Väinönputkea, mesiangervoa, punaväriminttua, kaunopunahattua, suolaheinää, mustaseljaa ja lipstikkaa. Ja tuolla siankärsämöä, nokkosta, kehäkukkaa ja auringonhattua. Pihalla kasvaa sulassa sovussa parsaa ja gladioluksia.

Kaupunkilaisena tunnistan kasveista tuurilla ehkä muutaman, mutta agronomi Virpi Raipala-Cormier, 70, luettelee kotitilansa kasvien nimiä ja vaikutuksia kuin apteekin hyllyltä. Ja sinne ne hänen filosofiassaan kuuluvatkin.

Virpin käsivarrella on pärekori, johon hänellä on tapana kerätä yrttejä kotikeittiöönsä. Luontaistuotteita ja luonnonkosmetiikkaa valmistavan Frantsilan perustaja on alansa uranuurtaja. Hän on viljellyt luomukasveja sukutilallaan jo 45 vuoden ajan.

Virpi ja hänen kanadalaissyntyinen miehensä James Cormier palasivat Virpin kotitilalle vuonna 1981 ”vain häämatkalle”, mutta ovat yhä sillä tiellään.

Frantsila sijaitsee Hämeenkyrön Kyröspohjassa. Tiluksien vanhimmat talot ovat 1800-luvulta. Pian nämä maat ovat olleet suvun omistuksessa kolmesataa vuotta. Maisema on vehreydessään kuin sadusta.

Rauha huokuu niin emännästä kuin ympäristöstäkin. Sateen jälkeen on raikasta, ja luonto tuoksuu kutsuvasti. On hämmästyttävän hiljaista. Pysähdymme pihan reunamilla virtaavan puron äärelle.

”Moni menee kiireellä eteenpäin, ei ole aikaa pysähtyä. Kun seisoo hetken tässä, hengittää ja kuuntelee, mieli rauhoittuu.”

Virpi Raipala-Cormier on myös suomalaisen luonnonkosmetiikan edelläkävijä. Hän tosin puhuu mieluummin ihoa hoitavista tuotteista kosmetiikan sijaan. Yrttien ja kasvilääkinnän tuntija alkoi 1980-luvulla kouluttaa luontaishoitajia, kuten shiatsu-terapeutteja, ensimmäisten joukossa Suomessa.

Kun Virpi puolisoineen perusti Frantsilan luomuyrttitilan, alalla ei juuri ollut kotimaisia toimijoita eikä tietoakaan nykyisen kaltaisesta luonnonkosmetiikka- tai hyvinvointibuumista. Ura piti uurtaa itse – tai oikeammin sen sai uurtaa.

”Tämä on kutsumukseni. Työni on ollut todella mielenkiintoista ja palo tekemiseen suurta. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan viedä eteenpäin itselleni tärkeitä asioita. Mieheni kiteyttää asian kauniisti: kun ihminen löytää sisimpäänsä, valoa voi jakaa muillekin.”

Valo on löytynyt, mutta mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Varsinkin nuorempana Virpi teki töitä kellon ympäri. Vaikka työ on ollut kutsumus, se ei ole aina ollut helppoa. Viljely ja tinkimätön kehitystyö ovat vieneet aikaa.

”Halusin vaikuttaa paljon, joten tein paljon. Välillä olen miettinyt, olisiko minun pitänyt antaa enemmän aikaa lapsilleni, kun he olivat pieniä. Heitä ei kuljetettu harrastuksiin, niin kuin nykyisin on tapana. He kulkivat mukanamme. Pojista onkin tullut samanlaisia maailmanparantajia kuin minusta ja miehestäni.”

Frantsilassa tehtiin sukupolvenvaihdos viisi vuotta sitten, jolloin toimitusjohtajaksi nimitettiin perheen esikoinen Jupiter Cormier. Se oli Virpille ”ihana huojennus”. Myös kuopus Valo Cormier työskentelee perheyrityksessä.

