilmoitti, että oli kokenut seksuaalista väkivaltaa entisessä parisuhteessaan.

”Eroa nykyisen ja entisen suhteen välillä selittää se, että usein suhteesta lopulta lähdetään, kun väkivaltaa tapahtuu. Lisäksi väkivaltaa ei aina tunnisteta suhteen aikana ja jos tunnistetaankin, siitä ei välttämättä haluta kertoa edes nimettömällä lomakkeella.”

Tapahtui raiskaus miten tahansa, se usein traumatisoi uhrin. Seuraukset voivat olla psyykkisiä, fyysisiä, sosiaalisia ja taloudellisia.

”Toisaalta osa pystyy seuraavana päivänä suoriutumaan töistään normaalisti ilman, että se kertoo siitä, ettei raiskausta oikeasti tapahtunut. Ihminen on yllättävän resilientti otus.”

Marian suhteeseen seksuaalinen väkivalta hiipi vaivihkaa. Aluksi Marian puoliso oli varsinainen hurmuri. Hän kuskasi Mariaa autollaan ja vannoi rakkauttaan. He olivat tutustuneet työkuvioiden kautta. Maria oli miehen tavatessaan 27-vuotias, mies yli kymmenen vuotta vanhempi.

”Mies oli herkkä ja romanttinen. Hän vei heti jalat alta”, Maria muistelee.

Miehen käytös johti lopulta siihen, ettei Maria pian halunnut seksiä ollenkaan.

”Mies sai uskomaan, että surkea seksielämämme oli minun syytäni. Kun mies ehdotti, että minun kannattaisi mennä seksuaaliterapiaan, suostuin.”

Toiselle käynnille myös mies kutsuttiin mukaan. Mies onnistui hurmaamaan myös terapeutin. Pari sai tehtäväksi harrastaa seksiä kerran viikossa, jotta kummankaan ei tarvitsisi vongata tai pahoittaa mieltään.

Siitä alkoi Marian jokasunnuntainen piina.

Raiskauksen kokeneen on käytävä läpi raskas prosessi ennen kuin oikeus mahdollisesti toteutuu ja tekijä saa tuomion. On tehtävä ilmoitus poliisille ja kuvailtava nöyryyttäviä hetkiä, yksityiskohtia myöten.

Langettavaan tuomioon vaaditaan kertomusta tukevaa näyttöä. Raiskausjutuissa näyttö koostuu useasta pienestä purosta, ja tuomioistuimen pitää arvioida, milloin virrasta on tullut niin vahva, että tekijän syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä.

”Syytettä tukevaa näyttöä on sekin, että joku toinen on havainnut, että uhri on poissa tolaltaan tapahtuman jälkeen, tai että uhri on kertonut asiasta ystävälle tai lääkärille”, Otava Piha sanoo.

Ongelmallisen oikeusprosessista tekee se, että kertomuksella on siinä iso painoarvo.

Prosessin eteneminen tuomioon asti riippuu siis paljon siitä, mitä kysymyksiä osapuolilta kysytään, millä tavoin he tapahtumia osaavat kuvailla, kuka heitä kussakin vaiheessa kuulee ja millaisia päätelmiä kukin kertomuksista tekee.

Otava Piha huomasi oikeusprosesseja tutkiessaan, että tuomarit saattavat tulkita lakia keskenään eri tavoin ja myös tekevät kertomuksista hyvin erilaisia päätelmiä.

”Jotkut tuomarit pitivät asianomistajan kertomusta vähemmän uskottavana, kun tämä oli ilmoittanut raiskauksesta poliisille viipeellä. Siitäkin huolimatta, että korkein oikeus on 2013 todennut, ettei viipeelle pidä antaa painoarvoa. Pinttyneet uskomukset istuvat tiukassa.”

Otava Piha mainitsee vastaavanlaisena esimerkkinä tapauksen, jossa lautamiehet eivät uskoneet, että nainen oli raiskattu, sillä nainen oli kyennyt osallistumaan puoli vuotta tapahtuneen jälkeen tv-ohjelman kuvauksiin.

