Ensi-illan näki vain kaksi henkilöä. Näyttelijä Vuokko Hovatta harjoitteli alkuvuodesta Lilla Teaternissa näytelmää, joka esitettiin maaliskuussa ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran. Muut esitykset siirtyivät lokakuulle.
Työ oli Helsingin kaupunginteatteriin kiinnitetylle Vuokolle kuitenkin monella tapaa merkityksellinen. Ensinnäkin hän näyttelee siinä ensimmäistä kertaa ison roolin ruotsiksi.
”Se oli melkoinen haaste. Toistoja tarvittiin ehkä kymmenkertainen määrä tavalliseen verrattuna. Piti saada lihakset tottumaan uuteen ääntöpaikkaan.”
Harjoituksissa tapahtui myös tärkeä kohtaaminen.
Palataan siihen mutta puhutaan ensin Vuokon muista tärkeistä asioista: tyttärestä, työstä ja musiikista.
Taiteilija on välittäjä
Ei sitä jaksa joka kerta ihan täysillä tehdä. Eräältä kollegalta äskettäin kuultu lause sai Vuokon hiljaiseksi. Hän suorastaan hämmentyi. Kuinka joku voi ajatella noin!
”Yritän aina tehdä kaiken, pienimmänkin tehtävän, täysillä. En osaa kuvitella muunlaista tekemistä. Edes harjoituksissa ei voi fuskata, siitä jäisi väärä olo kehoon.”
Vuokko Hovatta ihailee esimerkiksi kollegaansa Seela Sellaa.
”Yli kahdeksankymppinen taiteilija näyttelee yhä jokaisen roolin sataprosenttisesti. Siihen pitää pyrkiä.”
Vuokon mielestä taiteilija on välittäjä. Niin näyttelijän työssä kuin musiikin tekemisessä kyse on tunteen ja koskettamisen siirtämisestä, yhteisestä kokemuksesta.
”Parhaimmillaan ilmaisusta syntyy flow, joka saa sekä tekijässä että kuulijassa aikaan jotain uutta. Rakastan runoja. Mietin paljon sanoja ja painotuksia, niin laulussa kuin puheessakin. Jokainen äänenpaino ja äänenväri on tärkeä, yhtä lailla teatterinlavalla kuin mainoksissakin. Mietin, mitä sanaa laventaa, mitä kaventaa.”
Intohimoinen ja omistautunut suhtautuminen työhön on osittain perua jo lapsuudenkodista. Vuokko kasvoi työkeskeisessä perheessä Espoon Tapiolassa ja Iirislahdessa.
”Meillä ei korostettu uskontoa eikä politiikkaa, mutta työ oli merkityksellistä, sitä tehtiin täydestä sydämestä ja uutterasti. Vanhempani arvostivat tietoa ja tiedettä sekä harrastivat kulttuuria ja musiikkia.”
Kunnianhimo näkyy Vuokon vanhempien ja sisarusten urakirjossa: isällä on oma yritys, äiti on arvostettu hedelmöityshoitojen uranuurtaja, professori Outi Hovatta, pikkuveli Ville on koulutukseltaan ekonomi ja mukana kehittämässä musiikin oppimiseen tarkoitettua älypuhelinsovellusta, isosisko Iiris on käyttäytymisgenetiikan professori ja pikkusisko Talvikki suuntaa tähtitieteilijänä kohti maailmankaikkeutta, kvasaareja.
Akateemisessa kodissa lapsia ei painostettu tietylle alalle, mutta Vuokolle musiikki oli selvä suunta. Hän aloitti viulunsoiton viisivuotiaana ja lauloi sen jälkeen Tapiolan kuorossa.
”Kotona soitin pianolla toivelaulukirjoja läpi ja kuuntelin musikaalilevyjä. Kävin myös äidin mukana Helsingin kaupunginorkesterin konserteissa. Parhaimmillaan klassinen musiikki sykähdytti. Joskus se väsytti, jos teos ei ollut innostava.”
Itsenäistymisen aika
Ilmapiiri Tapiolan lukiossa oli Vuokon mukaan yhteen muottiin puristava.
”Tunsin, että piti olla samanlainen kuin muut. Oli hirveä tarve suorittaa.”
Itsenäistyminen tuntui tärkeältä, ja ehkä siitä syystä Vuokko hakeutui vaihto-oppilaaksi. Paikaksi valikoitui Saksa, Baden-Würthenberg, lähellä Ranskan rajaa.