”Olin toimitusjohtajana 35 vuotta – siis mukamas! Talousasiat eivät ole vahvuuteni, mutta yrityksellä meni silti ihan hyvin. En ole koskaan tehnyt tätä työtä rahasta. Emme myöskään ole juuri panostaneet markkinointiin, koska siihen ei ole ollut resursseja. Tärkeintä on viedä hyviä asioita eteenpäin. Ja kun tekee jotain hyvää, sille tulee siunaus.”

Elokuussa yritys sai ensi kertaa perheen ulkopuolisen toimitusjohtajan, Kimmo Tupalan. Jupiter siirtyi äitinsä tilalle hallituksen puheenjohtajaksi, minkä lisäksi hän on mukana tuotekehityksessä ja toimii Frantsilan kehitysjohtajana.

”Nyt on uuden sukupolven aika alkaa luotsata Frantsilaa kohti tulevia vuosikymmeniä”, Virpi sanoi tiedotteessa. Hän itse aikoo keskittyä suosittujen kurssiensa vetämiseen. Virpi ei ole varsinaisesti väistymässä minnekään, mutta hän sanoo päästäneensä osan langoista käsistään.

Oman elämäntyön luottaminen muiden käsiin tuntuu keventävältä.

”Minun ei enää tarvitse tietää kaikkea. Totta kai joudun joskus pitämään suuni kiinni, koska tekisin jotain eri tavalla kuin nuorempi polvi, mutta haluan antaa heidän tehdä omat ratkaisunsa. Haluan jopa kannustaa heitä tekemään toisin”, Virpi sanoo.

James Cormier on jo vuosia keskittynyt henkiseen kasvuun jooga- ja meditaatio- pettajana. Mutta on hänelläkin yhä ainakin yksi tärkeä tehtävä yrityksessä.

”Jamesin vastuulla ovat kukkatipat. Ei niitä kukaan muu osaisikaan tehdä. Paitsi minä.”

Robottiruohonleikkuri surraa pihan isolla nurmikolla. Se on melkoinen kontrasti pihaa reunustaville satoja vuosia vanhoille rakennuksille. Korkealle kurkottavien värikkäiden gladiolusten edessä Virpillä on tapana tehdä joka-aamuinen joogansa tai ohjata tunti kurssilaisille.

Vilkaisemme melkein pihapiirissä sijaitsevaa Virpin uusinta silmäterää, toissa keväänä perustettua syötävää metsäpuutarhaa. Siinä tuotetaan ruokaa monessa kerroksessa. Viljelyksiltä avautuu näkymä Kirkkojärvelle.

”Metsäpuutarha on uutta Suomessa mutta pop-juttu kansainvälisesti. Meillä on nyt noin viisikymmentä kasvia, mutta parhaimmillaan tämä on ehkä viiden vuoden päästä. Ajattelemme pitkällä tähtäimellä. Sen vuoksi ei tule vapaa-ajan ongelmia”, Virpi sanoo ja nauraa.

Kasvava kiinnostus luonnonläheisyyteen ja sen parantaviin voimiin näkyy myös Virpin kursseilla. Hän kouluttaa Frantsilan Hyvän olon keskuksessa fytoterapeutteja ja pitää viikonloppuisin muun muassa yrttikursseja, joille voi osallistua kuka tahansa.

”Elämys on nykyään vähän kulahtanut sana, mutta moni kokee täällä olemisen ja kaiken näkemisen sellaisena. Osa innostuu ja jatkaa kouluttautumista.”

Pandemia on Virpin mukaan omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että ihmiset hakeutuvat ”takaisin luontoon”. Moni kiinnostui hyvinvoinnista uudella tavalla, kun oli aikaa pysähtyä perusasioiden äärelle.

”Myös elämän nurjalta puolelta syntyy hyviä asioita.

Hyvin yksinkertaisillakin asioilla voi saada ihmeitä aikaan. Olen kiitollinen, että saan itse olla 70-vuotiaana yhä terve ja aktiivinen.”

Stressaantuneille hänellä on yksinkertainen viesti.

”Sanon aina, että joogatkaa, meditoikaa ja syökää enenevässä määrin luomua ja kasvisruokaa. Jokainen on lopulta itse vastuussa itsestään.