Tuomareita ja syyttäjiä koulutetaan lakimuutoksen tiimoilta.

Uusi laki laventaa raiskauksen määritelmää, mutta sekään ei välttämättä tee autuaaksi.

”Todellisuudessa on edelleen monta kohtaa, jossa uhri voi pudota pois prosessista. Jos kohtelu on välinpitämätöntä, uhri saattaa luovuttaa ja jättää keissin. Pitkiä prosesseja pitäisi ylipäätään jouduttaa, koska toipuminen traumasta ei etene käsittelyn aikana. Tarvitaan lisää rahaa näiden juttujen hoitamiseen.”

Otava Piha ennustaa, että uusi lakimuutos lisää jonkin verran halua ilmoittaa seksuaalisesta väkivallasta.

Seksuaalirikosten rangaistuksia ankaroitetaan lakimuutoksen myötä niin, että laista poistuu määritelmä “vähemmän vakava raiskaus”. Aiemmin lievempinä pidetyt tapaukset käsitellään perusmuotoisina eli ”normaaleina” raiskauksina.

Vuonna 2020 perusmuotoisesta raiskauksesta sai ehdotonta vankeutta 63 henkilöä ja ehdollista vankeutta 59 henkilöä. Ehdotonta vankeutta on saatu keskimäärin kaksi vuotta. Ehdolliset vankeustuomiot ovat keskimäärin 18 kuukauden pituisia. Useimmiten ensikertalainen saa ehdollisen vankeusrangaistuksen.

”Aina uhrille ei ole tärkeää, että tekijä joutuu linnaan, vaan uhri haluaa varmistua, ettei tekijä enää ikinä tee samaa kenellekään muulle.”

Marian ja hänen puolisonsa erosta on nyt aikaa kuutisen vuotta. Sama aika on mennyt suhteesta toipumiseen.

Aivan suhteen loppuvaiheessa Maria oli niin epätoivoinen, että mietti, ettei suhdevankilasta voinut olla muuta ulospääsyä kuin se, että hän joko tappaisi itsensä tai miehensä.

Maria oli pitkään eron jälkeen niin ahdistunut, ettei mielessä käynyt, että voisi ilmoittaa miehestä poliisille.

”Toisaalta kuka minua edes olisi uskonut? Ei ollut mitään todisteita ja mies on taitava puhuja. Jälkikäteen ajattelen, että hänellä oli vahvoja narsistisia piirteitä.”

Maria on kertonut tapahtuneesta vain terapeutilleen ja lähimmille ystävilleen. Moni kaveri oli kyllä huomannut, että mies kontrolloi ja alisti.

Tutkija Otava Piha arvioi, että mikäli tulevaisuudessa vastaavissa tapauksissa katsottaisiin, ettei puoliso ollut syyllistynyt raiskaukseen ja että haluton osapuoli oli mukana vapaaehtoisesti, voitaisiin vielä arvioida, käyttikö puoliso hyväkseen erityistä valta-asemaansa niin, että toisen mahdollisuudet muodostaa ja ilmaista omaa tahtoaan olivat heikentyneet.

”Käytännössä katsottaisiin siis, täyttyvätkö seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkit”, Otava Piha sanoo.

Maria tietää, että hänen entisellä puolisollaan on nyt uusi naisystävä. Joskus hän on miettinyt, pitäisikö soittaa ja varoittaa.

”Mutta ei se ole minun asiani enää.”

Maria ei aio ilmoittaa ex-miehestään vastaisuudessakaan. Marialla on nyt uusi miesystävä, jonka kanssa hän elää onnellisesti parisuhteessa. Kaikesta kokemastaan huolimatta hän kokee, ettei entinen suhde ole jättänyt traumoja.

”Mies vei elämästäni 15 vuotta. Toivottavasti kenenkään muun ei tarvitsisi kärsiä näin kauan.”

Marian nimi on muutettu.