”Kesällä 2020 kuuntelin psyko­terapian maailmankongressin etäluentoa. Luennolla puhuttiin siitä, voiko ihmisellä olla liian hyvä itsekontrolli. Kiinnostuin aiheesta. Olin törmännyt siihen työssäni psykoterapeuttina ja tunnistan myös itsessäni ylikontrolliin taipuvaisen suorittajan piirteitä.

Olen sairastanut teini-iässä syömishäiriötä ja lapsesta asti pakko-­oireista häiriötä. Minulla on ollut useita masennusjaksoja ja työuupumusta. Kaikkien yhteinen nimittäjä on taipumus ylikontrolliin.

Ylikontrolliin taipuvainen on usein tarkka, tunnollinen ja suunnitelmallinen suorittaja. Hänellä on kyky huomata yksityiskohdat, uhkat ja kaikki, mikä pitäisi korjata. Suorittaja ottaa paljon vastuuta ja saa turvallisuudentunnetta siitä, että langat ovat omissa käsissä. Se on pidemmän päälle tosi uuvuttavaa.

Hän saattaa mennä juhliinkin enemmän velvollisuudentunnosta kuin omasta halustaan. Hän ei pysty heittäytymään vaan pitää ikään kuin käsijarrun pohjassa ja ajattelee juhlissakin keskeneräisiä töitä tai sitä, mitä muut hänestä ajattelevat.

Kontrolliin taipuvaiset voivat olla aika yksinäisiä. He voivat tuntea olonsa ulkopuolisiksi seurassakin, koska ilmaisevat tunteitaan niukasti.

Luennon jälkeen aloin opiskella ylikontrollin hoitoa. Mietin, miksi kontrollista on niin vaikea päästää irti. Huomasin, että jos päästän irti, tulee turvaton olo. Asiat eivät ole tarpeeksi hallinnassani.

Usein kontrollin tarpeen taustalla onkin vaikeus sietää epävarmuutta. Epävarmuus taas voi herättää turvattomuutta. Se voi ilmetä monin tavoin. Minun tapani on varmistelu: Luen viestit tarkkaan ennen kuin lähetän ne. Tarkistan, että hella on pois päältä, kun lähden kotoa.

Jonkun toisen strategia voi olla murehtiminen, fyysisten oireiden googlaaminen tai se, ettei ilmaise, mitä aidosti tuntee, vaan arvailee, mitä muut haluavat kuulla.

Vauvojen turvallisuudentunne syntyy siitä, että heidän tarpeisiinsa vastataan eivätkä he jää yksin. Sama pätee aikuisiin.

Kontrollin ongelma ei ratkea kontrollia lisäämällä. Tarkistelun ja varmistelun sijaan tarvitaan yhteys muihin. Sitä, että saa näyttää epävarmuutta ja tarvitsevuutta ja olla oma itsensä. Vaikka jokainen asia ei olisi hallinnassa, kaikki voi mennä hyvin, kunhan ei jää yksin.

Tunteiden näyttäminen voi viedä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteen. Se voi olla iso mielenter­veysteko. Ylikontrolli johtaa helposti uupumukseen ja masennukseen.

Olen itsekin harjoitellut haavoittuvuuden näyttämistä. Asiantuntijat eivät yleensä paljasta asioita, jotka voi tulkita heikkoudeksi. Minulle on ollut tärkeää puhua esimerkiksi mielenterveyden haasteistani.

Synnytyksen jälkeen minulla on ollut vuosien tauon jälkeen enemmän mielialaoireita. Olen tukeutunut puolisooni ja luottanut siihen, että hän on siinä, vaikka itken.”