Pellolla Virpi poimii hehkuvan oranssia kehäkukkaa pärekoriinsa. Tuotantoa varten sato kerätään käsin keräysessuihin. Osa kukista ja yrteistä päätyy kuivureihin ja siitä läheiselle omalle tehtaalle tuotteiden raaka-aineiksi. Osa uutetaan öljyiksi.

”Kehäkukka on loistava kohdun hoitaja ja ihon tervehdyttäjä, kuten kamomillakin. Nautin, kun saan kerätä kukkia ja yrttejä. Toisaalta se on välillä myös yksitoikkoista. Eilen, kun keräsin mustaherukanlehtiä, oli pakko alkaa laulaa ajankulukseni.”

Joka aamu Virpi valmistaa yrttiteen, johon hän uuttaa keittiönsä paristakymmenestä yrttipurkista noin viittä oman pellon lajiketta. Kahvia hän ei juo lainkaan.

Virpi on ollut kasvissyöjä viisikymmentä vuotta ja kasvattanut lapsensa samaan jo vauvana. Nykyään hän noudattaa joogaruokavaliota, johon ei kuulu esimerkiksi sipulia eikä kananmunaa.

Ikänsä peltoja viljelleenä Virpi tietää, että suomalaiset kasvit ovat puhtaassa ympäristössä kasvaneina laadultaan ja vaikutuksiltaan huipputasoa. On niille kysyntääkin. Frantsila alkoi viedä tuotteitaan Japaniin jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Vaikka sarjalla ei ole luonnonkosmetiikan kalliita sertifikaatteja, kaikki tuotteet täyttävät niiden kriteerit.

Ensimmäisissä voiteissaan Virpi ei käyttänyt lainkaan säilöntäaineita. Se kostautui homehtumisena, hän kertoo huvittuneena.

Nyt tuotteissa on valtavasti antioksidantteja, jotka jo osaltaan suojaavat pilaantumiselta. Lisäksi yritys käyttää sellaisia luonnonkosmetiikan säilöntäaineita, jotka kelpaavat myös elintarvikkeisiin.

Hello dear, Virpi vastaa puhelimeen lämpöä äänessään. Aviomies James soittaa. Pari on ollut yhdessä 41 vuotta.

”Olen kiitollinen, että löysin puolison, jolla on sama kutsumus. Kun jakaa samat arvot, saa tehtyä yhdessä enemmän hyvää.”

Virpillä ja Jamesilla on kaksi lapsenlasta, 11-vuotias poika ja 8-vuotias tyttö. Heille Virpi on mummu – tai haluaisi olla, mutta nykylapsilla on hänen mukaansa tapana puhutella isovanhempia enimmäkseen etunimellä.

”Mummun rooli on tärkeä, mutta omani on vähän erilainen. En ole mummu, joka olisi koko ajan käytettävissä. Olenhan useimmiten vetämässä kursseja viikonloppuisin.”

Kun Espoossa asuvat lapsenlapset ja aktiivinen mummu kohtaavat, lapsia odottaa usein Virpin tekemä aarrekartta.

”Piirrän pihastamme kartan, jossa on rasteja. Niihin liittyy tehtäviä. Pitää halata ensimmäistä vastaantulijaa tai piirtää ihmeellinen kukka. Saatamme myös letittää tuoksuheinää ja toivoa samalla toisillemme hyvää. Mitä tahansa, mikä pitää lapset pois kännykältä. Puhelimen käyttö ei ole se, mitä toivon lasten täällä tekevän.”

Vaikka Virpi on virallisesti ollut jo vuosikausia eläkkeellä, se ei yrittäjän arjessa juuri näy. Elämä tuskin muuttuu suuresti uusimpien nimitysuutisten myötä, mutta jonkinlaisessa tienristeyksessä hän seisoo.

”Ei tämä estä minua tekemästä, mitä haluan. Mutta ehkä mietin taas uudella tavalla, mihin haluan omaa luovaa voimaani keskittää ja missä lisätä onnellisuutta. Nautin, kun saan luoda kauneutta ja kohdata ihmisiä. Haluan viedä eteenpäin kaikkea kartuttamaani tietotaitoa. Pysyä ajan hermolla.”

Haastattelu on julkaistu Eevassa 10/2022.