Vuosi oli 1989, sama, jolloin muuri murtui.
Kulttuuri-ilmasto Keski-Euroopassa oli tyystin erilainen kuin mihin Vuokko oli tottunut: yhteiskunnallisista asioista puhuttiin paljon, historia tiedostettiin ja asioihin otettiin kantaa. Maailma laajeni, ja toisaalta kaikki tuntui olevan lähellä. Pariisiin pääsi junalla parissa tunnissa.
”Saksassa kierrätettiin jo muovia, ja joka nurkan takana oli vanhojen tavaroiden kauppa. Monissa asioissa oltiin edellä Suomea. Se oli tärkeä vuosi. Vapauduin ja tajusin, että voin olla juuri se mikä olen.”
Vuokolla oli Saksassa poikaystävä, ja hän suunnitteli jopa jäävänsä sinne opiskelemaan.
”Kun palasin Suomeen, tajusin kuitenkin, että juureni ovat vahvat ja perhe tärkeä. Jäin tänne.”
Vuokko Hovatta opiskeli Sibelius-Akatemiassa kolme vuotta, kunnes sattuma johdatti hänet teatterialalle. Hän kävi ystävänsä Petriikka Pohjanheimon kanssa katsomassa teatterikorkeakoulun esityksiä ja vaikuttui.
”Teatteriopiskelijat eivät ehkä laulaneet täydellisesti, mutta heidän esitystapansa vetosi minuun. Tajusin, että hyvän laulajan pitää osata myös käsitellä ja hengittää tekstiä. Halusin syventää tulkintaani ja ilmaisuani.”
Teatterikorkeakouluun Vuokko pääsi 22-vuotiaana ensi yrittämällä. Lisää isoja elämänmuutoksia oli luvassa: jo toisella vuosikurssilla Vuokolle tarjottiin roolia Helsingin kaupunginteatterissa.
”Se tuntui uskomattomalta. Ohjaaja Kaisa Korhonen soitti ja pääsin mukaan Kuuhullut-musikaaliin, jossa oli Kaj Chydeniuksen musiikki.”
Vuokko kiittää oppineensa Kaisa Korhoselta paljon.
”Sain luottamusta itseeni ja yhteistyöhön. Ehkä tärkein oppi oli tiivistämisen taito.”
Ultra Bra ja nousukiito
Seuraava suuri käänne tapahtui samana vuonna. Taustalla vaikutti jälleen sama ystävä, joka oli paria vuotta aiemmin innostanut Vuokon teatteriuralle. Petriikka oli jättäytymässä pois Kallion ilmaisutaidon lukiossa syntyneestä, vielä melko tuntemattomasta yhtyeestä ja ehdotti tilalleen lahjakasta ystäväänsä. Syksyllä 1995 Vuokko läpäisi koelaulun ja ehti juuri sopivasti mukaan Ultra Bran jyrkkään nousukiitoon.
Vuokko Hovatta muodosti Terhi Kokkosen ja Anna Tuluston kanssa yhtyeen näkyvän naiskolmikon.
”Kaikki kävi niin nopeasti, etten ehtinyt tajuta, missä mennään. Seuraavana vuonna ilmestyi Vapaaherran elämää -albumi, ja pian poseerasimme rintaliivit päällä Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kannessa.”
Vuokko Hovatta ei pidä Ultra Brata poliittisena yhtyeenä, vaikka sen jäsenet jakoivatkin melko samanlaiset yhteiskunnalliset arvot.
”Puolustimme inhimillisyyttä ja suvaitsevaisuutta, mutta myös aiheista tärkein, rakkaus, oli mukana koko ajan.”
Vuokko arvelee, että menestys ei noussut hänelle päähän. Ainakaan hänellä ei ollut aikaa miettiä sitä.
”Vauhti oli tosi kova. Tein Ultra Bran lisäksi teatteria, ja koulussa minulla oli täysi työ oppia asiat muiden mukana. Siellä oltiin hyvin tasa-arvoisesti jalat maassa, kukaan ei voinut olla tähti.”
Naimisiin Vuokko oli mennyt päivää ennen teatterikoulun alkamista. Liitto muusikkopoikaystävän kanssa jäi kuitenkin muun elämän jalkoihin.
”Olimme molemmat koko ajan menossa tahoillamme. Tapahtui niin paljon kaikkea, että emme ehtineet parin vuoteen viettää aikaa yhdessä juuri lainkaan.”
Liitto päättyi eroon samoihin aikoihin kuin Vuokko valmistui. Ero oli pettymys, sillä hänen omilla vanhemmillaan on pitkä parisuhde.
