
Kadehditko, kun vieruskaveri nostaa joogassa jalkansa niskan taakse? Ihan suotta, sillä notkeus ei ole aina terveellistä. Taustalla saattaa olla hypermobiliteettioireyhtymä.
– Silloin nivelten epänormaalin laaja liikerata aiheuttaa haittoja, kuten kipua, fysiatrian erikoislääkäri Klaus Österholm Peijaksen sairaalasta sanoo.
Valtaosa hypermobiileista ihmisistä tietää olleensa aina yliliikkuvia, koska spagaatit, sillat sun muut taitotemput ovat sujuneet jo koululiikunnassa.
– Haitat ilmaantuvat usein vasta aikuisena, kun liikkuminen lakkaa. Silloin lihasten tuki ei enää kannattele niveliä. Siitä voi seurata ongelmia.
Nivelten liikkuvuuteen vaikuttaa ikä ja sukupuoli sekä nivelten rakenne ja sidekudoksen joustavuus. Sidekudoksen tehtävänä on toimia side- ja tukiaineena. Jos se ei ole tarpeeksi tiukkaa, sidekudos antaa periksi ja nivelet yliojentuvat.
– Kyse on perinnöllisestä ominaisuudesta. Samassa suvussa voi kuitenkin olla sekä lievää että niin suurta yliliikkuvuutta, että hyvä kun nivelet pysyvät paikoillaan. Naisilla vaiva on yleisempi johtuen mahdollisesti naishormoneista.
Yleensä kipu kertoo, että kyse on pelkän yliliikkuvuuden sijaan hybermobiliteettioireyhtymästä. Kipu johtuu nivelten virheasennoista ja virheellisestä kuormituksesta. Pahimmillaan oireyhtymä voi johtaa nivelten, esimerkiksi polvilumpion, sijoiltaan menoon.
Silloin nivel on niin kipeä, että sitä voi tuskin liikuttaa. Se voi kuitenkin mennä itsestään paikoilleen, jolloin oire lievittyy. Pysyviin virheasentoihin yliliikkuvuus ei johda.
Joskus kipu kroonistuu tai muuttuu laaja-alaiseksi. On arveltu, että nivelten yliliikkuvuus voisi olla yksi fibromyalgiatyyppisen kivun syistä.
Hypermobiliteettioireyhtymä voi näkyä ihossakin, koska siinäkin on sidekudosta. Silloin iho on poikkeuksellisen pehmeä ja samettimainen. Mustelmia tulee herkästi, arvet saattavat levitä ja haavat paranevat huonosti.
Oireyhtymä voi näkyä myös kömpelyytenä, sillä kehon hahmotus ja hallinta ovat haastavia, kun nivelet joustavat liiaksi. Virtsarakon ja suoliston monenlaiset vaivat ovat mahdollisia, samoin uniongelmat.
– Tyypillisesti uni ei virkistä. Syytä tähän ei tunneta, mutta kipu voi olla osin taustalla. Kipu voi myös valvottaa.
Parantavaa hoitoa hypermobiliteettioireyhtymään ei ole
– Sidekudoksen synnynnäistä rakennetta ei voi muuttaa. Parasta lääkettä on tukilihasten vahvistaminen ja kunnon parantaminen. Kipua hoidetaan lääkkeillä, kylmä- ja kuumahoidoilla sekä rentoutusharjoituksilla.
Kestävyysliikunta, kuten kävely, pyöräily ja hiihto, sekä kevyt kuntosalitreeni tekevät nivelille hyvää.
– Vapaiden painojen sijasta kannattaa suosia laitteita, joissa tekniikka ja liikeradat pysyvät varmimmin kasassa.
Ikä tuo vaivaan usein helpotusta, sillä 50–60 vuoden iässä nivelet alkavat jäykistyä. Ikä voi tuoda myös nivelrikon, johon yliliikkuvuus herkästi johtaa varsinkin, jos nivelet ovat menneen sijoiltaan toistuvasti.
Nivelten yliliikkuvuus on tavallista eikä aiheuta välttämättä mitään oireita. Yliliikkuvuutta voi olla niin isoissa kuin pienissäkin nivelissä, joillakin myös selkärangassa. On arvioitu, että joka kymmenennellä suomalaisella on yliliikkuvat nivelet. Hybermobiliteetti on paljon harvinaisempaa.
– Jos yliliikkuvuuteen ei liity kipua, kyse ei ole sairaudesta vaan ominaisuudesta. Monesti siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Jäykkiin ja kireisiin lihaksiin liittyy usein eniten kipua.
Testaa, oletko yliliikkuva
1. Pikkurillin tyvinivel nousee 90 asteen kulmaan tai sen yli suhteessa kämmenluuhun = 2 pistettä.
2. Peukalo osuu taivuttaessa kyynärvarteen käsivarren ollessa suorana = 2 pistettä.
3. Kyynärvarsi ojentuu 10 astetta tai enemmän yli vaakatason = 2 pistettä.
4. Polvi ojentuu 10 astetta tai enemmän yli vaakatason = 2 pistettä.
5. Saat kämmenet kokonaan lattiaan polvet suorina = 1 piste.
Jos saat tässä kansainvälisesti tunnetussa Beightonin kriteeritaulukossa kokoon viisi pistettä tai enemmän, sinun katsotaan olevan yliliikkuva. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinulla olisi hypermobiliteettioireyhtymä. Diagnoosi vaatii, että yliliikkuvuus aiheuttaa kipua ja muuta haittaa. On myös mahdollista, että vaikka kriteerit eivät täyttyisi, yliliikkuvuus aiheuttaa oireita.
Hae apua
Jos yliliikkuvat nivelet vaivaavat sinua, käänny terveyskeskus- tai työterveyslääkärin puoleen ja pyydä lähetettä fysiatrian erikoislääkärille. Toinen vaihtoehto on hakeutua fysioterapeutille.
Säännöllinen, lihaksia vahvistava liikunta on oireiden lievittämisessä ratkaisevassa roolissa. Yliliikkuvuuden kanssa pärjää, kun lihaskunto on hyvä.