Sikjärvi on loppukesän päivänä pienen hetken tyyni. Virpi, 58, ja Jaakko, 54, Hämeen-Anttila viettävät järven rannalla Padasjoella ainoaa yhteistä mökkiviikkoaan. Pidempään ei ole aikaa, sillä Jaakon on palattava Skotlantiin Edinburghiin, jossa hän hoitaa arabian kielen ja islamin tutkimuksen professuuriaan.
Hämeen-Anttilat ovat tieteentekijöitä ja kirjailijoita. Töitä he tekevät niin erikseen kuin yhdessäkin.
”Hätistelin täällä mökillä hyttysiä varpaistani, kun sain kaksi vuotta sitten soiton headhunterilta”, Jaakko sanoo.
Tiedemaailman kykyjenetsijä kysäisi, voisiko Helsingin yliopiston professori vilkaista sähköpostejaan. Jaakolla ei ole tapana pitää tietokonetta mökillä mukana, mutta hän sai lainata Virpiltä. Meilien joukossa oli viesti, jossa hänen toivottiin hakevan Edinburghin professuuria.
Ensimmäinen vuosi Skotlannissa on nyt takana, ja Jaakko Hämeen-Anttila sanoo olevansa myyty.
”Kaupunki 1800-luvun rakennuksineen on ihana ja yliopisto työpaikkana inspiroiva. Olen nauttinut ja tuntenut tulleeni hyväksytyksi.”
Ikävä yhteisiä aamukeskusteluja
Virpi on jäänyt asumaan Vantaan-kotiin, mutta matkoja tehdään kahden maan välillä. Jaakko on ehtinyt käydä useammin Suomessa kuin kirjojaan talven ajan työstänyt ja yliopistolla Intian kirjallisuutta opettanut Virpi Edinburghissa.
”Jos jotain on ikävä, niin pitkiä yhteisiä aamukeskustelujamme. Nyt marmatan yksin kotona siitä, mitä luen lehdistä. Tai jäkätän pitkissä sinulle lähettämissäni viesteissä. Jaksatko lukeakaan niitä aina”, Virpi kysäisee mieheltään naureskellen.
”Tänäkin aamuna aloitimme juoruilemalla yhteisistä tuttavistamme. Siitä juttumme rönsyilivät somen ja omakustanteiden kautta tieteelliseen keskusteluun”, puoliso jatkaa.
Jaakko kuvailee keskusteluja usein kiihkoisiksi ja myrskyisiksi. Toiselta vaaditaan perusteluja ja vastusta, ei vain hymistelyjä. Joskus sanailun kiihtyessä silmäillään huumorimielellä leipäveistäkin avuksi.
”Olemme tarpeeksi samaa mieltä asioista, jotta sovimme yhteen, mutta riittävästi eri mieltä, jotta saamme haastetuksi toisen hyvään keskusteluun. Grillaan välillä tarkoituksella Virpiä, jotta näkisin samalla, onko omassa ajattelussani aukkoja”, Jaakko sanoo.
Ja ovathan naapuritkin välillä ääneen ihmetelleet Hämeen-Anttilan pariskuntaa, joka ui tunnin verran pientä Sikjärveä edestakaisin rannalta toiselle ja samalla keskustelee Paasikiven linjasta. Tyynenä kesäiltana vedenpinta kantaa puheen kauas.
Kun pitkiä aamuväittelyitä ei ole ollut, on tullut tehtyä niiden aikana enemmän töitä.
”Ei ole sattumaa, että tänä vuonna putkahti ulos kaksi kirjaa”, Virpi sanoo.
Toinen niistä on italialaisaiheinen romaani Villa Speranza, toinen 20-luvun Helsinkiin sijoittuvan Björk-dekkarisarjan neljäs osa Koston kukat.
Ujoa rakkautta kirjastossa
Kaksi kummajaista löysi toisensa. Niin Virpi Hämeen-Anttila kuvailee suhteen ensi hetkiä ja 80-luvun alkua, jolloin molemmat opiskelivat Helsingin yliopistossa.
Amor ilmestyi aikanaan toimittaja Ilkka Malmbergin hahmossa. Ylioppilaslehdessä silloin työskennellyt Malmberg halusi tehdä jutun erikoisten aineiden opiskelijoista. Kohteeksi valikoitui Virpi, Jaakko ja pari muuta.
Virpi luki Intian kieliä, uskontoja ja historiaa, Jaakko arabiaa.