”Näin tämä on minulla mennyt. Jokaiseen eroon liittyy aluksi kipeitä tunteita, mutta ajattelen kaikkia suhteitani kiitollisuudella. Olen saanut osakseni paljon rakkautta, ja asiat on pystytty puhumaan selviksi.”
Vuokon toisen merkittävän suhteen tragedia oli, että pariskunnan esikoinen kuoli synnytyksessä. Jälkeenpäin hän on miettinyt, että yksi eron syy saattoi olla surun eriaikaisuus. Kokemus oli suunnattoman vaikea ja raskas molemmille.
Pariskunta sai kuitenkin toisenkin lapsen, nyt jo 17-vuotiaan Hertan.
”Katson tytärtäni ihaillen”
Kun tytär oli pieni ja Vuokko teki iltatöitä, isovanhemmat ja muut läheiset auttoivat paljon. Lastenhoitajien järjestämisessä oli aikamoinen rumba.
”Hertta oli usein viikonloput isovanhempien luona, mutta onneksi minulla oli pitkät kesälomat, jolloin saatoin olla tiiviisti hänen kanssaan.”
Erottuaan tyttärensä isästä Vuokko seurusteli useamman vuoden näyttelijä Eero Ahon kanssa. Silloin kahden näyttelijän palapeliin piti sovittaa molempien lapset.
Vuokko näkee uusperheen säädöissä ja vuoroviikkosysteemeissä myös hyviä puolia.
”Omia menojaan voi rytmittää lapsen aikataulun mukaan, ja kun on lapsen kanssa, niin voi elää paremmin tämän ehdoilla.”
Nyt Hertta on jo pidempään liikkunut itsenäisesti molempien vanhempiensa luona.
Vuokko on onnellinen tyttärestään, ja hän arvelee olevansa kohtuullisen hyvä äiti.
”Ystäväni on sanonut minulle, että jaksan ihanasti selittää tyttärelleni kaikkea. Totta on ainakin se, että en luota raivoamiseen keskustelumuotona. En hermostu ihan vähästä.”
Hertta on pian täysi-ikäinen, samanikäinen kuin Vuokko oli vaihto-oppilasvuotenaan.
”Katson ihaillen, kuinka hän ja hänen kaverinsa ovat hyvin tiedostavia. He ymmärtävät monet asiat luonnollisemmin ja paremmin kuin minä aikoinaan.”
Zarkus Poussan äkillinen kuolema pysäytti – ”Aluksi raskaimpia olivat aamut”
Toinen suuri suru esikoistyttären menetyksen jälkeen on ollut Vuokon puolison, muusikko Zarkus Poussan äkillinen kuolema viisi vuotta sitten.
”Suru on hyvin yksityinen asia, eikä kukaan voi sanoa toiselle yleispätevästi, mikä siinä auttaa tai kuinka siitä selviää.”
Vuokon kokemuksen mukaan kannattaa kävellä paljon. Lähteä liikkeelle, tehdä jotain.
”Onneksi minulla on ystävät ja kiinnostava työ. Olen voinut keskustella viisaasti ja tarttua toimeen, tehdä asioita, jotka tuntuvat tärkeiltä.”
Aluksi raskaimpia olivat aamut.
”Joka päivä piti herätä siihen todellisuuteen, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Täytyi vain nousta ja suunnata eteenpäin.”
Nyt suru on jo muuttunut kiitollisuuden suuntaan. Tuntuu lohdulliselta ajatella, että vaikeistakin asioista voi selvitä.
Vuokko Hovatta kertoo, että edesmennyt puoliso, ”Zeta”, kuten hän miestään kutsuu, on läsnä hänen arjessaan ja puheissaan sekä tyttären että ystävien kanssa.
”Olen myös näkevinäni merkkejä hänestä, vaikkapa linnuissa tai kevään ensimmäisissä perhosissa. Tänäkin aamuna, kun menin muusikko Kalle Chydeniuksen kanssa studiolle äänittämään lastenmusiikkibändimme levyä, huomasimme aulan kyltissä ison Z-kirjaimen. Kalle sanoi, että katso, Zeta on mukana.”
Vuokko ei usko, että on olemassa paikkaa, jossa kukaan meistä jatkaa elämää tällaisenaan kuoleman jälkeen. Ei hän sellaista ikionnea haluaisikaan.
”Sielut menevät, minne menevät. Se saakin olla mysteeri.”