”Se antoi meille hyvän tekosyyn tutustua. Olin kyllä kiinnostunut tästä herrasta jo aiemmin. Istuimme molemmat ahkerasti itämaisten kielten seminaarikirjastossa lukemassa, ja olin noteerannut hänen erikoisen nimensä”, Virpi sanoo.
Ylioppilaslehden haastattelun jälkeen Jaakolla oli useammin ja useammin asiaa Virpin luokse. Ystävä tosin oli tokaissut aiemmin Virpille, ettei tämä sieltä kirjastosta koskaan ketään löytäisi.
Tuli kesä 1983 ja molemmat jäivät yliopistolle, Virpi kesätöihin ja Jaakko suorittamaan tenttejä. Yhteiset kahvihetket pitenivät.
”Kesällä oli niin hiljaista, että saimme olla rauhassa muiden katseilta”, Virpi sanoo.
Virpi arvelee, ettei kukaan enää uskoisi hänen olleen nuorena ujo ja hiljainen, oikea tuppisuu.
Ujo oli Jaakkokin.
”Olin työstäni ja itsestäni varma, sillä tiesin osaavani klassista arabiaa, mutta sosiaalisesti olin epävarma”, Jaakko sanoo.
Kirjailijaesiintymiset ovat karistaneet Virpistä ujouden. Samoin opettaminen ja luentojen pitäminen yliopistolla.
”Aluksi tutisin ja ääneni väpätti kuin lampaansaparo. Olen kulkenut rohkaistumisessa pitkän matkan.”
“Parisuhteessa ei pidä tunkea toisen tontille”
Kun Hämeen-Anttilat kirjoittivat ensimmäisen yhteisen kirjansa, Rakkauden atlaksen, lukija ei tiennyt, kumman kirjoittamaa tekstiä luki. Kirjailijoita haastatellut mieskin meni pahasti vipuun. Mies luuli Jaakon kirjoittaneen faktaan painottuvan osuuden.
”Sinulla olikin ne tunteikkaammat ja sentimentaalisemmat luvut”, Virpi sanoo.
”Tiedemiehenä pääsin irrottelemaan niissä vapaammin ja sinä kaunokirjailijana halusit kirjoittaa välillä tieteellistä tekstiä”, Jaakko jatkaa.
Virpin mielestä yhteistyössä toisen kanssa on opeteltava hienotunteisuutta.
”Se pätee myös parisuhteeseen. Ei pidä tunkea liikaa toisen tontille. Olen helposti päsmäröivä”, Virpi sanoo.
”Ja minä omahyväinen”, Jaakko jatkaa.
Jos jokin asia on toiselle tärkeä, mutta toiselle ei, on helppo joustaa. Mutta jos asia on molemmille tärkeä, sovitteleminen on vaikeampaa.
Harvinainen perhonen lepattaa ulkona, ja dekkarikirjailijan mökin pihalla kasvaa syysmaitiaisten vieressä myrkkykeisoa. Kettuja ja supikoiria kuljeskelee lähistöllä, ja eräänä keväänä orava teki pesän kattojen väliin.
”Somia oravanpoikasia”, ajatteli silloin tunteikas mies.
”Ne tuhoavat välikaton”, harmitteli järkevä nainen.
Vinoilu on merkki läheisyydestä
Jaakolla ei ole ajokorttia, eikä ole koskaan ollutkaan. Jos kodissa on tarvetta remonttiin, Virpi on se, joka ottaa työkalut ja vaikka putkipihdit esille. Kun vanhin lapsi syntyi, Jaakko oli kotona hoitamassa parikuista vauvaa, ja Virpi tapetoi uuden asunnon seiniä.
”Ajattelin jo tavatessamme, että mies, joka tykkää lapsista ja eläimistä, on hyvä mies.”
Virpi Hämeen-Anttila sanoo oppineensa mieheltään huumorintajua. Ilman Jaakkoa hän olisi paljon totisempi.
”Olin aika vakava nuori nainen ja tiesin, että jotain puuttui. En osannut nauraa.”
Nyt huumori yhdistää, ja pieni vinoilu on merkki läheisyydestä.
”Pieni irviminen kuuluu siihen. Olet kehittynyt siinä aika mahdottomaksi itsekin”, Jaakko huomauttaa puolisolleen.
Jaakolta Virpi on oppinut kepeyttä, hauskuutta ja nopeuttakin.
”Me olemme kuin jänis ja kilpikonna. Jaakko on nopea hyppäämään aiheesta toiseen.”
Se taas on itsestään selvää, että jos toinen on stressaantunut, silloin ei lasketa leikkiä, eikä toisen arkaan paikkaan piikitetä edes huumorin keinoin.