Vuokon synnytyksessä kuolleen tyttären ja Zetan hautamuistomerkit ovat melko lähellä toisiaan Hietaniemen hautausmaalla.
”Käyn siellä usein heitä tapaamassa. Paikka on kaunis vanhoine puineen ja leikattuine pensaineen. Saan voimaa, kun hengitän luonnon tuoksuja. Ajattelen tuhkaa, jonka olen laskenut maahan, ja mitä kaikkea siitä voi kasvaa.”
Vuokko muistaa puolisonsa rohkaisevana ja kannustavana.
”Zeta sanoi aina, että kyllä sinä osaat ja pystyt. Ja hän osasi iloita ja nauttia elämästä. Olen monesti ajatellut, että hän varmasti olisi halunnut, että nautin elämästäni.”
”Vanheneminen ei pelota minua”
Vuokko täyttää syyskuun 2. päivä 49 vuotta, mutta hän ei ole koskaan kokenut ikäkriisejä. Itsetunto on kohdallaan.
”Vanheneminen ei pelota minua. Olen jo muutaman vuoden ollut mielestäni noin viisikymppinen.”
Hän arvelee hiukan rauhoittuneensa vuosien myötä.
”En ole yhtä kärsimätön kuin ennen. Enää en harmittele, että raitiovaunut menevät liian hitaasti, vaan päin vastoin kävelen ja pyöräilen paljon.”
Vuokko on myös oppinut hyvän tavan suhtautua riitelyyn.
”Sanoin aikoinaan silloiselle miehelleni tiukassa paikassa, että nyt keskeytetään ja ollaan hetki hiljaa. Katsotaan tilannetta ikään kuin kaukaa avaruudesta.”
Vanhenemisen mallia Vuokko on saanut monilta vanhemmilta ystäviltään.
”Esimerkiksi kirjailija Aulikki Oksasella on mahtava elämänasenne. Olen oppinut häneltä, että asioihin pitää uskaltaa heittäytyä. Eräs tuttava sanoi hyvin, että Aulikki on kuin liikkuva juhla.”
Luonto on Vuokolle tärkeää työn ja läheisten lisäksi. Lapsuuden kesinä hän oli usein vanhempiensa sukumökeillä Lempäälässä tai Sumiaisissa.
Lähes kaikki lapsuuden perheessä ovat lintuharrastajia.
”Minä tunnistan meistä ehkä vähiten lajeja, mutta onneksi perinne jatkuu. Tuntui kivalta, kun Hertta oli jo pienenä isoäitinsä kanssa linturetkellä ja kertoi kotiin tultuaan innostuneena, vielä ärrää surauttaen, kuinka oli onnistunut näkemään mustakurkku-uikun.”
Vuokko Hovatta ja uusi rakkaus: ”Kaikki on vielä niin uutta”
Kulttuurialan koronakurimus huolestuttaa, vaikka Vuokon olo on hieman ristiriitainen.
”Monilla kollegoillani on vaikeuksia, ja välillä tunnen lähes syyllisyyttä siitä, että minulla on asiat näin hyvin. Minulla on työpaikka, ystävät ja perhe.”
Vuokko hymyilee ja myöntää, että kaiken lisäksi hän seurustelee. Suhde alkoi muutama kuukausi sitten.
On myös toiveita, että ruotsin kielellä näytteleminen on Vuokolle jatkossa entistä helpompaa, sillä tuore miesystävä on ruotsinkielinen, Ruotsin ruotsalainen.
”Hän on lavastaja, ja tapasimme alussa mainitun näytelmän, Den besynnerliga händelsen med hundenin, harjoituksissa. Olen sen verran vakavissani, että en halua salailla tätä.”
Skoonelaissyntyinen mies on suunnilleen Vuokon ikäinen. Hän asuu Kööpenhaminassa, joten tapaamiset ovat vaatineet suunnittelua, koronatestejä ja karanteeneja.
Pariskunnalla on yhteisiä kesäsuunnitelmia niin Kööpenhaminassa kuin Suomessakin.
”Miehellä on töitä myös Ruotsissa, mutta sinne en edes pääsisi menemään.”
Vuokko on ollut varovainen korona-aikana, koska hän kuuluu astman takia riskiryhmään.
”Kaikki on vielä niin uutta. Mutta sen voin sanoa: Olen onnellinen.”
Vuokko Hovatan henkilöhaastattelu on julkaistu Eevassa 7/2021. Nettiartikkelia on päivitetty 11.10.2021.