Jalkapalloa ja toimintaelokuvia
Virpi Hämeen-Anttilan isä oli impulsiivinen ja käytökseltään arvaamaton. Puolisokseen tytär valitsi isänsä vastakohdan, rauhallisen miehen.
”Olin nuorena helposti hermostuva, ja minulla oli itsetuntoni suhteen isoja ongelmia. Repivän lapsuuden jälkeen olin niin keskeneräinen ja rikki. Jaakon tavatessani tunsin tulleeni paikkaan, jossa oli tyyntä ja rauhallista.”
Jaakko myöntelee, ettei ole ihminen, jolla on tapana saada päähänpistoja.
”Niin, olet rauhassa ja sovussa oman itsesi kanssa. Ja minä olen lakannut olemasta koko ajan huolissani jostain”, Virpi sanoo.
Jaakko pitää itseään epämusikaalisena, mutta puoliso on opastanut hänet musiikin maailmaan.
”Virpin seura on myös avartanut mielipiteitäni ja muuttanut ajatteluani.”
Keskiaikaista arabialaista kirjallisuutta tutkinut nuori mies olisi voinut olla kummallinen propellihattu.
”Yliopistossa korostetaan helposti omalaatuisuutta ja pidetään outoutta hyveenä. Virpi on vahvistanut tavallista puoltani.”
Niin, ihmekuukkeli ei tarvitse Virpinkään mielestä olla.
”Täytyy olla välillä tavallinen, jotta voi sitten olla taas epätavallinen.”
Jaakko seuraa mielellään jalkapalloa, Virpi rentoutuu katsomalla hongkongilaisia toimintaelokuvia.
Mökkimetsästä Italian vuorille
Keväällä västäräkki teki pesän pihagrilliin. Pistävin katsein se tuijotti sieltä mökkiläisiä. Grilliruokaa ei ole sen vuoksi kesän aikana syöty. Mökillä eletään luonnon keskellä hiljaisuudesta nauttien ja pitkälti valon mukaan. Kun loppukesästä tulee iltaisin pimeää, mennään nukkumaan. Virpi käy mökillä toisinaan kirjoittamassa ja viimeistelemässä tekstejään.
”Metsä on minulle tärkeä. Patikoin ryteikössä ja tulen kotiin tukka takussa ja kuusenhavuja kengissä, mutta tyytyväisenä”, Virpi sanoo.
Joka kesä juhannuksen aikaan Hämeen-Anttilat lähtevät kahden nyt jo aikuisen lapsensa kanssa lomalle Italiaan.
”Tykkään mökistä ja Italiasta”, Virpi sanoo.
”Tykkään Italiasta ja mökistä”, Jaakko jatkaa omaa listaansa.
Italian-lomat olivat aikoinaan Virpin löytö. Jaakko oli ollut kokousmatkalla eri puolilla maata, Virpi ei. Virpi vain piti Italiasta ja halusi Riccioneen lomalle.
Kun seuraavana kesänä tuli Jaakon vuoro päättää lomakohteesta, hänen suunnittelemansa Espanja vaihtui Italiaan.
”Olo tuntuu siellä kodikkaalta, ja puhun aina lomillamme paikallisten kanssa italiaa”, Jaakko sanoo.
Lomiin kuuluu sielläkin liikuntaa.
”Kiipesimme juhannuksen aikaan 30 asteen lämmössä ja hikisinä Riva del Gardassa vuorelle, jossa on pieni kappeli. Kirjoituspöytätyöntekijöiden reidet siinä itkivät, mutta itsensä voittaminen antoi nautinnon.”
Kodit ja lomakohteet ovat pysyneet vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen samoina.
”Henkinen elämämme on toiminnallista. Silloin paikkojen ei tarvitse vaihtua ja vilistä”, Virpi sanoo.
Elämää kahdessa maassa
Kun esikoinen syntyi, Hämeen-Anttilat muuttivat 80-luvulla Helsingin Kalliosta Vantaan Mikkolaan. Siellä koti on edelleen.
”Olen asunut elämässäni vain viidessä osoitteessa”, Oulusta kotoisin oleva Jaakko sanoo.
”Olemme molemmat matkustelleet ja olleet tien päällä suuren osan elämästämme, koti on kiinnekohta ja turvapaikka”, Virpi lisää.
Virpillä on ollut omat Intian-matkansa ja kirjailijakiertueensa. Usein Hämeen-Anttiloiden matkat ovat vielä lomittuneet. Kun toinen on palannut kotiin myöhään illalla, toinen onkin ollut lähdössä varhain aamulla.
”Jaakon lähtö Edinburghiin ei sen vuoksi muuttanut kovin paljon elämäämme. Olemme olleet yhdessä 34 vuotta. Niin pitkä suhde ei katkea siihen, että asutaan kahdessa paikassa.”
Hämeen-Anttilat ovat niin tuotteliaita, että ulkopuolista se melkein hengästyttää.
”Elän kirjoittaakseni. Se mitä haluan elämältä, on olla rakastamani työn parissa. Haluan toki muutakin, kuten lomailla Italiassa”, Jaakko sanoo.
Lukeminen ja kirjoittaminen ovat molemmille myös harrastus ja intohimo, ja unelmaelämää.
”Kirjoittaminen ei tunnu työltä, koska se tuottaa nautintoa. Vaikka onhan siinäkin vaikeuksia. Olisi kauhistus, jos kukaan ei haluaisi lukea kirjojamme tai tulisi kirjoittamisen estäviä blokkeja”, Virpi sanoo.
Jaakko tekee mielellään mahdollisimman erilaisia hankkeita.
”Kun tieteellinen työ vaatii tarkkuutta, rentoudun kääntämällä runoutta ja leikkimällä sanoilla.”
“Olemme aika itseriittoisia”
Hämeen-Anttilat sanovat egojaan isoiksi. Molemmat tarvitsevat paljon omaa tilaa omien töidensä ja kirjoittamisen vuoksi.
”Olemme myös aika itseriittoisia molemmat”, Virpi lisää.
”Jollei ole kiinnostavaa työtä tai muita omia intressejä, kuten harrastuksia, tunkee helposti liikaa toisten elämään”, Jaakko sanoo.
Tasapaino tuntuu nyt hyvältä, ja molempien reviirit kirjailijoina ovat sen verran erilaiset, että keskinäistä kilpailua ei synny.
”Minulla menee lujaa tiedemiehenä, Virpillä kaunokirjailijana.”
Jaakko Hämeen-Anttila viihtyy Edinburghissa. Hän on innoissaan, vaikka onhan kaupungissa myös arjen harmautta.
Vuosi on nostanut islamiin perehtyneen professorin statusta entisestään. Useat ulkomaiset kustantajat ovat lähestyneet pyynnöillään ”etkö voisi kirjoittaa meille jotain”.
”Kuitenkin olet sama ihminen kuin vuotta aiemmin Helsingissä”, Virpi huomauttaa.
Neljä vuotta sitten Jaakko Hämeen-Anttilalle tarjottiin professuuria Princetonin yliopistosta Yhdysvalloista. Tarjolla olisi ollut huippuyliopisto, hyvät edut ja työhuone Albert Einsteinin työtilojen alapuolelta. Puolisoakin luvattiin auttaa työnhaussa.
Suomalaisprofessori harkitsi aikansa, mutta kieltäytyi, vaikka kieltäytyminen arvostetun yliopiston paikasta tuntuikin nololta.
”En olisi tuntenut amerikkalaista yhteiskuntaa kodikseni. En olisi ollut siellä onnellinen.”
Se olisi tiennyt myös molemmille pysyvää muuttoa Yhdysvaltoihin, sillä kahden mantereen väliä olisi ollut hankalampi matkustella.
Avioparin trilleri
Virpi oli päätöksestä huojentunut, vaikkei halunnutkaan vaikuttaa miehensä ratkaisuihin. Sekin kuuluu parisuhteen pelisääntöihin. Toista ei saa painostaa.
”Kirjoittaa voi missä vain, mutta vieras kieli alkaa helposti tarttua kirjailijan tekstiin ja vaikuttaa oman kielen rakenteisiin.”
Jaakko Hämeen-Anttila mieltää itsensä vahvasti eurooppalaiseksi. Brittiläiset tavat ja kulttuuri ovat tuttuja, ja skottimurteista hän on ollut kiinnostunut nuoresta asti.
Kun hän taannoin osui edinburghilaisessa kirjakaupassa 1800-luvun skottikirjallisuuden osastolle, hän huomasi, että hyllyhän oli täynnä tuttuja kirjoja. Hänellä oli jo ne kaikki.
Yhteinen projektikin Hämeen-Anttiloilla on taas vireillä. Kirja julkaistaan ensi vuonna.
Jotain uutta on taas tulossa. Trillerin kirjoittamista he eivät ole ennen yhdessä kokeilleetkaan.
Kuva: Petri Mulari
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 9/2017.
Lue myös:
